Tiedäthän sen sanonnan, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä?
Meillä siitä on käytössä versio viina ilman teeskentelyä ei ole ilo.
Se tarkoittaa, että miehellä on pullo piilossa, ja hän saa ilonsa siitä, että vaimo vaimo teeskentelee, ettei huomaa hänen humalaansa.
Kaikilla on hauskaa?
Meillä siitä on käytössä versio viina ilman teeskentelyä ei ole ilo.
Se tarkoittaa, että miehellä on pullo piilossa, ja hän saa ilonsa siitä, että vaimo vaimo teeskentelee, ettei huomaa hänen humalaansa.
Kaikilla on hauskaa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Meillä samoin on miehellä piilopullo jossakin. Mutta sillä erolla, että huomaan kylläkin hyvinkin äkkiä, jos hän on juonut. Enkä pysty olemaan hiljaa vaan sanon hänelle siitä juomisesta ja siitä, että en tykkää, kun hän juo salaa. Ei vaan tunnu menevän viesti perille. Kuitenkin mies väittää, ettei hänellä ole mitään alkoholiongelmaa.
Yksi humalan ilo onkin juuri siinä, että vaimo huomaa ja sanoo, ja sitten on niin kivaa, kun voi väittää kivenkovaan, että vaimo se taas vaan luulottelee.
Pulloa kun ei ole missään! Alokoholiongelmaa ei ole kuin vaimon mielessä. Taas se nähtiin.
Näytä pullo! Hähhää, et löydä.
Minä olen jo oppinut. Minä teeskentelen.
Humalasta on iso osa iloa aika tavalla hävinnyt, kun vaimo ei sano juuta ei jaata. Ei edes huomaa, pahus.
Meillä oli kanssa jemmapulloja siellä sun täällä.. Joskus asiasta huomautin, joskun en jaksanut välittää. Meni sitten viimein kuppi kokonaan nurin, kun tosiaankin miehelläni ei omasta mielestään ollut alkoholiongelmaa (onkohan kellään alkoholistilla mielestään?), vaan ongelma oli minussa.
Ilmoitin sitten että jos tyyli ei muutu, tulee ero.. Näitä viimeisiä varoituksia annoin n. 5 vuotta, ja sitten se tapahtui! Kiitti, minulle riitti!
Erosta on 6 vuotta, exällä naiset vaihtuu, ja viina virtaa! Olen tavattoman onnellinen että tajusin lähteä. Nyt uutta parisuhdetta takana 5vuotta ja paremmin ei voisi mennä..
Ei enää jemmapulloja ja piilojuopottelua, saati minkään tason alkoholi ongelmaa!
Tsemppiä teille!!
Samaa peliä täällä. Oikeastaan saan iloni siitä, että toinen luulee, etten huomaa hänen juoneen ja etten tiedä hänen pullopiiloistaan. Esimerkiksi sohvatyynyn alta löytynyt tyhjä siideritölkki on siellä vahingossa, jostain vaan tipahtanut sinne...
Minä nauran joskus kun katson miehen roskapussiin autotallin nurkassa. Sieltä voin laskea montako tyhjää pulloa on viime aikoina sinne siunaantunut, sillä hän ei pidä tyhjiä pulloja piilossa.
Joskus ihmettelemme yhdessä, mistä ihmeestä näitä tyhjiä pulloja oikein on taas ilmestynyt, ja kannamme niitä kassikaupalla alkon pullonpalautukseen.
Hän kehtaa kantaa kassia, kun olen mukana. Ikäänkuin antaisi ympärillä olijoiden ymmärtää, että hän on vain apurina minun pullojeni kantamisessa.
Yksin hän ei pulloja palauttele.
Elämä on joskus kuin vitsikirjan sivulta.
Minä olen tuota hauskuutta pelannut mieheni kanssa jo pitkään. Nyt onkin mennyt rankaksi, erota pitäisi, mutta olen ikäänkuin vajonnut siihen hauskuuden suohon.
Lähde ajoissa.. minä yritän rämpiä tästä jotenkin ylös. Mieti sitä !
Mielenkiintoista todeta, että on miehiä, jotka piilottelvat juomistaan kuvaamallasi tavalla. Useinhan on niin, että koska miehen juominen on sosiaalisesti hyväksytympää, niin mies voi olla alkoholisti ilman, että siihen kiinnitetään erityistä huomiota - naisella päinvastoin.
Yhteistä on kuitenkin asian kieltäminen; ongelmaa ei ole, ja jos jokin ongelma on, se on aina muiden vika. Eli juomiseen löytyy aina 'syy'.
Oletko muuten yrittänyt mitenkään vaikuttaa miehesi juomiseen?
Kun mitään viinaongelmaa ei ole, hyvä ystävä.
Meillä ei ole kuin tyhjiä pulloja.
Ei voi ottaa esille olematonta epäkohtaa.
Kun koko ongelma on häiriintyneen vaimon mielikuvitusta.
Kun mies ei pysty kulkemaan kuin seinästä pidellen, niin kysymyksessä on ääretön väsymys, jota vaimo vielä lisää tuolla epäoikeudenmukaisella epäluulolla.
Ei ole mitään, mistä voisi keskustella.
Yksipuolisesti tyhmä vaimo "keskusteli" vuosikausia, mutta nyt on keskustelut käyty.
Vaimo mietti lähteäkö vai ei. Kuitenkin on luvannut seistä miehen rinnalla myötä- ja vastamäessä. Jos en seisoisi, olisi vain liukas mäki alaspäin. Siihen en voi omaatuntoani sopeuttaa.
Ei elämänkumppania noin vain heitetä suoraan tuhoon.
Myötä- ja vastamäessä.... mutta kenenkään ei tarvitse seisoa yksin. Etenkään jos ukko tukee vaimon sijasta seiniin.
On kamalaa katsoa kun rakastamansa ihminen ei saa suutaan auki. Ongelmat kielletään. Pelkää menettävänsä jotain - kasvonsa? Menettää mielummin ihmisen joka häntä rakastaa.
Mä lähden. Mittani tuli tänään täysi. Perjantaina vielä ajattelin että ollaan ennenkin kestetty, ei tämä ole kummempaa kuin ennenkään. Mutta en pysty jäämään. Itkin niin etten sängystä ylös päässyt.
Yritä sinä sisko hyvä jaksaa taistella ja etsiä keinot jolla mies tukisi sinuun. Minä olen luuseri. Älkää muut olko. pliis.
Minä olen ajatellut noin, että en halua jättää toista pulaan, koska se on ihan selvä mitä tapahtuu kun lähden. Toisaalta huomaan ja tiedän, että en voi auttaa, minä ainostaan pönkitän ja ylläpidän hänen juomistaan järjestämällä elämää.
Viimeksi tänä aamuna minulle sanoi henkilö,joka on lapsuudessaan nähnyt mitä tarkoittaa, kun isä juo, että "lähde, mahdollisimman pian pois. Jätä selviämään, saattaa selvitä paremmin ilman pönkitystäsi"
Minä uskon tuohon, pikkuhiljaa se menee tähänkin kaaleen :) vaikka se sisukas onkin.
Miten on seisooko miehesi rinnallasi tässä vastamäessä vai tekeekö hän siitä vielä vaikeampaa ??? Jos sairastuisit, seisoisiko hän rinnallasi, vai joutuisiko hän käymää välillä pullolla ?
Minun mieheni yrittäisi kyllä hyvinä hetkinään, mutta muutoin hän vain huolestuttaisi lisää.
Alkoholiongelmaan liittyy usein narsismi; juova osapuoli ei välttämättä ota toisen tunteita huomioon; koska, jos ottaisi, hän ei joisi. Hän pitää omaa 'surkeuttaan' kaikkein tärkeimpänä ongelmana, ja siihenkin ovat usein muut syyllisiä. En tiedä onko tässä aloittajan tapauksessa kyse siitä, että mies on samalla narsisti. Uskoisin, että on.
Aivan, sinä sen sanoit: sitä mukaa kun alkoholiongelma on pahentunut, mieheni on muuttunut narsistisemmaksi, hän ei kertakaikkiaan kykyne ajattelemaan sitä, miltä toisista tuntuu, ei edes siltä miltä omasta lapsesta tuntuu. Kaikki, jotka asettuvat poikkiteloin, saavat kokea sen halveksuvan ilmeen ja tunteen, että ette ole mitään. Tuo havainto on suorastaan tyrmistyttänyt minua viime aikoina, mieheni on oikeasti ollut hyvinkin huomioiva ihminen aiemmin, nykyisin lähes aina muut on tyhmiä ja hermoilevat tyhjää. Hän jopa sanoi 12-vuotiaalle pojalleen, että mitä siinä tyhjää hermoilet, yritä nyt rauhoittua. Sävy oli paha, minusta. Niin ei puhu vastuunsatunteva isä, vaan ihminen, joka on sanonko mikä .. en yleensä käytä sellaista kieltä, joten jätetään :)
Sinä olet nuorempi kuin minä. Sinulla on elämä edessäsi.
Ei sinun lähtöäsi kukaan samaa elämää tunteva voi moittia.
Minulle kävi niin, että minun oli hoidettava lainat ja perheen elatus aikanaan. Jos olisin eronnut, olisi kaikesta työstäni ja taistelustani ja sananmukaisesti nälkää nähdyistä vuosista osituksessa puolet kuulunut miehelleni, joka olisi rillutellut iloisesti kaiken parissa vuodessa.
Minä katsoin, että pienempi paha on alkoholisoituva mies, joka ei ole pahapäinen ja selvin päin kuitenkin kunnioittaa ja arvostaa minua, kuin että olisin antanut hänelle lähtöpassit ja maksanut hänet ulos kodista. Ilman muuta hänestä ei olisi jäljellä tänään kuin hautakumpau, sen tiedän.
Puhuminen hänen kanssaan ei ole koskaan onnistunut, ja siitä olen päässytkin jo vuosia sitten. Sen vuoksi aloitukseni juuri oli vähän humoristinen. Meillä salataan sellainen, jota ei ole, eikä puhuta aiheesta, jonka kaikki tietävät, vaikka sitä ei ole olemassa.
Ystäväni teki toisin. Maksoi miehelle yksiön ja kalusti sen. Mies ei maksanut koskaan vuokraa, antoi kavereiden mellastaa siellä, ja kun ikkunat särkyivät, lähti sieltä siltojen alle.
Tämäkin mies oli hiljainen ja kiltti hissuttelija, jolla oli pullo kivijalassa saunan oven vieressä. Mutta joskus hän vielä katosi viikoksi pariksi, ja sitä ei ystäväni kestänyt.
Jos jaksat ja voit lähteä, niin kevyempi sinun elämäsi tulee olemaan, jos mies jotenkin vain pärjää, eikä enää ole sinun lähettyvilläsi.
Kun minulla oli vaikeimmat ajat, velat, pienet lapset ja kaksi työpaikkaa, ei kukaan auttanut yhdelläkään neuvolla, ei antanut apua eikä halunnut tietää mitään.
Olisi pitänyt itse etsiä joku Al-anon, mutta eihän minulla olisi ollut edes aikaa mennä sinne, jos olisin sellaisen löytänyt.
Onko nyt paremmin? Saatko keskusteluapua? Pitäisi löytää joku ammatti-ihminen, ei sellainen, kuin minulla joskus oli, hyväätarkoittava huolehtija, joka sanoi, että "kestä vaan, kyllä se siitä vielä miehistyy. Pääasia ettet riitele ja suutu".
Alkoholismi on vakava sairaus. Se sairastuttaa koko perheen, jollei pidä varaansa.
Niin.. on minulla ympärilläni ihmisiä,jotka oikeasti keskustelevat kanssani. Mutta sekin on vähän sellainen juttu, että ei haluta heitäkään loputtomiin häiritä sillä asialla. Puhuit tuolla aiemmin siitä, että jos jättää miehen, hänestä on muutaman vuoden kuluttua vain hautakumpu jäljellä ja kaikki mennyt. Tiedätkö mitä, se on se pahin pelko: jos irrottaa, mitä tapahtuu. En tiedä onko rakkaudesta mitään jäljellä enää,mutta välitän minä miehestäni, vähän kuin äiti. Ikäänkuin on tunne, että minä valitsisin hänen elämänsä suunnan. Eihän se niin mene, mutta toisaalta..
Onpas sinulla ollut neuvoja :) Ei saisi riidellä ja suuttua. Tänä aamuna minä suutuin, aika usein nykyisin suutun hänelle ja alan itkeä. Olen aika hyvä sanomaan, turhan terävästikin tulee joskus. Mutta sitten pyytelen anteeksi. Tänä aamuna pyysin anteeksi taas, mutta jatkoin, että en pyydä anteeksi sitä, että minulla on paha olo, ainoastaan sitä tapaa miten asiani ilmaisin.
Koska siinä on se juttu, tulee tavallaan syyllinen olo siitä, että on paha mieli. Koska toinen ei kestä sitä ja siinä taas yksi hyvä syy juoda, kun vaimo on niin kauhean hermostunut. Hänen mielestään olen hermostunut,kun itken pahaa mieltäni. Näin ne tunteet latistetaan, toinen itkee salaa ja toinen juo..
Miksiköhän se olen minä,joka aina pyytelen anteeksi, sitäkin mietin tänä aamuna.
Olen tajunnut, että alkoholismi sairastuttaa, tavallaan sen huomaan jo itsestäni, vaikka tämä onkin vasta viime aikoina mennyt tälle mallille..
Sinä olet tehnyt selvän valinnan, ehkä se on kuitenkin helpompaa siten, kun tietää mitä tekee.
Kiitos sanoistasi ja hyvää jatkoa :)
Kuten lainat. En velatonna ole itsekään. Mutta ne ovat käytännön asioita jotka tuntuvat pikkumurheilta sen rinnalla miten paska on olo.
Ei mikään ole järjestynyt itsestään, käytännön asiat. On ollut sairaslomaa kun on selvitellyt omia mahdollisuuksia. Lakimieheen ei ole varaa joten pakko lukea lakikirjaa itse. Selvittää omat oikeudet ja mahdollisuudet, sekä velvollisuudet. Neuvotellut pankin kanssa, sukulaisten kanssa.
Mitä ikääni tulee, saatan olla nuorempi mutta yli 40 kuitenkin.
Lähden silti.
Miehet ja ongelmat ovat erilaisia tietenkin. Jokaisella perheellä on oma selviytymisohjelmansa.
Minä tulin oman ongelmani kanssa siihen tulokseen, että ainainen keskustelu, suuttuminen, itkut ja syytökset olivat miehen vallanhalun moottoreita. Hän sai iloa myös siitä, että pystyi saamaan minut otteeseensa pelkällä viinapullolla.
Selvin päin hänen on pakko tuntea olevansa altavastaaja, koska minä itse asiassa olen hoitanut perheen kaikki asiat jo pari vuosikymmentä. Olosuhteiden pakosta, muuten ne olisivat hoitamatta, ja sen hän itse hyvin tietää.
Tunnen olevani perheen äiti, jolla on lapsi, joka ei koskaan vartu aikuiseksi.
Huomasin, että ryypättyään hän aina kiinnostuneena ja uhmakkaana odotti suhtautumistani.
Huomasin, että minun on parasta oman itseni vuoksi lopettaa humalaisen kanssa puhuminen.
Minun ei tarvitse edes nähdä häntä, vaan tiedän jo oven avauksessa missä humalan vaiheessa hän on, ja niin osaan jo asennoitua. Vastaan, jos jotain kysyy. Muuten en puhu mitään. En suo enää hänelle sitä iloa, että osoittaisin huomanneeni. Puuhailen omiani mieltäni näyttämättä.
Tämä päätös on auttanut minua itseänikin. Osaan mennä harrastuksiin kodin ulkopuolelle, osaan olla itseni kanssa sovussa. Ei tarvitse etsiä koko ajan syytä, miksi tilanne taas on tämä, sillä syy on viinapullossa, ei minussa. Vei kauan aikaa uskoa, että minä en ole syypää kaikkeen.
Alkoholismi on sairaus, jota toinen ei voi ihmiseen tartuttaa. Ei myöskään parantaa.
Ikäkin jo minua auttaa. Vanha mies ei enää jaksa juoda niin paljon kuin parhaimmassa iässään. Uni voittaa.
Olet ihan selvästi paljon sinunpi tuon asian kanssa kuin minä, jos nyt niin voi sanoa. Olet järjestänyt elämäsi sellaiseksi, että miehesi ongelma häiritsee omaa oloasi mahdollisimman vähän. Silloin on helpompi olla, kun se on oma ratkaisu.
Minä sen sijaan huopaan edestakaisin, lähdenkö vai en. Haluan lähteä, se on selvä, haluan pois tästä, mutta en millään vaan meinaa uskaltaa. Vaatii aikansa, toisaalta tämä syö koko ajan.
Joskus on tunne, että mitähän kaikkea sitä kestääkään. Toisaalta miehelläni on myös jonkinlainen etsikkoaika, laidasta laitaan.. on kulkenut aa:ssa ja keskustellut asioista, maaliskuussa se jotenkin tuli selväksi hänelle, tämä on alkoholismia. Ei kiellä sitä enää, on vihainen itselleen, joskus pahastikin.
Katsotaan nyt..
Mutta tuokin, miten pullolla saa pidettyä otteessa, sillä suorastaan joskus saa suistumaan raiteilta ja väsymään niin, ettei jaksa tehdä asioille mitään kuten myös se, että mieheni kuuntelemalla minua ja suuttumustani, saa minut rauhoittumaan ja tavallaan anteeksikin tekojaan taas vähäksi aikaa. Siis rättiväsyneenä saan purkaa mieltäni, sitten on taas asiat ok vähän aikaa.
Sellainen rytmi näyttää syntyneen. Ja tiedostan kyllä, että se ruokkii tätä oravanpyörää vaan..
Siitä pitäisi astua ulos, ruveta välinpitämättömämmäksi.
Toisaalta minulla on tunne, että en halua tällaista elämää, en ylipäänsä sellaista,jossa alkoholi on niin voimakkaasti mukana. Jotenkin on tullut tunne halusta olla vapaa :)
Jaa,että ois toivoa, kun ikää tulee, ei jaksa enää juopotellakaan :) jotain hyvääkin..
toisaalta huumori on kyllä melko hyvä asia, tässäkin aina välillä.
Saman kävin aikanaan läpi minäkin. Luultavasti saman ikäisenä kuin sinä nyt.
Punnitsin mitä tehdä.
Tilanteemme on kutakuinkin sama.
Miehesi kuitenkin on jo myöntänyt ongelmansa, joten toivoa on paremmasta, mutta niinhän se on, että "kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kärsii".
Jos mies todella aikoo viinasta pois, se on hänen oma kamppailunsa, ei sinun eikä muun perheen. Väkisin se ei onnistu. Tukea tietysti pitää.
Itse mietin, missä on se nuori ja ihana mies, jonka kanssa menin naimisiin, sillä en minä juoppoa ottanut. Hän on lasten isä ja kaukaisen nuoruuden päivien tärkeä ihminen.
En minä pystynyt jättämään häntä oman onnensa nojaan, sillä satavarmaa on, että hän olisi luisunut siihen porukkaan, jonka tapaat ns. siltojen alla.
Mutta surutyötä jouduin tekemään, koska se kaukainen mieheni oli iäksi mennyt.
Minulla oli vielä vanhemmat, jotka olivat ns. raivoraittiita, joten oli pidettävä kulisseja pystyssä sinnekin päin, koska heistä en enää halunnut ongelmaa ihmissuhteisiini.
Jokaisen täytyy itsensä kanssa päästä sopuun siitä, miten menettelee, mitkä ovat vaikeudet, miten niistä selvitään. Mitä seuraa, jos mies lähtee/lähetetään? Mihin hän menee?
Miten selviää itse.
Tsemppiä sinulle. Kunpa voisin luvata, että hyvin menee!
Olet vain sovussa itsesi kanssa.
Ihmettelen tuollaista yleistä suhtautumistapaa, joka tuntuu tänä päivänä olevan yhä yleisempi; toisen ongelmat "eivät kuulu kenellekään", eivät varsinkaan lähisukulaisille. Ei haluta auttaa, koska halutaan pitää tilanne "hallinnassa" - ketä siinä suojellaan ja miksi?
Minusta alkoholiongelma ei ole pelkästään parin välinen ongelma; se kuuluu myös muille perheenjäsenille. Se, että Suomessa tapahtuu perheen sisäisiä väkivallantekoja niin paljon, johtuu osin siitä, että kukaan ei ole halunnut tietää mitään - sitten, kun vahinko on jo tapahtunut, ihmetellään sanoen "en olisi ikinä uskonut".
Jos perheessä on alkoholiongelmainen ihminen, on raakaa kysyä kuten kysyt:"Oletko muuten yrittänyt mitenkään vaikuttaa miehesi juomiseen?"
Se on kuin kiertäisi puukkoa haavassa.
Alkoholistin perhettä ei voi ymmärtää eikä neuvoa kuin toisen samanlaisen perheen jäsen. Muille koko alue on vieras ja käsittämätön.
Emme koskaan kysy edes ylilihavan isännän vaimolta, eikö miehesi voi vähentää syömistään.
Saati että kysyisimme skitsofreenisen ihmisen perheenjäseneltä, onko potilaalle ehdotettu, että hän lakkaisi näkemästä harhoja.
Mutta alkoholistin perheelle voi ihan hyvän hyvyyttään jokainen antaa uuden ja mullistavan neuvon, että alkoholistin kanssa pitäisi PUHUA ja ehdottaa, että hän lopettaisi juomisensa.
Hyvä idea!
Kyllä alkoholistin perheenjäsen ymmärtää, että neuvoa ei ole annettu pilkantekomielessä, mutta vuosien kuluessa alkaa olla yhä vaikeampi ottaa neuvo vastaan.
En tarkoittanut kysymystäni siten, kuten sen ymmärsit; eli se ei ollut 'neuvo' tyyliin 'puhuisitte asiasta', vaan paremminkin uteliaisuutta, että pystyykö asiaan mitenkään vaikuttamaan. Ymmärrän hyvin pointtisi ja tilanteesi, eli sen, että kysymykseen ei ole suoraa vastausta.
Niin, tässä minäkin ihmettelen, mies taas hukassa. Joka päivä olen tälläkin viikolla yrittänyt keskustella, yrittänyt ihan ystävällisesti. Ei auta, juominen vain kiihtyy siitä.
Ja saa siinä toinen keskustella ja saa sitä sopia asioita, kun ne seuraavana päivänä on täysin unohduksissa. Ja, kun se selvä päivä tulee, silloin on mieli maassa, morkkis kauhea ja taas saa mies sympatiaa :) Kuka silittäis minua, kuka halais minua, kuka kysyis multa miten menee ,, ei kukaan, ellei mene vieraisiin. Tai no liioittelin, onhan se juopollakin joskus seksi mielessä ja siihenkin suostuu, kun on niin ikävä toista ihmistä ja suuri läheisyyden nälkä. Rakkauden tunne on hukassa.
Jos ajattelet, että pitäisi saada alkoholisti puhumaan siitä, mikä hänet viinan pariin ajaa, niin on kyllä vaikeaa saada sellaista keskustelua aikaan.
Hänen pitäisi analysoida itsensä. Se ei onnistu, koska alkoholistin ongelma on juuri se, että hän on viaton tähän asiaan. Muut ajavat hänet juomaan, joko henkilöt, tai sitten onnettomat olosuhteet, sattumukset, epäonnistumiset.
Syy aina on jossakin ulkopuolella, ja siksi ei voi käydä rakentavaa keskustelua.
Keskusteluun ryhtyy vain sellainen alkoholisti, joka on tiedostanut ongelmansa ja myöntänyt riippuvuutensa. Sekään ei riitä, vaan hän on halukas raitistumaan. Se on pitkä tie, ja siitä perheessämme ei ole kokemusta.
Kuten sanoin, harvaa sairautta pystytään pelkästään puhumalla parantamaan. Joillekin alkoholismi pamahtaa päälle jo nuorena. Avioero tulee nopeasti.
Sitten on se toinen sairastumisen muoto, joka tulee hiipien vuosien myötä. Koko perhe yrittää selvitä ja kieltää asian, kunnes se on parantumaton.
Mietiskelin kysymystäsi. Omalta kohdaltani tulen siihen tulokseen, että en usko, että ainakaan itse tulen koskaan olemaan osallinen sellaisessa keskustelussa.
Omien kokemusteni pohjalta en usko minäkään 'keskustelusta' olevan apua. Ja kuten sanot, se, että alkoholi-ongelmainen itse myöntää ongelmansa, ei välttämättä sekään johda vielä mihinkään; usein tämäkin tilanne on käytännössä sellainen, että a-ongelmainen myöntää asian yhdessä tilanteessa, ja toisessa on taas syyttämässä juomisestaan muita ja olosuhteita. Sama kuvio toistuu uudestaan ja uudestaan... Alkoholismi on yksi hankalimpia ongelmia, mitä on olemassa.
Toivon sinulle ja lapsillesi jaksamista vaikeassa tilanteessanne.
Älä pyytele anteeksi, että suutuit. Sinulla on oikeus purkaa tuntojasi, niin tekee miehesikin. Siihenhän hän kuitenkin aina vetoaa, että on ollut töissä kurjaa, kukaan ei ymmärrä, taas hajosi auto, naapuri sanoi ilkeästi. Kaveri vaati vippiä takaisin.
Nyt on pakko ottaa känni, että helpottaa.
Pyytääkö hän anteeksi? Ei varmasti.
Jos sinä suutut, niin olet ihan oikeassa, vaikka mitä tulisi sanotuksi. Sitä älä anteeksi pyytele.
Jos sitten tulee riita silloin, kun mies on selvinpäin, eikä viina ole aiheena, on varottava mitä sanoo. Jos sanot pahasti, niin mies huomaa, että tähän ei nyt auta kuin hyvä humala. Terve!!
Mutta senhän kyllä tiedätkin. Alkoholistin perheenjäsenillä on tuntosarvet.
Heh, joo, täm on näitä asioita joita joskus itsekin mietin kun entinen appi harrasti tuota autotallijuopottelua perjantaisin. Appiukon vaimo otti pari kolme olutta, ja jonkun oluen appi itsekin siinä napsi, mutta kävi salaa autotallissa ottamassa kossutömpsyjä. Viikko ollaan viinatta mutta perjantai on pienen oton päivä.
Asia selvisi minulle muutama vuosi myöhemmin kun apen vaimo oli matkoilla ja appi otti kossua ihan kotosalla. Sanoi siinä ihan reilusti että nyt on hyvä kun vaimo on poissa, siltä kun lääkäri oli kieltänyt kirkkaat viinat eikä ukko raaskinyt vaimonsa nähden juoda, ettei pahoita mieltä. Appi nyt ei yhdestä kossusta känniin tullut, mutta kai se mielen kirkasti niin ettei kummempaa tarvinnut. Ehkä ukon vaimo huomasi mutta ei taas vastaavasti raaskinut puhua vaan antoi ukon ottaa kossua. Tai sitten se ei huomannut.
ps. siinä talossa ei tapeltu eikä riidelty niin ettei viinasta sinänsä haittaa ollut. Töissä käyviä ihmisiä.