Minun tarinani

Tämä tosikertomus ei ole mikään valituskirje eikä myöskään sympatian pyyntöyritys. Tämä on vain esimerkki siitä kuinka tärkeä on luottamus ihmissuhteissa ja kuinka helposti sen voi menet- tää. En usko olevani läheskään ainoa vastaavaa kokenut, siksi haluankin sanoa kaikille jotka tuntevat kokeneensa vastaavaa että meitä on paljon. Tarkoitukseni ei myöskään ole tuomita tai syyttää ketään enkä asetu kenenkään yläpuolelle.
Tapasin ihanan naisen jo nuorena ja rakastuim-
me syvästi. Meillä oli tosi ihanaa yhdessä ja ollessamme erillämme oli molemmillä valtava ikävä.
Tunsin löytäneeni naisen jolla oli kaikkea sitä mitä osasin toivoa. Seurusteltuamme jo toista vuotta hän aloitti opiskelun toisella paikkakun-
nalla ja olimme yhdessä viikonloput. Koskaan ei tullut mieleenkään että mikään voisi meitä erot-
taa. Erotessamme yhteisten viikonloppujen jälkeen
hänellä oli jo niin ikävä että usein itki. Muutaman kuukauden jälkeen sain sivulliselta tietää että hän oli tavannut miehen opiskelija-paikkakunnalla. Hän oli selkäni takana seurustel-lut toisen miehen kanssa jo kuukausia. Voitte vain arvata miltä tuntui. Tämä minulle niin täy-dellinen ihminen olikin petturi! Itse hän ei osan-nut kertoa syytä. Hän itki valtavasti ja lupasi lopettaa tapailun sen miehen kanssa sillä hänen mukaansa se oli "merkityksetön suhde".
Aika kului ja seuraavana vuonna oli minun vuoro-
ni muuttaa pois paikkakunnalta. Lähdin YK:n palve-
lukseen ja tarkoitus oli viipyä 6 kk. Tämänhän ei
pitänyt olla mikään ongelma, mehän olimme niin rakastuneita eikä minulla ollut edes käynyt mie-
lessä pettäminen vaikka en häntä ymmärtänyt sil-
loin kun hän petti. Kirjoittelimme toisillemme ja ikävöimme ja vakuuttelimme toisillemme uskolli- sesta rakkaudesta. Kun palasin 6 kk jälkeen menim- me kihloihin ja kaikki oli niin ihanaa kunnes..
paljastui totuus kauheudessaan. Sain tietää hänen seurustelleen taas saman miehen kanssa ollessani ulkomailla. Kuinka se olikaan mahdollista kaikki-
en vakuuttelujen jälkeen? Taas hän kertoi ettei suhteessa siihen toiseen mieheen ollut rakkautta enkä minä kyennyt lopettamaan suhdetta tämän muu- ten niin ihanan naisen kanssa. Jatkoimme yhdessä tämänkin kriisin jälkeen , menimme naimisiin ja syntyi lapsiakin. Elämä hymyili taas kerran. Lopullinen luottamuksen menetys oli kuitenkin edessäni. Oltuamme naimisissa noin 10 v paljastui aivan sattumalta että hän oli jopa asunut sen toi-sen miehen luona ollessani ulkomailla ja suhde olikin ollut kiihkeänluontoinen! Nyt tietysti voisi ajatella ettei asialla enää olisi ollut merkitystä näin pitkän ajan kuluttua. Näin ei kuitenkaan ole asian laita kun on kysymyksessä luottamus, asiat eivät vanhene jos valheesta saa kiinni. Hän oli valehdellut koko ajan toista kymmentä vuotta ja se oli minulle liikaa! Koska meillä oli lapset päätin kuitenkin olla eroamatta mutta luottamus katosi eikä koskaan tule palaa- maan. Itse muutuin täydellisesti ja olen sen jäl- keen ollut muutaman kerran uskoton. Sitä en aikaisemmin olisi voinut olla hänen syrjähypyis- tään huolimatta. Olenkin monesti kysynyt itseltä- ni kuinka on mahdollista että niin ihana ja pidet-ty ihminen joka vielä on vastuullinen ja huolehti-va äiti voi olla niin epäluotettava juuri tässä yhdessä asiassa. Vastausta en ole löytänyt mutta nyt tiedän että ihminen voi ominaisuuksiltaan ol- la muuten kuinka hyvä tahansa mutta silti epäluo-tettava omassa suhteessaan. Jatkan elämistäni tämän ihmisen kanssa siksi että hän kaikinpuolin hoitaa kodin mallikkaasti eikä suuria riitojakaan ole mutta luottamus ei koskaan voi palata. Näin voi kauneimmastakin sadusta kehittyä suuri pettymys.
61748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sympatiani ovat sinun puolellasi, mutta myöntänet itsekin, että hölmöhän sinä olit, kun jatkoit tuota suhdettasi noin pitkälle. Sait naisesi kiinni pettämisestä jo kahdesti. Miksi vielä sen jälkeen jatkoit suhdetta?

Äänestä
  • Sinun tuskin kannattaa sitä kysyä häneltä, että miksi. Rakkaus on näet ihmeellinen asia. Se uskoo,se luottaa, se antaa anteeksi. Itsekin olen rakkauden nimissä ollut hölmö ja antanut pettämisen anteeksi. Toisella kerralla oli pakko myöntää itselle, kuinka kaksinaamainen toinen ihminen voi olla...
    Uskoisin, että sinäkin luotat rakkaudessa aina parempaan tulevaisuuteen, inhimillisyyteen ja lupuksiin.

    Äänestä

  • Mikäli kirjoituksestani ei tullut esille
    tarpeeksi selvästi kertaan.
    Rakastin tätä naista! Hän oli kaikin puolin unelmieni nainen, paitsi tämä epäluotettavuus.
    Olen niin monesti kysynytkin itseltäni että miksi
    mutta en kertakaikkiaan pystynyt lopettamaan suhdetta. Olin niin syvästi rakastunut.

    Äänestä

  • Ja se on tosi kirjoitti:

    Mikäli kirjoituksestani ei tullut esille
    tarpeeksi selvästi kertaan.
    Rakastin tätä naista! Hän oli kaikin puolin unelmieni nainen, paitsi tämä epäluotettavuus.
    Olen niin monesti kysynytkin itseltäni että miksi
    mutta en kertakaikkiaan pystynyt lopettamaan suhdetta. Olin niin syvästi rakastunut.

    Mikäpä siinä sitten jos niin paljon toista rakastat. Luulisi että luottamus on kuitenkin tärkeää parisuhteessa.

    Niin tai näin, mutta avioerolapsena sanon, et lapsia ei saa käyttää syynä ettei eroa. Jos vanhemmat rakastavat lapsiaan ja viettävät heidän kanssa aikaa niin lapsista varmasti kasvaa kunnollisia aikuisia vaikka olisivatkin avioeroperheestä.

    Äänestä

pettymys kun kerta jatkat ja selvästi pidät vielä vaimostasi. Nythän teidän suhde on sitten samalla viivalla kun itsekkin olet pettänyt ja kaikki on hyvin. Kaikki varmaan unohtuu vuosien myötä ja suhde on ihan hyvällä mallilla. Ei kannata tehdä kovin suurta numeroa noin vanhasta asiasta.

Äänestä
  • että haluan korostaa kuinka suuri ero on suhteel-
    la joka oli ennen ja nyt. Siis liika oli liikaa tässäkin tapauksessa! Muuten ei asiasta kannata numeroa pitää, suhteemme toimii uskoakseni suurinpiirtein kuten odotetaan normaalin suhteen toimivan enkä ole jälkiviisasta tyyppiä. Mutta se
    tunne joka oli ennen ei palaa, sitä kaipaan enkä sille mitään voi. Eikä uskollisuutenikaan enää
    ole itsestäänselvyys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja se on tosi kirjoitti:

Tämä tosikertomus ei ole mikään valituskirje eikä myöskään sympatian pyyntöyritys. Tämä on vain esimerkki siitä kuinka tärkeä on luottamus ihmissuhteissa ja kuinka helposti sen voi menet- tää. En usko olevani läheskään ainoa vastaavaa kokenut, siksi haluankin sanoa kaikille jotka tuntevat kokeneensa vastaavaa että meitä on paljon. Tarkoitukseni ei myöskään ole tuomita tai syyttää ketään enkä asetu kenenkään yläpuolelle.
Tapasin ihanan naisen jo nuorena ja rakastuim-
me syvästi. Meillä oli tosi ihanaa yhdessä ja ollessamme erillämme oli molemmillä valtava ikävä.
Tunsin löytäneeni naisen jolla oli kaikkea sitä mitä osasin toivoa. Seurusteltuamme jo toista vuotta hän aloitti opiskelun toisella paikkakun-
nalla ja olimme yhdessä viikonloput. Koskaan ei tullut mieleenkään että mikään voisi meitä erot-
taa. Erotessamme yhteisten viikonloppujen jälkeen
hänellä oli jo niin ikävä että usein itki. Muutaman kuukauden jälkeen sain sivulliselta tietää että hän oli tavannut miehen opiskelija-paikkakunnalla. Hän oli selkäni takana seurustel-lut toisen miehen kanssa jo kuukausia. Voitte vain arvata miltä tuntui. Tämä minulle niin täy-dellinen ihminen olikin petturi! Itse hän ei osan-nut kertoa syytä. Hän itki valtavasti ja lupasi lopettaa tapailun sen miehen kanssa sillä hänen mukaansa se oli "merkityksetön suhde".
Aika kului ja seuraavana vuonna oli minun vuoro-
ni muuttaa pois paikkakunnalta. Lähdin YK:n palve-
lukseen ja tarkoitus oli viipyä 6 kk. Tämänhän ei
pitänyt olla mikään ongelma, mehän olimme niin rakastuneita eikä minulla ollut edes käynyt mie-
lessä pettäminen vaikka en häntä ymmärtänyt sil-
loin kun hän petti. Kirjoittelimme toisillemme ja ikävöimme ja vakuuttelimme toisillemme uskolli- sesta rakkaudesta. Kun palasin 6 kk jälkeen menim- me kihloihin ja kaikki oli niin ihanaa kunnes..
paljastui totuus kauheudessaan. Sain tietää hänen seurustelleen taas saman miehen kanssa ollessani ulkomailla. Kuinka se olikaan mahdollista kaikki-
en vakuuttelujen jälkeen? Taas hän kertoi ettei suhteessa siihen toiseen mieheen ollut rakkautta enkä minä kyennyt lopettamaan suhdetta tämän muu- ten niin ihanan naisen kanssa. Jatkoimme yhdessä tämänkin kriisin jälkeen , menimme naimisiin ja syntyi lapsiakin. Elämä hymyili taas kerran. Lopullinen luottamuksen menetys oli kuitenkin edessäni. Oltuamme naimisissa noin 10 v paljastui aivan sattumalta että hän oli jopa asunut sen toi-sen miehen luona ollessani ulkomailla ja suhde olikin ollut kiihkeänluontoinen! Nyt tietysti voisi ajatella ettei asialla enää olisi ollut merkitystä näin pitkän ajan kuluttua. Näin ei kuitenkaan ole asian laita kun on kysymyksessä luottamus, asiat eivät vanhene jos valheesta saa kiinni. Hän oli valehdellut koko ajan toista kymmentä vuotta ja se oli minulle liikaa! Koska meillä oli lapset päätin kuitenkin olla eroamatta mutta luottamus katosi eikä koskaan tule palaa- maan. Itse muutuin täydellisesti ja olen sen jäl- keen ollut muutaman kerran uskoton. Sitä en aikaisemmin olisi voinut olla hänen syrjähypyis- tään huolimatta. Olenkin monesti kysynyt itseltä- ni kuinka on mahdollista että niin ihana ja pidet-ty ihminen joka vielä on vastuullinen ja huolehti-va äiti voi olla niin epäluotettava juuri tässä yhdessä asiassa. Vastausta en ole löytänyt mutta nyt tiedän että ihminen voi ominaisuuksiltaan ol- la muuten kuinka hyvä tahansa mutta silti epäluo-tettava omassa suhteessaan. Jatkan elämistäni tämän ihmisen kanssa siksi että hän kaikinpuolin hoitaa kodin mallikkaasti eikä suuria riitojakaan ole mutta luottamus ei koskaan voi palata. Näin voi kauneimmastakin sadusta kehittyä suuri pettymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu