Uskollisuus

Mihin se on kadonnut? onko tämä vain satujen ja tarinoiden luoma mielikuva. Moni sanoo että on uskollinen ja silti pettää. Miksi? Sitten selitellään että ei voinut mitään sille. esim tälläinen selitys, ei se ollut sisällä tai ainakaan syvällä. herran jestas.

Mitenkäs paljon yhdenillan juttuja harrastava. voiko heitä sanoa uskollisiksi kun eivät pysty olemaan edes selibaatissa sinkkuus ajan. En vastusta seksiä. en todellakaan. Otin vain tämän esimerkiksi.

Onko se tosi rakkaus vain unelmaa ja satua. voiko sen kokea ja elää onnellisena loppuun asti. Elämässä on karikkoja ja ylämäkiä, mutta keskustelemalla ne selvitään. onnellisesti loppuun asti voi elää vaikka välillä on riitoja ja ongelmia. keskustelu taito on tärkeä asia parisuhteessa. että tälläinen tapaus. kertokaa tuntemuksianne tästä aiheesta.
13645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse en ole vielä seurustellut kertaakaan, mutta olen tullut siihen tulokseen, että olen kyllä huomattavasti järkevämpi ihminen kun moni nainen ansaitsee nykypäivänä. Elämäni on kaikinpuolin hallinnassa, olen tasapainoinen ja fiksu tyyppi. En edes harkitsisi väkivallan käyttöä naista kohtaan, en käytä päihteitä enkä missään tilanteessa pettäisi. Seksuaaliset halut on 100% yläpäästä kiinni, osoittaa pelkästään henkistä heikkoutta jos ei pysty elämään parisuhteessa pettämättä. Kun lukee ihmisten kirjoituksia netissä ja seuraa muita medioita, saa helposti sellasen kuvan että pettäminen on lähestulkoon normaalia. Näin ei kuitenkaan varmasti ole, mutta sellaisen naisen löytäminen, joka omaa samat perusarvot voi olla vaikeaa. En harrasta esim. baareja lainkaan. Sen lisäksi, että en käytä alkoholia, en voi uskoa että sieltä löytyisi kun nimenomaan näitä nykyajan "Minä teen mitä Minä haluan" -ihmisiä.

Voisin kyllä olla pelkässä seksisuhteessa, kunhan pelisäännöt olisi molemminpuolin selvät. Olen muutenkin varsin vapautunut mitä seksiin tulee. En siis ole mikään kiihkouskovainen siveyden sipuli, joka suostuu harrastamaan seksiä vain avioliitossa ja silloinkin peiton alla pimeässä, lähetyssaarnaaja-asennossa. :) Omaan vaan tietyt moraalikäsitykset ja odotan, että kumppanini myös pystyisi niitä parisuhteessa noudattamaan.

Äänestä
  • olet miltei samanlainen kuin minä. itse olen vm80 ja en juo alkoholia ja en ole kiihko uskovainen. Baareissa olen käynyt vain kerran ja sekin oli 18v ja en edes juonut olutta. itsekkään en petä ja en käytä päihteitä. missä päin muuten asustelet. kiinnostaa vaan että missä on samanlainen sielun veli. ajattelin vaan kysyä että tietää millaisia naisia siellä on. itse asun jyväskylän nurkalla. itselläni on myös noita baari kävijöitä kohtaan tietyt luulot ja tiedot. ei kaikki voi pahoja olla heistäkään. onkos meissä muuta samaa??

    Itse omaan myös tietyt moraali käsitykset myös. että sillein. vastaisipa tähän topiciin naisiakin.

    Äänestä

  • Compaq kirjoitti:

    olet miltei samanlainen kuin minä. itse olen vm80 ja en juo alkoholia ja en ole kiihko uskovainen. Baareissa olen käynyt vain kerran ja sekin oli 18v ja en edes juonut olutta. itsekkään en petä ja en käytä päihteitä. missä päin muuten asustelet. kiinnostaa vaan että missä on samanlainen sielun veli. ajattelin vaan kysyä että tietää millaisia naisia siellä on. itse asun jyväskylän nurkalla. itselläni on myös noita baari kävijöitä kohtaan tietyt luulot ja tiedot. ei kaikki voi pahoja olla heistäkään. onkos meissä muuta samaa??

    Itse omaan myös tietyt moraali käsitykset myös. että sillein. vastaisipa tähän topiciin naisiakin.

    Helsingissä asustelen. Täältä kyllä löytyy naisia varmasti vähän jokalähtöön, baarit tosin taitaa enimmäkseen olla täynnä pintaliitäjiä, ainakin nuorison suosimat mestat. Koulussa/töissä yms. näkee kyllä sitten äärimmäisen mielenkiintoisiakin persoonia, mutta kukaka siellä uskaltaa ketään lähestyä. :)

    Äänestä

  • m-21 kirjoitti:

    itse vaikutan jyväskylän korkeudella. No kyllähän sitä voisi töissä tai koulussa jo hieman lähestyä, mutta mistäpä tiedät millainen ihminen he ovat jos et ole kaikkien kanssa jutellut. Baareissa en ole käynyt kuin kerran elämässä ja näin kaiken siitä baari kulttuurista. ei ole minulle se paikka. tieroksi että en ole olutta/siideriä ikinä juonut. Pintaliitäjät pilaa kaikki. pahoja ihmisiä he ovat. Baarissa käyminen on kuullemma normaalia, mutta salilla käyminen joka päivä ja tietokoneen räpläys ei kuullemma ole. tai sitä pidetään outona jos viettää kotona kaikki viikonloput, mitä nyt salilla ja harkoissa käy. en ymmärrä mikä baareissa viehättää. ennemmin käyn vaikka missä kuin baareissa. ei voi pitää luonnollisena että nollataan arki baarissa ja viinalla.

    Äänestä

Se on tätä ihmisten heikkoutta. Itse ainakin olen huomannut, ettei kukaan/yksikään mies ole halunnut pitää yhteyttä kun ei ole saanut ensitapaamiselta kaadettua sänkyyn. Siksipä olenkin käytännössä koko ajan yksin. Yksi ainut poikkeus vain on ja siitäkin tuli sellainen vaikutelma, että sitä rupes ottaan päähän kun ei saanut ja jaksoi yrittää vähän kauemmin et jospa se neiti Jää murtuis.

Äänestä
  • Olen pahoillani mitä olet saanut miesten takia kärsiä. Minä ainakin pitäisin yhteyttä vaikka ei seksiä harrastettaisikaan ensimmäisenä vuonna. Teidänlainen nainen vaikuttaa sellaiselta joka olisi uskollinen. Entäpä jos mies ei hyppää sänkyyn ensitapaamisella? en minä ainakaan hyppäisi. dumppaisitko esim minut jos olisimme joskus tavanneet. (mielikuvitusleikki). Minä olen nähnyt vain noita bile hiiriä ja en kunnollisia naisia paljoakaan. missä esim teidänlaiset naiset pyörii??? kiinnostaa vaan. olenko todella väärässä seurassa. kaikki parhaat ystäväni obat naisia ja he aina jaksavat ihmetellä että olen sinkku. No kun ei ole luotettavaa ja mukavaa naista. no tiedän pari mukavaa naista, mutta onpi pienet esteet edessä. Se että jos ensitapaamiset ovat miltei mahdottomia niin miten sitä sitten heidän kanssaan voi alkaa seurustelemaan.

    Äänestä

  • Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Jos en anna ekalla kerralla on aivan varmaa, etä miehestä ei kuule toiste. Joku on joskus yrittänyt pysyä mukana ehkä oienen hetken, mutta jos en ole heti lämmennyt seksille niin... Niinpä mielummin olen yksin, vaikka välillä kaipaisinkin toista vierelle. Haluan kuitenkin että mies on kanssani minun takia, ei siksi että voi hylätä kun on saanut.. Ja tiedänhän minä että näitä kunnollisiakin miehiä on jossain...vaan missä??

    Ainakin mä haluan uskoa, että tosi rakkaus on totta ja jokaiselle mahdollista. Se etä pettämiseen sanoo syyksi "en mä voinut sille mitään" on itsensä pettämistä. Kyllä jokainen voi sille jotain, aina on mahdollisuus valita mitä tekee ja kenen kanssa. Tuskin ketään pakotetaan pettämään, eiköhän se ole oma valinta...

    Äänestä

  • ami kirjoitti:

    Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Jos en anna ekalla kerralla on aivan varmaa, etä miehestä ei kuule toiste. Joku on joskus yrittänyt pysyä mukana ehkä oienen hetken, mutta jos en ole heti lämmennyt seksille niin... Niinpä mielummin olen yksin, vaikka välillä kaipaisinkin toista vierelle. Haluan kuitenkin että mies on kanssani minun takia, ei siksi että voi hylätä kun on saanut.. Ja tiedänhän minä että näitä kunnollisiakin miehiä on jossain...vaan missä??

    Ainakin mä haluan uskoa, että tosi rakkaus on totta ja jokaiselle mahdollista. Se etä pettämiseen sanoo syyksi "en mä voinut sille mitään" on itsensä pettämistä. Kyllä jokainen voi sille jotain, aina on mahdollisuus valita mitä tekee ja kenen kanssa. Tuskin ketään pakotetaan pettämään, eiköhän se ole oma valinta...

    Samanlailla voisin kysyä että missä te uskolliset naiset olette? mistä teidät tuntee? esim kukat erottaa toisistaa suht heposti, mutta uskolliset naiset muiden seurasta tekee jo tiukkaa. entäpä jos olen mies ja en anna ekalla kerralla. tiedoksi että olen edelleen neitsyt. Olisikohan se naiselle kuinka järkytys kun pamauttasin ja kertoisin totuuden. voisi olla että sen jälkeen naiset karkaisivat.

    Elämässä on niin paljon kärsimystä että ei voi uskoakkaan. yksin ei ole kiva olla. olisipa se nainen rinnalla. olen samaa mieltä että jos toista rakastaa niin et petä edes rahasta. jos toista rakastaa niin on uskollinen ja kunnioittaa toista. jos ei voi hillitä himoja niin suosittelen sinkkuutta.

    Jos uskolliset naiset/miehet tunnistaisi jostain erityispiirteestä olisi elämä helpompaa =) Eiköhän meitä uskollisia ihmisiä löydy sieltä mistä muitakin....

    Jos miehenä et ekalla kerralla ole yrittämässä sänkyyn niin heti pisteet nousevat, ja tuskin mikään maailmanloppu olisi jos vielä sanoisi olevansa neitsyt... Siis mun mielestä. Mielummin neitsyt kun kaikki maailman naiset käynyt läpi. Mä yleensä jätän ne miehet omaan arvoonsa jotka heti ensimmäisten lauseiden aikana kysyy "meille vai teille?".

    Olen samaa mieltä kanssasi: jos toista rakastaa niin on uskollinen ja kunnoittaa toista. Joku tietysti sanoo, että rakastaa naistaan/miestään vaikka pettääkin (erään olen kuullut näin sanovan).. Kuitenkin olen sitä mieltä että jos todella rakastaa ja kunnoittaa kumppaniaan niin ei edes tulisi mieleen pettää.

    Jotkus saattavat sanoa mitä sanovat. Jos toista rakastaa niin ei petä. No pitäisi varmaan kysyä missä Naisia yleensäkkin on? Sitten voisi jo alkaa miettimään missä uskolliset naiset ovat. No en ole ekalla kertaa yrittämässä sänkyyn. Se on parempi jättää myöhempään vaiheeseen. eka on hyvä tutustua toiseen. Tuota meille vai teille juttua tuskin tulen kuulemaan koska en baareissa käy. En tiedä käyttävätkö naiset tuota kovin usein. Internetti on varmaan ainoa paikka jossa voi muodostaa ystävyys suhteita ja tavata naisia. Eihän heitä pahemmin muualla näy. Parhaita ystäviä ei lasketa mukaan.

    Äänestä

  • Juuri tuollaisia selkärangan ja periaatteita omaavia naisia minä arvostan, pidä kiinni arvoistasi.
    q

    Äänestä

Älkää sekoittako asioita. Sinkkuelämään mahdollisesti kkuluvilla yhden illan jutuilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko sama ihminen uskollinen parisuhteessa. Ei ainakaan minun kohdallani.

Miksi sinkun pitäisi kärsiä selibaatissa? Ketä hän pettää harrastaessaan seksiä toisen ihmisen kanssa ? Onhan se kaksin paljon mukavampaa kuin yksin :).

Minulla ei ole seksuaalisia estoja, joten voin harrastaan yhden yön juttuja. Moraalini on kuitenkin korkealla ja jokaisessa parisuhteessani (tähän mennessä 3 kpl) olen ollut uskollinen kumppanilleni heti ensi metriltä alkaen.

Äänestä
  • No elänhän minäkin selibaatissa pakon edessä. ei se ole oma valinta. Harrastaisin kyllä seksiä jos se olisi mahdollista. mieluiten kuitenkin parisuhteessa jos sekään olisi mahdollista. miksi minun pitäisi hyväksyä se että muut saavat harrastaa seksiä sinkkuus aikana. enhän minäkään saa, tai siis voi. Itse voin sanoa että olen uskollisempi kuin moni muu. olenhan vieläkin neitsyt. eiköhän se kuvaa jo jotain. No missä edes naisia näkee? baareihin en mene. en todellakaan. en tykkää pahemmin baari ihmisistä. se paikka ei ole minua varten.

    Aina kuitenkin naisilla on helpompi asema. oli kyse seksistä, parisuhteesta tai kumppanin löytämisestä. nainen saa aina kumppanin, mutta mies ei. vaikka huolisin ensimmöisen vastaan tulijan niin tuskin huolittaisiin ainakaan suomessa. jotkut vielä kysyy että miksi pitää esim thaimaaseen mennä kun suomessakin on naisia. siksi koska siellä ainakin kepaisin tälläisena. monessa ulkomaan maassa arvostetaan että olen raitis, savuton ja 100% uskollinen. vielä kun mainitsen että osaan tehdä kotitöitä niin kiinnostus herää enemmän. on naisten elämä sitten helppoa. turha väittää vastaan ainakaan ilman perusteluja-

    Olen katkera, mut eipä ole minun syy se. mulla on näköjään rima liian korkealla jos vaadin uskollista naista. olisi hyvä jos hän olisi vielä savuton, raitis ja neitsyt. ei voi olla liikaa pyydetty. naisilla on vielä kovemmat vaatimukset mitä nuo kaikki yhteensä. kaikkiin edellisiin voi vaikuttaa, mutta pituuteen ei. aina naiset sanoo että pitää olla 180cm. no kun i ole kuin 169cm. revi siitä. lyhyenä ei ole kivaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Compaq kirjoitti:

Mihin se on kadonnut? onko tämä vain satujen ja tarinoiden luoma mielikuva. Moni sanoo että on uskollinen ja silti pettää. Miksi? Sitten selitellään että ei voinut mitään sille. esim tälläinen selitys, ei se ollut sisällä tai ainakaan syvällä. herran jestas.

Mitenkäs paljon yhdenillan juttuja harrastava. voiko heitä sanoa uskollisiksi kun eivät pysty olemaan edes selibaatissa sinkkuus ajan. En vastusta seksiä. en todellakaan. Otin vain tämän esimerkiksi.

Onko se tosi rakkaus vain unelmaa ja satua. voiko sen kokea ja elää onnellisena loppuun asti. Elämässä on karikkoja ja ylämäkiä, mutta keskustelemalla ne selvitään. onnellisesti loppuun asti voi elää vaikka välillä on riitoja ja ongelmia. keskustelu taito on tärkeä asia parisuhteessa. että tälläinen tapaus. kertokaa tuntemuksianne tästä aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu