ovat niin lähellä toisiaan. Kun elää suhteessa, joka on alkanut suuresta rakkaudesta ja jossa pettämisiä on liian paljon. Sitähän tuntee itsensä täysin pelleksi. Sitä vihaa ja inhoaa niin, että voisi melkein tappaa sen kumppanin. Antaa anteeksi (vai antaako sittenkään) ja jatkaa suhdetta (eri asia miksi jatkaa). Mutta sitten, kun tulee eräänä päivänä se tilanne, että ei enää välitä pettämisestä. Että se kirpaisee jne. Mutta ei enempää voi jo todeta, että rakkautta ei enään ole.
Ei ole olemassa mitään "KAIKEN SE KESTÄÄ rakkaustta. Rakkaus ei todellakaan kestä kaikkea. Se rakkaus murenee pikkuhiljaa, ja lopulta tulee se päivä, jolloin sitä ei enään ole. Älyttömintä on, että vastapuoli ei edes tajua sitä. Ei ymmärrä, että VAIN JA AINOASTAAN HÄN ITSE tuhosi sen rakkauden. Luultavasti loppuelämänsä hän syyttää vain toista siitä omasta käytöksestään, kun ei pysty ottamaan vastuuta elämästään eikä valinnoistaan.
En voi sille mitään, että haluan etsiä syyllistä hänen ja muiden kaltaistensa käyttäytymiselle. Ja minä löydän sen syyllisen hyvin läheltä; äidistä. Henkilön äidistä. Toivon, että nykypäivän naiset, joilla on poikia osaavat kasvattaa heidä kunnioittamaan myös naisia. Edellisen/edellisten sukupolvien naiset eivät ole osanneet sitä tehdä. Kumma, että tämä ällö lause; "pojat ovat poikia ja tytöt tekee lisää" naurattaa näitä vanhempiakin rouvia.. Ja sitten ihmetellään, kun se miniä ottaa hatkat lopultakin. Kai sitten Hitlerinkin äiti olisi puolustanut lastaan viimeiseen saakka, eikä olisi uskonut pojastaan mitään pahaa.
Mutta terveisiä vaan kaikille pettureille; jokaisen pettämisen myötä te murennatte kummppaninne rakkautta itseenne. Sama pätee myös jokaista fyysistä (ja henkistäkin) lyöntiä. Ja kun se rakkaus kerran loppuu, ei se enään koskaan henkiin siitä herää, vaikka kuinka itkisitte ja katuisitte!
Ei ole olemassa mitään "KAIKEN SE KESTÄÄ rakkaustta. Rakkaus ei todellakaan kestä kaikkea. Se rakkaus murenee pikkuhiljaa, ja lopulta tulee se päivä, jolloin sitä ei enään ole. Älyttömintä on, että vastapuoli ei edes tajua sitä. Ei ymmärrä, että VAIN JA AINOASTAAN HÄN ITSE tuhosi sen rakkauden. Luultavasti loppuelämänsä hän syyttää vain toista siitä omasta käytöksestään, kun ei pysty ottamaan vastuuta elämästään eikä valinnoistaan.
En voi sille mitään, että haluan etsiä syyllistä hänen ja muiden kaltaistensa käyttäytymiselle. Ja minä löydän sen syyllisen hyvin läheltä; äidistä. Henkilön äidistä. Toivon, että nykypäivän naiset, joilla on poikia osaavat kasvattaa heidä kunnioittamaan myös naisia. Edellisen/edellisten sukupolvien naiset eivät ole osanneet sitä tehdä. Kumma, että tämä ällö lause; "pojat ovat poikia ja tytöt tekee lisää" naurattaa näitä vanhempiakin rouvia.. Ja sitten ihmetellään, kun se miniä ottaa hatkat lopultakin. Kai sitten Hitlerinkin äiti olisi puolustanut lastaan viimeiseen saakka, eikä olisi uskonut pojastaan mitään pahaa.
Mutta terveisiä vaan kaikille pettureille; jokaisen pettämisen myötä te murennatte kummppaninne rakkautta itseenne. Sama pätee myös jokaista fyysistä (ja henkistäkin) lyöntiä. Ja kun se rakkaus kerran loppuu, ei se enään koskaan henkiin siitä herää, vaikka kuinka itkisitte ja katuisitte!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.