Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa yli puoli vuotta, suhde on ollut aikamoista vuoristorataa, erota meinattiin monta kertaa ja yhden kerran erottiinkin, mutta palattiin taas yhteen viikon päästä. Tosi usein riidellään jostain tyhmistä asioista, aina itken riidan aikana, sitten välillä on taas niin ihanaa, tunnen itseäni maailman onnellisemmaksi. Ongelma on siinä että tää on mun ensimmäinen kunnon suhde, enkä oikein tiedä missä riitelemisen raja menee, välillä tuntuu että riidellään liiankin usein, mutta mistä voin tietää, ehkä kaikki riitelee yhtä usein? Mut kun ei nähdä vähään aikaan on niin kova ikävä, mut ei yhdessäkään ilmeisesti osata aina olla. Ehkä ollaan liian erilaisia, siinäkö on se vika? Kadulla näkee välillä niin onnellisia pareja että tuntuu et me ei olla yhtä onnellisia? Mutta tiedän että rakastan mun poikaystävää tosi paljon, mut kun välillä on niin vaikeaa.. Äiti sanoi mulle että ridellään ihan liikaa, mut toisaalta ollaan tehty niin paljon kaikkea ihanaa yhdessä, mitä en ole ikinä tehnyt kenenkään muun kanssa, ja kyllä ollaan myös onnellisia usein.. Mut osaisko joku neuvoa miten voisin parantaa meidän suhdetta, vai onko sillä edes tulevaisuutta?
En tiedä mitä tehdä..
neiti
5781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
todella rakastaa. Ja on tahtoa olla yhdessä. Silloin monet ongelmat ovat voitettavissa, varsinkin turhanpäiväinen riitely. Muista kuitenkin, että pieni riita silloin tällöin piristää suhdetta. Liiallisena se tosiaan syö sitä.
Mäkin olin exän kanssa tosi erilainen, mutta rakkautta riitti. Riitoja ja näkemyseroja oli, mutta yhdessä niistä selvittiin. Aina se suhde on enemmän tai vähemmän vuoristorataa. Jos olisi koko ajan tasaista, lähtisi toinen todennäköisesti ennen pitkää lätkimään.
Nyt seurustelen jälleen hyvin erilaisen miehen kanssa. Valitettavasti täytyy myöntää, etten välttämättä rakasta häntä niin paljon kun olen joskus rakastanut toista. Se kyllä vaikuttaa riitelyssä, kaikessa mahdollisessa. Nyt sen huomaa, mikä merkitys sillä aidolla rakkaudella on. Ilman sitä ei suhde kestä, ei ainakaan lopun elämää.
Keskustelkaa tasannevaiheessa tästä asiasta. Yrittäkää löytää syyt riitoihinne, mistä asioista ne saavat alkunsa, millaisissa yhteyksissä. Opetelkaa myös sanomaan asioista oikeilla tavoilla. Ei esim. "taasko olet jättänyt paskaset kalsarit lojumaan lattialle!". Korjaa mieluummin ne kalsarit miehesi silmien edessä, vie pyykkikoriin vaan katsoen miestäsi. Hmm, olipa huono :) mutta tää toimii meillä, siis mä olen se sottaaja ja mies siivoo mun jälkiä :)
Sitten jos olette jostain tietystä aiheesta, vaikkapa jostain yht.k. asiasta täysin eri mieltä, ettekä kykene keskustelemaan aiheesta ilman yltyvää riitelyä, unohtakaa se aihe. Ei kaikesta tarvitse aina puhua, etenkään jos toisella on tapana provosoitua liiaksi mikäli toinen on täysin eri mieltä. Meillä menee valitettavan usein henkilökohtaisiksi näpäyttelyiksi, jos "keskustelemme" esim. jostain poliittisista tai moraalisista asioista. Kaikissa parisuhteissa näistä ei edes keskustella tai olla mieltä, mutta meillä ehkä näissä asioissa korostuvat erilaisuutemme eniten.
Mutta, niin kauan kun on toivoa, on myös elämää :)
... niin kauan kuin on elämää, on toivoa!
hei, pysähdypä miettimään niitä riitatilanteita... Meneekö riitely jonkin tietyn "kaavan" mukaan? Kumpi aloittaa. Mistä yleensä tulee riitaa.,- onko kyseessä mielipide-ero, rahankäyttö, toisen tekemiset.
Riitelettekö tiettyyn aikaan kuukaudesta ( eli oma hormonitoimintasi saa sinusta riitelypukarin ).
Kyllä jokaiseen parisuhteeseen kuuluu riitelyä, mutta jos asioita ei koskaan pystytä muulla tavoin ratkaisemaan, on jossain vika.
Riitely kuluttaa valtavasti energiaa. Oletko kokeillut asioista puhumista, silloin kun olette kumpikin levänneitä ja hyväntuulisia?
Tee lista kumppanisi hyvistä ja huonoista puolista. JOs olet vakuuttunut siitä, että hyviä puolia on enemmän, ala opetella ei-riitelemistä. JOs toinen aloittaa, älä lähde siihen mukaan. Mene vaikka kävelylle, niin toinen on todennäköisesti leppynyt sillä aikaa.
PArisuhde vaatii TYÖTÄ, eikä ihmettelemistä!
kiitos teille molemmille neuvoista! Kyllä olen huomannut että parisuhde vaatii todellakin työtä, oon jopa alkanut miettimään että oisko mun parempi olla sinkku, vaikka sinkkuna halusin aina niin paljon seurustelemaan vakituisesti, mut nyt huomaan miten vaikeaa se voi olla.
Kaikki ei riitele yhtä paljon: me ei riidelty 1½ vuotisen suhteen aikana oikeastaan koskaan. Herra siis päätti jättää mut äskettäin ja on suru sydämmessä, mutta vieläkin ihmetyttää että miksi me ei riidelty..? Olen vielä sellaista väittelevää tyyppiä ja aikaisemmissa lyhyissä jutuissa on koko ajan ollut pientä kinaamista jos jostakin. Oli muuten ihana lepotauko, kun ei tarvinut väitellä hänen kanssaan...
Onnea suhteellesi ja pidä kiinni jos oikeasti rakastat...