Miksi teille on niin suuri ongelma, jos miniä ei halua olla kanssanne tekemisissä tai puhua esimerkiksi lapsenlapsista kanssanne? Jos miniä ei halua olla kaverinne/ystävänne ja kuitenkin olette kiinnostuneita pojastanne ja lapsenlapsistanne, niin miksi ette käänny poikanne puoleen?
Minusta olisi aika outoa, jos omat vanhempani soittelisivat miehelleni ja kyselisivät lapsistamme. Nykyajan isät kuitenkin tietävät lapsistaan suurin piirtein sen minkä äitikin.
Miksi anopin pitäisi saada puuttua esimerkiksi kodinhoitoon, joka on perinteisesti naisten aluetta? Ei minunkaan isäni kysele mieheltäni, onko automme huollettu ja millä mahdollisella huoltamolla. Tai onhan talon katto varmasti maalattu, että talo pysyy kunnossa. Antaisivatko miehet mennä moisten asioiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja ajatella, että hyväähän se appi vain tarkoittaa. Ainakin minun mieheni tulisi hulluksi, jos isäni alkaisi puuttua perinteisiin miesten asioihin.
Minusta olisi aika outoa, jos omat vanhempani soittelisivat miehelleni ja kyselisivät lapsistamme. Nykyajan isät kuitenkin tietävät lapsistaan suurin piirtein sen minkä äitikin.
Miksi anopin pitäisi saada puuttua esimerkiksi kodinhoitoon, joka on perinteisesti naisten aluetta? Ei minunkaan isäni kysele mieheltäni, onko automme huollettu ja millä mahdollisella huoltamolla. Tai onhan talon katto varmasti maalattu, että talo pysyy kunnossa. Antaisivatko miehet mennä moisten asioiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja ajatella, että hyväähän se appi vain tarkoittaa. Ainakin minun mieheni tulisi hulluksi, jos isäni alkaisi puuttua perinteisiin miesten asioihin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sekavia vastauksia sekavasta teksitistä poimittuihin sekaviin kysymyksiin joille jo on annettu mukavasti ennkkokommentit.
-
Suureksi ongelmaksi sitä ei varsinaisesti voi sanoa mutta se on harmillista ja surullista, koska me anopit ja mummut kun haluaisimme olla tekemisissä lastemme ja lastenlastemme kanssa ja heidän perheensä kanssa ihan vain silkasta rakkaudesta heihin.
Itsekästä tai ei, sellainenkin kuin rakkauden tunne ihmisen sisällä voi olla.
-
Yleensähän sitä ollaankin ensin poikaan yhteydessä enemmän mutta kun kuullaan, että miniä siitä loukkaantuu kun ei hänelle asioista puhuta ja oteta yhteyttä yhtälailla kuin poikaan niin toki me siirrymme keskustelemaan asioista sitten miniän kanssa, emmehän me halua häntä loukata. Ja poika kyllä ymmärtää asiain tilan.
-
Minusta taas on aivan ihanaa kun poikani vaimon vanhemmat, varsinkin isä, soittelee pojalleni ja kyselee kuulumisia ja muutenkin juttelee mukavia.
Ovat kato kavereita keskenään, sillon voi soitella ja jutella.
-
Vaikka heidän asunto onkin poikani nimissä ja hankkima ja maksama, ei minulla sinne ole asiaa siivoamaan. Poikani anoppi taas näytää touhuavan siellä kuin kotonaan kun siellä käy. Eikä siihen kenelläkään auta olla sanomista.
Miniäni isä taa rakentelee sinne kaikenlaista ja laittelee paikkoja kuntoon käydessään.
Ihan tuo poika näyttää siitä huolimatta täyspäiseltä vielä.
Taitaa ymmärtää apen hyvää tarkoittavat eleet. Ja hän kun on vanhempi ihminen, antaa hänen touhuta jos siitä saa hyvän mielen.
Se on sitä lapsuudessa jo opittua vanhemman ihmisen kunnioitusta, jota meidän ikäluokalle niin kovin tähdennettiin ja panin sen sitten itsekkin kiertoon.
PS: anoppi on nainen, siksi naistentyöt ;)
Anopin roolissani on se hyvä puoli,että tulen loistavasti toimeen miniäni kanssa!Mutta en kyllä heidän asioihinsa sotkeudu ja neuvoja/vinkkejä annan pyydettäessä.Pojalleni soitan useammin kysyäkseni heidän kuulumisiaan.Miniän rooliini taas kuuluu tuollainen "sotkeutuva" anoppi...On tosi ärsyttävää kuulla jatkuvasti,miten kotityöt pitäis tehdä ja lapset kasvattaa!Ehkä siksikin itse pyrin kaikin keinoin olemaan vähemmän rasittava anoppi
Olipa hauska lukea tuota sinun asenteellista tekstiäsi. Jos suhtaudut samalla ennakkoasenteella miniääsi kuin alkuperäisen "miniän" tekstiin, ei voi kuin sääliä sinua, poikaasi ja miniääsi. Kun joku aloittaa Suomi24:ssa kommentoinnin puuttumalla kirjoitusvirheisiin tai tekstin muotoiluun, niin siitä ei seuraa muuta kuin "minä olen aina oikeassa ja viisain ja kaunein" -kommenttia. En tiedä huomaatko itse kommentointi tyyliäsi, mutta tuolla tyylillä saat varmasti vaikeuksia poikasi perheeseen.
Kommentissasi kiinnittää huomiota myös se, että poikasi on täydellinen vävy ja miniäsi epätäydellinen miniä. Poikasi ymmärtää vanhempia ihmisiä, ehkäpä täydellisen äidin täydellisen kasvatuksen ansiosta. Miniäsi on taas epätäydellisen kasvatuksen tulos ja poikasi appivanhemmat touhuavat poikasi talolla kuten parhaaksi näkevät.
En henkilökohtaisesti usko yksipuoliseen rakkauteen. En ymmärrä, miten voit minääsi rakastaa, jos ei rakasta sinua. Onhan se tosiaan epäitsekästä rakastaa toista vaikkapa kaukaakin, mutta jos seuraavassa lauseessa häntä moittii ja hänen sukuaan arvostelee, niin kyse lienee enemmänkin silmän palvonnasta kuin rakkaudesta.
Mahtaaneko anopit ihan yleisesti olla tapojensa orjia. Kun ennenkin anopit ja miniät ovat käyttäytyneet tietyllä tavalla, se tapa on hyvä tänäänkin. Itse lähinnä säälin omaa anoppiani, joka palveli omaa anoppiaan hänen kuolemaansa saakka. Anoppini anoppi asui mieheni kotona ja tyrannisoi ja määräili. Kun hän sitten kuoli, anoppini oletti tuo matriarkan roolin siiryvän automaattisesti hänelle. Nykyminiät eivät välttämättä halua anoppinsa tossun alle eikä heidän ole siellä myöskään pakko olla, joten anoppini on esimerkikki yhdestä väliinputoaja sukupolvesta.
Ja tämä kommenttiko ei ollut asenteellinen ?
Hmmm.. ihan näin sivullisena lukijana, minusta tämä oli tähän asti eniten ..
voi, ei! ihanko on talo poikasi nimissä ja hänen maksamansa? Näin meilläkin luultiin, paino sanalla luulla!
Eihän skitsolle anopille tullut mieleenkään että, miniä voisi omistaa puolet jostakin.
Jos ovat naimisissa tiedät varmaan onko heillä avioehto, ettei poikasi lapsen äiti vain talaodellisesti kostu pojastasi..
meollä väärinkäsitys sinnitteli pitkään voimassa koskapa poikansa ei vaivaantunut selittelemään asioitaan äidilleen.
Poikansa ei myöskään juurikaan äitiään hyysännyt tämän vieraillessa luonamme ja sitten kun minä sain mittani täyteen tätä määräilevää ja asennevammaista naista, poikansa yhteydenotot vähenivät entisestään.
Kun piikkinsä ja katkeruutensa ei enää osunut minuun . alkoi tyttären mollaaminen ja näykkiminen, panettelukin. sitten tytärkin lopetti yhteydenotot mummiinsa ja pojasaan roikkui, kunnes poikansakkin asettui vihdoin itsevalitsemansa perheenpuolelle ja äitinsä oli menettää hallintansa..
tuli kirje, jossa selitteli äidinrakkauttaan 47 vuotiaalle pojalleen ja uhkaili kuolemallaan ja syyllisti poikaansa kaikin tavoin..marttyyri.
esitti jopa viimeisen toiveensa..
tapaaminen peruuntui ja kaikki alkaa alusta, kun poikans ei suostunut olemaan äitinsä sätkynukke alkaa heikotus ja uhrin esittäminen alusta..ja taas on mykkäkoulu päällä.
siis aivan ihana äiti, isoäiti, anoppi, nainen ja vaimo, jonka henkinen aviomies joutui olemaan aikuinen poikansa, koskapa omansa joi aivonsa muussiksi.
Varmankin ihana tytär ja siskokin, koskapa veljensä kuollessaan ei halunnut häntä hautajaisiinsa. kielsi siis tulemasta.
melkoinen sukurasite tämä nainen.
meillä ei anoppi kyllä halunnutkaan muita kuin poikansa. lapsenlapsi oli vain esityksnsä väline ja ihmetyttää kyllä kuinka se kuuluisa äidinrakkaus ei yllä sukupolven yli?
tällä naisella ei luonnollisestikkaan ollut sisältöä omassa elämässään ja kateellinen ja ketkera oli myös. ihmettelen edelleen, vaikka en tekemisissä olekkaan että kuinka niin tyhmä, yksinkertainen ihminen saattoi olla niin kiero ja pirullisen ilkeä? siis kuinka vanhemmat naiset kommunikoivat niin ovelasti, että vasta tilaanteen jo ohi mentyä tajuaakin tämän tarkooittavan aivan päinvastaista? pelottavaa kaksoisviestintää.
Jos mies on hankkinut asunnon ennen naimisiinmenoa (tai vaikka naimisissaollessakin)omiin nimiin ja omilla varoin niin eihän siitä nainen omista palaakaan.
Puolisoilla on näes omaa omaisuutta se, mikä on omissa nimissä ja siihen toisella ei ole nokan koputtamista MUTTA jos ero tulee, osituksessa huomioidaan kummankin omaisuus ja siitä kummankin velat vähennettynä jäävä omaisuus puolitetaan, yleensä, poikkeuksiakin on, mutta niistä lakisivuilla lisää.
Jos taas avioehto ei anna puolisolle erotilanteessa oikeutta toisen omaisuuteen niin silloin jää sekin puolikas saamatta.
Ja avioehtohan yleensä tehdään suojelemaan omaisuutta EROTILANTEESSA.
Miksi puolison pitäsi kostua toisesta jos pariskunta eroaa ??? En ymmärrä sellaista ajattelua.
MUTTA muista että lapsi perii aina vanhempansa ja näinollen molempien omaisuus menee myöhemmin lapselle kuten oikein on.
Puolisolla ei ole perimisoikeutta, on vain avio-oikeus.
kiitos, en muistutuksia tarvitse. minulla on asiat kunnossa, mutta etkö haluaisi kommentoida muuta tekstiä.
anoppi hyvä!
siis häiritseekö anoppeja yleensä jos poikansa elättävät perhettään?
Ystäväni pitää kesäkanoja, niitä kauniita kirjavia, ihan vain pihan koristuksena. Istuin ystäväni kanssa ulkosalla kahvittelemassa. Katselimme siinä samalla kasvimaalla pikkuisena laumana liikkuvia ja maata kopsuttavia kanoja.
Kanat kopsuttivat maata, pieni kaakatus kuului jalkojen ahkeran työskentelyn ohessa. Talon kukko on todella komea, väreinä; punainen, oranssi ja musta.
Kukko kierteli kanalaumaa hyvin arvonsa tuntevana ja seurasi tarkasti kanojen työskentelyä. Kanojen ahkera kopsuttaminen nosti joskus oikean lieron maanpinnalle ja silloin kukko nappasi madon sukkelaan.
Kanat kaakattivat moiselle sieppaukselle, vaan minkäs teit, siellä oli liero paremmassa kivipiiraassa.
Taisi kanojen kaakatus ottaa kukkoa "omanarvontunnolle", se hypähti siipiään räpäyttäen, kasvimaalla olevalle kottikärryille, nosti kaulansa pitkälle kaarelle ja kiekui; kukkokiekuu komeasti useamman kerran, kunnes kanalauma ymmärsi kaakattaa, arvoa antavana.
Kiekumisen loputtua kanalauma jatkoi kopsuttamistaan ja kukko pöyhisteli sulkiaan kottikärryillä seisten.
Kaakatuksen laannuttua ja kanojen huomion kiinnittyä jälleen kopsutukseen, kukko laskeutui kanojen luokse maahan.
Ylhäisyys tepasteli lauman seassa, vaan kanat eivät esitykseen kiinnittäneet enää huomiota. Ylhäisyys antoi kyytiä lähinnä olleelle kanalle, kanat vain kopsuttelivat välittämättä kukon isännöinnistä.
Ylhäisyys tepasteli kaula höyhenet pörröllään, kiekaisten vielä kuin näytteeksi. Kanat eivät kukkoa enää huomioineet, sitten kukko astui lähimmän kanan. Molemmat ravistelivat höyhenpukunsa ja kana jatkoi kopsuttamista.
Niin Ylhäisyys alkoi kopsuttamaan ihan itse herkkupaloja maasta. Tasainen kaakatus kuului lauman siirtyessä kohti kanalaa, orret kutsuivat yöksi.
Oikein hyvää yötä, niin miniät kuin anopit, miä meen mahani viereen maate, eipä tartte yksin maata. :-)))))
meiltä anopeilta ole miniää kohtaan, muutakuin ystävällinen keskustelun avaus,niistä lastenlapsistahan me ollaan kiinnostuneita, ei miniän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.. monesti se on luontevampaa kysellä lasten äidiltä, ei sitä aina heti kannata luulla, että me kyttäämme nuoria.
Oikeastaan tuo oli se ydinkysymys, mihin haluaisin vastauksen. Miksi on luontevampaa jutella jonkun periaatteessa ventovieraan kanssa kuin oman pojan? Itse olen nimittäin miniänä huomannut, että minua jossain määrin ärsyttää anopissani juuri tuo sukupuolisidonnaisuus. Minun mieheni osaa jutella lapsistaan ihan yhtä luontevasti kuin minäkin. Hän ei ole niin puhelias kuin minä, mutta toisaalta voisin kuvitella, että harvasanaisuus on jotenkin luontevampaa hänen lapsuuden perheelleen. Kyllä minä voin anoppini kanssa säistä jutella tavatessamme, mutta meistä ei tule ikinä sydänystäviä. Anopillakin luulisi olevan elämänikäiset ystävänsä jo elämänsä aiemmilta vuosilta. Vastaan myös omaa elämääni koskeviin kysymyksiin, jos katson sen aiheelliseksi, en nimittäin ole lörppä omien asioideni suhteen vaikka puhelias olenkin.
Minulle on oman anoppini kohdalla tullut myös tunne, että anoppi hyväksikäyttää minua informaatiokanavana. Miehet eivät välttämättä kerro äidilleen kaikkia asioitaan ja siksi miniältä on helpompi udella. Tämäkään ei varmasti päde kaikkiin anoppeihin, mutta omaani kyllä. Suhteemme alkuaikoina kerroinkin asoistamme anopille, mutta sain välillä mieheltäni näpeille, ettei hänen vanhemmilleen tarvitse sitä ja tätä kertoa.
Niinpä. Minä olen keski-ikäinen nainen. Suhteeni anoppiini on aina ollut hyvä, ehkä me kunnioitamme toisiamme. Nuorempana minua ärsytti suuresti juuri se, että anoppi soitteli minulle, hoiti sukutiedotukset minun kauttani ja muutenkin kommunikoi minun kanssani enemmän kuin oman poikansa. Jossain vaiheessa rupesin tarkkailemaan heidän koko sukuaan, minun omaa sukuani ja miesten ja naisten käytöstä, siis vanhempien ja nuorempienkin.
Katsos, kun se on perinteisesti ollut ja mennyt niin, että kotiasiat ovat naisten juttuja ja miehet taas hoitavat muita asioita keskenään. Oikeastaan miehet välttyvät näin kokonaan kotiasioiden käsittelyltä. No nykyisin se ei aina mene noin selkeästi, mutta silti näyttää käyvän niin, että nuorten kohdalla ensin pelataan eri tavoin, kunnes jossain vaiheessa, kun suvun naiset oppivat tuntemaan uuden tulokkaan tai sitten miehet omaa sukupuoltaan olevan jäsenen, tilanne pikku hiljaa lipuu :) Se on ihan selvästi nähtävissä. Oikeastaan se on huvittavaa nykyisin, aiemmin se suorastaan raivostutti, kun tuli tunne, että juoruillaan selän takana, tavallaan.. tieto kulkee kiertoteitä.
Perinteisesti asiat ovat pyörineet niin, eivät ne anopit varmaan edes tajua, miksi nuorta miniää se ärsyttää. Toisaalta ihan selvästi on nähtävissä myöskin miesten oma maailma, appiukot ja vävyt tavallaan lyöttäytyvät yhteen, riippuen asioista.
Itse aikoinaan ratkaisin ongelman niin, että sovin mieheni kanssa, mitkä asiat ovat vain meidän keskeisiä ja mistä voi sanoa muillekin, se on pelannut ja hyvä niin. Ja jos anoppi uteli, minä en vain vastannut, torjuin sen ystävällisesti puhumalla jostain muusta. Kyllä hän oppi minua kunnioittamaan ja minä kyllä pidän hänestä, ihan hyvin toimeen tullaan.
Hän muuten kantaa pullaa ja kaikkia herkkuja aina kun käy.. siihenkin olen tottunut, saapahan perhe pullaa. Itse olen laiska leipomaan, kun en itse syö, mieheni sanoikin kerran, että pitääkö hänen lähteä äitinsä luo opettelemaan leipomista. Sanoin, että mene ihmeessä, saavat lapsetkin sitten :)
Näin se elämä menee, itsekin olin jo muutaman vuoden "anoppi", oikein hyvä ihmissuhde, löysimme keskusteltavaa, ihan yhteistä kiinnostusta, ei juoruiluja eikä uteluja.
Ymmärrän hyvin tuon sinun selityksesi. Luulen kuitenkin, että maailma tulee muuttumaan yhä enemmän siihen suuntaan, missä ei välttämättä ole naisten maailmaa ja miesten maailmaa. Toisaalta myös avioerot lisääntyvät ja on säälittävää, jos nykyisät jäävät perheasioiden käsittelyn ulkopuolelle jopa oman sukunsakin suhteen. Avioerotilanteissa he ovat hukassa paitsi itsensä suhteen myös lastensa ja sukunsa suhteissa. Itse haluaisin mieluummin vahvistaa mieheni kuulumista omaan sukuunsa ja lapsista vastuunottoon siinä suhteessa. Meidän lapsemme ovat myös hänen lapsiaan enkä halua, että lasten suhteet mieheni puoleisiin isovanhempiin ovat minusta kiinni, koska minä en niitä halua ylläpitää.
Soitan useammin tyttärelleni kuin vävylleni, mutta soittelen vävyllekin. Samoin he soittelevat molemmat minulle ja miehelleni. Emme puutu heidän talouteensa, eikä meillä puhuta naisten tai miesten töistä, vaan kaikesta. Välimme ovat mutkattomat.
Koko sakilla on vielä lankapuhelimet käytössä. Puhun sen kanssa, joka siihen vastaa.
Kännykkäaikana on jo soittaessa valittava kenen kanssa juttelee.
Anoppi soittaa miniälle kuullakseen lastenlasten kuulumiset- Ei siinä pitäisi olla mitään merkillistä.
Äiti ne paremmin kumminkin tietä. Hän vastaa lasten ruuasta, läksyistä, päiväruutineista.
Useimmiten.
Ei pitäisi olla outoa, jos mummi jutelee äidin eikä isän kanssa.
Jos miniä ei halua puhua, antakoon kännyn miehen kouraan. Sanokoon, että ei nyt jouda puhumaan.
Minunkin anoppini soitteli minun kännykkääni udellakseen mainitsemistasi asioista, joista mieheni tietää ihan yhtä hyvin kuin minäkin. Mieheni on meistä vielä se, joka ei halua asioitaan levitellä pitkin sukua. Niinpä lopetin anopille asioiden kertomisen ja pyysin miestäni soittamaan äidilleen säännöllisin väliajoin, jotta anoppi lakkaisi soittelemasta minulle.
Ajattelutapasi on tyypillistä yleistämistä, missä ei oteta ollenkaan huomioon miniän ja pojan persoonaa, ei maailman muuttumista tai perheen työnjakoa. Minulle ei ole ollenkaan selvää, että mummin pitää jutella lasten asioista äidin kanssa. Minä en myöskään tiedä paremmin lasteni asioista kuin mieheni. Meillä ei pidetä kirjaa kotona tehtävistä töistä, mutta veikkaisin, että esimerkiksi neuvolassa käynnit ovat menneet suurin piirtein tasan minun ja mieheni välillä. Meillä molemmat tekevät vaativaa työtä ja mieheni on ollut pakko ottaa vastuu myös perheen asioista. Sehän tarkoittaa myös sitä, että hän on aika vahvoilla lasten asioista päätettäessä enkä voi yksin päsmätä asioita.
Minä en anna kännykkääni miehelleni anopin soittaessa huonoon aikaan. Minä en vastaa koskaan puhelimeen, jos minulla on jotain tärkeää meneillään.
Huvitti tuo että uteleeko apet vävyltä ,tuskin. Aattele jos iltaisin puhelin soi ja kysellään onko autotallin ovi kiinni ja ruuvinaulat pituusjärjestykses.Entä onko auto kunnos ja onko vaimo ymmärtäny siivota sen joutessaan.Voi ymmärtää kun vaimo on kyselijän tytär. Entä mitä ruokaa vävy on ajatellu varata kun lapsi tulee koulusta. Äiti käy sentään töissä. Ookko muistanu ny sitte että se ja se ei sovi. Kyllä oon varma että et kumminkaa muista.Pitääkö mun itteni taas tulla vaikka oon kuinka kipiä ja te että ilman mua pärjää. Vastausta ei koskaan odotella . Ja appi soittaa ovikelloa ja vävy ottaa ystävällisen iloisena vastaan että kuinka sä voitkin aina tulla niin sopivaan aikaan. IIIHHAHHAHHAAANAAAA!!!!
on niin suuri ongelma pitää keskusteluyhteys anoppilaan? Tuo vältteleminen todella tulehduttaa välit. Minun anoppini soittaa aina minulle, kun haluaa kuulla perheen kuulumisia, käytännön asiat hän hoitaa mieheni kanssa. Minulle ei ole koskaan ollut suuri ongelma kertoa kuulumisemme tai jutella niitä näitä hänen kanssaan. Esimerkiksi jos oma äitini sairastaa, anoppi soitta päivittäin ja huolehtii hänen voinnistaan. Minusta se on liikuttavaa välittämistä. Myös silloin kun oma isäni kuoli, aika nuorena, sain valtavan tuen anopiltani. Minun tehtäväni oli tukea omaa äitinäni, joten suurimmat surut itkin sitten anopin olkapäätä vasten. Meillä ei todellakaan ole niin suuria perhesalaisuuksia, etteikö anoppi voisi niistä olla osallinen. Riidat ovat asia erikseen, niillä en anoppiani vaivaa. Toki hänkin on joskus aikoinaan jaellut paljon neuvojaan, mutta minä suodatin niistä itselleni sopivat, riidellä ei tarvinnut.