Äänestäkää minua niin mikään ei muutu!

Me perseet olalla heiluvat valtiotieteen maisterit emme syytä punaviher-nuorison riehumisesta poliittista eliittiä, joka on näitä "Tavjan sudenpentuja" hyysännyt, rahoittanut ja suojellut poliisilta ja oikeuslaitokselta vuosikymmeniä.

Me emme kerro, ketkä ovat tämänkin ongelman Suomeen huolella rakennelleet, vaan otamme mielellämme riehujiin tyytymättömien äänet. Antamatta mitään vastinetta.

Itkuisella äänelläni, kärsälevy väpättäen, minä perustelijoiden iso boss ja kapinallisen Helsingin piirin rankaisija tunnustan yhteisen luterilais-katolis-kommunistisen uskomme:

"Me Suomen Kansan Edustajat, lupaamme ja vannomme ymmmärtämättömän ja pimennossa pidetyn kansan edessä, ettemme ikinä hylkää hyvä-veli -kerhomme jäsentä vaikka hän olisi tehnyt kansalle millaisen kolttosen hyvänsä.

Puolueiden virkakiintiöt ja lehmänkaupat ovat meille pyhiä, kuten myös pientalonpoikien säätiö on salainen. Veli ei nouse veljeä vastaan, sillä miellä on diili.

Prais-tö-Loord & Hallelujaa!"

Äänestäkää Perseet-olalla-junttisuomalaisia, sillä silloin tyytymättömyys valuu hiekkaan eikä mikään muutu!
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikkapa vihreitä. Vihreillä on hyviä aatteita lukuunottamatta turkistarhauksen vastustamista ja puihin hirttäytymistä jotka eivät kuulu minun maailmankuvaani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Simo Toini kirjoitti:

Me perseet olalla heiluvat valtiotieteen maisterit emme syytä punaviher-nuorison riehumisesta poliittista eliittiä, joka on näitä "Tavjan sudenpentuja" hyysännyt, rahoittanut ja suojellut poliisilta ja oikeuslaitokselta vuosikymmeniä.

Me emme kerro, ketkä ovat tämänkin ongelman Suomeen huolella rakennelleet, vaan otamme mielellämme riehujiin tyytymättömien äänet. Antamatta mitään vastinetta.

Itkuisella äänelläni, kärsälevy väpättäen, minä perustelijoiden iso boss ja kapinallisen Helsingin piirin rankaisija tunnustan yhteisen luterilais-katolis-kommunistisen uskomme:

"Me Suomen Kansan Edustajat, lupaamme ja vannomme ymmmärtämättömän ja pimennossa pidetyn kansan edessä, ettemme ikinä hylkää hyvä-veli -kerhomme jäsentä vaikka hän olisi tehnyt kansalle millaisen kolttosen hyvänsä.

Puolueiden virkakiintiöt ja lehmänkaupat ovat meille pyhiä, kuten myös pientalonpoikien säätiö on salainen. Veli ei nouse veljeä vastaan, sillä miellä on diili.

Prais-tö-Loord & Hallelujaa!"

Äänestäkää Perseet-olalla-junttisuomalaisia, sillä silloin tyytymättömyys valuu hiekkaan eikä mikään muutu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu