Jehovat toitottavat tämän tästä sitä kuinka "usko ilman tekoja on kuollut". Jep, siinä he ovat ihan oikeassa. Tosin jehovat vaativat sitä toisilta vaikka eivät itse sitä noudatakaan.
90-luvun alussa Suomen ykkösseurakunnassa, elikä Beettelin yhteydessä toimivassa Hiekkaharjun seurakunnassa oli muuan yksinhuoltajaäiti kahden lapsensa kanssa erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Rahaa ei ollut nimeksikään ja he joutuivat tulla toimeen pelkällä kaurapuurolla viikko toisensa jälkeen. Kun esitin H.K:lle että seurakunta voisi kerätä rahaa avustaakseen tätä yksinhuoltajaäitiä, niin vastaus oli sisällöltään kylmä: "Seurakunta ei auta yksityisiä ihmisiä rahallisesti, ostakoot yksityiset seurakuntalaiset ruokaa tälle perheelle jos haluavat".
Jaakob 2:16-17: "ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
Vanha sanonta "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" on toteutunut ikävästi jehovien seurakunnassa.
-Corrector-
90-luvun alussa Suomen ykkösseurakunnassa, elikä Beettelin yhteydessä toimivassa Hiekkaharjun seurakunnassa oli muuan yksinhuoltajaäiti kahden lapsensa kanssa erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Rahaa ei ollut nimeksikään ja he joutuivat tulla toimeen pelkällä kaurapuurolla viikko toisensa jälkeen. Kun esitin H.K:lle että seurakunta voisi kerätä rahaa avustaakseen tätä yksinhuoltajaäitiä, niin vastaus oli sisällöltään kylmä: "Seurakunta ei auta yksityisiä ihmisiä rahallisesti, ostakoot yksityiset seurakuntalaiset ruokaa tälle perheelle jos haluavat".
Jaakob 2:16-17: "ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
Vanha sanonta "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" on toteutunut ikävästi jehovien seurakunnassa.
-Corrector-
Vastaukset 39
Vanhimmat
..ja sinä osaltasi et avustanut raha-lahjoituksella, edes lainaten rahaa, tuota yh-äitiä yksityisenä seurakuntalaisena.
Epäilemättä et ottanut huomioon, että rekisteröidyllä yhdistyksellä [seurakunnalla] on rekisteröidyt säännöt, joita sen tulee kirjanpidollisistakin syistä jo noudattaa.
Eräässä toisessa seurakunnassa yksittäiset seurakuntalaiset keräsivät raha-avustuslahjoituksen veljelle, joka joutui menemään leikkaukseen (yksityiseen) sairaalaan ja eikä tuona aikana voinut hoitaa pientä yritystään. Säästöt menivät ilmeisesti vaativan leikkauksen rahoittamiseen, ja elämisen perustarpeeet jäi täyttämättä.
Näistä Tikkurilan ja Hiekkaharjun seurakunnista toivoisin keskustelua aina silloin tällöin. Onhan kyseessä tietynlainen JT-järjestön näyteikkuna: Betel-seurakunta.
Mutta mitä tulee aiheeseen... Ehkä seurakunta voi tehdä linjauksen, ettei suoranaisesti auteta ketään - jos kyseessä on maailmanlaajuinen käytäntö. Tietysti vuosikirjoista pitäisi sitten jättää rehellisyyden nimissä pois kokemukset, joissa kehutaan, miten seurakunta on auttanut veljiä kierrättämällä aggregaattia sähkökatkoksen aikana.
Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei veli vanhin tuon enempää rohkaissut auttamiseen. Hänen kun virkansa puolesta luulisi olevan "rakkauden ammattilainen".
ex-julistsja ennakkoluuloineen
>>Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei veli vanhin tuon enempää rohkaissut auttamiseen>>
Oliko ex-julistaja tuolloin henkilökohtaisesti kuulemassa 'veli vanhimman' vastauksen oletettuun Correktorin esitykseen?
Tuntuu todennäköisemmältä, että ex-julistaja on ainoastaan ja vain halukas/KYVYKÄS vastaanottamaan kielteiset JT-mielipiteet aivojensa pimeisiin sokkeloihin.
Kvittusen Jarza ja muut beettelpähkinäsärkijät olivat samoilla linjoilla kuin Hese Käkättäjäkin, tekopyhiä pirulaisia koko jengi ;-)
Ja ettei totuus unohdu, niin: Jaakob 2:16-17: "ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
-Corrector-
Lähden siitä, että Corrector puhuu totta. Tältä pohjalta vanhimman kommentti ei ollut kovinkaan rakkaudellinen.
Toki olen tietoinen siitä, että kaikki minulle kerrottu ei välttämättä ole totta. En ole idiootti, jos en erityisen viisaskaan. Jotain olen pienen ikäni aikana oppinut.
Olen kuitenkin havainnut, että jehovantodistajien keskuudessa "kovat arvot" ovat aika suosittuja. Ihmisen on pärjättävä omillaan.
MINÄ annoin lahjoituksen mainitsemalleni veljelle muiden yksittäisten seurakuntalaisten ohella. Summaa en kerro.
Mutta sinä et antanut, vaan lähdit kaivamaan rikkaa 'veli vanhimman' silmästä, kykenemättä menemään kätesi ulottuville, koska ortesi omassa silmässäsi piti sinut AINA kätesi ulottumattomissa 'veljesi' silmästä. Jos olisit tehnyt lahjoituksen, olisit sen tiedon jo tuonut avauksessasi esille. Niin... sen sijaan, että olisit tehnyt lahjoituksen yh-äidille, sinä jo tuolloin säästit rahaa jumalaasi varten, jumalaasi, jonka kanssa mielelläsi poseeraat.
Tuo kokemus on 100% totta. Kysyeinen yh-äiti - Suski nimeltään - muutti sittemmin Espooseen kahden lapsesna kanssa. Enempää vihjeitä en viitsi antaa.
Pöyristyttävää oli se kylmyys mitä haaratoimistokomedian jäsenen kommentoimana kuulin; rakkaudellsisesta välittämisestä ei ollut tietoakaan. Enemmän beetteliläisiä tuntui kiinnostavan se miten beettelin kabinettiin saataisiin tyylinmukaiset tuolit. Ainakin edesmenneen ykkösmiehen rouvan suusta pääsi moinen sammakko.
-Corrector-
Vihje: Mitä jos kiillottaisit kristallipallosi?
ovat Jt:t syyttämässä kaikkia, jotka hiukankaan arvostelevat jt-seurakunnan menettelyjä valehtijoiksi tai vieläkin suuremmiksi syntisiksi.
Eikö vapaassa miellyttävässä seurassa olekaan minkäänlaista sananvapautta. En tarkoita edes näitä kaikkia Seuran ohjeita, vaan ihan paikallista seurakuntakäytäntöä.
Tietenkään se ei voi olla vapaata millään muotoa, koska kaikki vakoilevat kaikkia ja mitä kummallisempia juttuja kerrotaan vanhimmille. Todisteet saattavat puuttua, mutta silloin on jo yksittäinen seurakuntalainen asetettu kyseenalaiseen valoon ja juorut liikkuvat.
tinotei vaahtoaa
" ovat Jt:t syyttämässä kaikkia, jotka hiukankaan arvostelevat jt-seurakunnan menettelyjä valehtijoiksi tai vieläkin suuremmiksi syntisiksi."
TODISTEITA? ;) Todisteita menettelyistä
Ei kukaan järkevä ryhdy todistamaan mitään näissä keskusteluissa, eikä sillä olisi mitään painoarvoakaan.
On naivia tivata todistamisia. Täällä on aina sana sanaa vastaan. Oikeudenkäynti on eri asia. Sitten viimeisellä tuomiolla käyrään viimeiset käräjät.
Correktor muistelee nuoruuttaan:
" Rahaa ei ollut nimeksikään ja he joutuivat tulla toimeen pelkällä kaurapuurolla viikko toisensa jälkeen."
Mielessäsi ei ilmeisemmin tuolloin käynytkään, että olisit ohjannut yh-mamin sosiaalihuollon piiriin.
Selitä sinä jeppu mitä lystäät, mutta usein käyttämänne lemppariraamtunlause tuomitsee teidät: "Usko ilman tekoja on kuollut". Sillä teidätkin tuomitaan.
Mitenkäs se menikään...."ota ensin orsi omasta silmästä" jne...
;-)
Olen pitemmän aika seurannut täällä käytyä keskustelua juurikaan sitä viitsimättä kommentoida.
Koska nyt satun henkilökohtaisesti tuntemaan Corren alias V-M:än niin olisin sinulta vain halunnut kysyä miten itse osoitit "veljellistä rakkautta" tuota sisartasi kohtaan.
Jos todella pitää paikkansa, että hän oli syönyt viikkotolkulla kaurapuuroa ja tiesit tästä niin kuulostaa aika kylmältä touhulta ettet pannut tikkua ristiin asian eteen - tuliko mieleesi vaikkapa auttaa häntä ihan suoraan rahallisesti tai kutsua häntä syömään luoksesi - vaikkapa välillä hernekeittoa.
Eli kerrohan meille ensin mitä itse teit ennenkuin alat arvostelemaan toisia - josta oit muuten hyvin kuuluisa Hiekkaharju-aikoinasi.
Olit ja let edelleen hyvin kärkäs arvostelemaan toisten toimia - mutta itse et juurikaan tartu asiaan - vaikkapa nyt auttamalla tätä sisarta.
Niin - varmaan seuraavksi kulemme väitteenä, että "se oli Beetelin veljien kieltämää".
Heh ... heh ...
auttaisi maallinen valistus. Ei Suomessa kenenkään tarvitse lapsiaan nälässä pitää. Jos ei tämä sisar ole ymmärtänyt mennä hakemaan toimeentulotukea, luulisi seurakunnassa olevan jonkun, joka olisi osannut neuvoa. Siksihän me kaikki kannamme kortemme kekoon veron muodossa. Sitä kutsutaan tulonsiirroksi.
Ei ev. luterilaisetkaan kolehtirahoillaan köyhiä seurakuntalaisia auta, mutta siellä on diakonijärjestelmä. Jos joku vaan huomaa kysyä, varmaan saa avun ainakin akuuttiin nälkään.
Kuulehan sinä panetteleva räkänokka-Wittness-jeppula ;-) ja ota opiksesi. Kun tämä yh-äiti kertoi tilanteestaan, niin minä ryhdyin heti tekemään järjestelyjä auttaakseni häntä. Kun et näköjään edes tätäkään tajunnut, niin hänen ja lastensa kaurapuurojakso oli kestänyt jo pitkän aikaa ENNEN KUIN me siitä saimme kuulla. Vaikea toisten ahdingosta on tietää jollei satu omistamaan kristallipalloa, vai mitä?
Yksinkertaistettuna: Me autoimme heti kun kulimme hänen oingelmastaan, mutta järjestön yksi ykkösmiehistä viittasi kylmästi kintaalla ja osoitti ettei seurakuntaa kiinnosta asia. Kuitenkin nämä samaiset vanhimmat lukevat kehuvat itseänsä lavalta "rakkaudellisiksi vanhimmiksi" ja lukevat sujuvasti Jaakobin kirjaa välittämättä yhtään sen sisällöstä.
Kun tuossa kritisoit minua, että olin Hiekkaharjuaaikoinani kuuluisa toisten arvostelemisesta niin puhut täyttä soopaa. Tuo itseasiassa osoittaa sen että et edes tunne minua. Mutta kun noin taitavasti provosoit niin kerrotaan sitten, että minä olin seurakunnassa se joka auttoi toisia pyyteettömästi, eikä kysymys ollut mistään ihan pikkuasioista - varmasti muistavat sen vieläkin. Muuan lennokki-osku sanoi, että ainoastaan minä ja ---- ovat häntä auttaneet asiassa josta hän ei olisi millään itse selvinnyt. Sen sijaan vanhimmistokavereiden saldo koostui seuraavista asioista: suunsoitosta, rahallisesta huijauksesta ja hyväksikäytöstä ja katteettomista lupauksista.
Jos kuule Wittness tunnet minut niin tiedät varmaan kuka on lennokki-osku, joten käypä jututtmassa häntä ja kysy mitä hra akemakePertsa Räkättikäki sai aikaan ja miksi tämä lähti kaikessa hiljaisuudessa Jämsään hyvästelemättä seurakuntaa...
Siitä olen hyvilläni, että en kylvänyt fyrkkaa järjestölle. Ilmeiseti tämän halusit kuulla.
-Corrector-
panetteleva tyhmyri
siis jeppu
panetteleva räkänokka-Wittness-jeppula
hra akemakePertsa Räkättikäki
Kirkkosi pastori on sinulle opettanut näin korkeatasoisia ilmauksia -
Huomaa että kielellinen ilmaisusi on noussut aivan pilviin luopioaikoinasi.
Niin ja tunnen oikein hyvin Oskun - edelleenkin vielä - ja teidät varmaan mitä hän sinusta nykyään ajattelee.
Joten eiköhän taasen jatketa hiljaisuudella sillä ainakaan sinun kirjoittelusi taso Corre on vaipunut niin alas luterilaisaikanasi ettei sitä varmasti hyväksyisi edes kotiseurakuntasi pastori.
Wittness, turha sinun on naukua, sait mitä tilasit.
Huvittavaa tuo sinun halusi jättää asia sikseen. Noh, kyllähän sen ymmärtää, juuri kun alkoi paljastua ikäviä asioita pikku vihjeillä varustettuna. ;-)
>>panetteleva tyhmyri siis jeppu >panetteleva räkänokka-Wittness-jeppula >hra akemakePertsa Räkättikäki
Kyllähän tämä sisar lapsineen sai nauttia vieraanvaraisuudestamme, niinkuin niin monet muutkin yksityiset jt:t.
Kuka mahtaa auttaa niitä lapsi ressukoita jotka ovat joutuneet jt-pedofiilien kynsiin. JT seurakunnissahan tarvitaan 2-3 todistajaa teolle ennenkuin seurakunta puuttuu asiaan eli ei koskaan.
Heh, alkoiko olo käydä kiusallisen tukalaksi? Koitapa jeppu pysyä asiassa ja lakkaa potkimasta jaloille, niin jätän likaiset yksityiskohdat kertomatta. Nythän sait jo vihjeitä henkilöistä, joilta voit mennä seurakunnassa utelemaan lennokki-oskuun liittyvistä ikävistä asioista :-) Niin ja tiedät kai että H.K. on mainitsemani hra pertsa Räkättikäen läheinen kaveri joten H.K:lta voit varovasti tiedustella asioita - jos uskallat, niin ja myös karjalan omapoika - heti eläkepaperit saatuaan ihmeparannuksen kokenut makkaranleikkaaja-ville - on myös tietääksen hyvin perillä pertsan kusetuksiin liittyvistä yksityiskohdista. Ainakin hän sanoi pertsan lähdettyä että "Voi P... minkä menit tekemään. Ok, voihan se olla jokin muukin rötös josta minä en ole tietoinen, enhän minäkään kaikkea tiedä ;-)
Kyllä kuule Hiekkaharjun jeppuloista löytyy törkyä vaikka millä mitälla... Räkättikäen kootut kepposet - makkara-villen ihmeparannus heti eläkepapereiden hyväksymisen jälkeen - pilleri-a:n ennakkolta arvaamattomat vaikeaselkoiset tarinat - lennokki-oskun panettelu-ja juorupalvelu - hesen v.....ilut - ja mitä kaikkia... ja kuule, kaikilla näillä usein toisiaan haukkuvilla hemmoilla on yksi yhteinen nimittäjä: heikko koulutustaso (h.k. tosin on faktori) ja vanhimmiston jäsenyys Suomen ykkösseurakunnassa =)))
-Corrector ;-)
Ps. Kysy muuten lennokki-oskulta koska hän aikoo palauttaa hänelle lainaamani tavarat, vai vieläkö hän aikoo pitää niitä toiset 15 vuotta? Vrt Ps.37: "Jumalaton ottaa lainan eikä maksa" ;-)
...tässä nyt näin kävi. Ketju näivettyi.
Oppi "kun valtakunnan edut pannaan etusijalle, niin kaikki muu annetaan". Senhän näkee näistä ykkösveljistäkin. Sitä on siunaantunut talot, autot, kesämökit, eläketurvat ym.
Ei muuta kuin rukousta ja ovelta ovelle työtä, niin kyllä se siitä!!!
Minä kun sivullisena pystyn arvioimaan asiaa kiihkotta, toteaisin vanhimmiston menetelleen oikein.
Perustelut: Tässä maassa on varsin hyvät järjestelmät, jotka takaavat, että kenenkään ei tarvitse nälkää nähdä. Sosiaalituella autetaan myös JT seurakuntiin kuuluvia, ei ainoastaan valtionkirkon jäseniä. JT seurakuntalaiset antavat lahjoituksensa julistustyön tukemiseksi. Olisi väärin jakaa näitä varoja vanhimmiston harkinnan mukaan yksittäisille seurakuntalaisille. Oikein olisi toimia juuri, niinkuin HK oli sanonut, eli antaa itse ja kerätä oma-aloitteisesti juuri tähän tarkoitukseen.
Pitää muistaa, mitä varten seurakunta on perustettu ja myös se, että kukin antaa juuri niin paljon, kuin haluaa ja kykenee.
" Olisi väärin jakaa näitä varoja vanhimmiston harkinnan mukaan yksittäisille seurakuntalaisille."
Olisiko? Vaikka järjestelmät ovatkin Suomessa melko hyvässä kunnossa, niin toimeentulotukea varten täytyy varata aika, eikä rahaa välttämättä saa välittömästi. Siksi tulisi seurakunnassa olla valmiutta auttaa akuutissa tilanteessa heti.
Lopuksi hieman lainausta UMK-raamatusta:
"Tulkaa kuitenkin sanan tekijöiksi eikä vain kuulijoiksi, niin että pettäisitte itsenne väärällä järkeilyllä."
"Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksissaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta."
Oletko sitä mieltä ettei yh-äidille pitäisi antaa tukea, koska ei ole leski eivätkä lapset orpoja?
Voi Viljami.
Luehan nyt se vastaus uudestaan. Koita ajatella. Enkö juuri sanonutkin, että pitäisi auttaa? Älä petä itseäsi väärällä järkeilyllä...
Mistä voi tietää kuka sanoo, kun ei käytetä rekisteröityjä nimimerkkejä?
Jt:t laittavat rahansa vain omiin tarpeisiinsa eli näyttävyyteen ja materialismiin. Moni jt ei seurakunnassa edes kehtaa tunnustaa olevansa rahaton vaan antaa kuvaa menestymisestään kaikinkeinoin. Köyhyys on nimittäin jt piireissä kaikkein hävettävin asia ja siitä ei moni uskalla edes puhua ja jos joku uskaltaa ja osoittaakin olevansa köyhä niin tällaisella on yleensä seurakunnassa "oma maineensa" jota säälitään, syrjitään tai moni voi kerätä pisteitä muiden silmissä avustaessaan näyttävästi tällaista köyhää samalla antaessaan itsestään peremman ja mensetyneen kuvan.
Seurakunnissa nykyään kilpaillaan keskenään kellä on komeinta, eniten ja varakkainta.
evankelisluterilaisen seurakunnan puoleen puutteessa ja nälässä.
Siellä ei katsota, mihin uskontokuntaan kuulut, vaan ruoka-apua ja muutakin apua annetaan kaikille tarvitseville.
Köyhät jehovalaiset, tervetuloa hakemaan apua ev.lut. kirkosta.
Emme yritä käännyttää teitä pois "Totuudesta"
SEURAKUNTA YHDISTYKSENÄ
Rekisteröidyt säännöt tuskin sallinee seurakunnan rahojenkäytön muuhun kuin, mitä seurakunnan toimivuus (kiinteistön huolto ja ylläpito)vaatii. Yhdistyksenä seurakunnan tarkoituksena lienee Valtakunnan hyvän uutisen julistaminen ja opettaminen (opetuskeskuksissa [valtakunnan saleissa]). Onhan valtakunnan saleissa kahteen eri käyttötarkoitukseen lahjoituslaatikot: 'seurakunnan tarpeisiin' ja toinen laatikko 'maailmanlaajuisen saarnaamistyön tukemiseen'
Miten se toisikaan mukanaan kateutta ja eripuraisuutta, jos seurakunta yhdistyksenä alkaisi sosiaalihuollonkaltaisen toiminnan seurakuntalaistensa, seurakunnan kokousten mahdollistamiseksi, lahjoittamilla lahjoituksilla. Ensin pitäisi luoda sääntöjen muotoon kriteerit, jotka määräävät sallitut olosuhteet ja niiden rajan, joka sallii sosiaalisen tuen antamisen objektilleen. Toisekseen soiaalisenhuollon kaltainen järjestely edellyttää ev.lut. kirkon saamaa, yhteisö"pakko"verotuksen muodossa uskonnollisen yhteisönkin ulkopuolisilta yhtiöiltä perityn, valtion lainsäädännöllä takaamaan tuen.
SEURAKUNTALAISET YKSILÖINÄ
Sen sijaan on jokaisen seurakuntalaisen omantunnon asia tehdä henkilökohtainen lahjoitus avuntarpeessa katsomalleen perheelle tai yksilölle , tuomatta siihen mukaan seurakuntaa yhdistyksenä.
Kuulostaa niin jehnumaiselta: "kyllä muuten mutta kun seliseliseli...läpläpläpläpäläpä...seliseli, joten kait sinä ymmärrät ette me emme voi sinua auttaa"... no niin täytyykin tästä lähteä pitämään esitelmää Jaakobin kirjeen opetuksista kun teemanakin on "usko ilman tekoja on kuollut".
Kysymys yksityisen avuntarpeessa olevan jehnun auttamisesta kaatuu siis lopulta jeppu-organisaation kankeuteen ja muihin tekaistuihin 'vaikeuksiin', jotka olisi helposti kierrettävissä jos vain hyvää tahtoa riittäisi, mutta kun sitä hyvää tahtoa ei riitä. Lopputulos on kuitenkin selityksen pituudesta riippumatta sama: APUA EI JEPUILTA HERU, ellei sillä ole jotain mainosarvoa jota voidaan hyödyntää jossain lehdessä!
kirjoitit tahallisesti harhaanjohtaaksesi lukijoita:
"Kysymys yksityisen avuntarpeessa olevan jehnun auttamisesta kaatuu siis lopulta jeppu-organisaation kankeuteen ja muihin tekaistuihin 'vaikeuksiin'"
Miksi tuoda kuvaan mukaan yhdistyksenä toimivaa seurakuntaa, jonka tulee toimia rekisteriin hyväksyttyjen sääntöjensä mukaan? Ja miksi ilmenee haluttomuutta käsittää yksityisen JT:n vastuu veljistään ja sisaristaan?
Oletan aivan oikein, että jos JT-seurakunnat jakaisivat seurakuntalaistensa, opetustilaisuuksien mahdollistamiseksi, lahjoittamia varoja, Te lierot käyttäisitte tuollaista sosiaaliavusteista toimintatapaa "keppihevosena" voidaksenne syyttää JT-seurakuntia varojenkierrättämisestä näennäisesti sitä tarvitseville ja ties mistä vilpistä. Tuon asenteenne huomaa jo tuosta haluttomuudestanne hyväksyä sitä tosiasiaa, että JT-seurakunta on perustettu, rekisteriin hyväksytyin säännöin, julistamaan ja opettamaan Jehovan valtakunnan hyvää uutista ja seurakunnat toimivat opetuskeskuksina, joiden opetustilaisuudet(luennot) ovat yleisölle avoimia ja ilmaisia.
Jokaisen JT:n omantunnon asia on auttaa sellaista perhettä ja yksityistä henkilöä, jonka katsoo olevan avunsa tarpeessa. Jokainen JT perheenä tai yksilönä on oikeutettu keräämään vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan avun, avun tarpeessa katsomalleen perheelle tai yksityiselle henkilölle. Ja yksilönä jokaisen JT:n omantunnon asia on, antaako tuohon keräykseen ja miten paljon varojaan.
Yksityiset JT:t ovat keränneet yhteen varoistaan ja omaisuudestaan avustuksia avuntarpeessa oleville JT perheille ja yksityisille veljille ja sisarille. Lahjoituksia on viety perille mm. Venäjällä asuville JT:lle. Itsekin olen ollut tuollaisella matkalla mukana. Myös Suomessa asuville JT:lle, jotka ovat taloudellisesti avuntarpeessa, on lahjoitettu niin rahana, elintarvikkeina kuin vaatteinakin. Lahjoittajia ovat antaneet yksityiset JT:t joiden sydän haluaa antaa avuntarpeesssa oleville sisarille ja veljille ja heidän perheilleen. Itse olen saanut apua sitä tarvitessani, ja nyt lähetän itse pian vaatepaketin jaettavaksi avuntarpeessa oleville sisarille ja veljille.
>>
SEURAKUNTA YHDISTYKSENÄ
Rekisteröidyt säännöt tuskin sallinee seurakunnan rahojenkäytön muuhun kuin, mitä seurakunnan toimivuus (kiinteistön huolto ja ylläpito)vaatii.
>>
Olen sen verran ollut erilaisissa yhdistyksissä mukana, että tiedän lahjoitusten ja avustusten olevan varmasti mahdollisia, jos vain haluttaisiin. Kyse onkin puhtaasti siitä, mihin seurakuntaa tai uskonnollista yhdistystä halutaan käyttää.
>>
Miten se toisikaan mukanaan kateutta ja eripuraisuutta, jos seurakunta yhdistyksenä alkaisi sosiaalihuollonkaltaisen toiminnan seurakuntalaistensa, seurakunnan kokousten mahdollistamiseksi, lahjoittamilla lahjoituksilla.
>>
Monet uskonnolliset yhdistykset ja yhteisöt avustavat köyhiä jäseniään monin eri tavoin. Mainitsemasi ongelmat ovat muualla tuntemattomia...
>>
Ensin pitäisi luoda sääntöjen muotoon kriteerit, jotka määräävät sallitut olosuhteet ja niiden rajan, joka sallii sosiaalisen tuen antamisen objektilleen. Toisekseen soiaalisenhuollon kaltainen järjestely edellyttää ev.lut. kirkon saamaa, yhteisö"pakko"verotuksen muodossa uskonnollisen yhteisönkin ulkopuolisilta yhtiöiltä perityn, valtion lainsäädännöllä takaamaan tuen.
>>
Ei pidä paikkaansa. Kuten sanoin, niin yhdistyksilläkin on todella vapaat kädet toimia haluamallaan tavalla. Kaikkien tuntemieni yhdistysten sääntöihin kuuluu mahdollisuus antaa ja vastaanottaa lahjoituksia. Tälläkin palstalla on kritisoitu JT-toimintaa siitä että se kiertää veroja organisoimalla toimintaansa näennäisten lahjoitusten kautta. Säännöt on siis varmasti jo valmiiksi viilattu mahdollisimman löysiksi;)
Raamatullistakin seurakuntien köyhistä huolehtiminen olisi:
Roomalaiskirje 15:
25 Nyt olen kuitenkin lähdössä Jerusalemiin viemään avustusta pyhille.
26 Makedonian ja Akhaian seurakunnat ovat näet päättäneet antaa yhteisen lahjan Jerusalemin seurakunnan köyhille.
"Kyse onkin puhtaasti siitä, mihin seurakuntaa tai uskonnollista yhdistystä halutaan käyttää."
Nimenomaan näin:
Matt.28:19, 20
"19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti."
>>Jokaisen JT:n omantunnon asia on auttaa sellaista perhettä ja yksityistä henkilöä, jonka katsoo olevan avunsa tarpeessa. Jokainen JT perheenä tai yksilönä on oikeutettu keräämään vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan avun, avun tarpeessa katsomalleen perheelle tai yksityiselle henkilölle. Ja yksilönä jokaisen JT:n omantunnon asia on, antaako tuohon keräykseen ja miten paljon varojaan.
Yksityiset JT:t ovat keränneet yhteen varoistaan ja omaisuudestaan avustuksia avuntarpeessa oleville JT perheille ja yksityisille veljille ja sisarille. Lahjoituksia on viety perille mm. Venäjällä asuville JT:lle. Itsekin olen ollut tuollaisella matkalla mukana. Myös Suomessa asuville JT:lle, jotka ovat taloudellisesti avuntarpeessa, on lahjoitettu niin rahana, elintarvikkeina kuin vaatteinakin. Lahjoittajia ovat antaneet yksityiset JT:t joiden sydän haluaa antaa avuntarpeesssa oleville sisarille ja veljille ja heidän perheilleen. Itse olen saanut apua sitä tarvitessani, ja nyt lähetän itse pian vaatepaketin jaettavaksi avuntarpeessa oleville sisarille ja veljille.>>
Kastatteko Isän, Pojan ja Pyhän Hengen niMESSÄ?
Kutsuvat itseää kristityiksi. Itsekästä ja kaksinaamaista porukkaa.Saarnavat empaattisesta rakkaudesta ja sitten kun sitä voisi osoittaa niin sitä ei löydy mistään. Tämän kaltaisia tapauksia on vaikka kuinka paljon. Kehtaavat vielä kutsua itseään kristityiksi. Hävetkää!!!
Todella hävetkää jt:t, jotka levitätte valheellista muuttuvaa uskontoanne totuutena. Julma ja kylmä uskonto, jossa rikoksesta ei tuomita edes pedofiileja. Ette ole kristittyjä vaan isästänne saatanasta. Hedelmistään puu tunnetaan.
>>Jokaisen JT:n omantunnon asia on auttaa sellaista perhettä ja yksityistä henkilöä, jonka katsoo olevan avunsa tarpeessa. Jokainen JT perheenä tai yksilönä on oikeutettu keräämään vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan avun, avun tarpeessa katsomalleen perheelle tai yksityiselle henkilölle. Ja yksilönä jokaisen JT:n omantunnon asia on, antaako tuohon keräykseen ja miten paljon varojaan.
Yksityiset JT:t ovat keränneet yhteen varoistaan ja omaisuudestaan avustuksia avuntarpeessa oleville JT perheille ja yksityisille veljille ja sisarille. Lahjoituksia on viety perille mm. Venäjällä asuville JT:lle. Itsekin olen ollut tuollaisella matkalla mukana. Myös Suomessa asuville JT:lle, jotka ovat taloudellisesti avuntarpeessa, on lahjoitettu niin rahana, elintarvikkeina kuin vaatteinakin. Lahjoittajia ovat antaneet yksityiset JT:t joiden sydän haluaa antaa avuntarpeesssa oleville sisarille ja veljille ja heidän perheilleen. Itse olen saanut apua sitä tarvitessani, ja nyt lähetän itse pian vaatepaketin jaettavaksi avuntarpeessa oleville sisarille ja veljille.>>