Joka seitsemäs nainen on noita

Onko oikea noita kyöpelivuorella asustava huivipäinen ja syylänenäinen eukko, jonka voi pääsiäisyönä nähdä lentämässä luudallaan kelmeässä kuunvalossa? Yleisimmät nykykäsitykset noidista eivät useinkaan liity satujen noitiin, vaan pikemminkin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa alkaneisiin noitavainoihin, joiden myötä tuhansia noitanaisia poltettiin rovioilla. Nykyään noituuteen ei enää suhtauduta kuolemanvakavasti, sen todistaa Helmen viikon 15 kysely "Uskotko noitavoimiin?".

Kyselyyn vastanneista jopa 13,9 % uskoi omiin noitavoimiinsa. Vastausten perusteella voidaan siis olettaa, että joka seitsemäs suomalaisnainen kokee jollain tasolla olevansa noita. Suurin osa vastanneista rinnasti omat noitavoimansa toteen käyneisiin toiveisiin, ennustuksiin tai enneuniin.

- Minulle on sattunut elämäni varrella monta kertaa asioita, jotka ovat pysäyttäneet minut ajattelemaan. Tiedän tapahtuvia asioita ennalta, ja jos joudun päättämään tärkeänkin asian, saan jostankin ihmeellisen voiman ja vastauksen. Joskus ihoni on mennyt kananlihalle ja olen saanut puistatuksia kun olen todennut, että minähän tiesin tämän. Tai että olen kokenut tämän asian jo ennen tätä hetkeä. - Pauliina

- Minulla on taipumusta nähdä usein enneunia, viimeksi erään tuttavani kuolemasta. Äitini sekä edesmennyt isoisoäitini omaavat samoja kykyjä. -Boston^^

- Noita vai piru? Syntymäaikani sattuu olemaan 080666. Aina silloin tällöin tajuan aivojeni kapasiteetin ja totean, että "näinhän juuri toivoin tapahtuvaksi". Ystäväni sai toivomani opetuksen väärään paikkaan parkkeerauksesta, kun puu kaatui toivomuksestani auton päälle :). -666

Miehet, varokaa!

Osa vastaajista uskoi noitavoimiensa tepsivän erityisesti miehiin. Omaa lumovoimaa käytetään sekä miehen hurmaamiseen että rakkauden ylläpitämiseen. Joskus myös kostamiseen.

- Exäni uskoo edelleen vakaasti, että viimeisen kärhämän jälkeen hänen välilevynsä luiskahti paikaltaan minun ajatukseni voimasta. Hupsista. -Lumikki

- Kyllä miesten kanssa tarvitaan määrätynlaista noituutta, jota käytetään niin, etteivät he sitä huomaa. -Noitavaimo

Omaan noituuteensa uskovia naisia on kyselyn perusteella niin paljon, että sen perusteella voi jo sanoa suomalaisten olevan varsinaista tietäjäkansaa. Toisille oma noituus onkin niin itsestään selvää, että sitä on mahdotonta edes selittää.

- Ei sitä, mikä on, voi perustella. Perustele itse miksi synnyit sinuksi, oma mieli omaan ruumiiseesi. -Poa-Annua
2505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rumimpia pitää tietysti hätistellä loitommalle.

Äänestä

kotona mussuttaa irtokarkkeja ja pitsaa ja kokista ja ranskiksia ja donitseja ja hillomunkkeja ja kermaperunoita ja suolatikkuja ja perunalastuja. ihmettelee sitten kun reidet on kun eduskuntatalon pylväät ja anaalinympärys kun yllästunturi ja ihmiset kattoo pitkään eikä kohta enää kehtaa mennä ulos vaan ukko kantaa
sittarista selkäranka mutkalla emännälle evästä kun sillä on nälkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeremijahu kirjoitti:

Onko oikea noita kyöpelivuorella asustava huivipäinen ja syylänenäinen eukko, jonka voi pääsiäisyönä nähdä lentämässä luudallaan kelmeässä kuunvalossa? Yleisimmät nykykäsitykset noidista eivät useinkaan liity satujen noitiin, vaan pikemminkin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa alkaneisiin noitavainoihin, joiden myötä tuhansia noitanaisia poltettiin rovioilla. Nykyään noituuteen ei enää suhtauduta kuolemanvakavasti, sen todistaa Helmen viikon 15 kysely "Uskotko noitavoimiin?".

Kyselyyn vastanneista jopa 13,9 % uskoi omiin noitavoimiinsa. Vastausten perusteella voidaan siis olettaa, että joka seitsemäs suomalaisnainen kokee jollain tasolla olevansa noita. Suurin osa vastanneista rinnasti omat noitavoimansa toteen käyneisiin toiveisiin, ennustuksiin tai enneuniin.

- Minulle on sattunut elämäni varrella monta kertaa asioita, jotka ovat pysäyttäneet minut ajattelemaan. Tiedän tapahtuvia asioita ennalta, ja jos joudun päättämään tärkeänkin asian, saan jostankin ihmeellisen voiman ja vastauksen. Joskus ihoni on mennyt kananlihalle ja olen saanut puistatuksia kun olen todennut, että minähän tiesin tämän. Tai että olen kokenut tämän asian jo ennen tätä hetkeä. - Pauliina

- Minulla on taipumusta nähdä usein enneunia, viimeksi erään tuttavani kuolemasta. Äitini sekä edesmennyt isoisoäitini omaavat samoja kykyjä. -Boston^^

- Noita vai piru? Syntymäaikani sattuu olemaan 080666. Aina silloin tällöin tajuan aivojeni kapasiteetin ja totean, että "näinhän juuri toivoin tapahtuvaksi". Ystäväni sai toivomani opetuksen väärään paikkaan parkkeerauksesta, kun puu kaatui toivomuksestani auton päälle :). -666

Miehet, varokaa!

Osa vastaajista uskoi noitavoimiensa tepsivän erityisesti miehiin. Omaa lumovoimaa käytetään sekä miehen hurmaamiseen että rakkauden ylläpitämiseen. Joskus myös kostamiseen.

- Exäni uskoo edelleen vakaasti, että viimeisen kärhämän jälkeen hänen välilevynsä luiskahti paikaltaan minun ajatukseni voimasta. Hupsista. -Lumikki

- Kyllä miesten kanssa tarvitaan määrätynlaista noituutta, jota käytetään niin, etteivät he sitä huomaa. -Noitavaimo

Omaan noituuteensa uskovia naisia on kyselyn perusteella niin paljon, että sen perusteella voi jo sanoa suomalaisten olevan varsinaista tietäjäkansaa. Toisille oma noituus onkin niin itsestään selvää, että sitä on mahdotonta edes selittää.

- Ei sitä, mikä on, voi perustella. Perustele itse miksi synnyit sinuksi, oma mieli omaan ruumiiseesi. -Poa-Annua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu