Helvetti sentään että v*tuttaa. Tuttöystäväni ei tullut yöksi kotiin baarireissultaan ja selitykset on olleet sen mallisia ettei niitä tyhmäkään uskoisi. Oikeastaan hän ei osaa mitään selityksiä edes antaa. KÄyttäytyi reissultaan palatessaan niin katuvasti että...sanoilla "en tee niin koskaan enää" on paljon syvempi merkitys kuin että ei ole koskaan enää yötä pois... olemuksesta ja käytöksestä sen näkee.
Asiasta kun jutellaan, ei kuitenkaan myönnä mitään. Että ottaa päähän tollanen. Mitentyhmänä se mua oikein pitää. Miten voi ihminen olla myöntämättä kun asia on selvä?
Sanoo vaan mua vainoharhaiseksi, että miten voin syyttää tollasesta...
Eipä tuo taida kertoa muusta kuin itsekkyydestä. Itse teko ja siitä valehtelu. Rehellisyys näyttää olevan vaikea asia... VAikka sitä tekoaan katuisi, ei se minulta kieltämällä tekemättömäksikään tule, vaikka niin haluaisi itselleen uskotella.
Jääköön yksin, kun kerran sitä näyttää haluavan. Surullisinta on se, että olisin ollut valmis keskustelemaan pettämisestä ja käymään sitä yhdessä lävitse, jos sen olisi rehellisesti myöntänyt. Mutta mitä on tehtävissä kun toinen ei edes myönnä?
Asiasta kun jutellaan, ei kuitenkaan myönnä mitään. Että ottaa päähän tollanen. Mitentyhmänä se mua oikein pitää. Miten voi ihminen olla myöntämättä kun asia on selvä?
Sanoo vaan mua vainoharhaiseksi, että miten voin syyttää tollasesta...
Eipä tuo taida kertoa muusta kuin itsekkyydestä. Itse teko ja siitä valehtelu. Rehellisyys näyttää olevan vaikea asia... VAikka sitä tekoaan katuisi, ei se minulta kieltämällä tekemättömäksikään tule, vaikka niin haluaisi itselleen uskotella.
Jääköön yksin, kun kerran sitä näyttää haluavan. Surullisinta on se, että olisin ollut valmis keskustelemaan pettämisestä ja käymään sitä yhdessä lävitse, jos sen olisi rehellisesti myöntänyt. Mutta mitä on tehtävissä kun toinen ei edes myönnä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mistä tiedät hänen pettäneen, onko sinulla selvät todisteet ? Vai oletko vahtiva ja mustasukkainen mies, jota tyttöystävä jo pelkää ? Hän välttelee puheenaihetta, koska tietää sinun ajatuksesi ja sen, että et usko..
Tuli vaan mieleen, on kokemusta, syytöksistä, jotka olivat tuulesta temmattuja, pienikin häiriö tai muutos tai myöhästyminen, heti kävi niin, että ei uskottu.. Minkäs siinä sitten teet, sitä rupeaa pelkäämään, ne ajatukset aavistaa, varsinkin, kun huomaa, että toinen epäilee .. Usko pois, se on kamalaa, kun tietää olevansa syytön, mutta aina epäillään. Jossain vaiheessa tulee tunne, että ihan sama, antaa mennä vaan, kun kerran aina epäillään. Onneksi tuli, nyt on sitten kunnon suhde, jossa on molemminpuolinen luottamus. Ihana asia !
En ole kovinkaan mustasukkainen yleensä. En ole häntä kahlinnut tai vaatinut selityksiä myöhästymisistä tms. Molemmat käymme baareissa yhdessä ja erikseen omien kavereiden kanssa. Tuollaista ei kummaltakaan ole kielletty. En myöskään ole häntä jatkuvasti syyttelemässä uskottomuudesta ja siten "ajanut" häntä pettämään. En todellakaan usko että asia olisi näin. Ei meillä "aina epäillä".
Olen pyrkinyt häneen luottamaan, mutta jos tuleekin vasta aamulla kotiin maansa myyneen oloisena eikä osaa selittää muuta kuin että "en viittinyt kännissä könytä kotiin sua häiritsemään ja herättämään, joten menin sitten pirjo-liisalle yöksi" (toiseen kaupunginosaan). Justiinsa niin joo. On aina ennekin tullut kännissä kotiin asti, eipä ole kellonajalla ollut väliä.
Ja mitä tulee omituisen syylliseen käytökseen ja sellaisiin itsesyytöksiin kuin "kai mä vaan oon niin huono ihminen"... jne. ILMAN että olisin häntä syyllistänyt eli ihan hänestä itsestään on lähtöisin. JA se ahdistus kasvoilla kun huomioin h äntä jotenkin mukavasti. Kuin hän ei sitä tuntisi ansaitsevansa.
Sitten kysyttäessä ei muista noista jutuista mitään, kaikki toi on ollut yhtäkkistä työstressiä jne. Yhtäkkiä selityksiä löytyy oikein urakalla, harmi vaan että kaikki on sellasia hätävalheita.
Kyllä mullakin on joku hälytyskello päässä, ettei ihan mikä tahansa läpi mene. Sen verran kauan ollaan oltu yhdessä että tiedän kyllä miten työstressi häneen vaikuttaa. Ja olisi niistä työpaikan paineista aikaisemmin maininnut kuin viikon märehtimisen jälkeen, kun joku selitys pitää keksiä...
Niin, onhan meitä monenlaisia.
Sori, jos juttuni oli mikä oli, mutta sun ensimmäisestä jutustasi tuli niin hyvin mieleen ne tilanteet, joissa aikoinaan olin. Ei mitenkään mieltäylentävää. Mutta oppia oli sekin, sitä oppia en vaan koskaan enää halua kerrata. Sitä rupesi tuntemaan syyllisyyttä jo siitä, kun luennolla viipyi liian pitkään tai kaupungilla, mielessään jo keksi hyviä selityksiä, ihan normaali asioille siis..
Silloin tajusin, että sen on loputtava ja niin onneksi kävi.
Tilanteenne on siis kuitenkin erilainen, toki kannattaa yrittää löytää jotain todistetta epäilykselle, ihan itsensäkin vuoksi.
Minä, jos kuka arvostan rehellisyyttä suhteessa ja luottamuksen merkitys on tosi suuri, itse asiassa minulle erityisen, toki minunkin pitää olla sen arvoinen sitten.
Toivotaan, että asia selviää ja saat rauhan.
Siis jos olet mustasukkainen ja pelkäät sitä että sinulle nauretaan, niin ratkaisu on yksinkertainen. Petä ensin!
Siinä se, sitten jos muijasi jakaa jossain eikä tunnusta, niin olette tasoissa. Sitten vaan uutta johtoa hakemaan, ja muijasi tasoittaa....
pettämistä, että haluat tavallaan päästä tilanteen herraksi ennenkuin mitään oikeasti edes on tapahtunut. Periaatteella "minullehan ei naureta". Mulla oli ennen sama ongelma, olen nainen. Sulla pitäis jollakin keinolla saada parannettua itsearvostusta, ei oo muuta ulospääsyä. Et voi koskaan kontrolloida toista ihmistä, tai hänen tekojaan tai ajatuksiaan, se helvetillinen tunne on vaan opittava kestämään.
juttu; eli mieheni tuli vasta aamulla baarista kotiin ja sitten täysin faktana tuli esille, että hän oli viettänyt loppuyönsä toisessa sängyssä. (eihän ne baaritkaan tietääkseni aamuun saakka auki ole). Mutta silti mitään hän ei myönnä. Ei kertakaikkiaan. Minäkin olen sktiso jne. Se saa minut aivan totaaliseen raivotilaan. Pettämisestä jotenkin vielä selviää. Mutta se, että ei ole miehellä "munaa" myöntää tekoaan ja ottaa vastuuta. Munaa on kyllä työnnellä sinne tänne. Oksettavaa!!
Että tsemppiä sinulle. Ja älä unohda, että lähes 100%:n varmasti se, joka pettää kerran, pettää myös uudestaan. Varsinkin, jos luonne on se, että mitään ei myönnetä! He eivät ole meidän arvoisiamme!!!!!!
Hei!
Olen ollut tyttöystäväsi tilanteessa ja kerron oman tarinani. Petin myös miesystävääni kerran baarireissulla. Silloin tuntui siltä ettei mieheni ja minun suhteesta mitään tule, turhautti kaikki ja sitten jotenkin hällä väliä asenteella lähdin toisen miehen matkaan baarista. Olin humalassa mutta se ei ollut mikään puolustus. Teon jälkeen tuli armoton morkkis ja katumus. Suhteemme oli minulle tärkeä. Mietin että miten tämän pystyn selittämään.
No se niistä taustoista. Ensimmäinen reaktio oli itseinho ja syyllisyys siitä että pilasin meidän suhteen, miten pystyin tekemään niin tyhmästi? Mielessä ei käynytkään että pystyisin tekoani ja syyllisyyttäni mitenkään salaamaan. Silti keksin jonkinnäköisen peitetarinan. Kotiin päästyäni en vain saanut sanottua mitä olin tehnyt, sanat jäivät kurkkuun.
Sanojen sijaan olin allapäin, syyttelin itseäni sanoin ja teoin mitkä eivät voineet jäädä mieheltäni huomaamatta. En kuitenkaan suoraan pystynyt asiasta sanomaan. Meni muutama päivä ja mieli teki kokoajan tunnustaa. Mutta kun mieheni otti asian puheeksi, ei minulla ollut pokkaa tunnustaa sitä hänelle. Niinpä tuli juuri ne sanat, etten voisi koskaan pettää ja miten voit epäillä tollasta. Kai se johtui menettämisen pelosta ja siitä, etten kestäisi jos toinen saisi tietää miten huono ihminen olen. Kai halusin kieltää sen itseltänikin.
Pahin morkkis oli mennyt ohitse ja jäljellä oli tunne etten halua toista menettää ja ehkä pystynkin elämään pettämiseni kanssa sitä tunnustamatta. Asiasta käytiin pitkään keskustelua, ja hassua on se että tiesin kyllä tavallaan että mieheni tietää että olen pettänyt mutta en enää voinut sitä myöntää kun olin niin vakuutellut aikaisemmin etten ole. Rupesin ehkä itsekin jotenkin uskomaan siihen että en ole pettänyt ja minua epäillään syyttä. Näin jälkikäteen aika sairasta, eikö?
Ei mennyt kauaa kun mieheni jätti minut. Jälkikäteen kun olemme asiasta puhuneet, hän on sanonut että tiesi kyllä minun valehtelevan ja se oli se rehellisyyteen kykenemättömyys mikä tappoi kaiken.
Tulipas pitkä kirjoitus, mutta luulen että tyttöystävälläsi on ehkä samanlaisia ajatuksia nyt. Häpeää itseään ja pelkää menettävänsä kunnioituksesi jos kertoo. Uskoin minäkin että kieltämällä kaiken hän varmaan lopulta uskoo minua (valhettani)ja suhde jatkuu, minä en ole huono ihminen jos en jää siitä kiinni ja ole sitä hänen silmissään...Kieltämällä asian ei sitä tarvinnut itsekään käsitellä kunnolla.
Surullista on se, että itse todella havahduin tekoni jälkeen ja ymmärsin suhteemme arvon. En kuitenkaan kai sitten pystynyt toimimaan siten että se olisi säilynyt. Hävettää myöntää mutta yritin helpoimman kautta, sillä tyylillä mikä minulle oli helpoin, käsittelemättä asiaa.
Nyt kun lukee tarinoita suhteista pettämisen jälkeen, ymmärrän että vaikka pettäminen on todella väärin, suhteen(ja varmasti itsensäkin) kannalta tärkeintä on ottaa siitä vastuu. Parisuhde ei voi tuollaisen jälkeen toimia niin että toinen ei myönnä ja toinen ei usko valheita. Itse asiasta ei tuolloin voida puhua, niinkuin itsekin sanoit. Vaikka sitä yritti suojella molempia kieltämällä kaiken (koska toivoin itsekin ettei sitä koskaan olisi tapahtunut)niin se rehellisyys olisi ollut se juttu.
Ehkä kaikki pitää oppia kantapään kautta. Nykyisessä suhteessani nimittäin mies jäi kiinni vastaavasta, ja vaikken häntä voi täydestä sydämmestä syyttää (olenhan itse joskus tehnyt saman), niin tajuan vasta nyt, ettei se itse teko olekaan läheskään niin satuttava, kuin se kokonaisuus. Väärän teon voin antaa anteeksi mutta sydämeni kuolee, kun rakkaallani ei ole halua ja kunnioitusta olla minulle rehellinen, hyvissä ja pahoissa (vaikeissa) asioissa. Niinpä...
Niin, mutta ensin pitää tietää todellisuudessa, onko toinen syyllinen vai ei. Nimittäin minä, kirjoitinkin jo tuossa ylempänä, löysin itseni tästä jutusta toisessa sävyssä. Minua aikanaan syytettiin, oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla juuri tuollaisen samantapaisen jutun perusteella, selitystä ei hyväksytty ollenkaan, eikä uskottu. Minä en ollut pettänyt kumppaniani, en pettänyt häntä koskaan, mutta hän syytti minua kerta toisensa jälkeen. Sitten aikojen päästä päätin, että se loppuu, vähän samantapaiseen episodiin se loppuikin, syytökseen, aiheettomaan..
Että näitä tarinoita riittää, toisella toisenkaltaisia, vastakkaisia. Kaikki omalla laillaan traagisia.
Ymmärrän että ilman syytä syytösten kohteeksi joutuminen tuntuu pahalta. En tiedä kuinka monta kertaa sen kohteeksi jouduit, mutta jokaiselle sitä varmasti joskus sattuu.
Siitä, ettei saa syyttää ilman todisteita voi olla montaa mieltä. Miten yleensä pettämisestä jä todisteet? Olet yön pois kotoa, käyttäydyt omituisesti eikä kuitenkaan saa epäillä kun ei ole todisteita? Mitä todisteita pitäisi olla? Sittenkö vasta saa epäillä kun itselleen on tarttunut kuppa tai vastaava? JA siihenkin selityksenä on luonnollisesti että itse olen varmaan saanut saunanlauteelta...
Anteeksi nyt provosointini, mutta tiedän miehenä niin monia tuttavia, jotka vannovat juuri sen nimeen, ettei mitään tule koskaan tunnustaa, "jos ei ole todisteita ei saa syyttää". Ja pettävät menemään. Onpa kiva vaimoilla ja tyttöystävillä rakentaa yhteistä elämää ja vuosien päästä saada todiste jostakin pettämisestä. Mikä sitten käsitellään niinkuin se olisi vaan se yksi kerta, "se ensimmäinen ja viimeinen vahinko, anna anteeksi..."
Parisuhteessa elää kaksi ihmistä, ja vaikka se vaikeaa onkin, milestäni tulisi oppia jollain tapaa hyväksymään se, että kumppani saattaa joskus sinua epäillä syyttä. Ilman että se olisi elämän suurin loukkaus. Olettaen ettei se ole jokapäiväistä ja jokaisen menon selittelyä (miksi viivyit kaupassa niin pitkään???).
Itse ainakin ymmärrän jos kummanini epäilisi minua pettämisestä siinä tilanteessa että olen yöni erillään jossain aivan muualla, käyttäydyn sen jälkeen omituisesti ja kysyttäessä en ole huomannut missään käytöksessäni tai sanomisissani mitään outoa. Vaikka syytön olisinkin, en silti voisi "syyttää" kumppaniani epäilemisestä.
Miksi se epäily tuntuu NIIN pahalta? Kysehän on asiasta jota se oma kumppani ei voi tietää. Ei kenelläkään ole sellaisia telepaattisia kykyjä, että varmasti tietää että toinen on syytön. Tietenkin jos KAIKKEA AINA EPÄILLÄÄN niin sille herkistyy... mutta muissa tapauksissa, tuollaisen edellä mainitun tilanteen jälkeen esimerkiksi.
Vääristynyttä ja ahdistavaa on myöskin se, jos ei parisuhteessa saa tuoda julki omia epäilyksiään, ilman että toinen niistä verisesti loukkaantuu. Ja ottaa heti "kostokseen" että "kun sä kerran epäilit, niin nyt mulla on sitten alibi tehdä niin ihan oikeasti. itsepähän tähän ajoit".
Pettäminen kertoo paljon pettäjän henkisesti kypsymättömyydestä. Ollaan kuin kakaroita hiekkalaatikolla ja tehdään mitä mieli tekee. Suosittelen petetyille että eroavat pettäjistä, saavatpahan pettäjät sitten minkä ansaitsevat. Jos selitys on että "se vain tapahtui" niin se kertoo hyvin paljon siitä miten kypsä kyseinen henkilö on. Ei asioita "vain tapahdu". Kyllä minunkin tekee mieli tehdä paljon asioita joita ei vain yksinkertaisesti voi tehdä. Lihavia tekisi mieli tökkiä mahaan ja sanoa että "mikset laihduta" mutta ei niin voi tehdä.