Ihme valintoja

Tomi Metsäketo olisi voinut pärjätakin, oli aika rohkea veto laulaa italiaksi. Oltaisiin saatu ainakin Italian pisteet jos ei muuta. Ja vaikka kappale olikin minun makuuni vähän liian rauhallinen, minusta siinä oli kumminkin sitä kansainvälisyyttä joka Euroviisuissa on ideanakin.

Ihmettelen miksi se 4 näyttelijän kansainväinen ryhmä ei saanut ääniä. Varmaan kun Suomessa vielä pelätään mustaa miestä. Siinä olisi voinut olla voittaja.
9553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

osallistu euroviisuihin :)

Äänestä

saatu italialta pisteen pistettä, koska tuollainen paska ei uppoa kehenkään. Metsäketoa vastaan minulla ei ole mitään, mutta biisi valintoja vastaan sen sijaan on. Ei osaa suomalaiset tehdä euroviisuihin hyvää musiikkia.

Tuo kansainvälisyysidea on jo vanhentunut.. Ja minun mielestä kullakin maalla kuuluisi olla ihan sen oman maan edustaja, tarvii repiä edustajia muista maista, voisivat miettiä noita sääntöjä uusiksi euroviisuihin.
Ja eikös suomea ole edustanutkin joskus ihan tälläinen tummamies, että tuskin se ihon väristä johtuu, heidän biisi ei ollut vaan riittävän hyvä.
Joten saat ihmetellä ihan rauhassa, miksi tämä kansainvälinen ryhmä ei saanut ääniä.. Mutta jos et oikein pääse eteenpäin, niin voin kertoa toisenkin syyn: Suomea kuuluu edustaa suomalainen eikä mikään norjalais-ruotsalainen Geir Rönning. En inhoa ulkomaalaisia, en ole rasisti, mutta en pidä myöskään siitä, että Suomea edustaa joku muu kuin suomalainen. Ihan sama jos pyydettäis Britney tai vaikka samantein Laura Pausini esiintymään meidän puolesta kisoissa, saatais ainakin italian pisteet;)

Äänestä
  • Mistäs niin päättelit että se musta kundi ei olis suomalainen? Ihan yhtä suomalainen se voi olla kuin sinä ja minä?!

    Äänestä

  • tyttö 27v kirjoitti:

    Mistäs niin päättelit että se musta kundi ei olis suomalainen? Ihan yhtä suomalainen se voi olla kuin sinä ja minä?!

    että miksi ihmeessä pitää aina repiä ulkmaisia esiintyjiä edustamaan omaa maata, kun saman homman voi hoitaa ihan suomalainenkin, oli sen ihoväri sitten vaikka kirkaanpunainen, ihan sama kunhan vain osaa laulaa, esiintyä ja on hyvä biisi.

    Äänestä

äänestäisitkö sinä jotain ruotsalaista joka laulais suomeksi..? -_-' eipä se Tomi Metsäkedon italia varmaan ole mitään puhtainta.. aatteles viel:

" Kun aurinkosta mistä minä tula olenko minä valmis sinulla "

Jotain ton tyylistä XD

Äänestä

En äänestänyt

a) Tomi Metsäketoa, koska kappale oli tylsä ja mitäänsanomaton enkä ymmärtänyt siitä sanaakaan. Miksi ihmeessä laulaa Suomen euroviisu kielellä jota suurin osa ei ymmärrä?

b) SafeSixiä (? jotain sinnepäin), koska kappale oli mitäänsanomaton ja unettava. Miksi kaikkeen pitää aina sotkea jonkinlainen rasismikysymys? Enä muista kappaleesta enää yhtään mitään, tylsää huttua.

Äänestä

Eli turha kalastella sellaisen ääniä joka sitä ei voi antaa...

Äänestä
  • Joku kirjoitti kerran et: Nyt ei saada Liettuan tai Italian ääniä. No voi kauhistus.

    Äänestä

  • -_-' hohhoi kirjoitti:

    Joku kirjoitti kerran et: Nyt ei saada Liettuan tai Italian ääniä. No voi kauhistus.

    Italiahan ei ensinnäkään osallistu. Ja ei niillä yhden maan äänillä voiteta. Oma linja vaan joka uppoaa kaikkiin (lordi).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytteli kirjoitti:

Tomi Metsäketo olisi voinut pärjätakin, oli aika rohkea veto laulaa italiaksi. Oltaisiin saatu ainakin Italian pisteet jos ei muuta. Ja vaikka kappale olikin minun makuuni vähän liian rauhallinen, minusta siinä oli kumminkin sitä kansainvälisyyttä joka Euroviisuissa on ideanakin.

Ihmettelen miksi se 4 näyttelijän kansainväinen ryhmä ei saanut ääniä. Varmaan kun Suomessa vielä pelätään mustaa miestä. Siinä olisi voinut olla voittaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu