Mikäli feministit pyrkisivät sp:n tasa-arvoon ...

... he ajaisivat samoja etuoikeuksia myös miehille ja samaoja rajoituksia myös naisille. Nyt tilanne on se, että miestä ollaan ajamassa todella ahtaalle kun vastaavasti naisten valinnanmahdollisuuksia voimallisesti pyritään lisäämään. Mielestäni valintojen määrän laajuus pitäisi huomioida tasa-arvokeskustelussa? Samalla kun surkutellaan miesvaltaisuutta, naisvaltaisuus sivutetaan lähinnä miesten omana valintana (ahneutena jne.). Onko miesnäkökulmaa olemassa? Itse en ole kuullut kuin naisnäkökulmasta. Itse ainakin kaipaisin nopeita toimia, jotta peruskouluihin ja lukioihin saataisiin tasapuolisesti miesopettajia. Palkkataso ei ole ongelma. Syy on jossain muualla.

PS: Ovatko sukupuolet todella näin erilaisia feministien näkölulmasta?
1373660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

..pyrkivät yksinkertaisesti omimaan miehen roolin väittämällä sitä ihmisyydeksi, siitä on kysymys, feministi on kyllästynyt naisen rooliinsa, koti, hella ja lapset ei kiinnosta ja työelämässäkin kiinnostaa vain korkeimmat pallit..

..kaikki merkit ovat siihen suuntaan..

Äänestä
  • mikä on ihmisen rooli?

    Vai onko sinun mielestäs ihmisellä vain kaksi erinäistä roolis: naisen ja miehen?

    Jos näin, niin kerro minulle myös se, mitä mielestäsi on naisen ja miehen rooli ja mitä siis naisen ja miehen ei pitäisi tehdä.

    Kiitos.

    Äänestä

  • minulle. kirjoitti:

    mikä on ihmisen rooli?

    ..olen nimenomaan yrittänyt saada selvyyttä juuri tähän kysymykseen, mikä on ihmisen rooli, mutta arvoisat feministit eivät ole siihen vastanneet tai eivät ole osanneet vastata..

    ..tarkemmin aiheesta on keskusteltu avauksessani "kuinka mahdollista", sitten keskustelua onkäyty myös åpoiun avauksessa sen enempään ymmärrykseen pääsemättä..

    Äänestä

  • Feministit haluaisivat jakaa sen miesten laitumen ja napsia sieltä ne parhaat paikat, missä ruoho on maukasta ja sitä on helposti saatavilla. Ehkä he rajoitetusti saattaisivat päästää myös miehet omalle laitumelleen, mutta siinä tulee miehelle nälkä. Feministeillä on kova tarve muuttaa miestä ja määrittää mies haluamansa kaltaiseksi. Mies määrättyyn muottiin ja naiselle vapaus "huseerata" haluamallaan tavalla, kunhan ei miellytä miestä.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Feministit haluaisivat jakaa sen miesten laitumen ja napsia sieltä ne parhaat paikat, missä ruoho on maukasta ja sitä on helposti saatavilla. Ehkä he rajoitetusti saattaisivat päästää myös miehet omalle laitumelleen, mutta siinä tulee miehelle nälkä. Feministeillä on kova tarve muuttaa miestä ja määrittää mies haluamansa kaltaiseksi. Mies määrättyyn muottiin ja naiselle vapaus "huseerata" haluamallaan tavalla, kunhan ei miellytä miestä.

    ..kun rooleja ei ole kuin kaksi, mies ja naisrooli, niin tulos on väistämättä roolien kääntyminen vain toisinpäin, ainakin johonkin määrään asti..

    Äänestä

  • minulle. kirjoitti:

    mikä on ihmisen rooli?

    Vai onko sinun mielestäs ihmisellä vain kaksi erinäistä roolis: naisen ja miehen?

    Jos näin, niin kerro minulle myös se, mitä mielestäsi on naisen ja miehen rooli ja mitä siis naisen ja miehen ei pitäisi tehdä.

    Kiitos.

    ... yritätkö sanoa, että suot sekä naiselle että miehelle vapauden olla oma itsensä, ilman roolirajoituksia? Minä suon, jopa riemurinnoin.

    Saako mielestäsi mies olla korostetun miehekäs, kovaääninen isäntämies? Käyttää luonnon suomaa isoa kokoaan ja kovaa matalaa ääntänsä hyödyksi esim. neuvottelussa? Minun puolestani nainen saa olla korostetun naisellinen ja käyttää luojan hänelle suomia apujaan hyväkseen, jos se on eettisesti hyväksyttävää ja luonnollista ja näin naiset usein tekevätkin. Tämäkin suodaan nimenomaan ainoastaan naiselle, miestä syytetään vastaavasta mm. sovinistiksi.

    Miehet tai yhteiskunta ei ole enää aikoihin luonut tai ainakaan lisännyt esteitä naiselle valita oma roolinsa, miehelle kyllä.

    Äänestä

  • UPDATE_7873588 kirjoitti:

    ..kun rooleja ei ole kuin kaksi, mies ja naisrooli, niin tulos on väistämättä roolien kääntyminen vain toisinpäin, ainakin johonkin määrään asti..

    Tosin erittäin voimallisesti masinoidusti ja sp:n tasa-arvoon pyrkimisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Yksilön ahneus on helpompi hyväksyä, koska se on yksilöllistä. Sukupuolen ahneus toisen kustannuksella ja halu alistaa on paljon etovampaa.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... yritätkö sanoa, että suot sekä naiselle että miehelle vapauden olla oma itsensä, ilman roolirajoituksia? Minä suon, jopa riemurinnoin.

    Saako mielestäsi mies olla korostetun miehekäs, kovaääninen isäntämies? Käyttää luonnon suomaa isoa kokoaan ja kovaa matalaa ääntänsä hyödyksi esim. neuvottelussa? Minun puolestani nainen saa olla korostetun naisellinen ja käyttää luojan hänelle suomia apujaan hyväkseen, jos se on eettisesti hyväksyttävää ja luonnollista ja näin naiset usein tekevätkin. Tämäkin suodaan nimenomaan ainoastaan naiselle, miestä syytetään vastaavasta mm. sovinistiksi.

    Miehet tai yhteiskunta ei ole enää aikoihin luonut tai ainakaan lisännyt esteitä naiselle valita oma roolinsa, miehelle kyllä.

    Tottakai mieskin saa käyttää luojan suomia avuja hyväkseen neuvottelutilanteissa. Mikäs sen esteettisempää ja silmää hivelevämpää kuin kunnon kokoinen varustus, jota ei tarvitse arvailla. Tarpeeksi tiukat farkut vaan jalkaan ja neuvottelupöydän ääreen. Etu saattaa olla jopa 300 kertainen. ;)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Perinteisenä miehenä kiinnitän kuitenkin virallisissa neuvotteluissa huomiota etupäässä asiakysymyksiin. Onhan se toki mukavaa, jos neuvottelijoiden joukossa on myös hyvin varusteltuja naisia.

    Itsehän tuossa edellisessä puheenvuorossasi mainitsit naisten käyttämistä, luojan suomista, avuista. Eikö se nyt maistukaan miehelle takaisin? Vai tuntuuko se jopa häiritsevältä, että miesvarustuksista aletaan puhua neuvottelutilanteissa. Joopa, joo. Miltähän vastaava on naisista tuntunut? Mieti sitä.

    Ps. Ei siis mitään kevätriehaa ole ollutkaan.

    Naisilla taitaa olla muitakin naisellisia avuja kuin tissit, perse ja pilluntuoksu. Kuten siis miehilläkin on muitakin avuja kuin käsivarren mittainen kulli kireissä farkuissa.

    Äänestä

  • No jopas kirjoitti:

    Kun Pepe kirjoitti..."Minun puolestani nainen saa olla korostetun naisellinen ja käyttää luojan hänelle suomia apujaan hyväkseen, jos se on eettisesti hyväksyttävää"

    Niin mitä tästä tulee mieleen? Eettisesti hyväksyttävää?

    No käyttää nyt vaan niitä luojan luomia avujaan. Kyllä siitä neuvottelussa on hyötyä. ;)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    No käyttää nyt vaan niitä luojan luomia avujaan. Kyllä siitä neuvottelussa on hyötyä. ;)

    Miehelle luojan suomia avuja.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Kun Pepe kirjoitti..."Minun puolestani nainen saa olla korostetun naisellinen ja käyttää luojan hänelle suomia apujaan hyväkseen, jos se on eettisesti hyväksyttävää"

    Niin mitä tästä tulee mieleen? Eettisesti hyväksyttävää?

    ... on laissa kielletty ja tulkitsin, että se on silloin eettisesti väärin. Voi olla, että tässä ei eettisyyden kanssa ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... on laissa kielletty ja tulkitsin, että se on silloin eettisesti väärin. Voi olla, että tässä ei eettisyyden kanssa ole mitään tekemistä.

    Sinun mielestäsi naisten neuvotteluvaltti on tosiaankin tissit ja perse, niinkuin tuossa joku sanoikin.

    Miksei nainen muka voisi olla se kovaääninen emäntä, joka ottaa ohjat käsiinsä ja mies avokaulaisessa paidassa rintalihaksiaan esittelevä sexyliini?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Miehelle luojan suomia avuja.

    siis, että äärettömän neuvottelukokemuksesi jälkeen on olemassa esteettisiä avuja. Sinua siis pystyy neuvotteluissa kuljettamaan miten vain joku komea hunks tyyppi. Sellasta.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Luojan suomien avujen käyttö neuvottelutilanteessa on hänen ideansa, ei minun.

    Omista neuvottelutaidoistani en ole kertonut vielä kuin sen, että tyrmäysvoittoon en tähtää.

    Ja nyt tässä yhteydessä voin kertoa myös sen, että en suosi naisellisten avujen käyttöä neuvottelutilanteessa.

    että luojan suomat avut ovat nimenomaan ulkoisia.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    että luojan suomat avut ovat nimenomaan ulkoisia.

    vain ulkoiset avut. Jukalla on kulli housuissaan.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    että luojan suomat avut ovat nimenomaan ulkoisia.

    Pepeltä mitä tarkoitti eettisillä arvoilla ja seksuaalisella häirinnällä.

    Sinä vain haluat roikkua Jöriksen perässä räkyttämässä, koska et pidä hänestä. Tee jotakin tunnekuohahteluillesi.

    Äänestä

  • Kysyhän kirjoitti:

    Pepeltä mitä tarkoitti eettisillä arvoilla ja seksuaalisella häirinnällä.

    Sinä vain haluat roikkua Jöriksen perässä räkyttämässä, koska et pidä hänestä. Tee jotakin tunnekuohahteluillesi.

    on nuot omat näkemyksen varsin selkeästi listannut tällä palstalla. Useampaan kertaan.

    Jöörikselle aikanaan tarjosin vastailemattomuutta, että siis jättäisimme vastailematta toistemme viesteihin. Tämä ei sopinut ja hänen näkemyksensä mukaan hänellä on oikeus vastata mihin haluaa. Kuten siis minulla.

    Ja sitä paitsi se on räksyttäjä. Kohtuullisen asiallisesti olen asioita tiedustellut.

    No jo on kumma, jos täällä ei saa sanoa edes sanaa räkyttäjä.
    Minusta sinä olet jöriksen perässä juokseva RÄKYTTÄJÄ!

    Ja sehän on hemmetti vieköön minun mielipiteni.

    Tietysti sinä hyväksyt pepen sanomiset, hehheh. Mutta, että Jöris kehtaa sanoa jotain samanlaista!

    Taidat olla kaksinaismoralisti. Piste.

    Äänestä

  • jumavista kirjoitti:

    hermostut. Saathan sinä sanoa ihan mitä haluat.

    Miten niin samanlaista?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    että luojan suomat avut ovat nimenomaan ulkoisia.

    Että mitä hän tarkoitti luojan suomilla antimilla.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Että mitä hän tarkoitti luojan suomilla antimilla.

    katso alempaa.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    katso alempaa.

    Hyvä juttu. Nyt minulle tulikin yksi lisäkysymys Pepelle samasta aiheesta.

    Äänestä

maassamme on toki alueellisia ja koulukohtaisia eroja, sekä myös opettajan persoonallisuus saattaa joissain tapauksissa vaikuttaa siten, että urasta on jotenkin mahdollista selvitä täysipäisenä.

Mutta yleisesti ottaen vain täysin kajahtanut lähtee jollekin yläasteelle opettajaksi, ja mikäli on idealismissaan siihen joskus erehtynyt, vaihtaa alaa pikaisesti.

Äänestä
  • Minulla on ollut ehkä se etu, ettei kovin suurta idealismia ole ollut alkuvaiheessakaan. Tajusin vain jossain vaiheessa opiskeluaikoina, että ei helvetti, eihän humanistisella koulutuksella pääse juuri muualle kuin opettajaksi. Ja täällä sitä on roikuttu pian neljännesvuosisata, yläasteella.

    Vakinainen virka oli suuri etu mm. lamavuosina, pystyin jotenkin pitämään perheen tolpillaan, vaikka emäntä oli työttömänä ja asuntolainan korot huitelivat 15 prosentissa. Eläkkeeseen vielä toistakymmentä vuotta, eiköhän sen jotenkin kestä. Ulkona vihertää mukavasti ja kesä on tulossa...

    Äänestä

  • Yli 20 vuotta opena kirjoitti:

    Minulla on ollut ehkä se etu, ettei kovin suurta idealismia ole ollut alkuvaiheessakaan. Tajusin vain jossain vaiheessa opiskeluaikoina, että ei helvetti, eihän humanistisella koulutuksella pääse juuri muualle kuin opettajaksi. Ja täällä sitä on roikuttu pian neljännesvuosisata, yläasteella.

    Vakinainen virka oli suuri etu mm. lamavuosina, pystyin jotenkin pitämään perheen tolpillaan, vaikka emäntä oli työttömänä ja asuntolainan korot huitelivat 15 prosentissa. Eläkkeeseen vielä toistakymmentä vuotta, eiköhän sen jotenkin kestä. Ulkona vihertää mukavasti ja kesä on tulossa...

    Puhut epäilemättä kokemuksesta. Mutta kyllähän opettajan vuosi on aivan eri asia kuin vaikka perusduunarin vuosi. Peruskoulun päivä on kuuden tunnin mittainen, ja esim. tämän kevään aikana työpäivien lukumäärä jää alle sadan. Sitten voikin viettää sen kadehditun "kansakoulunopettajan kesän", noin 70-päiväisen loman!

    Äänestä

  • Antsux kirjoitti:

    Koulupäivien määrä on vuodessa 190. Opettajalla on paljon oppituntien ulkopuolista työtä, joten kyllä se 40 tunnin työviikko täyttyy tälläkin alalla.

    Tämä on täysin ammatinvalintakysymys, joten jos joku kadehtii opettajia esim. lomien vuoksi, kannattaa ilman muuta opiskella itse opettajaksi. En kuitenkaan ole havainnut mitään hirveän suurta tunkua alalle esim. miesten osalta.

    Äänestä

  • Moni opettaja pärjää ja viihtyy peruskoulun ja lukion opettajana ihan hyvin (palkka työn vaativuuten nähden kohdalla). Miehille suurin kynnys on alan naisvaltaisuus (ja feministinen ote).

    En ole varma, onko sukupuolittuneisuudesta isompaa haittaa yhteiskunnalle juuri muilla alueella kuin julkisessa perusopetuksessa ja sosiaalitoimessa. Kuten tiedät, molemmat alueet ovat dramaattisesti naisvaltaisia. Julkinen sektori tosin on muutenkin hälyttävä esimerkki.

    Äänestä

Jos ihminen tavoittelisi sukupuolten tasa-arvoa, hänellä olisi varmaan kanttia myös sanoa se.

Mutta jos ihminen tavoittelee naisen aseman edistämistä, hän ryhtyy feministiksi. Ja naisen asemaahan voi edistää aivan riippumatta siitä, onko nainen lähtötilanteessa miehen tasolla, alapuolella tai vaikka valovuoden edellä.

Pidän feminismiä hyvin suuressa määrin erottelevana, sukupuolirasistisena aatteena, joka (nyt myönnän kärjistäväni) ystävällisimmillään tarjoaa miessukukunnalle jonkinlaista luottovangin asemaa.

Äänestä
  • Ismit ymv. tulevat ja menevät ja kylvävät tuhoa matkallaan. On se kumma, että päättäjät eivät kykene näkemään näitä ilmiöitä ajoissa ja puuttumaan niihin. Kieltämättä feminismi toimii salakavalasti ja pienin askelin, mutta jos laki kieltää sukupuolisyrjinnän, niin johan on kumma. Tämän tyyppisille separoiville aatteille pitäisi laittaa jyrkkä stoppi.

    Mikä saa naisen nousemaan koko miessukupuolta vastaan? Ihminen ei lopulta ole viimeisen muutaman tuhannen vuoden aikana kehittynyt paljoakaan, jopa päin vastoin.

    Tämän tyyppisillä ilmiöillä kuten feminismi, on tapana edetä kiihtyvällä tahdilla ja Ruotsi on tästä hyvä esimerkki. Nämä feministien viimeaikaiset, täysin mahdottomat, militanttiset ja vainoharhaiset julkitulot ovat ilmeisesti saaneet ainakin tavallisen kansan heristämään korviaan. Hyvä niin.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Ismit ymv. tulevat ja menevät ja kylvävät tuhoa matkallaan. On se kumma, että päättäjät eivät kykene näkemään näitä ilmiöitä ajoissa ja puuttumaan niihin. Kieltämättä feminismi toimii salakavalasti ja pienin askelin, mutta jos laki kieltää sukupuolisyrjinnän, niin johan on kumma. Tämän tyyppisille separoiville aatteille pitäisi laittaa jyrkkä stoppi.

    Tämän päivän sanomalehden mukaan makasiinien kohuttu vappumellakka oli loppujen lopuksi vain kourallisen höyrypäitä tekosia mikä nyt leimaa kaikki yhteiskunnallista keskustelua vaativat nuoret.

    Eläinsuojelijaksi ei kukaan kehtaa nykypäivänä tunnustautua muutamien sekoboltsien kettutyttöjen (ja poikien) vuoksi.

    Teillä ei ole muuta puitavaa kuin puolentusinaa hullunkiilto silmissä meuhkaavaa ruotsalaisfemakkoa (mitä se muuten meille kuuluu, mitä svenskit sekoilevat omassa maassaan?? evvk...) Eihän teitä palstalaisia kiinnosta Tshetsenian kansanmurhakaan, siinä olisi jo aihetta päivittelyyn.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Nämä kovaäänisimmät kahjot kuitenkin usein ovat niitä, jotka vievät muita mukanaan. Olen useamman kerran peräänkuuluttanut feministien sisäistä kritiikkiä; kahjot ruotuun (sopisi myös muille radikaaliryhmille). Eipä sitä juuri kuulu ainakaan feministien suusta ja vähemmän muudenkaan naisten esittämänä (on sentään täälläkin muutama fem.kriittinen ei fem. nainen).

    "Eihän teitä palstalaisia kiinnosta Tshetsenian kansanmurhakaan, siinä olisi jo aihetta päivittelyyn."

    Mistä tiedät?

    Feminismin sisäinen kritiikki ei ole trendikästä näes. Monet ns. perusfeministit hyväksyvät kaiken muun feminismissä mutta ei feminismin sisäistä kritiikkiä. Täten asenteita voidaan verrata mihin tahansa totalitaariseen aatteeseen, ja tarvitsee joukoikseen juuri näitä joo-joo feministejä.

    Tosiasia kuitenkin on, että feminisminkin sisällä ilmenee kritiikkiä nimenomaan nykyfeminismiä kohtaan. On naisia ja feministejä, jotka ymmärtävät populaarifeminismin mukanaan tuomien varjo- ja haittapuolien vaikutukset aatteen tulevaisuuden ja nykyisen vaikuttamisen kannalta.

    Jotta päästäisiin yhä parempiin tuloksiin työssä tulisi kritiikkiä pystyä kuuntelemaan, ottaa se vastaan analysoitavaksi ja olla valmius tehdä kurssimuutoksia - suuriakin - mikäli sille on oikeasti aihetta. Pätee kaikkeen itse asiassa.. Mutta ei. Se on tabuaihe perusfeministien parissa. Hyvin usein - aivan liian usein itseasiassa, muodikkaampaa on vain jankuttaa perinteisiä feminismin perusteesejä sen kummemmin asioita pohtimatta, ja olla niin feministiä että.

    Sellainen feminismi ei vain tahdo kantaa ja tyydyttää pääkoppaa kun alkaa kypsyä teini-iän kapinallisesta kaikkitietävyydestä kohti elämää ymmärtävämpää asennetta. Osa tosin jää tähän kaikkitietävyyteensä loppuiäkseen, mikä sinällään on tietysti henkilökohtainen tragedia..

    Tässä on esimerkiksi syy miksi itse "olen" ja "en ole feministi", riippuen aina täysin mitä määritelmää kuka milloinkin aatteesta ja ajatuksista käyttää. Esimerkiksi tälläkin palstalla on arveltu sinne ja tänne todennäköisesti tietyn tahon toimesta henkilöllisyyttäni palstan muihin persooniin, ja näin ulkoa manipuloiden "määritellään" minua, ajatuksiani ja naiseuttani. .. Ilmeisesti en mahdu ollenkaan siihen feministimuottiin mikä täälläkin vaikuttaa. Kuitenkin mielipiteistäni löydän suuria yhtäläisyyksiä esimerkiksi useisiin amerikkalaisfeministeihin, jotka kritisoivat aattettaan sisältä käsin. Kritiikkiä voi käyttää rakentavana kehityksen edistäjänä mikäli sitä ei vain ammuta "turhana" sen kummemmin perustelematta alas, "epämuodikkaana" tai "asiattomuutena", tai vain ryhmän pettämisenä viitaten aiempiin keskusteluihin naisjoukkojen erilaisuuden sietämättömyydestä.

    Itseään feministeiksi kutsuvilta odottaisin kuitenkin todellista tiedostavuutta, mihin sisältyy myös ymmärrys kritiikin tarpeellisuudesta.

    Eipä täällä parane mitään poikkipuolista sanoa kun jo miekka heilahtaa ja ketjut katkeaa.. ;)

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Ismit ymv. tulevat ja menevät ja kylvävät tuhoa matkallaan. On se kumma, että päättäjät eivät kykene näkemään näitä ilmiöitä ajoissa ja puuttumaan niihin. Kieltämättä feminismi toimii salakavalasti ja pienin askelin, mutta jos laki kieltää sukupuolisyrjinnän, niin johan on kumma. Tämän tyyppisille separoiville aatteille pitäisi laittaa jyrkkä stoppi.

    Mikä saa naisen nousemaan koko miessukupuolta vastaan? Ihminen ei lopulta ole viimeisen muutaman tuhannen vuoden aikana kehittynyt paljoakaan, jopa päin vastoin.

    Tämän tyyppisillä ilmiöillä kuten feminismi, on tapana edetä kiihtyvällä tahdilla ja Ruotsi on tästä hyvä esimerkki. Nämä feministien viimeaikaiset, täysin mahdottomat, militanttiset ja vainoharhaiset julkitulot ovat ilmeisesti saaneet ainakin tavallisen kansan heristämään korviaan. Hyvä niin.

    ..läntisessä maailmassa kapitalismi on johtava aate, siihen kuuluu yksityisyritteliäisyys, omistusoikeus ja lainsäädäntö, joka tuota järjestelmää palvelee..

    ..myös kirkon, perheen ja yhteiskunnan muiden instituutioiden ajatellaan palvelevan kapitalistista tuotantoa..

    ..kapitalismi on ymmärrettävissä opiksi kapitalistisen järjestelmän toiminnasta, sen erinomaisuudesta..

    ..mutta kuten jokainen on voinut panna merkille, kapitalismi ei toimi täydellisesti, tämän tästä tuotanto pysähtyy, työttömyys ja kurjuus lisääntyvät..

    ..ilman ammattiyhdistysliikettä ja vasemmistolaista ajattelua ei palkkoja saataisi nousemaan eikä yhteiskuntaa muutenkaan kehitetyksi..

    ..siksi tätä kapitalismin vajaatoimintaa paikkaamaan tarvitaan erilaisia järjestöjä, erilaisia vastavoimia..

    ..kapitalismin vastavoimista tärkein on sosialismi, vaihtoehtoinen oppi talouden toiminnasta, oppi, joka on kirjoitettu kapitalistessa tuotannossa työskentelevän näkökulmasta..

    ..vapaaseen kilpailuun ja ryöstöön perustuvan tuotannon vaihtoehto on suunnitelmaan perustuva tuotanto..

    ..tästä näkökulmasta ismit ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa tuotantoon ja sitä tukevaan yhteiskuntarakenteeseen, ismien tarkoitus on vaikuttaa järjestelmän epäkohtiin..

    ..en väitä, etteikö olisi ismejä, jotka olisivat yksinomaan tuhoisia, mutta järjellä ajateltuna ismien tehtävä on vaikuttaa vallitsevan järjestelmän epäkohtiin..

    Äänestä

  • Elastika kirjoitti:

    Feminismin sisäinen kritiikki ei ole trendikästä näes. Monet ns. perusfeministit hyväksyvät kaiken muun feminismissä mutta ei feminismin sisäistä kritiikkiä. Täten asenteita voidaan verrata mihin tahansa totalitaariseen aatteeseen, ja tarvitsee joukoikseen juuri näitä joo-joo feministejä.

    Tosiasia kuitenkin on, että feminisminkin sisällä ilmenee kritiikkiä nimenomaan nykyfeminismiä kohtaan. On naisia ja feministejä, jotka ymmärtävät populaarifeminismin mukanaan tuomien varjo- ja haittapuolien vaikutukset aatteen tulevaisuuden ja nykyisen vaikuttamisen kannalta.

    Jotta päästäisiin yhä parempiin tuloksiin työssä tulisi kritiikkiä pystyä kuuntelemaan, ottaa se vastaan analysoitavaksi ja olla valmius tehdä kurssimuutoksia - suuriakin - mikäli sille on oikeasti aihetta. Pätee kaikkeen itse asiassa.. Mutta ei. Se on tabuaihe perusfeministien parissa. Hyvin usein - aivan liian usein itseasiassa, muodikkaampaa on vain jankuttaa perinteisiä feminismin perusteesejä sen kummemmin asioita pohtimatta, ja olla niin feministiä että.

    Sellainen feminismi ei vain tahdo kantaa ja tyydyttää pääkoppaa kun alkaa kypsyä teini-iän kapinallisesta kaikkitietävyydestä kohti elämää ymmärtävämpää asennetta. Osa tosin jää tähän kaikkitietävyyteensä loppuiäkseen, mikä sinällään on tietysti henkilökohtainen tragedia..

    Tässä on esimerkiksi syy miksi itse "olen" ja "en ole feministi", riippuen aina täysin mitä määritelmää kuka milloinkin aatteesta ja ajatuksista käyttää. Esimerkiksi tälläkin palstalla on arveltu sinne ja tänne todennäköisesti tietyn tahon toimesta henkilöllisyyttäni palstan muihin persooniin, ja näin ulkoa manipuloiden "määritellään" minua, ajatuksiani ja naiseuttani. .. Ilmeisesti en mahdu ollenkaan siihen feministimuottiin mikä täälläkin vaikuttaa. Kuitenkin mielipiteistäni löydän suuria yhtäläisyyksiä esimerkiksi useisiin amerikkalaisfeministeihin, jotka kritisoivat aattettaan sisältä käsin. Kritiikkiä voi käyttää rakentavana kehityksen edistäjänä mikäli sitä ei vain ammuta "turhana" sen kummemmin perustelematta alas, "epämuodikkaana" tai "asiattomuutena", tai vain ryhmän pettämisenä viitaten aiempiin keskusteluihin naisjoukkojen erilaisuuden sietämättömyydestä.

    Itseään feministeiksi kutsuvilta odottaisin kuitenkin todellista tiedostavuutta, mihin sisältyy myös ymmärrys kritiikin tarpeellisuudesta.

    Eipä täällä parane mitään poikkipuolista sanoa kun jo miekka heilahtaa ja ketjut katkeaa.. ;)

    Ihmettelen suuresti, että miksi juuri palstalla esiintyy niin suuressa mittakaavassa kysely feminismikritiikin perään, mutta kukaan ei kysele feminismivastaisten kannanottojen kritiikin perään. Kaikkea feminismivastaista saa esittää täysin rinnoin, mutta feminismi on pahasta ja sitä pitää kritisoida. Ei ole mitään feminismiä olemassakaan, JOS EI uskalleta ottaa esiin naisen aseman kipukohtia.

    "Eipä täällä parane mitään poikkipuolista sanoa.." No herranen aika, eihän täällä muuta puhutakaan kuin poikkipuolisia sanoja. Feminismivastaisuus on jyrännyt koko palstan ja vain muutama "hullu" yrittää huutaa jotakin vastalauseen tapaista.

    (Sinäkin olet kiinnostunut feminismistä sen verran, että sinua kiinostaa feminismiKRITIIKKI.)

    Vai onko niin, että feminismi on niin vahvoissa asemissa, ettei se liikahda, vaikka sitä vastaan ovat sotatoimet noinkin rajut. Veikkaan että näin on.

    Äänestä

  • Yhtä asiaa minä en kerta kaikkiaan ymmärrä.

    Jos pidät feminismiä "hyvin suuressa määrin erottelevana, sukupuolirasistisena aatteena", niin MIKSI IHMEESSÄ roikut tällä palstalla? Miksi haluat päivästä toiseen olla kuulemassa ja puhumassa aatteesta joka on sinulle parhaimmillaan yhdentekevä ja pahimmillaan vastenmielinen?

    Varsinkin kun te sovakot olette kaiken lisäksi vakuuttuneita siitä että feministit ovat ihmisinä jotenkin vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    Minä en kuuna päivänä roikkuisi vaikkapa skinheadien palstalla - JUURI SIKSI että en pidä heidän aatteestaan enkä hyväksy heidän moraaliaan. En jaksaisi lukea idiootteina pitämieni ihmisten kirjoittamia idioottimaisina pitämiäni juttuja.

    En todellakaan tajua.

    Miksi te - sekä sinä että kaikki kurret sun muut ämmä-ykskolmevitoset - haluatte olla puhumassa aatteesta, jota halveksitte, ihmisten kanssa jotka ovat vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    MIKSI? Kun ei ole mikään pakko. Tämä on aivan vapaaehtoista.

    MIKSI TE FEMINISMIN VASTUSTAJAT ROIKUTTE TÄÄLLÄ? MIKÄ TEITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ KIINNI?!!!!

    Feminismi on aate ja jokainen joka sanoo olevansa feministi, edustaa omilla teoillaan ja sanomisillaan aatetta. Aatteen ympärille on syntynyt myös feminististä aatetta kannattavia yhdistyksiä. Nämä virallisetkaan, järjestöihin kuuluvat feministit harvemmin kritisoivat muiden feministien tai oman ryhmän toimintaa olipa se kuinka räikeää hyvänsä. Palstalla tulee joskus mieleen pikkupenskojen tappelu. Vaikka "vastustaja" olisi voitettu eli maassa feministin alla (mikä visio), niin aina löytyy ympärille muutama kanssasisko, joka vaatii lisää verta kenturalle. Tässä teidän yhteispeli toimii, pyrkimyksessä nujertaa fem.kriitikko/kritiikki totaalisesti. Joitain valtioita on historian saatossa johdettu smalla tekniikkalla, menestys on kuitenkin ollut sangen lyhytaikaista.

    Miksi sinusta feminismin kritisointi pitäisi vaientaa?

    Itsestäni tuntuu siltä, että Feminismi ei nykymuodossaan yksinkertaisesti kestä kritiikkiä. Eikö tällöin olisi syytä miettiä, mistä tämä johtuu?

    Mitä tulee fem.kriitikoihin. He ovat yksityishenkilöitä ja edustavat ainoastaan itseään. Toki kritiikkiä voi kohdistaa yksittäisen henkilön sanomisiin ja toimintaan, mutta kuten tiedät, se on tehotonta ja turhaa.

    Miehiä voi toki kritisoida. Kuitenkin miehetkään eivät ole mikään aatet tai ryhmittymä. Miehiä ei yhdistä toisiinsa muu kun sukupuoli ja biologiset tunnusmerkit (henkiset ja fyysiset).

    Jos asettuu puolustamaan ja kannattamaan jotain aatetta tai edustaa sitä jossain ryhmittymässä, on oltava valmis kritiikkiin.

    Kritiikin paras puoli on siinä, että sen pohjalta on mahdollista kehittää toimintaa objektiivisesti ja oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Ismit ymv. tulevat ja menevät ja kylvävät tuhoa matkallaan. On se kumma, että päättäjät eivät kykene näkemään näitä ilmiöitä ajoissa ja puuttumaan niihin. Kieltämättä feminismi toimii salakavalasti ja pienin askelin, mutta jos laki kieltää sukupuolisyrjinnän, niin johan on kumma. Tämän tyyppisille separoiville aatteille pitäisi laittaa jyrkkä stoppi.

    Mikä saa naisen nousemaan koko miessukupuolta vastaan? Ihminen ei lopulta ole viimeisen muutaman tuhannen vuoden aikana kehittynyt paljoakaan, jopa päin vastoin.

    Tämän tyyppisillä ilmiöillä kuten feminismi, on tapana edetä kiihtyvällä tahdilla ja Ruotsi on tästä hyvä esimerkki. Nämä feministien viimeaikaiset, täysin mahdottomat, militanttiset ja vainoharhaiset julkitulot ovat ilmeisesti saaneet ainakin tavallisen kansan heristämään korviaan. Hyvä niin.

    "Mikä saa naisen nousemaan koko miessukupuolta vastaan?"

    Kenestä puhut? Kuka tällä palsatlla on noussut tai ilmaisuut halua nosuta koko miessukupuolta vastaan, ja missä kirjoituksessa tämä halu ja tarve on ilmennyt?

    Tympii AINA VAIN kuulla perusteettomia syytöksiä ja valheellisia väitteitä.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Ihmettelen suuresti, että miksi juuri palstalla esiintyy niin suuressa mittakaavassa kysely feminismikritiikin perään, mutta kukaan ei kysele feminismivastaisten kannanottojen kritiikin perään. Kaikkea feminismivastaista saa esittää täysin rinnoin, mutta feminismi on pahasta ja sitä pitää kritisoida. Ei ole mitään feminismiä olemassakaan, JOS EI uskalleta ottaa esiin naisen aseman kipukohtia.

    "Eipä täällä parane mitään poikkipuolista sanoa.." No herranen aika, eihän täällä muuta puhutakaan kuin poikkipuolisia sanoja. Feminismivastaisuus on jyrännyt koko palstan ja vain muutama "hullu" yrittää huutaa jotakin vastalauseen tapaista.

    (Sinäkin olet kiinnostunut feminismistä sen verran, että sinua kiinostaa feminismiKRITIIKKI.)

    Vai onko niin, että feminismi on niin vahvoissa asemissa, ettei se liikahda, vaikka sitä vastaan ovat sotatoimet noinkin rajut. Veikkaan että näin on.

    Siitä miten kiinnostunut olen ja olen aikojen saatossa ollut feminismistä et sinä tiedä hölkäsen pöläystä. Joten älä vedä tuulesta temmattuja tulkintojasi ellet kestä niitä itseesikään kohdistettavan. Olen ollut hyvin kiinnostunut jo kauan, nuorempana hyvinkin feministinen (eli tunnistan hyvin sinunkin iskulauseesi:) -ja itse ajattelevana olen vuosien saatossa löytänyt tieni feministikriittisyyteen, joka muuten on löydettävissä myös feminismiliikkeen SISÄLTÄ.

    Oletko muuten tutustunut yhdenkään feministin kirjoittamiin feminismikriittisiin teksteihin? Miten suhtaudut niihin, julkisesti feministeiksi tunnustautuneihin kriitikoihin? Sinähän kuulemma hyväksyt kaiken feminismin nimissä esitetyn, etkö sitten feminismikritiikkiä?

    Feminismikritiikissä ei nimenomaan ole kyse feminismin tai NAISTEN vastustamisesta vaan nimenomaan aatteen ja erityisesti sen ilmenemismuotojen kriittinen tarkastelu. Ollaanko oikeilla jäljillä jotta tulokset olisivat toivottuja eikä ns. purtaisi itseään jalkaan. Ymmärrätkö muuten mitä sana kritiikki tarkoittaa?

    Yllättävää, että P.e.p.e näyttää ymmärtävän feminismikritiikin merkityksen, tarpeen ja muodot, mutta itse feministi Jöröjukka-kukka ei!! Suosittelisin todella kaivamaan esiin muutakin feminismikirjallisuutta kuin lesbolaisuuden ihannointia, lasikaton kauhistelua ja muiden perinteisten hokemien kertaamista. Jos nyt ylipäätään luet mitään.

    Feminismikritiikkiin vastaa itse feministit, totta kai, kukas muu. Ihannetilanne olisi, että feministikritiikki tulisi nimenomaan liikkeen sisältä, se kertoisi myös ulkopuoliselle taholle että ns. sisäinen kontrolli toimii. Se on pahoiteltavaa ettei kritiikkiä uskalleta ollenkaan ottaa teemaksi, koska se "pakottaa" liikkeen ulkopuoliset toimimaan ja reagoimaan entistäkin tarmokkaammin (vrt. jos ei itsellä tolkku toimi, tulee poliisisetä ja laittaa ne rajat..)

    Eli mielestäni feminismin betonoituneet rakenteet ovat liikkeelle ennemminkin uhka kuin vahvuus. Rakennelma tullee sortumaan ellei liikkuvuutta onnistuta säilyttämään. Joustavuus, liikkuvuus, reagointi ovat päivän sanoja, ja mielellään vielä etuajassa, jotta organisaatioilla ja liikkeillä olisi elinmahdollisuudet turvattu tulevaisuudessakin.

    Esim sinä kuullostat itseltäni muutama vuosikymmen sitten, muistan toki. Mutta olen ymmärtänyt sinunkin jo ohittaneen teini-iän jämähtäneisyyden, joten miten et kykene näkemään yhtään laajemmin vieläkään. Oma syntymäfeminismi ei todella ole kaikki liikkeenkään kentässä, mutta juuri jumahtaneella jankuttamisella emme pääse naisasioissa positiivisesti eteenpäin. Eteenpäin kyllä, mutta kuin "puoliväkisin" ei pysyvämmän asennemuutosten kautta kestävän kehityksen ilmastossa.

    Ja palstakommentoinnistani vielä: tapanani ei ole osallistua joo-joo -kuoroon vaan mielelläni heitän sekaan hiukan eri näkökulmia, mielipiteitä ym. mitä aiemmin esitetty. Pelkkä samanmielisyys ei ole keskustelua joka avaa ymmärtämään ja näkemään elämän moninaisuuden. Eli useinkin juuri se "samaa mieltä" -kommentti jää kirjoittamatta puolesta ja vastaan - kuinka kulloinkin.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Yhtä asiaa minä en kerta kaikkiaan ymmärrä.

    Jos pidät feminismiä "hyvin suuressa määrin erottelevana, sukupuolirasistisena aatteena", niin MIKSI IHMEESSÄ roikut tällä palstalla? Miksi haluat päivästä toiseen olla kuulemassa ja puhumassa aatteesta joka on sinulle parhaimmillaan yhdentekevä ja pahimmillaan vastenmielinen?

    Varsinkin kun te sovakot olette kaiken lisäksi vakuuttuneita siitä että feministit ovat ihmisinä jotenkin vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    Minä en kuuna päivänä roikkuisi vaikkapa skinheadien palstalla - JUURI SIKSI että en pidä heidän aatteestaan enkä hyväksy heidän moraaliaan. En jaksaisi lukea idiootteina pitämieni ihmisten kirjoittamia idioottimaisina pitämiäni juttuja.

    En todellakaan tajua.

    Miksi te - sekä sinä että kaikki kurret sun muut ämmä-ykskolmevitoset - haluatte olla puhumassa aatteesta, jota halveksitte, ihmisten kanssa jotka ovat vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    MIKSI? Kun ei ole mikään pakko. Tämä on aivan vapaaehtoista.

    MIKSI TE FEMINISMIN VASTUSTAJAT ROIKUTTE TÄÄLLÄ? MIKÄ TEITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ KIINNI?!!!!

    "
    Minä en kuuna päivänä roikkuisi vaikkapa skinheadien palstalla
    "
    Kyllä roikkuisit jos pitäisit heidän juttujaan huvittavana viihteenä.

    Älä sitten odota, että feministit palstalla osallistuisivat feminismi K R I T I I K I N joo, joo -kuoroon!!! ;D

    Tervettä toimintaa.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Yhtä asiaa minä en kerta kaikkiaan ymmärrä.

    Jos pidät feminismiä "hyvin suuressa määrin erottelevana, sukupuolirasistisena aatteena", niin MIKSI IHMEESSÄ roikut tällä palstalla? Miksi haluat päivästä toiseen olla kuulemassa ja puhumassa aatteesta joka on sinulle parhaimmillaan yhdentekevä ja pahimmillaan vastenmielinen?

    Varsinkin kun te sovakot olette kaiken lisäksi vakuuttuneita siitä että feministit ovat ihmisinä jotenkin vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    Minä en kuuna päivänä roikkuisi vaikkapa skinheadien palstalla - JUURI SIKSI että en pidä heidän aatteestaan enkä hyväksy heidän moraaliaan. En jaksaisi lukea idiootteina pitämieni ihmisten kirjoittamia idioottimaisina pitämiäni juttuja.

    En todellakaan tajua.

    Miksi te - sekä sinä että kaikki kurret sun muut ämmä-ykskolmevitoset - haluatte olla puhumassa aatteesta, jota halveksitte, ihmisten kanssa jotka ovat vajaita, luonnevikaisia, vihaisia ja katkeroituneita, rumia, ilkeitä, miesvihaajia tai muulla tavoin kammottavia?

    MIKSI? Kun ei ole mikään pakko. Tämä on aivan vapaaehtoista.

    MIKSI TE FEMINISMIN VASTUSTAJAT ROIKUTTE TÄÄLLÄ? MIKÄ TEITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ KIINNI?!!!!

    Vastaan omasta puolestani.

    Olen täällä samoista syistä kuin lähetyssaarnaaja pakanoiden keskuudessa; jos yksikin feministi kääntyy tasa-arvon kannattajaksi niin saarnaamiseni ei ole ollut turhaa!

    Nuo luonnevikajutut ynnä muut idioottiheittosi ovat kyllä aivan turhaa itsekritiikkiä - kukaan teistä ei sentään ole toivoton tapaus.

    Skinhead-"aatteesta" tiedät varmasti enemmän kuin minä - onneksi olkoon.

    tasa-arvoa ja siksi pidän itseäni feministinä.

    Äänestä

  • Elastika kirjoitti:

    Siitä miten kiinnostunut olen ja olen aikojen saatossa ollut feminismistä et sinä tiedä hölkäsen pöläystä. Joten älä vedä tuulesta temmattuja tulkintojasi ellet kestä niitä itseesikään kohdistettavan. Olen ollut hyvin kiinnostunut jo kauan, nuorempana hyvinkin feministinen (eli tunnistan hyvin sinunkin iskulauseesi:) -ja itse ajattelevana olen vuosien saatossa löytänyt tieni feministikriittisyyteen, joka muuten on löydettävissä myös feminismiliikkeen SISÄLTÄ.

    Oletko muuten tutustunut yhdenkään feministin kirjoittamiin feminismikriittisiin teksteihin? Miten suhtaudut niihin, julkisesti feministeiksi tunnustautuneihin kriitikoihin? Sinähän kuulemma hyväksyt kaiken feminismin nimissä esitetyn, etkö sitten feminismikritiikkiä?

    Feminismikritiikissä ei nimenomaan ole kyse feminismin tai NAISTEN vastustamisesta vaan nimenomaan aatteen ja erityisesti sen ilmenemismuotojen kriittinen tarkastelu. Ollaanko oikeilla jäljillä jotta tulokset olisivat toivottuja eikä ns. purtaisi itseään jalkaan. Ymmärrätkö muuten mitä sana kritiikki tarkoittaa?

    Yllättävää, että P.e.p.e näyttää ymmärtävän feminismikritiikin merkityksen, tarpeen ja muodot, mutta itse feministi Jöröjukka-kukka ei!! Suosittelisin todella kaivamaan esiin muutakin feminismikirjallisuutta kuin lesbolaisuuden ihannointia, lasikaton kauhistelua ja muiden perinteisten hokemien kertaamista. Jos nyt ylipäätään luet mitään.

    Feminismikritiikkiin vastaa itse feministit, totta kai, kukas muu. Ihannetilanne olisi, että feministikritiikki tulisi nimenomaan liikkeen sisältä, se kertoisi myös ulkopuoliselle taholle että ns. sisäinen kontrolli toimii. Se on pahoiteltavaa ettei kritiikkiä uskalleta ollenkaan ottaa teemaksi, koska se "pakottaa" liikkeen ulkopuoliset toimimaan ja reagoimaan entistäkin tarmokkaammin (vrt. jos ei itsellä tolkku toimi, tulee poliisisetä ja laittaa ne rajat..)

    Eli mielestäni feminismin betonoituneet rakenteet ovat liikkeelle ennemminkin uhka kuin vahvuus. Rakennelma tullee sortumaan ellei liikkuvuutta onnistuta säilyttämään. Joustavuus, liikkuvuus, reagointi ovat päivän sanoja, ja mielellään vielä etuajassa, jotta organisaatioilla ja liikkeillä olisi elinmahdollisuudet turvattu tulevaisuudessakin.

    Esim sinä kuullostat itseltäni muutama vuosikymmen sitten, muistan toki. Mutta olen ymmärtänyt sinunkin jo ohittaneen teini-iän jämähtäneisyyden, joten miten et kykene näkemään yhtään laajemmin vieläkään. Oma syntymäfeminismi ei todella ole kaikki liikkeenkään kentässä, mutta juuri jumahtaneella jankuttamisella emme pääse naisasioissa positiivisesti eteenpäin. Eteenpäin kyllä, mutta kuin "puoliväkisin" ei pysyvämmän asennemuutosten kautta kestävän kehityksen ilmastossa.

    Ja palstakommentoinnistani vielä: tapanani ei ole osallistua joo-joo -kuoroon vaan mielelläni heitän sekaan hiukan eri näkökulmia, mielipiteitä ym. mitä aiemmin esitetty. Pelkkä samanmielisyys ei ole keskustelua joka avaa ymmärtämään ja näkemään elämän moninaisuuden. Eli useinkin juuri se "samaa mieltä" -kommentti jää kirjoittamatta puolesta ja vastaan - kuinka kulloinkin.

    Jorolla olevan vaikeuksia lukea toisen kirjoittamana omia arvioitaan itsestään, koska näyttää eilisen viestini poistaneen. Mutta kirjoitan uuden.

    "Feminismikritiikissä ei nimenomaan ole kyse feminismin tai NAISTEN vastustamisesta vaan nimenomaan aatteen ja erityisesti sen ilmenemismuotojen kriittinen tarkastelu. Ollaanko oikeilla jäljillä jotta tulokset olisivat toivottuja eikä ns. purtaisi itseään jalkaan. Ymmärrätkö muuten mitä sana kritiikki tarkoittaa? "

    Vastaan tähän, että Jorolla on ainakin ajatus että hän itse on yhtä kuin feminismi. Josko selittää jotain palstalla vallitsevasta kritiikin sietämättömyydestä. Voisi kuvitella että kaikki muutkin häntä hännystelevät feministit ovat samaa meiltä. Hehän ovat yhtä kuin feminismi.

    Tähän peräänhän ilmestyi heti kaksi feministivastaista joojoo-kuorolaista.

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    Tähän peräänhän ilmestyi heti kaksi feministivastaista joojoo-kuorolaista.

    Näyttääpä saman viestin perässä olevan kaksi feminististä joojoo-kuorolaistakin.

    Äänestä

  • Antsux kirjoitti:

    Vastaan omasta puolestani.

    Olen täällä samoista syistä kuin lähetyssaarnaaja pakanoiden keskuudessa; jos yksikin feministi kääntyy tasa-arvon kannattajaksi niin saarnaamiseni ei ole ollut turhaa!

    Nuo luonnevikajutut ynnä muut idioottiheittosi ovat kyllä aivan turhaa itsekritiikkiä - kukaan teistä ei sentään ole toivoton tapaus.

    Skinhead-"aatteesta" tiedät varmasti enemmän kuin minä - onneksi olkoon.

    liian elitistisenä toivoton tapaus - saavutetuista eduista ei luovuta!

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Jorolla olevan vaikeuksia lukea toisen kirjoittamana omia arvioitaan itsestään, koska näyttää eilisen viestini poistaneen. Mutta kirjoitan uuden.

    "Feminismikritiikissä ei nimenomaan ole kyse feminismin tai NAISTEN vastustamisesta vaan nimenomaan aatteen ja erityisesti sen ilmenemismuotojen kriittinen tarkastelu. Ollaanko oikeilla jäljillä jotta tulokset olisivat toivottuja eikä ns. purtaisi itseään jalkaan. Ymmärrätkö muuten mitä sana kritiikki tarkoittaa? "

    Vastaan tähän, että Jorolla on ainakin ajatus että hän itse on yhtä kuin feminismi. Josko selittää jotain palstalla vallitsevasta kritiikin sietämättömyydestä. Voisi kuvitella että kaikki muutkin häntä hännystelevät feministit ovat samaa meiltä. Hehän ovat yhtä kuin feminismi.

    Miten määrittelet oikean tyyppisen feminismikritiikin sietämisen? Miten se toimii käytännössä?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Miten määrittelet oikean tyyppisen feminismikritiikin sietämisen? Miten se toimii käytännössä?

    Mielestäni "oikeantyyppinen" feminismikritiikin kuin muunkin kritiikin sietäminen on juuri sitä ettei ota asiaa ja kritiikkiä henkilökohtaisesti. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka toinen kritisoi esim jotain feminismin ilmenemismuotoa, ei kritisoija halua (ainakaan yleensä) loukata sinua persoonana, vaan kiinnittää sinunkin huomiosi ko asiaan ja tuoda esiin oman näkemyksensä siitä. Sen jälkeenhän sinä voit tuoda esiin oman näkemyksesi asiasta ja hyvässä lykyssä kehkeytyy keskustelu, jossa todellakin voidaan löytää uusia ideoita entisten rinnalle tai tilalle.

    Samahan voidaan ottaa esim kritiikki ruoasta: ruokailija "valittaa" eli kritisoi ts. kertoo mielipiteensä että ruoassa on liian vähän suolaa (hänen mielestään). Jos tämän kokki ottaa henkilökohtaisesti hän vetää herneen nenuunsa ja karjahtaa jotain "haist ja häivy kun ei kelpaa, ääliö!!". Ns rakentava kritiikin vastaanotto voisi olla esim kokki maistaa ruokaa, miettii onko suolan määrä oikea ja kertoo sen ruokailijalle ja esittää lisäsuolan laittamista annokselle. Mikäli ruoassa on kokinkin mielestä liian vähän suolaa, voi suolan määrää lisätä seuraavalla ruoanlaittokerralla. jne

    Kritiikin täydellinen sietämättömyys ja/tai olankohautuksella ohittaminen kertoo vain omasta asenteesta: Minä ja vain minä olen oikeassa aina ja joka paikassa. Ja harva meistä todella on sitä oikeasti..

    Yritän toistaa tätä mahdollisimman usein täällä, jotta se menee perille. En siis jatkossa (ainakaan kuluvan viikon aikana, enkä ehkä senkään jälkeen) enää keskustele henkilötasolla asioista. Olen tehnyt ratkaisuni perustuen siihen näkymään, joka on nähtävissä tällä palstalla henkilöitymisenä ja ainaisena kirjoittajien sättimisenä.

    Feminismistä keskustelelen mielelläni, myös feminismivastaisuudesta, kritiikistä jne.

    Kaikkein mieluummin näkisin palstalla rakentavaa feminismikritiikkiä, nythän kritiikki on kaikkea muuta. Se on murhaavaa, tuhoavaa, ilkkuvaa, sotaa lietsovaa, bensaa liekkeihin -tyylistä sanailua. Myöskin projisointi on yleinen tapa täällä feminismikritiikin yhteydessä. Juupas - eipäs, siitä ei oikeaa keskustelua synny, vaan sen tyyppinen kritiikki kannattaa mielestäni ohittaa täysin.

    Asiattomuuksiin en lähde itsekään vastaamaan yleensä millään tavalla, koska se on mielestäni turhaa juuri mainitsemaasi juupas-eipäs -kierteeseen johtavaa vänkyttämistä, mistä en vain pidä yhtään enkä jaksa itseäni sillä vaivata. Osalla ihmisistä niin täällä kuin livessäkin on vain tapana alkaa vänkyttää joko provosoidakseen tai järkevien kommenttien loputtua. Ihan kuin penska-aikoina.. jäkä jäkä. ..

    odotan ilolla keskusteluja myös feminismikritiikin alueelta, jotka pysyvät ns järkevinä ja asioita valoittavina keskusteluina eivätkä aina päätyisi toisen sukupuolen ja persoonan arvailuun, jotka myös koen äärimmäisen kyllästyttävinä.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Yritän toistaa tätä mahdollisimman usein täällä, jotta se menee perille. En siis jatkossa (ainakaan kuluvan viikon aikana, enkä ehkä senkään jälkeen) enää keskustele henkilötasolla asioista. Olen tehnyt ratkaisuni perustuen siihen näkymään, joka on nähtävissä tällä palstalla henkilöitymisenä ja ainaisena kirjoittajien sättimisenä.

    Feminismistä keskustelelen mielelläni, myös feminismivastaisuudesta, kritiikistä jne.

    Kaikkein mieluummin näkisin palstalla rakentavaa feminismikritiikkiä, nythän kritiikki on kaikkea muuta. Se on murhaavaa, tuhoavaa, ilkkuvaa, sotaa lietsovaa, bensaa liekkeihin -tyylistä sanailua. Myöskin projisointi on yleinen tapa täällä feminismikritiikin yhteydessä. Juupas - eipäs, siitä ei oikeaa keskustelua synny, vaan sen tyyppinen kritiikki kannattaa mielestäni ohittaa täysin.

    Minustakin henkilökohtaisella tasolla keskustelu on tämän tyyppisellä palstalla aivan turhaa.

    Enemmän tai vähemmän, mutta jossain määrin kuitenkin, kirjoitusten sisältö ja mielipiteet perustuvat omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Itse olen niiden esittämistä pyrkinyt välttämään. Syy on siinä, että subjektiivisillä kokemuksilla ei ole kokonaisuuden kannalta suurtakaan merkitystä ja lisäksi aina jää epäilys, onko kyseessä fakta vai fiktio. Se syö uskottavuutta, etenkin jos tällä yritetään todistella jotain.

    Itse kohdistan fem.kritiikin muutamaan ydinasiaan:

    - Kritisoin sisäisen kritiikin puutetta (Joskus tuntuu, että feministien 1. vihollinen onkin nainen joka kritisoi feminismiä. Eikö feminismi ajakaan kaikkien naisten asiaa?)
    - Kritisoin sp:n separointia (Oikeastaan feminismi perustuu juuri tähän. Lähes jokaista yhteiskunnallista asiaa, ilmiötä tai rakennetta tarkastellaan primäärisesti sp:n näkökulmasta.)
    - Kritisoin sp:n tasa-arvolla ratsastamista (Itse en näe ainoatakaan feministien lanseeraamaa uudistusta tai ajatusta, jossa molemmat sp:t olisi huomioitu.)

    On helvatan hyviä pointteja. On äina sääli, ettei niistä saa keskustelua täällä aikaan millään.

    Minulla on ihan samat kritisoinnin aiheet. Vielä sen lisäksi, mitä sanoit henkilökohtaisesta ja faktasta ja fiktiosta.
    Olen ihmetellyt aina henkilöitä, jotka eivät kyseenalsiata omaa "tietoaan" mitenkään.

    Kyseessä on muuten usein ad hoc-tyyppinen keskustelu, silloin kun väitteen kohteena on joku palstalta henkilönä.

    Perustelen tämän, jos joku näin haluaa.

    Äänestä

Kyllä kutienkin väittäisin palkkatason olevan osa ongelmaa, ehkä hyvinkin suuren. Kun opintojen valintavaiheessa laitetaan opettajan ja esim. paperimiehen palkka arviointiin, taitaa valinta langeta sinne prosessiteollisuuden puolelle. ?

Toisen osan muodostanee opetusalan maine "naisvaltaisena" alana, mikä sinällään jo sisältää maineen huonon palkkatason alana, ja kantaa joissakin piireissä epämiehekkyyden ("akkojen hommaa")leimaa..

En usko, että muuten opetusrungot ja menetelmät tuskin paljonkaan vaikuttavat ammatinvalintaan, koska nehän ovat alalla työskentelevien kulloinkin muokkaamat. Eli jotta saataisiin koulua "miehekkäämmäksi" alalle tarvitaan tulisieluisia vaikuttajamiehiä, ja ehkä koulu sitä kautta muokkautuu "poikaystävällisemmäksi". (Itse suhtaudun hiukan kriittisesti tutkimuksiin tyttö- tai poikaystävällisyyksistä, koska kautta koulumenestyjiä löytyy niin pojista kuin tytöistäkin .. koulun on aina vedettävä jonkinlainen "linja" voidakseen toimia).

Jään kiinnostuneena odottamaan tulevaa kehitystä opetusalalla, alkaako uusi nouseva polvi muokkaamaan koululaitosta kaipaamaasi suuntaan. Löytyykö seuraavasta sukupolvesta riittävästi alalle palavia miehiä; odottaisin kyllä sukupuolten tasa-arvon oltua niin korostetusti tapetilla niin kauan, ja useimpien korostaessa oman kasvatuksensa tasa-arvoisuutta..

Äänestä
  • ... tuskin kovinkaan vahvasti painottaa alan palkkatasoa. Tuskin prosessiteollisuuden duunarin ammatti on kenellekään se primääri päämäärä.

    Alat ovat sukupuolittuneet ja aikojen saatossa osat joillain aloilla vaihtuvat. Sinänsä en koe sitä huonona.

