Muistan vihkimisemme kuin eilisen päivän. Muistan myös ajan ennen sitä. Olit eronnut, me rakastuimme. Entinen vaimosi oli Hirviö sinun silmissäsi. Päädyin hyvin pian samaan lopputulokseen kun tapasin hänet yhden ja ainoan kerran. Teillä oli sopimus lapsista ja lapsiin kohdistuvasta rahasta. Meille syntyi sopimus (jota ei kuitenkaan tehty kirjallisena kuten ei moraalisia sopimuksia yleensäkään), jossa molemmat olimme ehdottomasti samaa mieltä avoimuudesta ja luotettavuudesta, luottamuksesta, rehellisyydestä, tasapuolisuudesta. Meillä oli myös yhtenevä näkemys avioliitosta. Olit kerran epäonnistunut. Minulle olit ensimmäinen. Etenkin avioliittoon sisältyvistä "perheeseen kohdistuvista velvoitteista" sekä em. moraaliset käsitteet olivat selvät molemmille. Puhuimme niistä sen verran usein, koska minä en halunnut väärinkäsityksiä, etkä sinä halunnut enää samanlaista avioliittoa kuin aikaisempi. Niine hyvinemme 3,5 vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin.
Kaksi vuotta aviossa, alkoivat ongelmat. Valehtelit ja jäit kiinni. Onneksi et pettänyt siinä mielessä kuin mitä pettämisellä tarkoitetaan. Siihen vetositkin "en ole sentään pettänyt". Pettämistä on mikä tahansa luottamuksen pettäminen syvällisissä asioissa. Luotin rehellisyyteesi ja avoimuuteesi. Et ollut luottamuksen arvoinen. Mutta annoin anteeksi. Olethan ihminen ja lopulta ymmärsin (tai yritin ymmärtää) syyt. Sitten tuli toinen kerta, kolmas, neljäs.. ja nyt viides. Aina sama syy. Olet alkanut elää kaksoiselämää edellisen perheesi kanssa. Kaikki aiemmat mielipiteesi ovat kumoutuneet. Olisin ymmärtänyt jos joskus olisit kertonut. Puhuimme siitä jo seurusteluaikana. Ihmettelin sopimustanne. Tiesit sen. Olisin mieluusti suonut että tapaisit lapsiasi vaikka et sitä siihen mennessä ollut tehnytkään. En ymmärrä miksi. Ja sitten aloit tehdä sitä minulta salaa.
Mikä siinä voi olla niin pahaa ettei voi minulle kertoa?! Minulle, joka olen ollut aina ennemmin kannustamassa siihen kuin estämässä! Olemme voineet puhua muistakin, hyvin henkilökohtaisista asioista. Olet ollut minulle hyvin rakas ja olet tiennyt sen. Tiennyt että kerron sinulle asioita joista en ole voinut puhua muille. Olemme yhdessä ratkoneet myös minun ongelmiani. Neljästi nyt tämän asian puitteissa ollaan sovittu että voit kertoa ja puhua. Minulla on oikeus tietää, olenhan vaimosi. Sen lisäksi perheemme rahat ovat ensisijaisesti perheemme rahoja. Se mikä sopimusten mukaan menee muualle on eri asia. Mutta se mistä ei ole sopimusta on perheen rahoja. Näistä sinäkin olit samaa mieltä, ja alleviivaten (ilmeisesti teillä oli ollut rahaongelmia jotka eivät minulle kuulu).
Silti aloit kuluttaa suuria määriä entiseen perheeseesi, tai lapsiin. En tiedä totuutta. Et kerro kuin vähän. Osan olen saanut lapsiltasi tietää. Osan myönnät, osan kiellät. Olisin ymmärtänyt hyvin jos olisit puhunut ensin minun kanssani. En olisi kieltänyt, ja tiedät sen. Mutta ei. Tiesit miten luottamukseni rikotaan. Ja teit sen silti. Joka kerta lupasit että ensi kerralla... Joka kerta asiat tulevat naamalleni kuin pommi, jostain muualta kuin sinulta. Joka keta juuri silloin kun olemme todenneet olevamme todella onnellisia toisistamme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Juuri silloin kun luotan sinuun ja rakkauteesi taas 101%sesti. Ymmärrän. Olen tyhmä. Olen antanut anteeksi koska olet ihminen, ja kukaan ei ole erehtymätön. Olen antanut sinulle mahdollisuuksia opetella avoimeksi ja koetella voisitko olla rehellinen. Et ole sitä tehnyt kertaakaan. Etkä edes kerro syytä. Olen ilmeisesti niin paska ihminen mielestäsi että ansaitsen nämä tunteet ja tämän kohtelun. Miksi sitten menit naimisiin kanssani?! Miksi väitit rakastavasi?? Ja osoitikin sen. Ennen näitä tapauksia. Mikä on muuttunut?
No, ethän sinä tätä lue. Enkä saa vastauksia mistään. Tiedän tähän ratkaisun. Sinäkin tiedät, mutta et usko. Koska en ole ratkaissut asiaa ennenkään. Mutta tätä ei ole avioliitto. Ei ainakaan se josta sinä puhuit, tai josta minä puhuin. Et osaa selittää, ymmärrän sen nyt. Päästän sinut pahasta - minusta. Toivottavasti et enää seuraavalle valehtele kuten valehtelit minulle.
Kaksi vuotta aviossa, alkoivat ongelmat. Valehtelit ja jäit kiinni. Onneksi et pettänyt siinä mielessä kuin mitä pettämisellä tarkoitetaan. Siihen vetositkin "en ole sentään pettänyt". Pettämistä on mikä tahansa luottamuksen pettäminen syvällisissä asioissa. Luotin rehellisyyteesi ja avoimuuteesi. Et ollut luottamuksen arvoinen. Mutta annoin anteeksi. Olethan ihminen ja lopulta ymmärsin (tai yritin ymmärtää) syyt. Sitten tuli toinen kerta, kolmas, neljäs.. ja nyt viides. Aina sama syy. Olet alkanut elää kaksoiselämää edellisen perheesi kanssa. Kaikki aiemmat mielipiteesi ovat kumoutuneet. Olisin ymmärtänyt jos joskus olisit kertonut. Puhuimme siitä jo seurusteluaikana. Ihmettelin sopimustanne. Tiesit sen. Olisin mieluusti suonut että tapaisit lapsiasi vaikka et sitä siihen mennessä ollut tehnytkään. En ymmärrä miksi. Ja sitten aloit tehdä sitä minulta salaa.
Mikä siinä voi olla niin pahaa ettei voi minulle kertoa?! Minulle, joka olen ollut aina ennemmin kannustamassa siihen kuin estämässä! Olemme voineet puhua muistakin, hyvin henkilökohtaisista asioista. Olet ollut minulle hyvin rakas ja olet tiennyt sen. Tiennyt että kerron sinulle asioita joista en ole voinut puhua muille. Olemme yhdessä ratkoneet myös minun ongelmiani. Neljästi nyt tämän asian puitteissa ollaan sovittu että voit kertoa ja puhua. Minulla on oikeus tietää, olenhan vaimosi. Sen lisäksi perheemme rahat ovat ensisijaisesti perheemme rahoja. Se mikä sopimusten mukaan menee muualle on eri asia. Mutta se mistä ei ole sopimusta on perheen rahoja. Näistä sinäkin olit samaa mieltä, ja alleviivaten (ilmeisesti teillä oli ollut rahaongelmia jotka eivät minulle kuulu).
Silti aloit kuluttaa suuria määriä entiseen perheeseesi, tai lapsiin. En tiedä totuutta. Et kerro kuin vähän. Osan olen saanut lapsiltasi tietää. Osan myönnät, osan kiellät. Olisin ymmärtänyt hyvin jos olisit puhunut ensin minun kanssani. En olisi kieltänyt, ja tiedät sen. Mutta ei. Tiesit miten luottamukseni rikotaan. Ja teit sen silti. Joka kerta lupasit että ensi kerralla... Joka kerta asiat tulevat naamalleni kuin pommi, jostain muualta kuin sinulta. Joka keta juuri silloin kun olemme todenneet olevamme todella onnellisia toisistamme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Juuri silloin kun luotan sinuun ja rakkauteesi taas 101%sesti. Ymmärrän. Olen tyhmä. Olen antanut anteeksi koska olet ihminen, ja kukaan ei ole erehtymätön. Olen antanut sinulle mahdollisuuksia opetella avoimeksi ja koetella voisitko olla rehellinen. Et ole sitä tehnyt kertaakaan. Etkä edes kerro syytä. Olen ilmeisesti niin paska ihminen mielestäsi että ansaitsen nämä tunteet ja tämän kohtelun. Miksi sitten menit naimisiin kanssani?! Miksi väitit rakastavasi?? Ja osoitikin sen. Ennen näitä tapauksia. Mikä on muuttunut?
No, ethän sinä tätä lue. Enkä saa vastauksia mistään. Tiedän tähän ratkaisun. Sinäkin tiedät, mutta et usko. Koska en ole ratkaissut asiaa ennenkään. Mutta tätä ei ole avioliitto. Ei ainakaan se josta sinä puhuit, tai josta minä puhuin. Et osaa selittää, ymmärrän sen nyt. Päästän sinut pahasta - minusta. Toivottavasti et enää seuraavalle valehtele kuten valehtelit minulle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun itselläni oli vaikeuksia avioliitossa kävin erään avioliittoneuvojan puheilla.
Hän, mies itse, sanoi ihan vilpittömästi, että hän ei ole koskaan käsittänyt, kuinka naisilla voi olla niin paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. "Mistä ihmeestä johtuu, että aina vaan vaimot jaksavat uskoa parempaan", hän päivitteli.
Onkohan se jotenkin naisten pesänrakentamisvietissä, että oma kotipesä on säilytettävä viimeiseen asti.
Päätöksenteko on yksi vaikeimmista asioista. Kun on sen tehnyt ja pitää siitä kiinni, alkaa kaikki luistaa paremmin.
En tiedä tilannettanne täysin,mutta ymmärsin että miehesi salailee sitä että tapailee ja ostelee lapsilleen ,eli haluaa olla lapsilleen isä jälkeen päin.
Jos tämä on ongelmasi miksi miehesi tuollaista salailee mutta teillä muutoin menisi hyvin saattaa olla ratkaisu seuraava.
Miehillä(ei kaikilla) on ihmeellinen käsitys naisista,tämä käsitys muodostuu tavallaan omasta ajattelu mallista "älä tee toiselle sitä,mitä et hänen haluaisi itsellesikään tehtävän".
Ja se ilmenee näin.
Miehesi ei halua loukata sinua koska lapset muistuttaisi sinua hänen vanhasta elämästään ja hän saattaa kokea että asia loukkaisi sinua vaikka et sitä myöntäisi.
Olin aikoinani itse tilanteessa jossa exän anoppiin oli hyvät välit,olin avioitunut uudelleen mutta exän anoppi soitteli ja pyysi kahville turisemaan.
Asiassa ei ollut mitään pahaa,sen ymmärsin kyllä,mutta en halunnut loukata nykyistä vaimoani kertomalla asiasta koska ajattelin hänen siitä pahastuvan..,ymmärsin kyllä jos asia tulisi ilmi olisi se entistä loukkaavampaa.
Onneksi exän anopin soittelut harvenivat ja lopulta loppuivat,asia pysyi salassa ja kaikki oli hyvin.
Kun olisin aikoinani saanut avaimet miehen ajatusmaailmaan. Enää ei kiinnosta. Tiedän sen siitä, etteivät inhat pinteet menneet hermoja pitkin kun kuulin. Otin sen vastaan aivan kuten tiedon säätilasta. Vaikka sen jälkeen olo jäi tyhjäksi. Niin tyhjäksi.
Tytär soitti isälleen. Olisi voinut soittaa kännykkään, mutta hän soittaa usein lankapuhelimeen. Isä ei ollut kotona, joten juttelimme niitä näitä. Olemme jutelleet ennenkin. Ja tavanneet muutaman kerran. Välillämme ei ole ollut mitään jännityksiä. Isä on ollut heille joulukortti-isä. Etäinen. Tytär on kertonut minulle, että äidin uusi mies on hänelle enemmän isä. Minusta se kuulosti miehen puolesta pahalle. Mies tietää, että olen toivonut heitä läheisemmiksi, ja myös tavata lapsia useammin.
Tällä kertaa mies oli jopa ottanut pienen pankkilainan tytärtään varten. Minulle kertomatta. Tietäen, etten olisi ollut sitä vastaan, mutta salailua vastaan olen. Siksi tämä on käsittämätöntä.
Lasten lisäksi mitään jännitteitä ei ole ollut miehen exän sukulaisia kohtaan. Heitä on nähty jonkun kerran tilaisuuksissa. Mies tietää, menneisyys ei ole ongelma. Ei minunkaan menneisyyteni.
En keksi muuta syytä tällaiseen, kuin minun loukkaaminen ja luottamuksen menettäminen. Rakentaakseen sen taas uudelleen, rikkoakseen uudelleen. Joka kerta mies on katunut, ja selitellyt jollain todella huonolla tai ei lainkaan. Joka kerta luvannut tästä eteenpäin...
Onko se vallan käyttöä vai mitä? Järjetöntä, ja niin miehen luonteen vastaista kuin voi. Nyt sanoin vain, että tämä riitti.
Mies yritti kiistää pankkilainan, mutta se oli selvitettävissä kun vaadin nähdä hänen tilinsä nettipankissa. Muka yksityisyyden loukkaamista ja en voisi vaatia, mutta kun mies ymmärsi että tytär oli asian kertonut hän myönsi. Ei tarvittu enää todisteita. Kun myöntää. En tiedä olisinko aviopuolisona minkäänlaisessa vastuussa jos mies ei voisikaan lainaa hoitaa, mutta pistää miettimään, että voiko tällaisia raha-asioita järjestellä puolison tietämättä. En oikeastaan halua tietää. En tiedä onko muutakin tapahtunut, sellaista, josta minä pahimmassa tapauksessa olisin vastuussa.
Luottamusta ei ole, eikä tule. Tämä peli loppuu. Kerroin sen miehelle eilen, ei uskonut kuten ei koskaan. Mutta tällä kerralla olen tosissani. Tunnen sen nahoissani. Tuttu kiinteistönvälittäjä hakee minulle asuntoa. Sen aloitin toissapäivänä.
En osaa sanoa jaksavatko naiset yrittää miehiä enemmän. En usko että se on sukupuolikysymys. En minäkään ole aiemmin jaksanut yrittää, joten suhteet ovat jääneet seurustelu ja avoliittoasteille. Mutta avioliittoon vaaditaan paljon enemmän. Tällä kerralla kaikki oli hyvin aluksi. Toista kertaa ei tule.
Tuo 'miehinen logiikka', jonka esität on asia, jota joskus ihmettelen. Olen tilanteessa, jossa mies yrittää kaikin keinoin olla 'kunnollinen', jotta voi taas toisessa asiassa pettää lupauksensa. Hän vetoaa aina siihen, että ei ole tahtonut mitään pahaa eikä ole halunnut loukata. Lupauksen pettäminen sadannen kerran on juuri se asia, joka loukkaa.
Mies petti lupauksensa 100 kertaa. Sain aina kiinni valheista, ihan pikkuasioistakin, niin etten ymmärtänyt miksi valehdella. Rahapula oli krooninen.
Milloinkaan en voinut luottaa onko laskut tosiaan maksettu, auto katsastettu, ym. "omat hommat " tehty. Aina jäi kiinni valheista, mutta rahat tiessään.
Kun sain tarpeekseni ja suutuin ja huusin, hän sanoi aivan vakavissaan:
"Mutta minä olen aina ollut sinulle uskollinen.
Se saat uskoa. Ei ole koskaan ollut ketään toista."
Miehen logiikkaa. Uskollisuus koskee vain yhtä asiaa. SITÄ.
Valehtelu ei ole mittään. Lupausten rikkominen ei ole uskottomuutta. Jollei se koske SITÄ.
Asia on juuri niinkuin sanot (eipä tänne näköjään tarvittukaan miestä vastaamaan). Mies muistuttaa sopivin väliajoin; "en ole sinua kuitenkaan 'pettänyt', enkä tahdo mitään pahaa sinulle..." Että silleen.