Työpaikallani työskentelee viisi henkilöä. Kolme heistä on laihoja, minä ja yksi toinen vähän paksumpia. No jaa, vaatekoko mulla on korkeintaan 40, että mikään ylilihava en ole eikä ole ollut terveydelle haittaa. Tosin kai tuota vois joskus laihduttaakin, mutta viimeinenkin motivaatio menee työpaikkani ympäristössä.
Tällä yhdellä erityisen laihalla on sairauksia, joiden takia hän on laihtunut olemattomaksi. Pari muuta ei ole koskaan olleetkaan lihavia vaan ovat melko siroa sorttia. Tosin toinen heistä ei syö juuri kuin näkkileipää, kun pelkää yli kaiken lihovansa.
Itse olen ollut kohtalaisen tyytyväinen ulkonäkööni kuitenkin jo yli kolmekymppisenä äitinä, mutta tuossa työpaikassa kyllä vähäinenkin itsetunto murenee. JOKA PÄIVÄ, JOKA IKINEN PÄIVÄ viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi laihinta noista (se yksi laiha ei jaksa kiinnostua tuosta puheenaiheesta) pohtivat sitä suureen ääneen, kun he ovat niin pieniä, ettei vaatteita löydy kaupasta. Lisäksi tulee aina tällaisia heittoja, että istu sinä suuremmakses etupenkille autossa!!! No jumalauta, minä olen 160 cm pitkä nainen, tällaisia ongelmia ei tosiaan koskaan ole ollut. Tai tyyliin, että onpa iso annos, jos syön ruokatunnilla työssä... Tai että onpa sulla isot tissit..
Lisäksi kahvi- ja ruokatauoilla pohditaan läpi jatkuvasti kaikkia lihavia sukulaisia ja tuttavia ja heidän heikkoa itsetuntoaan ja sitä, että se on heidän oma syynsä kun on lihava. Tämän toinen, joka ei sairauden takia ole laiha, valittaa koko ajan, että voi voi kun taas olen lihonut sata grammaa jne.. nyt pitää taas viikko olla syömättä.
Itse järjestelmällisesti pyrin ärähtämään itseeni kohdistuvasta arvostelusta ja se onkin vähentynyt. Lisäksi auttoi vähän, kun tämä toinenkin itseni kokoinen tuli töihin. Noihin sukulaisjuttuihin (sekin ja sekin on niiiiiin lihava jne.) sen sijaan en puutu sanallakaan, eli istun silloin hiljaa.
Eli kysymyksenä, että voiko tämän jo kokea kiusauksena? Siltä se ainakin minusta tuntuu, kun saa pelätä taas uutta yllättäen tulevaa heittoa omasta koostaan. Entä eikö ihmisillä nyt todellakaan voi olla muita tärkeämpiä puheenaiheita ja onko tää yleistäkin työpaikoilla? Entä miten siihen voisi puuttua vai pitääkö heittäytyä anorektikoksi?
Tällä yhdellä erityisen laihalla on sairauksia, joiden takia hän on laihtunut olemattomaksi. Pari muuta ei ole koskaan olleetkaan lihavia vaan ovat melko siroa sorttia. Tosin toinen heistä ei syö juuri kuin näkkileipää, kun pelkää yli kaiken lihovansa.
Itse olen ollut kohtalaisen tyytyväinen ulkonäkööni kuitenkin jo yli kolmekymppisenä äitinä, mutta tuossa työpaikassa kyllä vähäinenkin itsetunto murenee. JOKA PÄIVÄ, JOKA IKINEN PÄIVÄ viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi laihinta noista (se yksi laiha ei jaksa kiinnostua tuosta puheenaiheesta) pohtivat sitä suureen ääneen, kun he ovat niin pieniä, ettei vaatteita löydy kaupasta. Lisäksi tulee aina tällaisia heittoja, että istu sinä suuremmakses etupenkille autossa!!! No jumalauta, minä olen 160 cm pitkä nainen, tällaisia ongelmia ei tosiaan koskaan ole ollut. Tai tyyliin, että onpa iso annos, jos syön ruokatunnilla työssä... Tai että onpa sulla isot tissit..
Lisäksi kahvi- ja ruokatauoilla pohditaan läpi jatkuvasti kaikkia lihavia sukulaisia ja tuttavia ja heidän heikkoa itsetuntoaan ja sitä, että se on heidän oma syynsä kun on lihava. Tämän toinen, joka ei sairauden takia ole laiha, valittaa koko ajan, että voi voi kun taas olen lihonut sata grammaa jne.. nyt pitää taas viikko olla syömättä.
Itse järjestelmällisesti pyrin ärähtämään itseeni kohdistuvasta arvostelusta ja se onkin vähentynyt. Lisäksi auttoi vähän, kun tämä toinenkin itseni kokoinen tuli töihin. Noihin sukulaisjuttuihin (sekin ja sekin on niiiiiin lihava jne.) sen sijaan en puutu sanallakaan, eli istun silloin hiljaa.
Eli kysymyksenä, että voiko tämän jo kokea kiusauksena? Siltä se ainakin minusta tuntuu, kun saa pelätä taas uutta yllättäen tulevaa heittoa omasta koostaan. Entä eikö ihmisillä nyt todellakaan voi olla muita tärkeämpiä puheenaiheita ja onko tää yleistäkin työpaikoilla? Entä miten siihen voisi puuttua vai pitääkö heittäytyä anorektikoksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä vain itse ehätän sanomaan, kun olen tunkemassa muiden autoihin, että istunpa isoinpana porukasta tähän kuskin viereen. Olen sekä lihava että pitkä, että jalkojeni vuoksikin tarvitsen paljon tilaa.
Jos ihmiset yleisesti puhuvat omista painohuolistaan, ei se minusta varsinaista kiusaamista ole, mutta jos he puhuvat jonkun muun painosta, silloin se on kiusaamista, sillä jokaisessahan on jotain vikaa. Jos en kestä puheenaiheita kahvipöydässä, nousen vähin äänin ja hipsin pois. Suurimmat itkut minä olen itkenyt painoni takia työpaikan ulkopuolella.
Tulin juuri 3 km:n lenkiltä, että eiköhän se tästä!
Onhan tuo selvää vihjailua, että he kokevat että sinäkin olet ylipainoinen (vaikka oletkin normaali rakenteinen)... Tuo on jonkinlaista piilokiusaamista, koska asia pyörii koko ajan lihavuuden ja laihuuden ympärillä... Mutta sinähän voisit ottaa uudenlaisen keskustelun, että nykyään etsitään jopa mallimarkkinoille terveen näköisiä normaalirakenteisia ihmisiä, että laihuus ei ole edes muodissakaan...
Että kuinka mukavaa kun löydät hyvin helposti vaatteita itsellesi, koska et ole lihava etkä laiha... :) kokeilehan...
Melkein 180-senttisenä ja urheilua harrastavana, mutta rintavana olen ollut koko aikuisikäni harmina monelle ihmiselle (mitat ovat 46-38-44). Mielestäni ja monen muun mielestä olen oikein hienon näköinen kaikin puolin, mutta heikommalla itsetunnolla varmaan jo vihaisin ulkonäköäni; hurjinta oli, kun kuulin parin kollegan selittävän muille, että "se inhoo sitä miltä se ite näyttää kun se on niin iso ja ruma ja kömpelö" ja ymmärsin kyseen olevan minusta itsestäni! Tämän jälkeen tietysti kahvipöytäkeskustelu muuttui keskinäisen kehun kerhoksi, jossa ylistettiin mitä tahansa minua pienempää. Olo on usein kuin berninpaimenkoiralla pikkurakkien räksyttäessä ympärillä: pahasti ei saisi sanoa, mutta kuunnellakaan ei jaksaisi. Pitäisikö k.o. kerho patistaa seuraavan kerran töihin sanomalla vaikka "no niin, rouvat, viekäähän ne pikkuaivonne takaisin tuonne sorvin ääreen!"
omaan ulkonäköönsä suhtautuvien puheista piitata. Eikö koko 40 ole normaali vaatekoko suomalaisille naisille, sehän on kai M-kokoa. Varmaan saisit "sisaret" suuttumaan jos kerran täräyttäisit ja kysyisit miksi suhtaudutte ulkonäköönne neuroottisesti. Minkä ikäisiä olette? Anna hupakoitten puhua, älä piittaa. On mullakin työpaikalla tullut yhdeltä kommentteja mun jalkineista esim., kunnolliset, mukavat kävelykengät oli lesbokengät!! Ja lausuja oli miltei 40 v. No, tuosta en vielä piitannut, mutta se kaikki muu mitä se ihminen sitten päästeli suustaan, kyllä sai mut lähtemään ko. paikasta.
Tiedät Vakkurin Raimon Sunnuntaivekkarista? Hän antoi neuvon: so what! Noilla turhan puhujilla ei oo varmaan elämässään tärkeämpää kuin pistellä toista ja yrittää nostaa omaa itteänsä esille, niillä on jotain pielessä joten so what! Et varmaan ole lihava, mutta ymmärrän tunteesi. Sinulle varmasti riittää kun teet työsi ja tiedät itse mitä teet ja millainen olet. Ei ole toisten asia arvostella syömistäsi ja olemustasi. Ole vain rehellinen ja avoin. Ole rohkeasti oma itsesi, mutta älä ärsytä vaan arvostat itseäsi, ulkonäkö ei totisesti ole fiksuille ihmisille rääpimisen paikka. Kiusaajilla on itellään paha olla, mutta ne eivät tiedosta sitä. Paha olo pitäisi sitten siirtää toisiinkiin... Olet hyvä ihmisenä kun olet Luojan luoma ja arvostat itseäsi! Jaksamista!
arvostelijoille ym. on se, että näyttää omalla hiljaisuudellaan sen että ei tykkää. Heitä jotain omaa kommenttia mukaan, jotain järkevää, ei sen tarvitse olla mitään pisteliästä. Ehkä puheenaiheet alkavat monipuolistua. Kaksi virhettä: se, että rupeaa itse pisteliäästi heittelemään takaisin - riidanhaastajat ovat vain tyytyväisiä. Toinen se, että näyttää omalla hiljaisuudellaan ja vetäytymisellään sen, että puheet sattuvat, siitähän vain yltyvät nälvimään.
Mutta sun juttusi perusteella se ulkonäköneuroosi on näköjään tarttunut sinuunkin - olet ottanut puheet itseesi. Osallistu vaan keskusteluun, mutta järkevillä kommenteilla. Onhan se kamalaa, jos joku joutuu lastenvaateosastolta vaatteensa hankkimaan, mutta onko se sun vika. Kerro kuinka helppo sun sen sijaan on löytää oman kokoisiasi vaatteita, vähän ihme juttu jos muka lihaville tehdään vaatteita mutta laihat saavat juosta lasten osastoilla. PÖH.
Aikaisemmassa työpaikassani koin että minua syrjittiin erään lihavan henkilön taholta. Luulen syyn olleen se, että en ollut aivan yhtä lihava kuin hän. Oli todella inhottavaa olla samassa huoneessa tämän lihavan ihmisen kanssa. Hän jutteli toisen työtoverin kanssa ja minut jätettiin aina ulkopuolelle kaikkien keskustelujen. Kun olin lähtenyt tuolta työpaikasta ja -huoneesta, eräs hyvin lihava tuttavani meni sinne töihin ja hän viihtyi kyseisen lihavan ex-työtoverini kanssa oikein hyvin.