Itselläni on ongelma. Tunnen jatkuvast olevani huonommassa asemassa perheessämme kuin minua kaksi vuotta vanhempi siskoni. Siskollani on kaikki hyvin, hän on valmistunut tähän mennessä jo kahdesta ammattikoulusta hyvillä papereilla, hänellä on kavereita, poikakaveri ja sen seurauksena tullut rohkeutta ja itseluottamusta (siskoni oli aina se se ujo ja hiljainen). Hän tekee poikaystävänsä tykönä kaikennäköisiä hommia jne.
Mutta minä, se mitään saavuttamaton. Itse käyn lukiossa ja olen kolmannella vuodella. Ehkä oli virhe mennä lukioon, koska se on minulle liian vaikea. En osaa mitään vaikka yritän parhaani, numeroni ovat todella surkeita. Sen takia joudunkin lukioni käymään neljässä vuodessa. Minulla ei ole paljon kavereita, eikä poikakaveria (on ollut, mutta ei ole enää). No, ongelmani siis piilee tässä, minulla on tunne, että minusta todellakin pidetään vähemmän koulussa. Siskoani kehutaan koulun käynnistä koko ajan ja kehutaan kuinka hän lukee kokeisiin jne. Minulle taas sanotaan: "Lue enemmän! Onko se ihmekkään, että olet noin huono koulussa." Minä LUEN! ja yritän parhaani, ja tämän saan kiitokseksi. Ja isäni kehtaa vielä väittää miten helppoa se on kaikki kielet tosta vain opetella. Vaikkei hän osaa itse puhua sanaakaan muita kieliä kuin Suomea. Olen huono kielissä, olen aina ollut. Eikä se ole niin helppoa yhtäkkiä tosta vaan lukion kokeesta vetää kymppiä, jos ei vaan opi niin helposti.
Ja aina isäni sanoo minulle: "mikset sääkin voisi olla sellainen kuin siskosi". Tämä syö itsetuntoani joka on jo muutenkin huono. Voiko sitä selvemin enää sanoa, että en ole yhtä hyvä kuin siskoni. Sitten hän luettelee kaikkia hyviä puolia siskostani, itsestäni en ole kuullut yhtäkään positiivista asiaa. Isäni myös patistaa minua tekemään kaikennäköisiä hommia, aivan kun minulla ei saisi olla mitään omaa tekemistä lainkaan. Silloin joskus kun keksin jotain tekemistä, tulee isäni siihen ilvailemaan ja määräämään minulle jotain muuta hommaa, mistä en pidä. Ja isäni inhoaa kun en oma-aloitteisesti ala pestä heidän autojaan, niinkuin siskoni tekee.
Myös se, jos joskus istun tietokoneellani, tulee isä viereeni sanomaan: "vai tietokoneella! Mene ulos siitä ulkoilemaan, että saat liikuntaa!". Hän patistaa minua koko ajan liikkumaan, vaikka mielestäni liikun ihan paljon, koska käyn kickboxingissa ja pyöräilen jonkun verran. Hän käskee minua koko ajan menemään kävelemään ja vihjailee miten minun pitäisi laihtua (olen 157/49). Siskoni ei ole minua laihempi. Tunnun myös koko ajan jääväni siskon varjoon siitäkin, että siskoni seurustelusuhde on onnistunut ja minun eivät ole olleet. Siitäkin sain kauheat nälvinnät päälleni kun erosin poikaystävästäni. Vaikka se minun mielestäni olikin oikea valinta.
Isäni myöskin koko ajan väittää, että se on minun syyni, koska minulla ei ole kavereita. Hän väittää että en hyväksi ketään kaverikseni. Se ei ole totta, millain hän voi edes väittää moista. Haluaisin todella lisää hyvä kavereita, mutta ei se aina ole niin helppoa. Joka paikkaan kun menen, niin kaikilla tuntuu jo olevan omat kaverinsa, eivätkä he näytä haluavan muita joukkoihinsa. Koulustakin minun oli vaikea saada kavereita, koska samaan kouluun tuli muutama tyyppi, jotka olivat manipuloineet minua jo yläaste ajasta... Siitäkin isäni väittää, että se onminun syyni koska he ovat haukkuneet minua. sanoo, että olen antanut sellaisen kuvan itsestäni millaiseksi minua haukutaan.
Olen muuttunut todella ujoksi ja ajattelen varmaan joka paikassa mitä muut minusta ajattelevat. Tunnen vain itseni niin epäonnistuneeksi ja huonoksi. Eikä isäni näytä ymmärtävän, että hän itse syö itseluottamustani. Ei hän ymmärrä silloinkaan kun olen hänelle siitä sanonut. Kirjoitin ehkä epäselvästi, mutta en osaa selvemminkään sitä kertoa.
Se on myös ärsyttävää, kun minulla on usein tylsää, en keksi yksin mitään KIVAA tekemistä. Minulla on kaksi kaveria, toinen on vaikeasti masentunut ja toinen riippuvainen tv:stä. Isäni "haukkuu" kumpaakin. Ja kun siskollani on aina tekemistä poikaystävänsä luona. Niin isä käskee minun sitten koko ajan tekemään töitä ettei olisi tylsää, jotain mieshommia. Enkä niin kauheasti pidä siitä. Se on täysin eri asia jos on kivaa tekemistä tai tyhmää tekemistä, Ja jos sitä tekee yksin tai poikaystävänsä kanssa. Kyllä minäkin mielelläni tekisin kaikennäköistä hommaa jonkun muun kanssa kuin yksin. Ei siskonikaan tee kotonaan mitään hommia koska hän inhoaa tehdä yksin. en osaa oikeen selittää.
Mutta minä, se mitään saavuttamaton. Itse käyn lukiossa ja olen kolmannella vuodella. Ehkä oli virhe mennä lukioon, koska se on minulle liian vaikea. En osaa mitään vaikka yritän parhaani, numeroni ovat todella surkeita. Sen takia joudunkin lukioni käymään neljässä vuodessa. Minulla ei ole paljon kavereita, eikä poikakaveria (on ollut, mutta ei ole enää). No, ongelmani siis piilee tässä, minulla on tunne, että minusta todellakin pidetään vähemmän koulussa. Siskoani kehutaan koulun käynnistä koko ajan ja kehutaan kuinka hän lukee kokeisiin jne. Minulle taas sanotaan: "Lue enemmän! Onko se ihmekkään, että olet noin huono koulussa." Minä LUEN! ja yritän parhaani, ja tämän saan kiitokseksi. Ja isäni kehtaa vielä väittää miten helppoa se on kaikki kielet tosta vain opetella. Vaikkei hän osaa itse puhua sanaakaan muita kieliä kuin Suomea. Olen huono kielissä, olen aina ollut. Eikä se ole niin helppoa yhtäkkiä tosta vaan lukion kokeesta vetää kymppiä, jos ei vaan opi niin helposti.
Ja aina isäni sanoo minulle: "mikset sääkin voisi olla sellainen kuin siskosi". Tämä syö itsetuntoani joka on jo muutenkin huono. Voiko sitä selvemin enää sanoa, että en ole yhtä hyvä kuin siskoni. Sitten hän luettelee kaikkia hyviä puolia siskostani, itsestäni en ole kuullut yhtäkään positiivista asiaa. Isäni myös patistaa minua tekemään kaikennäköisiä hommia, aivan kun minulla ei saisi olla mitään omaa tekemistä lainkaan. Silloin joskus kun keksin jotain tekemistä, tulee isäni siihen ilvailemaan ja määräämään minulle jotain muuta hommaa, mistä en pidä. Ja isäni inhoaa kun en oma-aloitteisesti ala pestä heidän autojaan, niinkuin siskoni tekee.
Myös se, jos joskus istun tietokoneellani, tulee isä viereeni sanomaan: "vai tietokoneella! Mene ulos siitä ulkoilemaan, että saat liikuntaa!". Hän patistaa minua koko ajan liikkumaan, vaikka mielestäni liikun ihan paljon, koska käyn kickboxingissa ja pyöräilen jonkun verran. Hän käskee minua koko ajan menemään kävelemään ja vihjailee miten minun pitäisi laihtua (olen 157/49). Siskoni ei ole minua laihempi. Tunnun myös koko ajan jääväni siskon varjoon siitäkin, että siskoni seurustelusuhde on onnistunut ja minun eivät ole olleet. Siitäkin sain kauheat nälvinnät päälleni kun erosin poikaystävästäni. Vaikka se minun mielestäni olikin oikea valinta.
Isäni myöskin koko ajan väittää, että se on minun syyni, koska minulla ei ole kavereita. Hän väittää että en hyväksi ketään kaverikseni. Se ei ole totta, millain hän voi edes väittää moista. Haluaisin todella lisää hyvä kavereita, mutta ei se aina ole niin helppoa. Joka paikkaan kun menen, niin kaikilla tuntuu jo olevan omat kaverinsa, eivätkä he näytä haluavan muita joukkoihinsa. Koulustakin minun oli vaikea saada kavereita, koska samaan kouluun tuli muutama tyyppi, jotka olivat manipuloineet minua jo yläaste ajasta... Siitäkin isäni väittää, että se onminun syyni koska he ovat haukkuneet minua. sanoo, että olen antanut sellaisen kuvan itsestäni millaiseksi minua haukutaan.
Olen muuttunut todella ujoksi ja ajattelen varmaan joka paikassa mitä muut minusta ajattelevat. Tunnen vain itseni niin epäonnistuneeksi ja huonoksi. Eikä isäni näytä ymmärtävän, että hän itse syö itseluottamustani. Ei hän ymmärrä silloinkaan kun olen hänelle siitä sanonut. Kirjoitin ehkä epäselvästi, mutta en osaa selvemminkään sitä kertoa.
Se on myös ärsyttävää, kun minulla on usein tylsää, en keksi yksin mitään KIVAA tekemistä. Minulla on kaksi kaveria, toinen on vaikeasti masentunut ja toinen riippuvainen tv:stä. Isäni "haukkuu" kumpaakin. Ja kun siskollani on aina tekemistä poikaystävänsä luona. Niin isä käskee minun sitten koko ajan tekemään töitä ettei olisi tylsää, jotain mieshommia. Enkä niin kauheasti pidä siitä. Se on täysin eri asia jos on kivaa tekemistä tai tyhmää tekemistä, Ja jos sitä tekee yksin tai poikaystävänsä kanssa. Kyllä minäkin mielelläni tekisin kaikennäköistä hommaa jonkun muun kanssa kuin yksin. Ei siskonikaan tee kotonaan mitään hommia koska hän inhoaa tehdä yksin. en osaa oikeen selittää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jonka luona voisit alkaa oleskelemaan, ettei tarvitsisi sitä isä ukkoa katella kokoajan. Vaikeaa voi olla, mutta nyt kesällä oleskele paljon ulkosalla, sieltä voi löytyä joku, eikä tarvitse kuunnella haukkumisia. Onneksi sinäkin kasvat ja pääset muuttamaan joku päivä pois kotoasi, älä sitten enää anna sen äijän myrkyttää elämääsi vaan UNOHDA se kokonaan. Niin minäkin tein ja melkein olen siinä onnistunutkin. Joskus harvoin tulee mieleen ja menee sitten äkkiä pois.
Tsemppiä vaan sulle, toivon parasta sinullekin. Kaikki me aina jonkun varjossa joudutaan kasvamaan, ei sille vain voi mitään.
Valitettavasti vanhemmatkaan ei ole täydellisiä, joten ehkä sinun kannattaa kiinnittää huomiosi johonkin muuhun.
Minäkään en ollut hyvä koulussa, lukiossa tuli huonoja numeroita ja sattui sitä yksi iivarikin tupsahtamaan todistukseen. Omat ystäväni olivat ammattikoulussa enkä oikein kokenut omanlaisekseni sitä lukio-porukkaa. Olihan siellä jotain kamuja, mutta ei sellaisia ystäviä. Noh, sitten tuli välivuosi.... Päätin motivoida sen vuoden aikana itseni ja kun tarpeeksi näin vaivaa, niin pääsin yliopistoon. Ja se tuntui kyllä todellakin ihmeeltä. Joten siinä olen samaa mieltä, että aina voi lukea enemmän. En väitä ettet lukisi, mutta aina löytyy lisää resursseja itsestä jos todella haluaa jotakin. Et ole tyhmä, en usko tyhmiin ihmisiin - sillä, että on tarpeeksi härkäpäinen ja sisukas niin melkein kaikki on avoinna.
Yksi vuosi lisää ei haittaa, niitä sinulla on yllin kyllin - vaikka nykymaailmassa muuta halutaan uskotella. :) Ja vaikka ei saisi sanoa, niin kunhan läpäiset lukion - ei niillä arvosanoilla niin paljon ole väliä, eivätkä ne määrää sinun tasoasi loppuelämäksi.
Ja mitä perheeseesi tulee... Auttaisiko sellainen suhtautuminen, että vielä sä heille näytät kuka on mitäkin! Osoita, että he ovat väärässä. Nimittäin he ovat jos vaan nyt vedät itsestäsi himpun verran enemmän. Sitäpaitsi, ihmiset joille kaikki on helppoa, eivät ikinä tule tuntemaan yhtä suurta onnistumisen tunnetta asiasta, jonka saavuttakseen toinen on tehnyt moninkertaisen työn.
Ja mitä niihin kavereihin tulee, ihmiset - jopa manipuloivat kasvavat, heistä sinun ei tarvitse välittää. Kyllä sinullekin kavereita ja ystäviä tulee jos vain nyt yrität pitää positiivisen mielen ja sinnitellä vielä vähän aikaa, että kuviot muuttuu. Tsemppiä!
Ja pidä mielessä se, miten hauskaa on nähdä isäsi ilme kun saavutat sellaisia asioita mihin hän ei uskonut sinun pystyvän. Ei ehkä kaikkein hyveellisin taktiikka, mutta ihmisiähän sitä vain ollaan ja joillekin se on tehokkain tapa.
Kolmas vuosi lukiota, ikää 18 tai sinne suuntaan.
Muuta pois kotoa heti ennen kuin loppukin itsetunto häviää. Jos lukio ei huvita, mene ammattikouluun tai vastaavaan. Huonolla ylioppilastodistuksella ei tee mitään.
Toi on vaikee tilanne.Ei oikein oo kauheesti tehtävissä jos hän on oikea jääräpää.Entä äitisi,hyväksyykö hän tuollaisen?Käy koulusi loppuun,mene jatko-opiskelemaan ja muuta opiskelijakämppään ja sitä kautta oma elämä.Tietty tarvit sun vanhempia ja ne on sulle rakkaita ja sä heille,mutta ei tommosessa ilmapiirissä hyviä numeroita voi tullakaan,koska sä et voi ymmärtää miksi et ole isällesi samanarvoinen kuin siskosi.Tee koe,mene pesemään niitä autoja joku päivä itse ja tee jotain hommia itse oma-aloitteisesti,niin kato,muuttuuko suhtautuminen yhtään.Yritä tehdä jotain asian eteen,niin silloin ainakin oot yrittänyt.
Tuli vaan sellainen vaikutelma, että isäsi ei oikein osaa arvostaa henkistä työtä, esim. tietokoneella työskentelyä. Siskosi kerroit suorittaneen kaksi ammattitutkintoa, siis ei mitään korkeakoulututkintoja, vaan ammattikoulututkintojako? Isäsi näkökulmasta siskosi on siis hyvällä tiellä, hänellä kun on ammattitutkinto. Sinä taas käyt lukiota. Lukiopohjalta voit päästä korkeakouluun tai yliopistoon opiskelemaan. Siellä tarvitaan tietokonetaitoja. Sitä kautta ei valmistu pelkästään ammattiin, vaan myös tulevat pomot valmistuvat sieltä. Saattaahan olla, että olet eräänlainen polunraivaaja perheessäsi (ja ehkä suvussasikin), jos kukaan muu ei ole erityisesti lukenut tai opiskellut eikä sinua sen takia osata arvostaa.
Koko lapsuuden ja nuoruuden kärsin huonosta itsetunnosta isäni takia. Yritin häntä miellyttää ja halusin hänen olevan ylpeä minusta edes kerran elämässäni. Koskaan ei hyvää sanaa minusta kuulunut suustaan. Olen asunut eri paikkakunnalla jo monta vuotta(5) opiskelun takia ja aina jaksoin toivoa että meillä olisi mukavaa keskenämme kun nähtiin. Vaan ei ollut. 4vuotta olemme riidelleet joka kerta tavatessamme, ja joka ikinen riita noudattaa samaa kaavaa. Hänellä on aina jotain pahaa sanottavaa minusta esim. en menesty koska olen laiska jne. Mielestään kaikki ratkaisut mitä elämässä teen ovat vääriä.
Tilanne on ollut erityisen paha viim. vuoden ajan, sillä hänellä on uusi perhe johon hän vertaa meitä neljää sisarusta jatkuvasti.
Eilen päätin sanasodassa että tää saa riittää, haukuin uuden täydellisen perheensä ja käskin poistua elämästäni. Tekee tiukkaa hyljätä ihminen joka on ollut elämässäni aina, mutta tajuan etten koskaan pääse elämässä eteenpäin ja irti alemmuudentunteesta ellen näin tee. Joskus on pakko ajatella vain itseään.
Ehkä isäsi muuttuu kun tajuaa miten on sinua aliarvostanut ja vähätellyt, meillä se on liian myöhäistä ja mahdotonta kun tää jatkunut monta vuotta. Mutta älä laita toivoasi siihen vaan keskitä energiat itsenäistymiseen ja omilla siivillä lentämiseen kun sulla ne on kerta jaksoit kirjottaakin tänne. Mulla alko uusi elämä ja jaksan vaikka mäkin olen yksinäinen välillä ja myös ent.koulukiusattu jne. Kaikesta pääsee yli. Muuta tosiaan toiselle paikkakunnalle, sieltä saat uusia ystäviä.
Niin, ja haistata niille koulun tyypeille.
Jaksamista!