Ihan vaan omasta mielenkiinostani kyselen. Kuinka tasapuolisesti eri kulttuuria olevien parien suhteessa kumpaakin kulttuuria huomioidaan, "toteutetaan" arkielämässä? Ja kuinka valmiita esim. suomalainen puolisot ovat elämään vieraan kulttuurin tapojen mukaan (jos asutaan Suomessa)? Olisitteko valmiita muuttamaan puolison maahan (jos se muuten olisi mahdollista esim. poliittisen tilanteen vuoksi)?
Itse olen kotimaisessa liitossa, mutta kaveripiirissä on useampikin onnellinen eri kulttuureita edustav pari.
Itse olen kotimaisessa liitossa, mutta kaveripiirissä on useampikin onnellinen eri kulttuureita edustav pari.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Meidän liitossa puoliksi lasketaan leikkiä asiasta, toteamme vastaaviin kysymyksiin että oman kodin sisällä meillä on ihan oma kulttuuri :)
Mutta Somessa olessamme toimimme Suomen kulttuurin mukaisesti ja puolisoni maassa hänen kulttuurinsa mukaisesti. Kummassakin siis hyvän maun mukaisesti kumpaisenkin kulttuuria kunnioittaen.
Olisin valmis muuttamaan hänen maahansa vaikka se onkin kaukana ja ystävät ja suku jäisi tänne, mutta yhdessä olemme päätyneet asumaan täällä ja matkustamme hänen maahansa noin kerran vuodessa. Se on kummallekkin pars vaihtoehto tässä tilanteessa mikä meillä nyt on.
Jaa-a, mikä nyt sitten on sitä suomalaista kulttuuria:D
Minusta tuntuu, että eletään molemmat oman kulttuurimme mukaan. Välillä tehdään pieniä kompromissin tapaisia käännöksiä toisen kulttuuriin ja välillä ei sitten olla valmiita joustamaan yhtään omista tavoista.
Esim. mies ei syö sikaa, minä en osta sitä itsellenikään (siis lihana, juustossa tai muuna saattaa mennäkin), enkä muutenkaan syö, paitsi jos sitä on jonkun toisen tekemässä, tarjoamassa ruuassa. Kana vaihtoehto onkin yleensä maukkaampi ja ehkä hieman kevyempi, tosin minun kokoisen ei tarvitse laskea vielä kaloreita.
Mies taas pyrkii unohtamaan heidän kulttuurilleen tyypillisen rooliajattelun. Hoitaa hommansa, eikä kitise.
Meidän asunnossamme ei kyllä rukoilla, ainakaan rituaalein. Itselläni on kyllä ikonit seinällä mutta eipä minulla tule rukoiltua tai tuohuksia poltettua. Mieskin pitää rukousmattoaan vain kaapissa, käy kuitenkin moskeijassa, mikä hänelle sallittakoon (ei tarvitse olla häneltä mitään pois, vaikka minä en harjoita omaa uskontoani)
Riippuu oikeastaan paljon mielialasta haluaako antaa toiselle periksi/keksiä kompromissin vai taistella kulttuurien yhteen törmäyksessä. Eipä nyt olla törmäilty, ihan normaalit parisuhde jutut ovat kun kitkaa välille aiheuttavat.
Voisin ollakin valmis muuttamaan Bangladeshiin, jos saisin aina välillä käydä katsomassa perhettäni ja kavereitani. Ruoka puoli kyllä tuottaisi vaikeuksia. Muutenkin on aina hankala päättää mitä söisi... Maito siellä on aivan hirveää rasvalitkua... ja minä kun niin rakastan tavallista maitoa. Miehelle se olisi tottakai helpompaa, tosin onhan hänellä jo ystäviä täälläkin mutta tuskin ne perhettä korvaavat.
Minun pitäisi osata edes auttavasti bengalia. Kylähän englannilla pärjää mutta varmasti tulee ulkopuolinen olo kun kaikki puhuvat vain omaa kieltään. Mies tietysti puhuisi Suomea mutta olisi kiva tutustua siellä muihinkin. En kyllä mielelläni muuttaisi, mies saattaisi olla halukkaampi palaamaan takaisin mutta minulle se olisi ainakin ruuan suhteen mahdoton ajatus.
Aika kävisi pitkäksi, voisi olla vaikea työllistyä, kielen kanssa tulisi vaikeuksia vaikka miten ihmiset olisivat avuliaita ja ystävällisiä (eivät tietysti kaikki mutta ei epäystävällisten kanssa tarvitsekaan olla)
Täällä sentään on muita bangladeshilaisia, jos muuttaisin Bangladeshiin ainoat suomalaiset olisivat joitakin lähetystyöntekijöitä. Kun ei osaa kieltäkään hyvin, niin eipä huvittaisi muuttaakaan.
No niin, tässä nyt tuli mainittua jo ruoka ja uskonto... mitäs muuta sitä arkipäivän kulttuurriin liittyy;D
Koska mieheni on hindu, eikä mikään äärisellainen, ei meillä ainakaan uskonnoista tule mitään kulttuurierimielisyyksiä. Tosin en itsekkään pidä mitään meteliä omasta uskonnostani, nämä kaksi eri uskontoa elävät meidän kodissa sulassa sovussa keskenään. Uskonkin itse että uskonto on jotain mikä on ihmisessä itsessään, ei sitä tarvitse esim "kaupata" toisille tai yrittää käännyttää toista.
Minun uskostani meillä kotona ei ole mitään näkyvää merkkiä paitsi meidän vihkiraamattu kirjahyllyssä. Hinduismistä muutama kuva seinällä mutta minulle ne kuvat ovat kaunista taidetta. Naimisiin olemme menneet sekä hänen että minun uskonnollisin seremonioin.
kumpikin tekee niinku haluaa kunhan ei tallo toisen varpaille.
Meillä sitä on hiouduttu hiljalleen silosiksi kuin rannan kivet. Kyllähän sitä välillä on kolistu yhteen ihan kovastikin enkä ymmärrä miten se voisi toisin tapahtuakaan. Tahtokysymys ja vaatii runsaasti harjoittelua;)
Muslimin kanssa eletään miehen kulttuurtin mukaan.
Minulle on täysin käsittämätöntä, että parisuhteessa voisi elää molemmat tyytyväisinä, jos eletään vain toisen ehdoilla. Ajan kanssa asia alkaa mitä todennäköisimmin mättää ja ihan kunnolla. Siinä on sitten valittava "itsensä pelastaminen" eroamalla tai "hukattava itsensä".
en tiedä mikä elämässämme on minun ja mikä mieheni kulttuuria. vaikka olemme kotoisin melko erilaisista kulttuureista, ei meillä yksilöinä tunnu olevan kulttuuri/tapaeroja ollenkaan. ehkä mieheni on hitusen hienotunteisempi kuin minä. ehkä olen hiukan yksilökeskeisempi. ehkä.
olemme asuneet molempien maissa. minulla oli mieheni maassa joidenkin asioiden kanssa ongelmia, koska "maa" on sovinistinen. elämä suomessa on helpompaa, vaikka on toki aivan mahtavaa vierailla mieheni maassa vuosittain - lomalaisena minun ei tarvitse suhtautua niin tiukkapipoisesti kaikkeen. :)
meillä ei ole kummallakaan uskontoa, mutta muita molemmille yhteisiä tärkeitä periaatteita kylläkin.
Mielestäni tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, jota olen jo pari päivää mielessäni miettinyt. Meillä kun on vähän sama, eli päällisin puolin hyvin erilaisista kulttuureista tullaan, mutta yksilöinä eroja ei ole paljon. Mieheni on saanut aika länsimaisen kasvatuksen, ja lisäksi mukautunut hyvin suomalaiseen elämäntyyliin (verkkaisuus, hiljaisuus, rehellisyys, luonto jne). Eli ehkä siinä mielessä enemmän eletään suomalaisen kulttuurin mukaan, mutta eroja löytyy kuitenkin aika paljon.
Olemme eläneet yhdessä jo niin kauan, että tapamme elää ovat mukautuneet toisiinsa ja sulautuneet yhteisiksi. Eli arjessa on vaikeaa erottaa, kumman kulttuurin mukaan eletään milloinkin. Kummatkin tekevät kotitöitä, käyvät töissä jne. Toki joitain erityisiä juttuja on säilynyt kummallakin. Nämä liittyvät erityisesti uskontoon.
Molemmat ovat pitäneet uskontonsa. Ei meillä kuitenkaan rukoilla kotona ja harvoin kumpikaan käy kirkossa/moskeijassa. Muutenkaan uskonto ei näy muuten kuin siinä, että mieheni ei syö sianlihaa, joten emme osta sitä ruuaksi myöskään minulle. Syön kuitenkin kun kylässä tarjotaan. Muutenkaan emme syö punaista lihaa usein, kun molemmat pidämme enemmän kanasta ja kalasta. Alkoholiakaan mieheni ei juo. Minä otan muutaman silloin tällöin. Kotona syömme muuten kaikenlaisia ruokia niiden alkuperään katsomatta. Turkkilaisia ruokia kuitenkin harvemmin kuin suomalaisia. Mieheni kokkaustaidot kun ovat mitä ovat :)
Mieheni on meistä se äkkipikaisempi, minä harkitsevampi. Pitää usein olla muistuttamassa, etteivät kaikki aina yritä huijata (tai muuten tarkoita pahaa), vaikka hänen kokemustensa mukaan siltä välillä vaikuttaakin. Toisaalta monesti on hänkin ollut oikeassa, ja minä vaan suomalaisittain halunnut odottaa "muutaman päivän".
Turkissa asuessamme elämä oli kodin sisällä hyvin samanlaista kuin täällä Suomessa. Ihmisinä emme muuttuneet, ja miksi olisi pitänytkään. Elämä muuten oli ehkä hieman perhekeskeisempää kuin täällä, ja ruoka parempaa. Muuten kodin ulkopuolella kaikki oli erilaisesta kulttuurista johtuen tietyllä tavalla hektisempää ja kaoottisempaa. Tuohon tietynlaiseen kaoottisuuteen en usko voivani koskaan sopeutua, eikä miehenikään pidä sitä kotimaansa parhaimpina puolina.
Takaisin voisimme vaihtelun vuoksi muuttaa, jos molemmilla olisi hyvä työpaikka ja oppisin kielen tarpeeksi hyvin. Suomeen pitäisi tosin välillä päästä perhettä ja ystäviä tapaamaan. Ruisleipää ja suomalaista rehellisyyttä tulisi myös aika kova ikävä. Aika vaikeaa olisi tuon kielen ja työpaikan kanssa, ja muutenkin pitäisi taas mukautua paikalliseen elämänrytmiin. Ehkä joskus väliaikaisesti, mutta ei pysyvästi. Vieras maa se minulle kuitenkin edelleen on, ja mieheni on tänne jo hyvin kotiutunut työn, opiskelun ja ystävien kautta.
"Mieheni on meistä se äkkipikaisempi, minä harkitsevampi. Pitää usein olla muistuttamassa, etteivät kaikki aina yritä huijata (tai muuten tarkoita pahaa), vaikka hänen kokemustensa mukaan siltä välillä vaikuttaakin. Toisaalta monesti on hänkin ollut oikeassa, ja minä vaan suomalaisittain halunnut odottaa "muutaman päivän". "
Hauskaa, kuulostaa tosi tutulta. Ja pistit sen niin hyvin sanoiksi. Joka sana pätee myös meidän liitossamme.
Muuten on kyllä meilläkin kulttuurit jo niin yhteen sulautuneet, ettei voi sanoa kumman mukaan ollaan menossa milloinkin. Aamuisin juodaan suomalaista pannukahvia ja iltaisin teetä lasista hedelmien ja joskus pähkinöiden, suolattujen auringonkukan siemenien ja paahdettujen kik-herneiden kera.
Mekin olemme molemmat säilyttäneet uskomme. Tosin mieheni kyllä syö kinkkua ja joskus ottaa oluenkin. Moskeijassa hän ei käy (no missä nyt voisikaan) eikä rukoile, kuten muslimin pitäisi, mutta ei hän myöskään ateisti eikä kristitty ole. Minä käyn kirkossa muutaman kerran vuodessa ja joskus (lähinnä jouluna) hän tulee mukaamme.
Jos miehesi kerran syö sianlihaa, mitä kunnon muslimi ei todellakaan koskaan tee NIIN HÄN EI VOI OLLA MUSLIMI ! Todella häpeä jos hän näin itse väittää.
Hetkinen...jos siis muslimi ei elä täysin puhdasoppisesti (mitä se sitten onkaan), niin silloin hän ei ole muslimi, niinkö?
Jos ihminen rikkookin joitakin uskonnon normeja ja määräyksiä, mutta määrittelee itsensä kyseiseen uskontokuntaan kuuluvaksi ja noudattaa edes osaa normeista, niin kyllä kai hän kuitenkin edelleen on muslimi? Ehkä huono tai syntinen muslimi, mutta muslimi kuitenkin. Eikö vaan?
Vai onko tosiaan niin, että yksi puraisu kinkkunakista ja PUM! olet erottettu?
uskontoa voi elää monella eri tapaa!!!!!!! jokainen elää sen hetkisen tilanteen mukaan.toiset ihmiset ovat pahimpia tuomitsemaan ja sanomaan mikä on oikein.eeeei ,ei se mee niiin...
Huvittavaa, että joku yrittää määritellä mitä uskontoa toinen tuntematon ihminen tunnustaa. Jos mies sanoo olevansa muslimi ja on lapsesta saakka siihen oppii kasvanut enemmän tai vähemmän, ei siihen liene muilla mitään sanottavaa. Kukapa sitä meistä kristityistäkään kaikkia ohjeita noudattaisi. Eiköhän ole syytä jättää Allahin/Jumalan arvioitavaksi kenelle taivaspaikan suo:)
Tuota tasapuolisuutta on kovin vaikeaa mitata objektiivisesti tai prosenttilukuna, mutta kyllä meillä molemmin puolin tullaan toista vastaan. Minusta se on toimivan moku-suhteen edellytys.
Tietenkin kun Suomessa tällä hetkellä asutaan, niin täällä toimitaan pääosin Suomalaisen mallin mukaan. Kun matkustamme vaimoni kotimaahan taikka hänen sukulaisiaan vierailee meillä, pyrin toimimaan vastaavasti heidän kulttuurinsa edellyttämällä tavalla.
Olen valmis muuttamaan vaimoni maahan ja sitä varten koko ajan painetaan niska limassa töitä.
Poliittisesta tilanteesta sen verran, että usein pääkaupungissa sattuu ja tapahtuu ja hallitukset vaihtuu, mutta maaseudulla elämä jatkaa samaa vanhaa kulkuaan. Siitä syystä suunnittelemmekin asumista "maaseudulla" pienemmällä paikkakunnalla.
Meidänkin tuttavapiirissämme on tietenkin paljon moku-pareja. Suurin osa on onnellisia, mutta joukkoon mahtuu monenlaisia. Osa liitoista on hajonnutkin ja lähes poikkeuksetta suomalaisen osapuolen juomiseen ja/tai väkivaltaan.