Arvon neidit, leidit, herrasmiehet ja miksei Yrmiökin. Eron hetki on aina joko haikea tai ratkiriemukas riippuen siitä onko sinuun kyllästynyt tyttöystävä vai anoppi. Koska tällä kertaa kuulun niihin vähemmän huvittuneisiin, voipi olla, että riipasen tässä illan mittaan kovat kännit. Sitä odotellessa sallinette kuitenkin, että jaan kanssanne erään kaskun, jonka kuulin viikolla koulun kahvilassa.
Tämä on urbaani legendamme - joka pieniä historiallisia ja maantieteellisiä epäkohtia lukuunottamatta pohjautuu tiukasti tositapahtumiin - alkaa Vekaranjärven varuskunta-alueelta, jossa kokelas Pikkuruinen, tuo Savonlinnan kulmakuntien paikallinen kauhu, kuusikymmenluvun lopulla suoritettuaan isänmaallisen velvollisuutensa kunniallisesti tykistössä vihdoin ylennettiin vänrikiksi ja komennettiin kotiutumaan reserviin. Myöhemmin Pikkuruinen tosin ehti muun muassa toimia sopimussopimussotilaana Porin Panssariprikaatissa ansaiten lisänimen Panssarinsärkijä (toim. huom. nimi ei missään määrin johtunut siitä, että Pikkuruinen olisi onnistunut tuhoamaan yhtäkään vihollisen panssaria).
Mutta koska tragikoominen tarinamme on jo saatu hyvään alkuun ja viskiäkin on rajallinen määrä, hypätkäämme suoraan sen kenties kerronnallisesti ansiokkaimpaan ja viihdyttävimpään kohtaan kultaiselle seitsenkymmenluvulle. Valistuneimmat teistä saattavat tietääkin, että tuohon aikaan Suomen valtionjohto pyrki aktiivisesti kumartamaan sekä maailman idässä että lännessä sijaitsevia napoja kohdaten huomattavia anatomisia ongelmia, jotka eivät suinkaan johtuneet siitä, etteikö maapallolla olisi kahta napaa. Tuohon aikaan isot pojat pelasivat dominoa Kaukoidän pikkuvaltioilla ja näiden valtioiden - tarkemmin ottaen Vietnamin saarivaltion - kohtaloon nivoutui myös Pikkuruisen kohtalo.
Niin sai myös Pikkuruinen kutsun puolustamaan sekä länsimaista demokratiaa että itämaista kansandemokratiaa ja jonkin ajan kuluttua löysi itsensä pääkallopaikalta. Eräänä synkkänä kevätpäivänä nautittuaan tuplapurilaisen isoilla ranskalaisilla sai Pikkuruinen tehtäväkseen etsiä ja tuhoa erään paikallisen tupakkalordin, joka toiminnallaan haittasi paitsi paikallisten ilotyttöjen elämää, myös sotatoimia terrorisoimalla huoltoreittejä. Operaatio sai pahanenteisesti peitenimen 'Sayonara', mutta niin lähti pahaa-aavistamaton Pikkuruinen joukkioineen eteläisen 'Namin Angolan rajan puoleiseen viidakkoon hiihtopartioon (toim. huom. oli helmikuun loppu, joka Suomen Hyökkäysvoimissa teknisesti luetaan vielä talveksi).
Hiihdettyään useita kymmeniä kilometrejä Elbe-jokea vastavirtaan, Pikkuruinen joukkioineen huomasi joutuneensa äkkiseltään laskien vähintään sadan pahansisuisen venäläisen kamikaze-taistelijan motittamaksi. Noiden perkeleiden tarkkaa päälukua Pikkuruinen ei ehtinyt edes laskea, kun jo itse pääpiru kajautti ilmoille pariisilaisen arrogantilla aksentillaan muukalaislegioonalaisten taisteluhuudon: "Bis zum letzten Mann!" Päitä alkoi putoilla. Tämän taistelun aikana kerrotaan Pikkuruisen muuan muassa kaataneen ensimmäisen naisensa yllätettyään sangen sievän eteläkorealaisen talousaliupseerin hernerokan keittopuuhista.
Taisteltuaan seitsemän päivää ja viisi yötä Pikkuruinen huomasi jääneensä yksin seitsemää sisukasta samuraita vastaan. Raivosta puhisten Pikkuruinen, tuo Savonlinnan kulmakuntien paikallinen kauhu, päätti tehdä moisista mongoloideista selvää vaikka paljain käsin. Tästä eteenpäin taistelun tarkempaa kulkua ei tarina tiedä kertoa, koska ymmärrettävistä syistä yhtään silminnäkijää ei ollut paikalla. Kerrotaanpa Pikkuruisen antaneen viimeiselle mohikaanille jopa kuolemansuudelman. Niin tai näin, viisi päivää myöhemmin vaelsi Pikkuruinen Kobin autiomaassa kohti komentopaikkaa ja seikkailu oli onnellisesti ohi. Nyt te ihmettelette, miksi se traaginen osuus antaa odottaa itseään. Se tulee tässä: kesken vaelluksen näet Kobin autiomaan ainoasta kookospalmusta putosi hedelmä, joka halkaisi Pikkuruisen kallon ja päätti tämän taivalluksen. Ja se koomisuus? No, kaikkihan me tiedämme, ettei Kobin autiomaassa kasva yhtäkään kookospalmua... Ja kuin pistääkseni stopin palstalla kiivaana käydyllä kokokeskustelulle totean lopuksi: sen pituinen se.
Asiasta.huvittunut kuittaa, kiittää, muttei kumarra. Nyt mie lähren. Enkä tuu takas, se on yks mik' on varma. Ja jos joku asia on varma, ni se on aivan varma.
Tämä on urbaani legendamme - joka pieniä historiallisia ja maantieteellisiä epäkohtia lukuunottamatta pohjautuu tiukasti tositapahtumiin - alkaa Vekaranjärven varuskunta-alueelta, jossa kokelas Pikkuruinen, tuo Savonlinnan kulmakuntien paikallinen kauhu, kuusikymmenluvun lopulla suoritettuaan isänmaallisen velvollisuutensa kunniallisesti tykistössä vihdoin ylennettiin vänrikiksi ja komennettiin kotiutumaan reserviin. Myöhemmin Pikkuruinen tosin ehti muun muassa toimia sopimussopimussotilaana Porin Panssariprikaatissa ansaiten lisänimen Panssarinsärkijä (toim. huom. nimi ei missään määrin johtunut siitä, että Pikkuruinen olisi onnistunut tuhoamaan yhtäkään vihollisen panssaria).
Mutta koska tragikoominen tarinamme on jo saatu hyvään alkuun ja viskiäkin on rajallinen määrä, hypätkäämme suoraan sen kenties kerronnallisesti ansiokkaimpaan ja viihdyttävimpään kohtaan kultaiselle seitsenkymmenluvulle. Valistuneimmat teistä saattavat tietääkin, että tuohon aikaan Suomen valtionjohto pyrki aktiivisesti kumartamaan sekä maailman idässä että lännessä sijaitsevia napoja kohdaten huomattavia anatomisia ongelmia, jotka eivät suinkaan johtuneet siitä, etteikö maapallolla olisi kahta napaa. Tuohon aikaan isot pojat pelasivat dominoa Kaukoidän pikkuvaltioilla ja näiden valtioiden - tarkemmin ottaen Vietnamin saarivaltion - kohtaloon nivoutui myös Pikkuruisen kohtalo.
Niin sai myös Pikkuruinen kutsun puolustamaan sekä länsimaista demokratiaa että itämaista kansandemokratiaa ja jonkin ajan kuluttua löysi itsensä pääkallopaikalta. Eräänä synkkänä kevätpäivänä nautittuaan tuplapurilaisen isoilla ranskalaisilla sai Pikkuruinen tehtäväkseen etsiä ja tuhoa erään paikallisen tupakkalordin, joka toiminnallaan haittasi paitsi paikallisten ilotyttöjen elämää, myös sotatoimia terrorisoimalla huoltoreittejä. Operaatio sai pahanenteisesti peitenimen 'Sayonara', mutta niin lähti pahaa-aavistamaton Pikkuruinen joukkioineen eteläisen 'Namin Angolan rajan puoleiseen viidakkoon hiihtopartioon (toim. huom. oli helmikuun loppu, joka Suomen Hyökkäysvoimissa teknisesti luetaan vielä talveksi).
Hiihdettyään useita kymmeniä kilometrejä Elbe-jokea vastavirtaan, Pikkuruinen joukkioineen huomasi joutuneensa äkkiseltään laskien vähintään sadan pahansisuisen venäläisen kamikaze-taistelijan motittamaksi. Noiden perkeleiden tarkkaa päälukua Pikkuruinen ei ehtinyt edes laskea, kun jo itse pääpiru kajautti ilmoille pariisilaisen arrogantilla aksentillaan muukalaislegioonalaisten taisteluhuudon: "Bis zum letzten Mann!" Päitä alkoi putoilla. Tämän taistelun aikana kerrotaan Pikkuruisen muuan muassa kaataneen ensimmäisen naisensa yllätettyään sangen sievän eteläkorealaisen talousaliupseerin hernerokan keittopuuhista.
Taisteltuaan seitsemän päivää ja viisi yötä Pikkuruinen huomasi jääneensä yksin seitsemää sisukasta samuraita vastaan. Raivosta puhisten Pikkuruinen, tuo Savonlinnan kulmakuntien paikallinen kauhu, päätti tehdä moisista mongoloideista selvää vaikka paljain käsin. Tästä eteenpäin taistelun tarkempaa kulkua ei tarina tiedä kertoa, koska ymmärrettävistä syistä yhtään silminnäkijää ei ollut paikalla. Kerrotaanpa Pikkuruisen antaneen viimeiselle mohikaanille jopa kuolemansuudelman. Niin tai näin, viisi päivää myöhemmin vaelsi Pikkuruinen Kobin autiomaassa kohti komentopaikkaa ja seikkailu oli onnellisesti ohi. Nyt te ihmettelette, miksi se traaginen osuus antaa odottaa itseään. Se tulee tässä: kesken vaelluksen näet Kobin autiomaan ainoasta kookospalmusta putosi hedelmä, joka halkaisi Pikkuruisen kallon ja päätti tämän taivalluksen. Ja se koomisuus? No, kaikkihan me tiedämme, ettei Kobin autiomaassa kasva yhtäkään kookospalmua... Ja kuin pistääkseni stopin palstalla kiivaana käydyllä kokokeskustelulle totean lopuksi: sen pituinen se.
Asiasta.huvittunut kuittaa, kiittää, muttei kumarra. Nyt mie lähren. Enkä tuu takas, se on yks mik' on varma. Ja jos joku asia on varma, ni se on aivan varma.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinä nyt olet "Asiasta huvittunut" vaikka joku sulle läheinen ihminen kuolisi yhtäkkiä. Hyvästi, eipä tule ikävä!
orange. teitähän vilisee täällä. yksi ainoa rekisteröitynyt, se ensimmäinen ja aito. säkin lottapottapaskapää, häivy.äläkä tuu takas.
never say never; tosin kaikki loppuu aikanaan.
pidä kuitenkin ittes miehenä.
täällä me loput kellutaan kunnes toisin päätetään tai palsta lopetetaan ;)
love it when you talk dirty!!! Meinaatko pystyä siihen mitä minä (huom. Minä) olen yrittänyt kymmeniä kertoja?
En heitä hyvästejä! ;)
tekee hyvää sulle.
Alkaisit kuule suhtautumaan asioihin vähitellen vakavammin. Lopeta tuo nk. miehinen uhoaminen ja taisteleminen, niin sunkin elämästäsi voisi tulla jotakin elämisen arvoista.
Et voi jättää meitä. Olet selityksen velkaa: miksi? Miksi menet, ja minne?
Sua jää moni kaipaamaan, Orange ainakin etunenässä. Lupaa tulla joskus edes moikkaamaan, joohan?
Jäi se pokeri-iltakin pitämättä... :)
"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla."
Hyvää matkaa, mihin ikinä sitten oletkin menossa.
Älä nyt suinkaan jätä meitä, vaan jää vielä sulostuttamaan arkista elämäämme kuivankyynis-ironisilla huomautuksillasi.
Eli yleisön (naisten) pyynnöstä: Pura vielä sittenkin verbaalinen matkalaukkusi.
Pyytää käsi sydämellä pikku.nainen
*huokaa*
enks mä oo muka herra enkä mies :-( No noo,en tiiä miks päätit ite siirtyä autuaammille metsästysmaille mut samaa oon miettiny itekkin,jotenkin tästä hommasta on vaan menny hohto viimeaikoina.Sitäpaitsi kesiskin yms. on tuloillaan,jos sitä yrittäis vierottatutua netistä ja addiktoitua viinaan lopullisesti tossa viimeistään jussin jälkeen :-) Piähän ittes miehenä.
kielioppi takkuaa ja pahasti... Yhtään ainoaa oikein kirjoitettua englanninkielistä heittoa en ole nähnyt oikein kirjoitettuna.
Tuokin "Good damit". Voi että olet yksinkertainen. Sehän lausuttaisiin guud daimit.
Oikea muoto on "God Damn it". Ja lausutaan gaad damit. Se n jää aina sanasta "damn" sanomatta. Yrmio, sinä tyhmyri. Kouluun opiskelemaan siitä.
Älä kirjoita englantia kun et selvästi hallitse sitä lainkaan. Yritystä on vähän turhankin kovasti...
Jos niin iloisesti käy että poistut palstalta, voisit käyttää luppoaikasi vaikka englantia lukemalla. Suosittelen.
vittuilua,i like it a lot (meniks toikin päin vittua) :-)Ooks muuten sit paljonkin lueskellut niitä meikäläisen heittoja,se on ehkä mun mielestä jos mahdollista, vieläkin säälittävämpää.
kiistakumppanilleni kaikkea hyvää.
Täällä ei sitten pidä käydä edes kurkkimassa, muuten käy näin kuin minullekin, että ainakin hyvät jatkot tulee jollekin toivotettua.
Hyvää kesää!
Pakko kai se on vielä tähän vastata, kun Orange ja Pikku.nainen niin kauniisti vetosivat :)
Katsokaas kun mulla on iso...ego. Ainakin tälle palstalle. Mä oon ihan liian iso kiho näin pienelle palstalle, vähän niinkuin Lipposen Pave on aaaaaivan liian suuri valtiomies Suomeen. Näinpä olenkin uudistanut toiminta-ajatustani ja päättänyt hakea orgaanista kasvua muualta (lue: irl) ja hankkiutua samalla eroon tästä nettiriippuvuudesta. Voipi olla, että tulen joskus kerskumaan, kunhan kehumisen aihetta ilmaantuu. Älkää kuitenkaan laskeko sen varaan ;)
(Ja sinulle, joka nyt ihmettelet, että eikö se piru saakeli vie osaa pysyä poissa, kun kerran lupasi/uhosi: olisihan se tavattoman töykeää aloittaa uusi aihe, jos ei edes lukisi saamiaan vastauksia.)