kerran työkkärissä...

miten muilla sujunut

Ajattelimpa tänne avata ketjun siitä miten ihmisillä on työkkärissä asionti sujunut.

Itse olen nyt 6 kuukautta jahdannut uutta työtä kissojen ja koirien kanssa, eikä ole vielä tärpännyt. Tänään sitten oli aika työkkärissä ja aikaa kului n. 20 min. Siinä sitten kerroin, että montako hakua on vetämässä, missä ja (ehkä) vakituinen vai määräaikainen. Virkailijakin totesi, että vaikka koulutusta ja kokemusta on sen verran, että haku alue ei ole kauhean kapea niitä paikkoja on ollut silti melko vähän auki. Kyllä se muodon vuoksi hieman kertoi ja kyseli jostain orjatyö vaihtoehdostakin johon sitten sanoin, että en näe mitään järkeä harjoitella niitä tehtäviä mitä osaa. Joten se asia jäi sitten siihen. Virkailijakin sanoi, että kun kerran ahkerasti paikkoja etsin ja haen on asiat siltä osin ihan mallillaan. Teki mieli sanoa, että ette viitsis mennä ylä asteille hieman valistamaan nuoria mille alalle kannattaa kouluttautua ja mille ei...
ELi kokonaisuudessaan itse en kokenut mitään ylimääräistä kyykytystä tai muutakaan asiatonta. Asiat otettiin ihan asioina eikä keljuiltu puolin tai toisin.

6

1120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jassulainen

      Eipä ne tuossa 6 kuukauden työttömyyden jälkeen paljoa painosta, mutta kun olet tuplannut työttömyytesi, niin sinun näkemyksesi työharjoittelusta ei paina p*skan vertaa.

      Nykyisin on työvoimatoimiston virkailijoiden asiattomat lausunnot loppuneet, kun on tullut tietoon, että jopa pienellä MP3-soittimella voi nauhoittaa käydyn keskustelun.

    • Tulee muuttumaan mikäli työttömyytesi pitkittyy ja aika likimain 12 kuukauden tai viimeistään maagisen 500 päivän jälkeen alkaa olla pakko-osoituksia, jolloin ei enää kysellä haluatko mennä työharjoitteluun.
      Vaihtoehdot ovat silloin todennäköisesti joko mennä harjoitteluun, joka tuntuisi vaikka kuin naurettavalta tai jäädä sitten ilman minkäänlaisia tukia.

      • 8-vuotta

        Kahdeksan vuoden työnhakurupeaman aikana en kokenut minkäänlaista kyykytystä tai mitään 'pakko-osoituksia'.
        Hankin eri mittaisia pätkiä. Kestoltaan 2pv - 1 vuosi.
        Kerran ehdotettiin työnhaun opiskelua mutta katsottuaan tiedot mamma veti ehdotuksensa takaisin.
        Kerran oli perustiedoissa paha virhe mutta ei siitä haittaa ollut.

        Täysin hyödyttömäksi kyllä tunsin koko laitoksen, mutta aika harmitomaksi.

        Onkin oma kysymyksensä että onko harmittomuus ja hyödyttömyys riittäviä olemassaolon perusteita??!!


    • tyroneracer

      siis mikä on ammattisi ?

      • ap vastailee

        Lyhyesti sanoen olen toimistotyöntekijä. Eli näillä tiedoilla ja taidoilla voi hakea jo yhtä sun toista kirjanpidosta sihteeriksi ja siltä väliltä. Osaamiseeni kuuluu myös myynti, mutta eipä entistä sihteeriä niihinkään hommiin ole kelpuutettu. Valitettavasti meitä on muutama muukin samassa tilanteessa mm. merkantit,merkonomit, tradenomit...
        Eli jos täälä on nuoria joilla ei vielä ammattia ole, unohtakaa kauppis ja kauppakorkeat yms. Opiskelkaa jotain ihan muuta vielä kun siihen pystytte.


    • Harmissaan

      Minä olen ollut nyt hilikkua vaille 2 vuotta työtön. Moniin paikkoihin olen hakenut, mutta kun ei ole kokemusta tai muutakaan niin ei pääse. Pitäisi olla hiton hyvät suhteet joka paikkaan, että pääsisi töihin. Koulut olen käynyt, mutta kun ei se riitä. Näissä niin sanotuissa orjatöissä olen käynyt ja on ihan varmaa että yritän kaikin tavoi olla menemättä enään. Ei nimittäin ole kivaa työskennellä sellaisten kanssa jotka tienaa 1200-1800/kk kun itse saa vajaan 500 ekeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7091
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4874
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4145
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      712
      2196
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      260
      1611
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1425
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1246
    Aihe