luin jostakin lehdestä, että parisuhteessa on tietyn yhdessäoloajan kriisejä. yksi oli kun pari on seurustellut kaksi vuotta.
minusta se pitää paikkansa.
olen nyt seurustellut kaksi vuotta ja tuntuu, että mikään ei oikein suju...
onko muita samassa tilanteessa olevia?
minusta se pitää paikkansa.
olen nyt seurustellut kaksi vuotta ja tuntuu, että mikään ei oikein suju...
onko muita samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se, että teillä ei tunnu mikään oikein sujuvan, ei johdu siitä, että olette seurustelleet kaksi vuotta. Sen sijaan se voi johtua esim. siitä, että teillä on erilaiset odotukset parisuhteelta, ettekä keskustele niistä keskenänne. Se voi johtua myös siitä, että jommallakummalla tai molemmilla on elämässä muita hankalia asioita, jotka heijastuvat parisuhteeseen. Tai se voi johtua siitä, että jompi kumpi on muuttunut ihmisenä suuntaan, jota toinen ei hyväksy. Tai siitä että tai siitä että...
Joskus voi olla hyödyllistä kysellä, mitä toiset ovat tehneet vastaavassa tilanteessa, mutta sillä voi myös estää itseään näkemästä realiteetteja. Jokaisella parisuhteella on oma kehityskaarensa ja jokaisella parilla omat onnensa ja ongelmansa. Sinuna panostaisin omaan suhteeseeni ja paneutuisin sen tilanteeseen yleisten totuuksien etsimisen sijasta, niitä ei nimittäin ole ihmissuhdeasioissa olemassa.
Joo, kriisi todellakin!! Ollaan oltu nyt kaks vuotta yhdessä ja nykyään pohdiskelen jatkuvasti onko tämä nyt varmasti se oikea yms. Rakastan miestäni paaaaaljon. Ja olemme onnellisia yhdessä. Aiomme elää aina yhdessä. Mutta näitä hankalia päiviä näkyy olevan, tuntuu että voisin muuttaa pois/lähteä yksin matkalle/olla vain muiden ihmisten kanssa välillä. Kai tää on normaalia... Mutta kriisejä tulee varmasti aina lisää. Täytyy vain keskustella kumppanin kanssa ja ohittaa vastoinkäymiset!
Muuttuuko ihmisen odotukset keskustelemalla?
Keskustella voi vaikka mistä ja on hyvä tietää mitä toinen ajattelee. Jos odotukset suhteelta ovat erilaisia (ja kun ovat, aina on jotain mitä toinen haluaa toinen ei) ei toiselta voi vaatia tai odottaa, että hän muuttaisi toiveitaan sellaisiksi, joita itse haluaa. Tämän vuoksi keskustelu jää siihen mistä se alkoi: Molemmilla on omat toiveet ja vain omia toiveita voi vekslata mielensä mukaan.
En ole ymmärtänyt sitä niin, että keskustelun tarkoitus olisi muuttaa toisen odotuksia. Keskustelulla voidaan sen sijaan ensinnäkin tuoda omat odotukset itselle ja toiselle ilmi. Läheskään kaikille ei ole itselleenkään selvää, mitä parisuhteelta/puolisolta odottaa. Pikemminkin on sellainen epämääräinen olo, että mulla ei ole hyvä olla, mutta ei sitä niin kauheasti viitsi miettiä, että mistä se johtuu - sen tarkemmin, kuin että tähän suhteeseen sen liittyy. Sitten päätellään, että vika on siis tässä suhteessa ja erotaan. Kun ne omat odotukset puhutaan auki, niin voi itsellekin selvitä, että osa niistä on epärealistisia tai epäolennaisia. Jonkilaista aikuisuutta osoittaa sitten se, että pystyy erottamaan suhteen ytimen (joka siis voi olla terve ristiriitaisista odotuksista huolimatta) yksityiskohdista. Silloin pystyy myös erottamaan tyytymättömyyden suhteeseen tyytymättömyydesta itseen. En nää osapuolten toiveita vastakkaiasetteluna niin että toisen vain kuuluisi vastata mahdollisimman täydellisesti toisen toiveita tai tulee ero. Kysymys on myös ihmisenä kasvamisesta ja yhteisyyden asettamisesta yksityisen edun rinnalle, osittain jopa sen ohi. Keskustelu mahdollistaa tämän, ilman puhetta kumpikin kipuilee yksin omien ristiriitojensa kanssa.
usein odottavat kumppaniltaan kaikkea mahdotonta ja loukkaantuvat puolestaan siitä, että toinen odottaa itseltäkin jotain - jopa juuri sitä ainoaa asiaa, jota ko. henkilö ei itse toiselta odota!!!! Siitä seuraa se, että keskusteltaessa kumpaisenkin odotuksista, tulee ilmiriita :D.
Elämällä toisen kanssa näkee käytännössä mitä toinen hyväksyy, odottaa ja haluaa. Kaikki tulee pikku hiljaa ja vähitellen. Ei niin, että kerralla ladataan eteen suurinpiirtein kaikki toiveet siitä miten toisen olisi parempi toimia ja käyttäytyä.
Minun mielestäni tyytymättömyys parisuhteeseen on AINA tyytymättömyyttä itseensä tavalla tai toisella.
Jos itse huomaa, että tuntee "suhteessaolonsa" epämukavaksi ja keksii mietittyään selitykseksi, että se johtuu toisen väärin puristamasta hammastahnatuubista. Asiasta voidaan keskustella, mutta ellei kumppani taivu puristamaan hammastahnatuubia toisen odotusten mukaan, pahaolo jatkuu niin kauan kunnes oireilija sen itse keksii lopettaa. (Anteeksi yksinkertaistettu aihe esimerkissä...)
Toisen edun voi asettaa joskus oman edelle. Useimmin kyllä niin, että kumpaisenkin oma etu on toiselle hyväksi. Tyytyväisyys omaan elämään lisää toisenkin tyytyväisyyttä.
Löydetyn "syyn" ei tarvitse olla isokaan, kriisin lopputulos riippuu siitä, miten itse käsittelee asian.
Siinä mielessä olen samaa mieltä tutkimuksen kanssa, että kriisit suhteessa tosiaan tulevat aikalailla tietyin yhdessäolovuosin. Ei toki kaikilla, eikä samassa ajassa.
Jos ajattelen entistä suhdettani, niin havaittavissa oli selkeästi 4 kriisiä...ensin puolivuotiskriisi kun muu elämä alkoi tulla suhteeseen, sen jälkeen 2 vuotiskriisi kun mietittiin onko toinen se oikea ja kaipaako sitä "vapauttaan" sitten 5-vuotiskriisi, jolloin mietittiin, tehdäänkö lapsia, perustetaanko perhe etc. Ja sen jälkeen 2-vuoden kriisi uudelleen eri versiona 7. yhdessäolovuotena. 7-vuoden kriisi jäikin sitten päälle kahdeksi vuodeksi, jolloin päätin lopettaa suhteen... :) Ei jaksanut enään, ja polut lähtivät eri suuntiin.
Lasketut kriisithän ovat osapuilleeen:
2-vuotis
5-vuotis
7-vuotis
jonka jälkeen harpataan vuoteen 12 ja mitä pidempään suhde kestää, sitä mukaa vähenevät kriisitkin, johtuen siitä, että on hiljalleen kasvettu yhteen elämään sitä yhteistä elämää. Kriisit joko vahvistavat tai rikkovat suhdetta, ihmisestä itsestään on sitten kiinni kummin käy.
erimielisyyttä tuossa lopussa kohtaan "hiljalleen kasvettu yhteen elämään sitä yhteistä elämää".
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 17 vuotta, silti koen eläväni omaa elämääni hänen vierellään kuin myös toisinpäin. Parisuhteessa on aina kaksi elämää ;D.
Kyllä nuo kriisit saattavat olla juuri tuohon suuntaan kuin kirjoitit. Nekin koetaan ja eletään kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Meidän suhteessa 2-vuotiskriisi alkoi jo vajaa vuoden päästä. 7. vuoden kriisi oli vaikein, koska se sisälsi myös 5-vuotiskriisin.
Mikään näistä parisuhteen kriiseistä ei ollut niin vaikeita kuin muut, suhteemme ulkopuoliset koettelemukset! Välillä mietin millaista olisi tasainen, normaali, vakaa elämä. Tylsää :D? Onkohan sellaista kenelläkään?
Kahden vuoden kriisillä tarkoitetaan sitä, että rakkauden kuumin huuma on molemmilta haihtunut ja on aika herätä arkeen.
Suhteessahan ne kriisit eivät ole, vaan osapuolissa itsessään! Toisella esim. 2-vuoden kriisi voi alkaa jo vuoden seurustelun jälkeen, minkä toinen osapuoli kokee loukkaavana. Nykyisin kun on tapana loukkaantua kaikesta mikä kuuluu elämään muttei ole kivaa.
Tässä eriytymisvaiheessa molempien pitäisi itsenäistyä, huomata, että vaikka ollaan parisuhteessa, se ei tarkoita sitä, että toimitaan parina aina ja kaikkialla, omistaudutaan pelkästään toiselle. Elämä on muutakin kuin parisuhdetta.
"rose"
Rakastumisen intohimo laantuu suotuisissa olosuhteissa - silloin kun molemmat ovat yhtä rakastuneita ja tiiviisti tekemisissä - muutamassa vuodessa ja arki astuu kuvaan.
Silloin voi käydä että vain herää jonain aamuna ja ihmettee että mitä ihmettä minä tässä tuon vieressä teen. Suhteeseen täytyy löytää muutakin kuin intohimo, muuten se on vaarassa katketa.
-.-