Luottamus

Moi, pitääpä kirjoittaa, osittain myös hauskasta vaivasta.
Erosin viime vuonna, vaikeita oli viime vuodet, lopuksi vaimo löysi uuden ja sillä sipuli. Valehteli tosin aikansa ettei ole ketään jne. Syksyllä muutin uuteen kotiin.
Sitten alkoi ihan kiva muutamien kuukausien jakso. Olin yksin ja nautin siitä. Tapailin naisia, ei ollut seksiä ei mitään, ihan vaan keskusteluja ja sen sellaista. Sitten kuitenkin elämääni astui uusi nainen.
Hän oli vapaa, lapseton, vapautunut pitkästä suhteesta miehen löydettyä toisen. Hän oli alussa hyvin rehellinen, kertoi että suhteen loppuvaiheessa oli aikonut itse lähteä ja löytänyt miehen, aloittanut suhteen kuitenkaan kertomatta asiaa silloiselle kumppanilleen. Kumppani asui muualla ja homma oli ollut aina ns. viikonloppusuhde. Kun tämä uusi suhde olikin osoittautunut katastrofiksi hän jatkoi vanhaa suhdetta katumusta tuntien.
Nyt kun olemme olleet yhdessä muutamia kuukausia tämä tieto hänen "petturuudestaan" viime suhteessa on alkanut minua kiusata. Luulen tosin että pelot "tulevista sekoiluista" ovat turhia, hän kertoi kaikki alussa avoimesti eikä peitellyt asioita, hän ei myöskään ole "yhden yön" ihmisiä.
Tavallaan ymmärrän häntä silloisissa puuhissaan, hän oli ollut exänsä kanssa yhdessä lapsesta asti yli 15 vuotta ja irtautuminen lopahtaneesta jutusta ei ollut helppoa. Uusi suhde ehkä tuntui helpolta vaihtoehdolta. En kuitenkaan voi hyväksyä sitä että aletaan kokeilla ennenkö päätetään.
Ehkä koen pelkoa sitoutumisesta uuteen ihmiseen. Se avioliiton loppuvaiheen kusetus omassa liitossani oli kova paikka.
Se on jännä huomata itsessään näitä piirteitä. Nyt pitäisi kuitenkin päättää jotain. Nainen on kertonut antavansa minulle aikaa, aikaa olla itsekseni yms. Tunnen että nainen on luonteeltaan hyvätahtoinen yms. enkä näe järkeä siinä että lopettaisin suhteen edellämainituista syistä, minua hän ei ole loukannut mitenkään.
Tunnepuoli tahtoo nyt olla vain hieman sekaisin.
2433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miksi sinun pitäisikään lopettaa suhdettanne?
Ja miksi toisaalta sinun pitäisi päättää jotain?
Etkö voisi vain nauttia siitä, että olette yhdessä ja pystytte keskustelemaan rehellisesti asioista kuin asioista.
Sanoit, että tunnepuoli on sekaisin.
Johtuuko se siitä, että jossain "syvällä sopukoissasi" et uskalla täysin luottaa tähän naiseen vai etkö ole varma kuitenkaan vielä täysin omista tunteistasi häntä kohtaan?
Sehän on vanha fraasi ja kulunutkin jo, että asioilla on tapana järjestyä; niinhän se onkin,
Mielestäni sinun kannattaa ja pitääkin rehellisesti ja avoimesti jutella tälle naisellesi niistä asioista, jotka sinua painavat :).

Äänestä

Olenhan minäkin tapaillut exääni lähes kuukausittain, vuosi sitten olin jo muuttanut uuteen omaan kotiini.

Tapaamiseni ovat olleet pääasiassa veroteknisiä, toki minulla on ollut muutakin mielessä niin mainion suhteemme jälkiseuraamuksena.

Esipuhe;
Aina tapaamisemme exän eivät olekaan jääneet pelkkään suhteenpurkamisen jälkeiseen "riitelyyn" vaan olen joskus jopa jäänyt yöksikin saamatta "sitä".
-Juoruilevan naapurin kiusaksi ;)

Emme koskaan edes riidelleet monivuotisen yhteiselomme aikana, masennuksensa myötä kasvoimme erilleen, hän on saanut herätyksen ja minä en sovi enää kuvioihin. Toki vaikka olen siistisuinen en ole liian sitoutuva mihinkään liian kirkolliseen. Kiroilen vain tarvittaessa ;!

PUHE:
Kun alkaa uuden suhteen ei voi/pystykään kertomaan siltä seisomalta kaikkea menneisyyteensä liittyvää, eihän kaikkea edes muistakaan.

Menneiden kertominenhan vain lujittaa yhdessäoloa, molemat tietävät samat asiat niin ei tule tilannetta " hei haloo" kukas tämä on, tai muuta vastaavaa jopa todella kiusallistakin ja pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ne kiusalliset tapahtumat kun vielä tapaa tulla kaikki peräjälkeen. Silkkaa piruuttaan!

Rehellisyys joka sinulla kaikissa uusissa suhteissa on luonnostaan, työ/pari/.... jne.. alussa: kun sen kerran menetät niin kestää todella kauan saada se takaisin. Epäilyksen varjo on tulevaisuuden yllä ikuisesti vaikka osoittaisitkin toisin, epäilyksen varjo on ja pysyy.
Toisin kuin totuuden varjo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kateissa kirjoitti:

Moi, pitääpä kirjoittaa, osittain myös hauskasta vaivasta.
Erosin viime vuonna, vaikeita oli viime vuodet, lopuksi vaimo löysi uuden ja sillä sipuli. Valehteli tosin aikansa ettei ole ketään jne. Syksyllä muutin uuteen kotiin.
Sitten alkoi ihan kiva muutamien kuukausien jakso. Olin yksin ja nautin siitä. Tapailin naisia, ei ollut seksiä ei mitään, ihan vaan keskusteluja ja sen sellaista. Sitten kuitenkin elämääni astui uusi nainen.
Hän oli vapaa, lapseton, vapautunut pitkästä suhteesta miehen löydettyä toisen. Hän oli alussa hyvin rehellinen, kertoi että suhteen loppuvaiheessa oli aikonut itse lähteä ja löytänyt miehen, aloittanut suhteen kuitenkaan kertomatta asiaa silloiselle kumppanilleen. Kumppani asui muualla ja homma oli ollut aina ns. viikonloppusuhde. Kun tämä uusi suhde olikin osoittautunut katastrofiksi hän jatkoi vanhaa suhdetta katumusta tuntien.
Nyt kun olemme olleet yhdessä muutamia kuukausia tämä tieto hänen "petturuudestaan" viime suhteessa on alkanut minua kiusata. Luulen tosin että pelot "tulevista sekoiluista" ovat turhia, hän kertoi kaikki alussa avoimesti eikä peitellyt asioita, hän ei myöskään ole "yhden yön" ihmisiä.
Tavallaan ymmärrän häntä silloisissa puuhissaan, hän oli ollut exänsä kanssa yhdessä lapsesta asti yli 15 vuotta ja irtautuminen lopahtaneesta jutusta ei ollut helppoa. Uusi suhde ehkä tuntui helpolta vaihtoehdolta. En kuitenkaan voi hyväksyä sitä että aletaan kokeilla ennenkö päätetään.
Ehkä koen pelkoa sitoutumisesta uuteen ihmiseen. Se avioliiton loppuvaiheen kusetus omassa liitossani oli kova paikka.
Se on jännä huomata itsessään näitä piirteitä. Nyt pitäisi kuitenkin päättää jotain. Nainen on kertonut antavansa minulle aikaa, aikaa olla itsekseni yms. Tunnen että nainen on luonteeltaan hyvätahtoinen yms. enkä näe järkeä siinä että lopettaisin suhteen edellämainituista syistä, minua hän ei ole loukannut mitenkään.
Tunnepuoli tahtoo nyt olla vain hieman sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu