onko työnantajalta

Työsopimus on alkanut lokakuun alussa ja kestää elokuun loppuun, kuvittelin aivan että saan pitää maaliskuuhun asti kertyneet lomat kesälomana eli kaksitoista päivää.

Nyt pomo onkin sanonut että minä olen "lomittaja" jotenka en saa pitää kesälomaa vaan maksavat sitte työsuhteen päättyessä lomat rahana.

nyt kun kuitenkin olen syksystä asti ollut töissä niin se kesäloma vaikka lyhytkin olisi ollut tervetullut hengähdystauko, mutta kait en sitten sitä saa

tietääkö kukaan tekeekö työnantaja nyt oikein
8971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Käy kysymässä liitoltasi tai jos et kuulu liittoon, niin käy kuitenkin kysymässä sen liittosi toimistosta, jossa olisit.

Äänestä
  • joo kuulun liittoon, mutta kun asia mieltä askarrutti niin aattelin vaan kysästä jos jollaki olis jo tietoa, katsos kun perjantai iltana kuuden jälkeen tuskin mistään liitosta ketään kiinni saa.

    olen ymmärtänyt näiden palstojen tarkoituksen että täällä voi myös kysyä asioita jos vaikka joku tietää

    Äänestä

Ikävä kyllä, lomakauden aikana työnantajallasi on oikeus myöntää/olla myöntämättä sinulle lomaa.
Kun työsuhteesi elokuun lopussa päättyy, on kesälomakautta vielä jäljellä, joten aivan laillista on.

Äänestä

Olet työnantajan omaisuutta (eli orja), joten hän saa määrätä elämästäsi ja etenkin lomien vietosta.
Tyydy kohtaloosi! Ja jos työ ei miellytä oven takana on tulossa kyllä uusia työttömiä jotka mielellään suostuvat tekemään töitä myös kesällä ja vieläpä ilmaiseksi jos on tarvetta.

Äänestä
  • No voi voi. Työnantaja on ottanut riskin, tehnyt suuren investoinnin ja ottanut työntekijän lomittajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen, hänestäkö tulee silloin orjapiiskuri? Pitäisikö sinun mielestäsi tämän työnanatajan nyt ottaa lomittajalle lomittaja. Eiköhön työllistämisen kynnys ole muutenkin suomessa tarpeeksi korkealla? Työnantajalle uuden työntekijän perehdytys on aina iso kustannus!

    Äänestä

Ei lomia voi olla antamatta, eikä niitä edes saa maksaa rahassa! Kun työsopimuksesi on kirjoitettu loppumaan elokuun lopussa, se myös loppuu silloin. Tämä tarkoittaa että sinua ei voi laittaa ns. "lomalle" elokuusta eteenpäin. Miten olisit lomalla, kun työsuhde on jo päättynyt? Työnantaja ei voi yksipuolisesti pidentää määräaikaista työsuhdetta.

Sinulla on lomaa kesällä 12 päivää. Se tarkoittaa tasan kahta viikkoa, kun sunnuntaina lomapäiviä ei kulu. Kahden viikon loma on myös annettava yhtäjaksoisesti, sitä ei saa pilkkoa osiin.

Ota yhteys liittoon tai sitä ennen suosittelen keskustelua esimiehesi esimiehen kanssa. Kerro hänelle miten asiat menevät ja printtaa itsellesi kopio kaupanalan työehtosopimuksesta. Siellä lukee mustaa valkoisella kaikesta mitä kirjoitin.

Jos ja KUN asiat selkiää, yrittää työnantaja laittaa sinut lomallesi mahd. pian, jotta olisit käytettävissä kesä-heinäkuun pahimpina loma-aikoina. Muista että lomasta on tiedotettava VÄHINTÄÄN kaksi viikkoa eteenpäin, joten sinua ei saa laittaa lomalle ihan hetki kohta. Pääset siis parhaimpana aikana kesälomillesi!!

Taistele omista oikeuksistasi!!

Äänestä
  • Aikaisemmassa viestissä jo sanottiin, että lomakautta on vielä jäljellä työsopimuksen päättyessä. Tänantajan ei todellakaan ole pakko päästää työntekijää lomalle kesällä. Lomakorivaus voidaan määräaikaisessa työsopimuksessa maksaa työsuhteen päättyessä.

    Äänestä

Olet määräaikaisessa suhteessa ja työnanataja toimii tässä tapauksessa aivan oikein.Joku tähän viittasikin aikaisemmin.
Olisikin itsellänikin aika mielenkiintoinen tilanne jos joutuisin hakemaan lomittajalle lomittajan.
Pyytäisin työntekijäpuolelta joskus ihan maalaisjärkeä vaatimuksilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein tehdä näin kirjoitti:

Työsopimus on alkanut lokakuun alussa ja kestää elokuun loppuun, kuvittelin aivan että saan pitää maaliskuuhun asti kertyneet lomat kesälomana eli kaksitoista päivää.

Nyt pomo onkin sanonut että minä olen "lomittaja" jotenka en saa pitää kesälomaa vaan maksavat sitte työsuhteen päättyessä lomat rahana.

nyt kun kuitenkin olen syksystä asti ollut töissä niin se kesäloma vaikka lyhytkin olisi ollut tervetullut hengähdystauko, mutta kait en sitten sitä saa

tietääkö kukaan tekeekö työnantaja nyt oikein

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu