elämääkö?

Olemme olleet yhdessä joitain kuukausia, mutta tunteet ovat astuneet hiljalleen peliin. Kaipaamme toisiamme yhä enemmän, ja olemme yhä enemmän aikaa yhdessä. Kuitenkin välillä suhdettamme hiertää naisen paljot kaverit, he vetävät häntä eri suuntiin, minä olen lähes tuntematon ihminen heille. Lopullinen niitti tuli, kun nainen vain ilmoitti lähtevänsä ensi syksynä USA:an parin kaverinsa kanssa. Sanoin tietty alussa, että no sehän on varmaan ihan mukava loma. Nainen kuitenkin korjasi asian ja sanoi, että aikovat olla USA:ssa puoli vuotta tai vuodenkin. Menin hämilleni, HÄH - ajattelin. Todellakin, hän sanoi että USA on niin suuri maa, että siellä menee väkisinkin ainakin puoli vuotta. Lisäksi hän kaipaa vaihtariaikoja, ja sosiaalista ympäristöä uusine tuttuineen ja kuvioineen.

En tietysti voi estää ketään lähtemästä, mutta miksi kehittää rakkaus vähää ennen lähtöä, vaikka varmaan itse tiesi asiasata. Ja toisaalta, eikö nyt Suomi riitä, onhan hänellä täällä työ ja kaikki. Mitä siellä nyt on niin paljon, että pitää puoli vuotta olla menossa? Eikö viikko tai kaksi riitä? En ymmärrä mitä hienoa on lähteä oikein asumaan tuonne asti, vaikkakin väliaikaisesti. Hän ei ole vielä sanonut miten suhteemme käy, mutta tuntuu vähän pahalta kun kaikki keskeytyy syksyllä. Tuskin hän enää sitten kaipaa minua, tai on edes yleensä enää kiinnostunut tällaisesta taviksesta, joka ei ole käynyt juuri ulkomailla tai elänyt vaiherikasta elämää. On minulla toki muutama kaveri, mutta ei ketään todella luotettavaa ystävää. Senpä takia olen välillä hieman kiinni naisessa liikaa. Nainenkin tuntuu toki välittävän minusta, ainakin hän kertoi minulle niin. Mutta hänellä on niin monta muutakin ihmistä elämässään kenestä hän valittää, että olen vain pieni kakunpalanen hänen elämässään, kun hän taas on yli puolet kakusta elämässäni. En tiedä.......

-comments-
8605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paikan jossa säilyttää tavaransa sillaikaa kun on poissa. Kun tulee takaisin niin toteaa että hän on muuttunut ja sen havaitset sinäkin koska hän on lihonut 10 kg ja hän muuttaa erilleen.

Pistä suhde poikki hyvissä ajoin ennen hänen matkaa ja sano että palataan asiaan kun palaat ja katsotaan miten käy.

Äänestä

Tekis mieli tokasta, että tää on taas niin tyypillistä tälle ajalle, ihmiset ei ajattele muuta ku itteensä.
No, muutaman kuukauden seurustelu ei ehkä paina vaakakupissa vielä niin paljoa, ettäkö hän jättäisi sen takia kokematta reissun USAan. Valitettavasti.
Hän matkustelee nyt vielä kun ei ole perhettäkään jne. Ihan ymmärrettävää sinänsä.

Sinuna en kyllä suostuis jäämään rannalle odotteleen, vaan panisin kunnolla pisteen koko jutulle, jos toinen on kerran vakavasti sitä mieltä, että matkalle lähtee. Suret aikas ja jatkat sitten elämääsi eteenpäin, eikä hänenkään tarvi tuntea syyllisyyttä ollessaan niin kaukana susta.

Jutelkaa. Ihmettele ääneen samat lauseet mitä tähän kirjoitit, hänen on hyvä kuulla nekin ennen viimeistä päätöstään. Hän kesytti sinut ja karkaa nyt vastuustaan maailmalle. Kyllä sitä saa kritisoidakin.

Äänestä

Tuota... rakkautta ei "kehitetä". Ehkä hän ei osannut ottaa huomioon, että saattaisit kiintyä häneen, tai jopa rakastua. Kuulostaa itsekkäälle. Ehkä hän ei aluksi ajatellut että suhteestanne tulisi pidempiaikainen ja siksi ei kertonut tulevasta matkasta.

Juttele asiasta hänen kanssaan. Voihan olla että hänelläkin on tunteita sinua kohtaan ja taistelee nyt itsekin samanlaisten mietteiden kanssa.

Äänestä
  • neuvo on että et voi juuri tehdään mutta kuin sanoa, että olet odottamassa kun hän palaa. Olette tunteneet niin vähän aikaa eikä sinulla ole juuri varaa paheksua hänen lähtöään.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    neuvo on että et voi juuri tehdään mutta kuin sanoa, että olet odottamassa kun hän palaa. Olette tunteneet niin vähän aikaa eikä sinulla ole juuri varaa paheksua hänen lähtöään.

    Ymmärrän että nykyään ohjataan tunteettomille poluille ennemmin kuin puhumaan tunteista.

    Mä taas suosittelen puhumista. Kuitenkin niin ettei liikaa vedota niihin tunteisiin, koska toisella saattaa olla elämä edessään rapakon takana, ehkä teidän juttunne kestäisi vain hetken, tai ehkä eliniän. Mutta mikään ei selviä puhumatta. Vaikka suhteenne olisi elinikäinen, anna hänelle vapaus ilman henkisiäkään siteitä lähteä. Erotkaa hyvällä, voitte pysyä ystävinä, ja ehkä myöhemmin on teidän aikanne. Tai ehkä ei.

    Äänestä

minun ongelmani on pienempi, mutta suutuin kyllä siitä kun poikasystäväni ilmoitti lähtevänsä lappiin kavereidensa kanssa, vaikka minun piti lähteä sinne alunperin. lisäksi hän tunnusti että juttu oli jo päätetty ennenkuin hän oli minulle mitään kertonut :/ kyllä vitutti. tohon sun juttuun, että jos muija on noin itsekeskeinen ettei ajattele sun tunteita niin anna olla.

Äänestä
  • sen pitäis ajatella, meinaatko ettei pidä lähteä siksi että on tuntenut jonkun muutaman kuukauden? Haloo..ootteks taas niitä takertujia/läheisriippuvaisia?

    Äänestä

Teidän suhde loppuu siihen kun se astuu siihen lentokoneeseen. Varaudu siihen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aropunish kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä joitain kuukausia, mutta tunteet ovat astuneet hiljalleen peliin. Kaipaamme toisiamme yhä enemmän, ja olemme yhä enemmän aikaa yhdessä. Kuitenkin välillä suhdettamme hiertää naisen paljot kaverit, he vetävät häntä eri suuntiin, minä olen lähes tuntematon ihminen heille. Lopullinen niitti tuli, kun nainen vain ilmoitti lähtevänsä ensi syksynä USA:an parin kaverinsa kanssa. Sanoin tietty alussa, että no sehän on varmaan ihan mukava loma. Nainen kuitenkin korjasi asian ja sanoi, että aikovat olla USA:ssa puoli vuotta tai vuodenkin. Menin hämilleni, HÄH - ajattelin. Todellakin, hän sanoi että USA on niin suuri maa, että siellä menee väkisinkin ainakin puoli vuotta. Lisäksi hän kaipaa vaihtariaikoja, ja sosiaalista ympäristöä uusine tuttuineen ja kuvioineen.

En tietysti voi estää ketään lähtemästä, mutta miksi kehittää rakkaus vähää ennen lähtöä, vaikka varmaan itse tiesi asiasata. Ja toisaalta, eikö nyt Suomi riitä, onhan hänellä täällä työ ja kaikki. Mitä siellä nyt on niin paljon, että pitää puoli vuotta olla menossa? Eikö viikko tai kaksi riitä? En ymmärrä mitä hienoa on lähteä oikein asumaan tuonne asti, vaikkakin väliaikaisesti. Hän ei ole vielä sanonut miten suhteemme käy, mutta tuntuu vähän pahalta kun kaikki keskeytyy syksyllä. Tuskin hän enää sitten kaipaa minua, tai on edes yleensä enää kiinnostunut tällaisesta taviksesta, joka ei ole käynyt juuri ulkomailla tai elänyt vaiherikasta elämää. On minulla toki muutama kaveri, mutta ei ketään todella luotettavaa ystävää. Senpä takia olen välillä hieman kiinni naisessa liikaa. Nainenkin tuntuu toki välittävän minusta, ainakin hän kertoi minulle niin. Mutta hänellä on niin monta muutakin ihmistä elämässään kenestä hän valittää, että olen vain pieni kakunpalanen hänen elämässään, kun hän taas on yli puolet kakusta elämässäni. En tiedä.......

-comments-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu