Reductil 1 vko

Tarinani on se tyypillinen:
onnistuneita ja epäonnistuneita laihdutuskertoja on takanani useita. Onnistuneidenkin laihdutusten jälkeen kilot tulevat aikaa myöten korkojen kera takaisin. Ylimääräisistä kiloista on kuitenkin terveydelleni jo selkeästi haittaa, joten asialle piti tehdä jotain.
Tiedän kyllä kuinka laihdutetaan; niinhän me kaikki laihduttajat:) Tiedän heikkouteni, muttei tiedosta ollut apua heikon itsekurin rinnalla.
Aloitin viikko sitten uusien elämäntapojen opettelun Reductilin avulla.
Sivuoireina huomasin ainoastaan parina ensimmäisenä yönä lievää unettomuutta. Lääke selkeästi vähensi ruokahaluani. Äkilliset ja päivittäin toistuneet voimakkaat makeanhimot se vei kokonaan!
Huomasin, että minun on paljon helpompi suunnitella ateriani ja niiden koko, kun valtava nälkä ja mieliteot eivät ohjaa tekemisiäni. Liikuin ennen kuurianikin kohtalaisen paljon, mutta nyt yritän pitää liikkumisen säännöllisenä.
Ensimmäisen viikon tulos on -3,5 kg ja vyötärön ympärys pieneni 6 cm. Aloittaessani painoindeksini oli 35.
Ylimääräisiä kiloja on vielä paljon jäljellä, mutta yritän olla kärsivällinen, jotta tällä kertaa tulokset olisivat pysyviä.
Iloinen olen myös siitä, ettei lääkkeellä ainakaan vielä ole ollut sivuvaikutuksia siten kuin etukäteen pelkäsin.
1345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla tulee huomenna Reductililla viikko täyteen. En kyllä oo laihtunut, ku kilon.
Mullakaan ei ole ollut sivuvaikutuksia lääkkeestä, mutta ei se kyllä ole nälkääkään vienyt.
Ihan hyvä kuitenkin, että paino on nyt laskusuunnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reetta Rehevä kirjoitti:

Tarinani on se tyypillinen:
onnistuneita ja epäonnistuneita laihdutuskertoja on takanani useita. Onnistuneidenkin laihdutusten jälkeen kilot tulevat aikaa myöten korkojen kera takaisin. Ylimääräisistä kiloista on kuitenkin terveydelleni jo selkeästi haittaa, joten asialle piti tehdä jotain.
Tiedän kyllä kuinka laihdutetaan; niinhän me kaikki laihduttajat:) Tiedän heikkouteni, muttei tiedosta ollut apua heikon itsekurin rinnalla.
Aloitin viikko sitten uusien elämäntapojen opettelun Reductilin avulla.
Sivuoireina huomasin ainoastaan parina ensimmäisenä yönä lievää unettomuutta. Lääke selkeästi vähensi ruokahaluani. Äkilliset ja päivittäin toistuneet voimakkaat makeanhimot se vei kokonaan!
Huomasin, että minun on paljon helpompi suunnitella ateriani ja niiden koko, kun valtava nälkä ja mieliteot eivät ohjaa tekemisiäni. Liikuin ennen kuurianikin kohtalaisen paljon, mutta nyt yritän pitää liikkumisen säännöllisenä.
Ensimmäisen viikon tulos on -3,5 kg ja vyötärön ympärys pieneni 6 cm. Aloittaessani painoindeksini oli 35.
Ylimääräisiä kiloja on vielä paljon jäljellä, mutta yritän olla kärsivällinen, jotta tällä kertaa tulokset olisivat pysyviä.
Iloinen olen myös siitä, ettei lääkkeellä ainakaan vielä ole ollut sivuvaikutuksia siten kuin etukäteen pelkäsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu