Rasva/Lihas

Silloin kun vähän liikuntaa harrastava aloittaa laihduttamisen, ja samalla lisää liikuntaa, niin usein ihmetellään miksi paino ei alenekaan.

Liikunnan seurauksena lihaskudos kasvaa enemmän kuin mitä rasvakudos vähenee. Lihaskudoksessa nestemäärä on noin kolminkertainen rasvakudokseen verrattuna.

Pienikin lihasten kasvu sitoo helposti sen määrän nestettä minkä rasvakudos vähenee. Joissakin tapauksissa saattaa paino tästä syystä jopa nousta hiukan.

Tämä siis laihdutuksen alkuvaiheessa.
2427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuinkahan kauan toi ns. alkuvaihe voi kestää?

Minulla takana laihdutusta reilu neljä kuukautta ja paino tippunut kilon. Alkaa tuntumaan jo toivottomalta.

Joululta lisäsin liikuntaa asteittain (nyt liikun viikossa noin 5-10 tuntia enempi kuin ennen) ja samoin vähensin syömistä. Ruokavalio on ollut viimeiset kymmenen vuotta vähärasvainen ja terveyspainotteinen.

Kunto on parantanut, joten ei tämä hukkaan ole mennyt, mutta kiloja on edelleen 10-15 liikaa.

Äänestä
  • Mitä peili sanoo? Eikai sitä tarvi rasvaprosentin nolla olla, pääasia että on lihakset hyvässä kunnossa. Tietysti jos peili kertoo et läskiä on reilusti niin sit eri asia. Mut ei painolukemaa kannata katsoa jos ei ite tavaraa ole liikaa. Sit vaan isoja lihaksia hankkimaan, niillä saa respektiä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tässä se kirjoitti:

Silloin kun vähän liikuntaa harrastava aloittaa laihduttamisen, ja samalla lisää liikuntaa, niin usein ihmetellään miksi paino ei alenekaan.

Liikunnan seurauksena lihaskudos kasvaa enemmän kuin mitä rasvakudos vähenee. Lihaskudoksessa nestemäärä on noin kolminkertainen rasvakudokseen verrattuna.

Pienikin lihasten kasvu sitoo helposti sen määrän nestettä minkä rasvakudos vähenee. Joissakin tapauksissa saattaa paino tästä syystä jopa nousta hiukan.

Tämä siis laihdutuksen alkuvaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu