Mieheni sisar on ainakin meidän avioliiton saanut pilalle. Hänen sisar puolustaa joka tyhjästä miestäni väittää vääriä asioita minun tekemisiksi. Perhejuhlien jälkeen tämä mieheni sisar ja mieheni hyökkäsivät minun kimppuun, alkoivat yhdessä haukkumaan minua.
Miehen
Sisar
41290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla aika hankalia nuo miesten siskot. Niin se on meilläkin ja alusta asti olis ollut halukas sotkeutumaan meidän kahden juttuihin. Onneksi mokas meidän häissä ja mieheni poltti päreensä totaalisesti. Ollaan saatu olla toistaiseksi siitä saakka rauhassa. Välistä tulee sellaisia pieniä yhteydenottoja mutta olen ilmoittanut miehelleni että meidän mörskään se akka ei tule. Miehet valitettavasti joutuvat olemaan jomman kumman puolella joko siskonsa tai vaimonsa. Pieni keskustelu miehesi kanssa on paikallaan. Ettei moinen haukkuminen toistu.
Älä suostu keskustelemaan miehesi sisaren kanssa mistään teidän perheen asioista. Jos tämä ei auta eikä se sisar miellä paikkaansa sukutaulussa, joudut siirtymään vaiheeseen 2, eli sisaren totaaliseen boikotointiin mutta se edellyttää, että miehesi seisoo rinnallasi.
Itseasiassa viime kesänä annoin hatkat mokomalle haukalle.
Minun kanssa ei kukaan miehen sukulaisillla kun ollaan niin puhu mitään, jos otan johonkin keskusteluun osaa niin katsotaan nenänvartta pitkin ja kukaan ei vastaa mitään.
Ilmeisesti kyllästymispiste tuli minulle
Vaimoni sisko työnsi nenänsä asioihini,ei vaan sille haukalle oikein mennyt perille että meille ei ole enää asiaa,kun on tyhmä ja röyhkeä niin voi yrittää mitä vaan,ei muuten haukka tule meidän kynnyksen yli jos kotona olen.
Jos itse esittävät kulissiliitoa nynnyäijänsä kanssa niin on turha yrittää pilata muiden elämää,yritystä muiden elämän pilaamiseen on riittänyt,vaimoni on herkkä ja aivopestävissä.
Jos arvoisa "sukulaiseni" sattuisi lukemaan tätä niin kerron että seuraavan kerran aiheuttaessasi minulle hankaluuksia julkaisen nimesi jollain nettipalstalla,tiedän että luet näitä.