Kyllä se pakko myöntää on, että vaikka kuinka sanotaan, että anopin kanssa on tultava toimeen jo miehenkin tähden, niin ei sitä kyllä väkisin tahdo eikä haluakaan yrittää.
Ollaan seurusteltu kolmisen vuotta, ollaan kihloissa ja suunnitellaan häitä. Hiukan pelottaa tulevaisuus, kun se nyt jo on mitä on..muuttivat sentään pois samasta talosta. Miehen kanssa ei ongelmia, mutta se anoppi..vaikka eihän sen pitäisi antaa vaikuttaa.
Anopille ei mikään ole hyvin mitä minä teen; verhoja ei olisi saanut vaihtaa, kaikki anopin kukat olisi pitänyt säästää, puutarhasta ei olisi saanut repiä puskaa pois jne. Tuntuu pieniltä asioilta, mutta jos jatkuvasti vain tulee negatiivista palautetta eikä kehuta ollenkaan, niin kyllä niistä suuria kasvaa.
Seurusteluaikana kävin kolmivuorotyössä ja ajoin puolitoistatuntia tapaamaan miestä, niin eikös anoppi ollut ovella vastassa ja kysymässä, että niin kai sinä täällä sitten siivoat.
Nyt sain kuulla olevani nättinokka kunnen suostunut tekemään jotain hänen haluamiaan hommia, vaikka paiskin peltotöissä koko päivän.
Tuntuu, ettei haluaisi olla missään tekemisissä anopin kanssa, kun jo anopin äänensävystä tietää, ettei ole tehnyt oikein.
Onko hyviä vinkkejä, miten olette selvinneet anopista, jonka kanssa ei haluaisi olla missään tekemisissä?
Ollaan seurusteltu kolmisen vuotta, ollaan kihloissa ja suunnitellaan häitä. Hiukan pelottaa tulevaisuus, kun se nyt jo on mitä on..muuttivat sentään pois samasta talosta. Miehen kanssa ei ongelmia, mutta se anoppi..vaikka eihän sen pitäisi antaa vaikuttaa.
Anopille ei mikään ole hyvin mitä minä teen; verhoja ei olisi saanut vaihtaa, kaikki anopin kukat olisi pitänyt säästää, puutarhasta ei olisi saanut repiä puskaa pois jne. Tuntuu pieniltä asioilta, mutta jos jatkuvasti vain tulee negatiivista palautetta eikä kehuta ollenkaan, niin kyllä niistä suuria kasvaa.
Seurusteluaikana kävin kolmivuorotyössä ja ajoin puolitoistatuntia tapaamaan miestä, niin eikös anoppi ollut ovella vastassa ja kysymässä, että niin kai sinä täällä sitten siivoat.
Nyt sain kuulla olevani nättinokka kunnen suostunut tekemään jotain hänen haluamiaan hommia, vaikka paiskin peltotöissä koko päivän.
Tuntuu, ettei haluaisi olla missään tekemisissä anopin kanssa, kun jo anopin äänensävystä tietää, ettei ole tehnyt oikein.
Onko hyviä vinkkejä, miten olette selvinneet anopista, jonka kanssa ei haluaisi olla missään tekemisissä?
Vastaukset 24
Vanhimmat
heti alkuun selittämään äidilleen, että otti itselleen vaimon, eikä anopille piikaa. Jos miehesi pitää sinun puoliasi, anoppi ehkä asettuu nopeammin. Sinulla on oikeus tehdä omassa kodissasi mitä haluat, sekä laittaa oma pihasi mielesi mukaan. Meillä oli vähän samansuuntaista kähinää aikanaan, mutta tein kuitenkin juuri niinkuin halusin. Mieheni ei antanut kenenkään arvostella minua, joten ajan myötä anoppikaan ei kommenttejaan antanut. Toimeen tulimme nippanappa, myöhemmin paremmin ja taas paremmin. Tällä hetkellä olemme peräti ystävät ja minä "teen kaiken niin hyvin". Hermoja ja tsemppiä sinulle.
yrittäisit antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sellaisen mikä ei sinua miellytä tai yksinkertaisesti juttelisit rauhallisesti ja asiallisesti anopin kanssa noista asioista jotka sinua häiritsee.
Olen vakuuttunut, että kaikille osapuolille on parhaaksi sopuisat suhteet.
Ajatteleppas tilannetta kun teille tulee lapsia ja tuo samainen anoppi on myös lapsesi mummu.
Ja ajatteleppas sitäkin mitä teidän keskinäinen kärhämä saattaa vaikuttaa myös sinun ja miehesi parisuhteeseen.
Ei aina ole helppoa äidilläkään luopua pojastaan ja hyväksyä sitä, että toinen nainen on hänen rinnallaan. Ja tosiasia on se, että se paha anoppi haluaa kuitenkin aina poikansa parasta ja siinä samalla sinunkin parastasi.
Ja huomaa myös se, miten sinä itse suhtaudut anoppiisi, miten käyttäydyt hänen läsnäollessaan ja miten puhut hänelle.
Ei pitäisi koskaan ruokkia sitä negatiivista anoppi-miniä suhdetta vaan kaikkien eduksi yrittää rakentaa siitä sopuisa.
On ymmärettävä molempia osapuolia, sillä aina on vikaa molemmissa jos riitelemään ryhdytään.
Asetu joskus anoppisi asemaan ja yritä ymmärtää miltä hänestä tuntuu.
Enhän tunne teitä kumpaakaan mutta uskoisin, että ilkeyttään hän ei noita ohjeitaan sinulle anna
Äläkä ota niitä arvosteluna, nehän kuitenkin ovat vain hänen mielipiteitään eikä tarkoitettu sinun arvosteluksi.
Ja äidit ovat aina hiukka mustasukkaisia pojistaan, se heille suotakoon, niin olet sinäkin sitten aikanasi vaikka kuinka nyt vannoisit että toisin on.
Puhun kokemuksesta.
Olen ollut miniänä useammallekkin anopille ja äitinä yhdelle pojalle ja anoppina kahdelle naiselle ja mummuna toistaiseksi yhdelle lapselle.
Miniän rooli ei aina ole helppo kuten ei äidin, ei anopin eikä mummunkaan.
Yritettäis vähän enemmän ymmärtää toisiamme ja hyäksyä nekin huonot piirteet. Senhän joudumme oppimaan jo sisarussuhteissa ja parisuhteessa viimeistään.
On muuten olemassa myös ihania anoppeja ja miniöitä ja on mielettömän mukava nähdä sellaisia sopuisasti touhuilemassa yhdessä ja komentelemassa poikaparkaa joka siinä on molempien rakastamana ja hellittävänä ja lellittävänä. Se on nautinto sivusta seurata varsinkin kun se poikarukka on myös samassa hengessä. Sellainen on hauskaa sivullisellekkin saatika heille itselleen.
"yrittäisit antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sellaisen mikä ei sinua miellytä tai yksinkertaisesti juttelisit rauhallisesti ja asiallisesti anopin kanssa noista asioista jotka sinua häiritsee."
Jos kahden ihmisen suhde (vaikkapa sitten miniän ja anopin) perustuu väkinäiselle yrittämiselle, ennemmin tai myöhemmin tulee yrittämisessä seinä vastaan. Olisi paljon parempi pitää viileät välit, olla mahdollisimman vähän tekemisissä ja yrittää säilyttää laiha sopu.
"Olen vakuuttunut, että kaikille osapuolille on parhaaksi sopuisat suhteet." Niin varmaan, mutta sopu ei saa perustua toisen alistamiseen ja alistumiseen.
"Ajatteleppas tilannetta kun teille tulee lapsia ja tuo samainen anoppi on myös lapsesi mummu.
Ja ajatteleppas sitäkin mitä teidän keskinäinen kärhämä saattaa vaikuttaa myös sinun ja miehesi parisuhteeseen." Ja mitenkäs se vaikuttaa esimerkiksi tyttärien saamaan naisen malliin, jos äiti on kuin märkä lapanen anopin komenneltavana.
"Ei aina ole helppoa äidilläkään luopua pojastaan ja hyväksyä sitä, että toinen nainen on hänen rinnallaan. Ja tosiasia on se, että se paha anoppi haluaa kuitenkin aina poikansa parasta ja siinä samalla sinunkin parastasi." Jos ei nykynainen pysty luopumaan pojastaan ja antaa hänen elää omaan elämäänsä valitsemansa naisen rinnalla, niin hoidon tarpeessa on nimenomaan pojan äiti. On ihan p-puhetta, että naljailemalla miniälle, anoppi haluaa hyvää. Mitenkähän anoppi sitten käyttäytyy vihamiehiään kohtaan?
"Ja huomaa myös se, miten sinä itse suhtaudut anoppiisi, miten käyttäydyt hänen läsnäollessaan ja miten puhut hänelle.
Ei pitäisi koskaan ruokkia sitä negatiivista anoppi-miniä suhdetta vaan kaikkien eduksi yrittää rakentaa siitä sopuisa.
On ymmärettävä molempia osapuolia, sillä aina on vikaa molemmissa jos riitelemään ryhdytään.
Asetu joskus anoppisi asemaan ja yritä ymmärtää miltä hänestä tuntuu." Maailmassa on paljon muitakin ihmisiä kuin oma anoppi, jotka osaavat käyttäytyä todella negatiivisesti ja siihen ei tarvita muiden ruokintaa yhtään.
"Enhän tunne teitä kumpaakaan mutta uskoisin, että ilkeyttään hän ei noita ohjeitaan sinulle anna
Äläkä ota niitä arvosteluna, nehän kuitenkin ovat vain hänen mielipiteitään eikä tarkoitettu sinun arvosteluksi." jos niitä ei ole tarkoitettu arvosteluksi, minkähän takia niitä lausutaan? Anoppi ja miniä ovat periaatteessa täysin ventovieraita ihmisiä toisilleen. Käyttäytymisen pitäisi olla toista kohtaan yhtä korrektia ja kohteliasta kuin muitakin ventovieraita.
Alkuperäiselle kirjoittajalle vielä sanoisin, että tee omat pelisääntösi selviksi nyt. Jos alistut vastoin tahtoasi anopin tossun alle, et kestä sitä kuitenkaan vuosikausia. Itse näen anoppiani harvoin, mutta silti hänen meillä vierailunsa ja asioihin puuttumisensa on aiheuttanut sen, että vihaan häntä. Jos olisin ollut ryhdikkäämpi parikymmentä vuotta sitten enkä kuunnellut noita "hyväähän se vain tarkoittaa"-jorinoita, saattaisin vielä sietää häntä silmissäni. Nyt ongelma on se, että siedin anoppini käytöstä vastoin omaa tahtoani ja inhoni kasvoi vuosi vuodelta, vierailu vierailulta.
"yrittäisit antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sellaisen mikä ei sinua miellytä tai yksinkertaisesti juttelisit rauhallisesti ja asiallisesti anopin kanssa noista asioista jotka sinua häiritsee."
Kaikki anopit eivät vain ole kykeneviä ajattelmaan, miltä miniästä tuntuu olla arvosteltavana. Kaikki anopit eivät tajua, että se loukkaa, vaikka siitä hänelle sanoisikin.
"Olen vakuuttunut, että kaikille osapuolille on parhaaksi sopuisat suhteet."
"Ajatteleppas tilannetta kun teille tulee lapsia ja tuo samainen anoppi on myös lapsesi mummu.
Ja ajatteleppas sitäkin mitä teidän keskinäinen kärhämä saattaa vaikuttaa myös sinun ja miehesi parisuhteeseen."
Niin, ja jokaisella on oikeus määritellä, milloin hänen rajansa tulee täyteen. Jokainen ihminen määrittelee itse omat rajansa ja on paras asiantuntija siinä, milloin häntä ollaan loukattu. Kaikkea ei ole pakko eikä tule niellä. Ei suuttumista tule pelätä. Kyllä suuttua saa, jos tulee väärin kohdelluksi. Naiset kovin usein pelkäävät suuttumista. Kyllä minusta on parempi osoittaa tunteensa, kun olla viileän kylmissä väleissä. Ei kukaan lapsi siitä rikki mene, jos näkee, että oma äiti ja anoppi riitelevät ja sitten sopivat. Siinähän se lapsikin oppii; asioista voi olla eri mieltä ja tässä maailmassa on paljon ihmisiä, joiden kanssa asioista ajattelee eri tavalla. Silti kaikkien kanssa on hyvä yrittää tulla toimeen. Jo pienikin lapsi tajuaa, että sama ihminen voi olla minulle tosi ihana, mutta äidille ilkeä. Pahinta lapselle on tunnekylmyys; ei olla missään tekemisissä, eikä toisen tekemiset kiinnosta. Eikä se miehen ja naisen suhteellekaan huonoa tee, jos mies toteaa äidilleen että voisit kunnioittaa vaimoni mielipiteitä ja olla arvostelematta häntä.
"Ei aina ole helppoa äidilläkään luopua pojastaan ja hyväksyä sitä, että toinen nainen on hänen rinnallaan. Ja tosiasia on se, että se paha anoppi haluaa kuitenkin aina poikansa parasta ja siinä samalla sinunkin parastasi."
Jokaisen naisen tässä maailmassa, jolla on oma poika (lapsi), täytyy kohdata se tosiasia, että hän ei ole ikuisesti lapselle se maailman rakkain ihminen. Lähes jokaisen naisen kohdalle tulee se hetki, jolloin oma kulta rakas poika löytää naisen (tai miehen), ja tästä ihmisestä tulee pojalle rakkaampi. Terveeseen vanhemmuuteen kuuluu myös kyky iloita lastensa onnesta. On myös (useimmille iäkkäimmille) tervettä hyväksyä, että itse ei pysty samanlaista perhe-elämää viettämään enää, mutta pystyä iloitsemaan poikansa ja tämän uuden vaimon perheestä. Tottakai on hyvä, että anoppi on perheen elämässä mukana. Henkisenä tukena. Hänen apuaan tarvitaan. Ei anopista tarpeeton tule pojalleen. Kun poika tapaa sen “elämänsä naisen” äidin rooli muuttuu (tulisi muuttua). Joskus tulee aika, jolloin äidinkin tulee päästää lapsestaan irti ja luottaa siihen, että lapsen (pojan) siivet kantavat. Ei lapsen (eikä miniän) puolesta voi kuinkaan eläämää elää.
"Ja huomaa myös se, miten sinä itse suhtaudut anoppiisi, miten käyttäydyt hänen läsnäollessaan ja miten puhut hänelle. Ei pitäisi koskaan ruokkia sitä negatiivista anoppi-miniä suhdetta vaan kaikkien eduksi yrittää rakentaa siitä sopuisa. On ymmärettävä molempia osapuolia, sillä aina on vikaa molemmissa jos riitelemään ryhdytään. Asetu joskus anoppisi asemaan ja yritä ymmärtää miltä hänestä tuntuu." Maailmassa on paljon muitakin ihmisiä kuin oma anoppi, jotka osaavat käyttäytyä todella negatiivisesti ja siihen ei tarvita muiden ruokintaa yhtään.
"Enhän tunne teitä kumpaakaan mutta uskoisin, että ilkeyttään hän ei noita ohjeitaan sinulle anna. Äläkä ota niitä arvosteluna, nehän kuitenkin ovat vain hänen mielipiteitään eikä tarkoitettu sinun arvosteluksi." .
On kuitenkin monia tapoja ilmaista oma mielipiteensä. Ei ole aivan sama, sanooko että “minun mielestä asian voisi tehdä toisella tavalla”, vai sanooko; "sinä olet tyhmä/laiska/huono vaimo pojalleni koska et tee asiaa niinkuin minä haluan". Kyllä anopillakin on oikeus oma mielipiteensä sanoa (vaikka sitä ei kukaan haluaisi kuullakaan) mutta ei hänellä ole miniää (eikä muitakaan ihmisiä) oikeutta haukkua.
Alkuperäiselle: Minulla on aika samanlaisia kokemuksia. Minä ja mieheni ollaan myös seurusteltu kolmisen vuotta, ollaan kihloissa ja suunnitellaan häitä. Myös oma anoppini on samanlainen, verhojakaan en omassa kodissani olisi saanut vaihtaa ja niin edelleen. Hän on koko 3 vuoden aikana sanonut minulle suoraan tasan yhden positiivisen asian. Teen myös itse kolmivuorotyötä vaativassa työpaikassa ja ärsyttää, kun haukutaan laiskaksi!
Meidän on vaikea tulla toimeen, koska minä olen erittäin tarkka omasta reviiristäni, ja hän taas ei ymmärrä oman käytöksensä loukkaavan minua. Vinkkinä sinulle, että joskus huumorin keinoin kannattaa lähestyä asiaa. Anoppia ei kannata ihan kasvokkain nauraa (siitä ei hyvää seuraa), mutta saada hänet tajuamaan, että ei elämä niin vakavaa ole. Niinkuin omalle anopilleni yritin sanoa; ei kenenkään elämä yhteen silittämättömään paitaan kaadu. Liian kiltti ei kannata olla.
Hyvää tekstiä kirjoitit vastauksesksi ongelmalliseen anoppisuhteeseen. Anopit kuriin, sellainen anoppi, joka ei hyväksy lastensa valintoja ja käyttäydy korrektisti vihaa lastaan, ei hän osaa ketään rakastaa. Jos lastansa rakastaisi antaisi hänelle tilaa ja rakkautta myös lapsensa perheen, näin hän takaisi rakastamalleen lapselle parhaan mahdollisen elämän. Puuttumalla miniänsä tekemisiin hän nakertaa oman lapsensa elämää. Hyi olkoon sellaiset harput, saisivat kuolla pois.
Jos anoppi haluaa välien säilyvän ja jopa paranevan aikaa myöden, niin pitäköön suunsa supussa.
Ei neuvoja, jollei nimenomaan pyydetä.
Menköön jokainen itseensä. Teet sen minkä pitää, opettelet uutta, koetat selviytyä, ja sitten tulee joku neuvomaan.
Siitä ei hyvä seuraa, vaikka neuvot olisivat kuinka hyviä tahansa.
Ihmisten pitää selvitä omin avuin. Kun apua pyydetään, on asia toinen. Silloin apu annetaan ilman kommentteja. Ei tuollaista mitä-minä-sanoin, ei olisit-uskonut-kun-sanoin.
Sillä saat varmasti aikaan vain kränää.
Et myöskään muistele menneitä, et annettuja apuja, toteutumattomia tai unohdettuja lupauksia.
Ei kannata sanoa ILMAN MINUA ei tästäkään olisi mitään tullut. Kukaan nimittäin ei ole korvaamaton.
Viisas ihminen ei hairahdu olemaan viisaampi kuin onkaan.
Menin nuorena ja täysin kokemattomana naimisiin raittiin maajussin kanssa ja anoppilaan(myös appi asui siellä). Pian häiden jälkeen sain anopiltani vain haukkuja : " Sinä et osaa mitään etkä ymmärrä mitään." Mieheni liukui vähitellen äitinsä taakse ja rupesi minua vastaan. Olen aina tehnyt kovaa työtä ja opiskellut. Mutta syrjäseudun anopille menestymiseni oli liikaa, vihainen ja katkera ja kateellinen.
Samoin appi, joka oli ollut henkisesti väkivaltainen emännnälleen, ei antanut mitään rahaa, alistava ja äkkipikainen. ---Tapahtui ihme, pääsin hyvää ammattikoulutukseen, muutin kauaksi ja otin avioeron miehestäni, jolla ei ole tähän päivään asti ollut muita kuin vaihtuvia naisia. Oli ollut yksi toinen kunnollinen miniätarkokas, mutta anoppini oli ajanut hänet kirkuen pellolle jo seuraavana päivänä.
Minulla on hyvä ammatti (vakituinen työ yli 20 vuotta) ihana kaupunkilaismies, joka täysin ymmärtää minun helvettivuotena anoppilassa. -----En ikinä kadehti naisia, jotka ovat muuttamassa deittailen maalaisanoppilaan. Vaikka sellaiset maalaismiehet omistaisivat tuhat hehtaaria metsää ja maata, viisi traktoria, kuusi Mersua, satoja lehmiä ja ravihevosia, he ovat raakileita, monasti huoria ja äidistään riippuvaisia 10-vuotiaan lapsen tasolla tunne-elämältään. Ei heistä ole vastuulliseksi isäksi, ei ikinä!
Uskokoon ken tahtoo. Maalaismiehet ja anopit ovat narsisteja, itsekeskeisiä, joiden kanssa ei voi sopia mistään. Rakkaus muuttaa kaiken, sanotaan, mutta narsismia ja alkoholisimia SE EI MUUTA !
En ikinä kehota ketään menemään anoppilaan miniäksi samaan pihapiiriin. Siitä voi seurata elämänpituinen itku.
Enempää ottamatta kantaa juuri sinun tapaukseen, todettakoon että sekä miehiä että naisia on joka junaan ja lähtöön joka ikäpolvessa.
Kuitenkin, itse naimisissa olevana miehenä ja todella laajan ystäväpiirin omaavana olen törmännyt seuraavaan asiaan.
En tunne henk.koht. yhtään miestä jonka anoppi olisi heidän mielestään täysin sietämätön tapaus.
Sen sijaan tunnen kourallisen naisia, oma vaimo mukaan lukien, joilla on kovastikin sanomista anopista sekä koko miehen suvusta.
Maailma on muuttunut.
Ennen vanhaan naitiin miniä taloon. Nykyään naidaan mies sukuun.
Kai se on joku naisten sisäinen vietti ja tarve joka laittaa kilpailemaan siitä "miehen herruudesta".
Ei kun jäitä hattuun, suvun turhan kärkevät kommentin toisesta korvasta ulos, sopikaa siippanne kanssa yhteisestä linjasta ja pyrkikää pitämään se.
Mun anoppi on ainakin ihan loistotyyppi, hyvät ja huonot puolet kuten kaikilla!
Oma mieheni ei pidä äidistäni eikä kenestäkään sukulaisestani. Naiset ehkä yrittävät sopeutua anoppiinsa (ollaan kilttejä tyttöjä) ja kun mitta tulee täyteen, aletaan puhumalla käymään läpi anopin persoonaa. Jos mies ei alun alkaenkaan pidä vaimonsa suvusta, hän vain välttelee koko sukua. Mieheni ei missään vaiheessa yrittänyt luoda suhteita sukuuni. Nyt hän ei ole riidoissa kenenkään kanssa, muttei kyllä vapaaehtoisesti ketään tapaakaan. En ole koskaan kuullut mieheni sanovan mitään hyvää yhdestäkään sukulaisestani, pahaa ja v...ä kyllä.
tuon kiihkeän katkeran suhtautumisesi rauhanomaiseen rinnakkaiseloon miniä-anoppisuhtessa. Sinulla on vain huonoja kokemuksia, se tekee katkeraksi.
Edelleen olen sitä mieltä, että kaksi aikuista ihmistä pystyy keskustelemaan asiasta kuin asiasta rakentavastikkin jos tahtoa löytyy. Jopa miniä ja anppi vaikka se suhde tuntuukin olevan maailman ongelmallisin ihmissuhde. Ja se on sääli.
Mielestäni miniän ei todellakaan tarvitse riistää sitä poikaa äidiltä eikä äidin tarvitse sitä kaksinkäsin yrittää pitää kupeesaan kiinni.
No, meitä on meneksi. Toivon, että yhä useampi huomaa senkin ihmissuhteen tärkeyden ja oppii suhtautumaan aikuismaisesti eikä mustasukkaisen omistavasti.
Aika nopeita johtopäätöksiä vedit kahden kirjoituksen perusteella, jotka kuvaavat yhtä ainoaa elämäni ihmissuhdetta. Kyseinen ihmissuhde ei ole edes mielessäni päivittäin, koska asumme eri puolilla Suomea. Toisen pilkkaaminen vaikkapa katkeraksi noin vähäisillä tiedoilla on mielestäni erittäin lapsellista.
Rauhallinen rinnakkaiselo on varmaan paras juttu, jos siihen on realistisia mahdollisuuksia ja molempien osapuolten luja tahto. Toiseksi paras vaihtoehto on olla yrittämättä yksipuolisesti liikoja, koska se ei vuosia kuitenkaan toimi. Varsinkin jos anoppi ja miniä asuvat lähellä toisiaan, toisen alistamisella ei pitkälle pötkitä.
Käytännössä mieheni ja oman sukuni viileistä väleistä on pientä haittaa. Emme voi esimerkiksi perheenä vierailla sukumme kesäpaikassa, koska en itsekään nauti siitä, että mieheni on siellä "pitkin hampain" eikä ilmiselvästi pidä kyseisestä tavasta viettää lomaa. Tosiasiassa niin inhoni anoppiani kohtaan ja mieheni inho minun sukuani kohtaan vaikuttaa todella vähän elämäämme, koska välimatkaa on niin paljon. Lapsillamme on hyvät välit kumpaankin sukuun ja molempiin isovanhempiin. Mieheni huolehtii lasten käyttämisestä omilla vanhemmillaan ja minä omillani. Kerran vuodessa teemme yhden yön kohteliaisuuskäynnit molempien vanhemmille perheenä ja itse en ainakaan yhtään kauempaa anopillani voisi ollakaan.
Minulla on huonoja kokemuksia lähinnä siitä, että avioliittoni alussa yritin antaa anopin juttujen ja tekojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt kun en ole anoppini kanssa tekemisissä kuin välttämättömimmät, meidän molempien elämä on varmaan paljon parempaa.
Miksi muuten aina neuvotaan, että miniän pitäisi antaa anopin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Eikö yleensä vanhemman ja viisaamman pitäisi ymmärtää nuorempaa ja kokemattomampaa?
Se katkeruus vain paistaa noista teksteistäsi ja myöskin negatiivisuus, sille ei voi mitään, näin sen näen. Ihana kuulla että vielä tällä iällä sanotaan lapselliseksi. Olen sitä ihan mielelläni :)
Mutta jos nopeudesta puhutaan, olit itse vielä nopeampi, minä kirjoitin vain yhden kommentin ja sinä sait siitä kimmokkeen melkoiseen vuodatukseen. Mutta hyvä näin, muutenhan ei synny keskustelua.
Onko muuten katkeraksi mainitseminen pilkkaamista ? En halua pilkata ketän, se ei sovi luonteeseeni mitenkään, mutta uskallan kyllä mainita ihan omana itsenänikin jos kuulen jonkun ihmisen puheen sävyssä katkeruutta.
Monesti ihminen itse ei sitä tunnusta tai huomaa ja näinollen ruokkii sitä eikä suinkaan pyri siitä pois.
Tuohon viimeiseen kommenttiin vanhemman ja viisaamman ymmärryksestä sanoisin, että jos sitä ei olisi, nämä miniä anoppi riidat olisi entistä raastavampia.
Vanhemmat ihmiset yleensäkin kykenevät suodattamaan kuulemansa eri tavalla kuin nuoret itsetietoiset naiset, joilla ei kuurikaan elämänkokemusta ole. Ja vanhemmat todellakin pidemmälle ymmärtävät sitä nuorta miniää, ovathan he itse olleet samassa asemassa.
Sitä suodattamista voisi todella kokeilla sekin miniä jos anopin puheet ei miellytä. Ei siitä haittaa ole.
Rakentavia keskusteluja, nyt minä lähden tuonne helteeseen pihahommiin kun tuo ukkoki heräsi päiväunilta.
Voikaa hyvin !
Palataan mielenkiintoisiin aiheisiin taas myöhemmin.
, koska noin kovasti kopsahti.
Ihan totta tuo, että eikös vanhemman eli anopin pitäisi jo olla viisaampi ja kohteliaampi! Ei ainakaan riidellä mistään typeristä pikkuasioista. Varsinkin silloin, jos anoppi itse on kokenut saman, eli hänellä on ollut anoppi, joka on sanonut joka asiasta ja kyttäillyt menoja. Siitähän anopin luulisi ottaneen opiksi, ettei haluaisi siirtää huonoja kokemuksiaan toiselle. Vai onko siinä jotain katkeruutta siitä, että itselläkin on ollut "ei niin mukava anoppi" ja nyt purkaa pahan olonsa seuraaville.
Minäkin olen odottanut anopiltani, jotain järkeviä lauseita, mutta ei muuta kuin lapsellista kiukuttelua ja huomionhakuisuutta!
Kun ei kerran asiat mene perille, niin ne ei mene, minkäs pänkäpäälle voi!
Ei muuta kuin tapaamiset jouluna ja juhannuksena, niin ne riittää..ja sillä selvä.
Jos tarkkoja ollaan, niin sinä pilkkasit minua katkeraksi, mutta minä sinun yhtä tekoasi lapselliseksi (eli johtopäätösten liian nopeaa vetämistä). Minulle on jo lapsena opetettu, että teot on tyhmiä, ei ihmiset. Jos ymmärrät vertauksen...
Minua et tunne, joten voit jättää luonneanalyysien teon minun osaltani. Keskityisit vaikkapa oman miniä/anoppisuhteesi hoitoon.
En yksinkertaisesti ymmärrä, miksi anoppi-miniäsuhdetta pitäisi pitää väen vängällä yllä, jos kemiat ei toimi? Eikö voi vain todeta, että molemmilla on sijansa miehen/pojan elämässä, mutta yhteiselämä sujuu paremmin, kun ei olla liikaa tekemisissä. Miksi ihmeessä anopit toivovat, että pojan mennessä naimisiin he saavat tyttären? On varmaan erittäin läheisiä miniöitä ja anoppeja, mutta yleisempää lienee se, että miniät ja anopit ovat ventovieraita erilaisia ihmisiä, joiden kuitenkin oletetaan käyttäytyvän kuten läheisten sukulaisten. Sori, mutta minulla on äiti ja läheinen onkin. Anoppi on minulle yhtä tärkeä kuin jonkun kaverini äiti. Hän on ihan eri maailmasta kuin minä ja mikä tärkeintä, hänellä on aivan erilainen arvomaailma kuin itselläni. Minä en silti ole riidoissa hänen kanssaan, vaikka sellaisen vaikutelman ehkä saa. Me olemme asiallisissa viileissä väleissä, mutta en esimerkiksi voisi kuvitellakaan soittavani hänelle vapaaehtoisesti kysyäkseni vointeja tai jutellakseni säästä.
Anopit pääsevät suoraan yläluokille ja miniät aloittavat alkeista sen käytöskoulun, eikö niin.
tuolla aiemmin vihaavasi anoppiasi. Ei ne ihan asiallisilta väleiltä vaikuta.
Miltä luulet sen vihan tuntuvan miehestäsi ? Mietippäs sitä, voiko se kuitenkin aiheuttaa mielipahaa sekä hänelle että anopille että sinä niin kovasti vihaat etkä välitä olla yhteydessä...
olen sekä miniä että anoppi, vaimo, äiti ja mummo
eli suhteita löytyy joka sorttia
Minä en siis tosiaankaan pidä anoppini persoonasta ja vihaan hänen puuttumistaan asioihimme. En minä sitä vihaani kotona toitota. Mieheni tottakai tietää, etten pidä hänen äidistään, mutten esimerkiksi lasten kuullen puhu siitä. Kuten sanottu, asumme kaukana toisistamme ja minun vihani tai oikeammin ehkä inhoni anopin persoonaa kohtaan ei vaikuta jokapäiväiseen elämääni tai elämäämme. Kuten mainitsin mieheni ei myöskään pidä minun sukulaisistani, muttei hänkään sitä asiaa joka päivä mainitse. Pystyn myös työelämässä olemaan asiallisissa väleissä ihmisten kanssa, joiden kanssa en varmaan yksityiselämässäni haluaisi ollaan välttämättä tekemisissä.
Minun ja mieheni välit eivät muutu miksikään sukulaismielipiteidemme takia. Meidän suhde on meidän suhde ja muut suhteet on sitten yhteisiä tai eri suhteita. Joskus ennen äitini kyseli, miksei mieheni käy heillä useammin. Kyselyt loppuivat, kun kysyin, haluaako hän mieluummin minut ja lapset sinne useammin kylään vai tulemmeko ainoastaan silloin, kun mieheni haluaa tulla mukaan. Mieheni ei ole koskaan pitänyt tiiviisti yhteyttä sukuunsa (ei edes ennen minun astumistani kuvioihin), mutta käy kyllä lastemme kanssa vanhempiensa luona silloin tällöin.
Kyllä aikuiset ihmiset voi olla pakon edessä asiallisissa väleissä toistensa kanssa, vaikkeivat toisistaan pidä. Varmasti välit huononevat, jos muiden tai toisen osapuolen odotusarvo on, että täysin erilaisten ihmisten pitäisi olla kuin äiti ja tytär tai tavata kovin usein. Jos sen lisäksi vielä odotetaan, että toisen pitää alistua toisen mielivallan ja -halujen alle, ei kyse ole mielestäni edes ihmissuhteesta vaan jostain ihan muusta.
Ja höpönlöpön sanon minä! Anopin käytös on pikemminkin lähempänä alaluokkaa!!Lapsellista natinaa, oikuttelua ja omien neuvojensa tyrkkimistä.Kyllä ilkeät anopit saavat koulusta hylätyn arvosanan..ainakin käytöksestä! Mikäköhän lie ollut anoppien käytösnumero???
anopilta sitä lapsellista natinaa ja kiukuttelua kuulee kuin miniältä, onhan heillä jo ikäeroakin anopin eduksi ja vanhetessa kun viisastuu niin monessa asiassa ja oppii ymmärtämään ihmisten erilaisuuden.
Nuoret ovat enemmänkin minäkeskeisiä ja näinollen se kypsä asioiden käsittely ei vielä ole hallinnassa.
Mutta tietysti ilkeitäkin anoppeja on kuten pirullisia miniöitäkin.
Miniät monesti ottavat minkä tahansa anopin tekemisen tai sanomisen henkilökohtaisena loukkauksena olipa se sitten vaikka tuoreitten pullien vieminen nuorelle parille taikka avun tajoaminen siivouksessa ja pyykinpesussa silloin kun miniällä on pikkuinen vauva hoidettavana ja ongelmia nukkumisen kanssa.
Teitpä niin tai näin, aina olet tehnyt väärin.
Esimerkiksi minun anoppini ei ole ilkeä ainakaan perinteisellä tavalla eli keljuilemalla sanallisesti tms. Olemme vain tyystin erilaisia ihmisiä ja anoppini odotusarvo minun suhteeni oli täysin väärä. On varmasti niin, että mikään anopin tai miniän toimintatapa ei ole sataprosenttisesti oikein. Minun anoppini saattaisi jollekin toiselle olla ihan mieluinen anoppi. Jotenkin vain välillä tuntuu, että anopin ja miniän pitäisi vaikka väkisin ystävystyä, vaikka kyseessä olisi kuinka erilaiset ihmiset tahansa. Oma anoppini on elänyt elämänsä poikiensa ja miehensä kautta. Kaikki pojat ovat vielä tyypiltään oman tiensä kulkijoita eivätkä kamalasti pidä kotiinsa yhteyttä. Anoppi odotti, että miniöistä tulee hänen tyttäriään (hän sanoi sen myös minulle), mutta se ei ole onnistunut yhdenkään miniän kohdalla.
Mielestäni niin anopin kuin miniänkin pitäisi ihan oikeasti kuunnella, mitä toinen sanoo. Sanoin ystävällisesti anopille viisikymmentä kertaa, että hän on meillä kylässä, enkä pidä siitä, että hän alkaa oma-aloitteisesti lupaa kysymättä siivota kaappeja, pestä pyykkiä, hangata uunia, kiillottaa hopeita jne. Sitten sanoin parikymmentä kertaa jo vähän topakammin, mutta viesti ei mennyt perille. Nyt sitten vältän anopin tapaamista kaikin keinoin. Jos hän tulee meille kylään, annan hänen huseerata, mutta yritän pysyä poissa jaloista hänen vierailunsa ajan. Emme ole kertaakaan kunnolla tapelleet eikä kyse ole siitä, että anoppini olisi mielestäni huono ihminen. Hän on vain huono anoppi minulle ja syy on hyvin yksinkertainen: hän ei ole koskaan sisäistänyt, mitä hänelle on yritetty sanoa. Myös mieheni sanoi esimerkiksi anopin viime vierailun aluksi, että ota vierailu loman kannalta äläkä rupea huushollia hoitamaan. Ei mennyt sekään jakeluun.
Ihana kuulla samanlaisia kokemuksia, tietää, ettei ole yksin omien ongelmiensa kanssa. Kyllä minua helpotti kovasti kannustavat sanat ja juuri omakohtaiset kokemukset, joita olette kertoneet. Minä jo ajattelin, että heitänkö hanskat tiskiin, jätän miehen ja lähden takaisin kotikonnuille. Toisaalta, sehän olisi sama kuin antaisi periksi anopin sanomisille..
Minä sitten sanoinkin anopille, että tehdäänkö nyt niin, että molemmat hoitavat omat huushollinsa itse.
Ihmeesti sitä kiukkusena saa sanottua vastaankin vaikka muuten olenkin kiltin sorttinen..
Täytyy vielä sanoa siitäkin, että anoppi valitteli, että he ovat ihan pimennossa, kunnei mitään kerrota meidän tekemisiä.Itse olen mielessäni ajatellut, että en varmaan jatkossakaan kerro, mitäpä se heille kuuluu. Jokaisella kun on oma elämä elettävänä.
Yritän pysyä päättäväisenä ja omien päätöksieni takana.
Mies saa käydä kuinka paljon lystää äitinsä tykönä, mutta minua siellä ei piipahtelemassa näy, ei ainakaan niin kauan kun pahalta tuntuu..
Kamala ajatella, mutta pääseehän sitä aina pois, jos niin vaikeaksi menee, vaikka sitten naimisissa onkin..
Mulla on hauska anoppi. Tullaan hyvin toimeen ja jutellaan tyttöjen juttuja. Se saattaa tietenkin johtua siitä, ettei hän ole mieheni oikea äiti. Tosin, ei sillä oikeallakaan äidillä ole tuntunut olevan mitään minua vastaan. Olen pari kertaa ohimennen tavannut, eikä hän kyllä tullut häihimmekään. Ilmaantui sitten muita menoja. Mutta se hänestä. Minun oma äitini on se paskamainen anoppi. Hän tuntuu täysin avoimesti vihaavan miestäni eikä mikään, mitä hän tekee, kelpaa. Äiti ilmoitti heti kihlajaispäivänä, että hän ja isä eivät millään tavalla aio osallistua häiden kustannuksiin (vaikka isä olisi kyllä halunnut) ja sitten hääpäivänä hän puhui kaikille siitä, miten suuri pettymys häät ovatkin ja jos hän olisi SAANUT OSALLISTUA niin ne olisivat olleet hieman paremmat. Kun käymme vanhempieni luona, äiti ja mieheni istuvat eri huoneissa eivätkä puhu toisilleen lainkaan ja jos puhuvat, niin ***tuilevat erittäin avoimesti. Äiti epäilee miestäni milloin mistäkin. Kun päätämme lähteä vähän baareja kiertelemään, mieheni on rapajuoppo. Kun vietämme rauhallisen koti-illan, mieheni on kotonanysväävä hirviö, joka ei päästä minua ulos. Kun ostamme television, hän on tuhlaileva huithapeli ja kun otamme autolainan, hän on laiskottelija, joka ei viitsi kävellä töihin. Paras oli, kun ilmoitimme harkitsevamme lasten hankkimista. Silloin äiti sanoi (suora lainaus) "mä en sitten ainakaan sen kakaroita ala hoitaa" Mies kuitenkin jaksaa suhtautua niin, että anoppinsa on vaan sellainen ikävä pikkupaha, joka on kestettävä, sillä appiukko on niin mukava mies.