    Jos taas ajatellaan miehen osuutta lasten kasvattajana, se on koko ajan kokonaisuudessa vähentynyt ja siihen jos johonkin kiinnittäisin huomiota. Suurin muutos on tapahtunut peruskoulutuksessa ja varmaan sama suuntaus yleistyy myös jatkokoulutuksessa. Toisaalta voisi kysyä, kuka tälloin on vastuussa siitä, minkälaisia aikuisia nuorsta kasvaa?

    Mielestäni yhteiskunnan eräs tehtävä olisi edesauttaa tämän kasvatusvastuun jakautumisessa molempien sp:n kesken.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... tuskin kovinkaan vahvasti painottaa alan palkkatasoa. Tuskin prosessiteollisuuden duunarin ammatti on kenellekään se primääri päämäärä.

    Alat ovat sukupuolittuneet ja aikojen saatossa osat joillain aloilla vaihtuvat. Sinänsä en koe sitä huonona.

    Jos taas ajatellaan miehen osuutta lasten kasvattajana, se on koko ajan kokonaisuudessa vähentynyt ja siihen jos johonkin kiinnittäisin huomiota. Suurin muutos on tapahtunut peruskoulutuksessa ja varmaan sama suuntaus yleistyy myös jatkokoulutuksessa. Toisaalta voisi kysyä, kuka tälloin on vastuussa siitä, minkälaisia aikuisia nuorsta kasvaa?

    Mielestäni yhteiskunnan eräs tehtävä olisi edesauttaa tämän kasvatusvastuun jakautumisessa molempien sp:n kesken.

    Kasvatusvastuun jakautumisesta olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi. Nykyisin olen kyllä vielä enemmän huolissani kasvatuksen häviämisestä tyystin. Lapset viettävät useissa perheissä iltakaudet keskenään vanhempiensa keskittyessä uriensa luomiseen. .. Lapset eivät kuitenkaan ole pieniä pitkään. Mutta tämä johtaa meidät arvokeskusteluun, raha ja kunnia houkuttelevat, lapset nähdään kuitenkin sekä vanhempien oikeutena että sitten urakehityksen tiellä olevina tekijöinä...

    Yhteiskunnan tehtävänä olisi todella pyrkiä tasa-arvottamaan kasvatusvastuun jakaminen perheissä, kuin myös mahdollistamaan valinta kotihoidon ja päivähoitopalveluiden välillä kunkin perheen omista toiveista lähtien. Nykysysteemiä pitäisi runklata toimivammaksi, nykyisellä systeemillä jää yleisimmin se pienempipalkkainen kotiin pikkuisen kanssa, jotta perhetalous kuitenkin pystyisi toimimaan. Ja tämä pienempipalkkainen lienee nainen suurimmassa osassa tapauksia. Näitäpä en ole seurannut julkisuudessa, onko asian tiimoilta uudistuksia vireillä.

    Ovathan alat sukupuolittuneet ja syyt ammatinvalintaan lienevät monet: palkka, alan "maine", omat kiinnostuksen kohteet ja taipumukset, työllisyysnäkymät, koulutusmahdollisuudet, halukkuus muuttaa, perheen perinteet jne jne eri sekoituksina. Lisäksi osat töistä myös periytyvät, kuten esim maanviljelijän ja teollisuustyöntekijän toimet, joten saattaa hyvinkin olla että prosessiteollisuuden duunarin ammatti on jollekin juuri se jokin sukupuolestakin riippumatta isän ja äidin jalanjälkiä seuraten..
    :)

    Äänestä

" Itse ainakin kaipaisin nopeita toimia, jotta peruskouluihin ja lukioihin saataisiin tasapuolisesti miesopettajia. Palkkataso ei ole ongelma. Syy on jossain muualla. "

Kysymys 1. Tarkoitatko, että kun nuoret miehet eivät yksinkertaisesti halua opettajiksi,heidän tulisi siihen tavalla tai toisella pakottaa, ts. tarkoittavatko nämä "nopeat toimet" miesten väkisin kouluihin raahaamista?

Kysymys 2. Millä perusteella syytät naisia/feminismiä siitä, ettei miehiä kiinnosta ruveta opettajiksi?

Kysymys 3. Jos syynä miesten haluttomuuteen hakeutua opettajiksi ei ole palkkaus, niin mikä sitten?

" Ovatko sukupuolet todella näin erilaisia feministien näkölulmasta? "

Kysymys 4. Eivätkös palstan sovakot ole perinteisesti syyttäneet feministejä siitä että yritämme häivyttää miehen ja naisen luonnolliset eroavuudet ja kieltää niiden olemassaolon? ( Viittaan tässä mm. väitteisiin että hameen tuleminen muotiin olisi feministeille valtava kriisin paikka jne.)

" Onko miesnäkökulmaa olemassa? Itse en ole kuullut kuin naisnäkökulmasta. "

Oletko siis sitä mieltä, että tämänkin palstan kirjoitukset edustavat naisnäkökulmaa? Ovatko omat kirjoituksesikin naisnäkökulmaa?

Äänestä
  • Täytyy kyllä sanoa, että olet ilmeisesti oppinut mistä kiikastaa. Ei siitä, että toinen sukupuoli alistaisi tai syrjisi toista, vaan nimenomaan sp:n omasta toiminnasta ja tahtotilasta.

    Hyväksyn sen, että tyrmäät yhteiskunnan toimenpiteet miesten määrän lisäämisen mm. peruskoulun opettajiksi, jos samalla hyväksyt sen, että lopetetaan spekulointi lasikatoilla tai naisten tukeminen johtajiksi tai yrittäjiksi? Tuliko kaupat?

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Täytyy kyllä sanoa, että olet ilmeisesti oppinut mistä kiikastaa. Ei siitä, että toinen sukupuoli alistaisi tai syrjisi toista, vaan nimenomaan sp:n omasta toiminnasta ja tahtotilasta.

    "... tyrmäät yhteiskunnan toimenpiteet miesten määrän lisäämisen mm. peruskoulun opettajiksi"

    Anteeksi vain, mutta missä olen sanonut tyrmääväni sellaiset toimenpiteet? Voisitko olla pistämättä suuhuni sellaista mitä en ole sanonut, enkä olisi voinutkaan sanoa, koska en ole sitä mieltä?

    Vastustan ainoastaan ajatustapaa, jonka mukaan

    1. miesten vähäinen kiinnostus opettajan ammattia kohtaan olisi osoitus miesten syrjimisestä, ts. että tämä olisi tasa-arvokysymys
    2. asia olisi erityisesti feministien vastuulla
    3. naisopettajien pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä että opetus on heidän 70 %:sesti hallussaan - ikään kuin he olisivat estäneet miehiä hakeutumasta alalle, ja ikään kuin se, että he ovat naisia, olisi erityinen vika ja häpeänaihe ( sama koskee sosiaalityöntekijöiden arvostelemista siitä että he ovat naisia! )

    Tietysti olisi koko yhteiskunnan, koululaitoksen ja kaikkien oppilaiden - niin poikien kuin tyttöjenkin - etu, että kouluissa olisi sekä mies- että naisopettajia, ja mielellään suurin piirtein samassa suhteessa kuin miehiä ja naisia on koko yhteiskunnassa.

    Mutta tämä ei ole tasa-arvokysymys. Kyse ei ole miesten syrjimisestä. Jos opettajiksi halukkaita miehiä estettäisiin ryhtymästä haluamalleen alalle, kyse olisi miesten syrjimisestä. Mutta eihän se niin ole! Kyllä heidät otettaisin mukaan, mutta kun eivät HE EIVÄT HALUA. Siis he itse tekevät valintansa.

    Logiikkaasi seuraten:

    Onko sinusta se, että naiset harrastavat mootoripyöräilyä huomattavasti vähemmän kuin miehet, osoitus naisten syrjimisestä? Ja onko miesten vika, että naisia näkyy niin harvoin moottoripyörän päällä?

    Eihän mikään estä naista ajamasta moottoripyöräkorttia, ostamasta moottoripyörää ja karauttamasta tien päälle. Siitä vaan, jos mieli tekee. Mutta kun harvoilla tekee! Valinta on meidän naisten. Kyllä me voisimme jos haluaisimme, mutta kun emme ( muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ) HALUA.

    Mitä tulee opettajankoulutuksen mieskiintiöihin, niin niitä kyllä vastustan, koska olen sitä mieltä että opettajiksi on otettava paras saatavilla oleva aines sukupuoleen katsomatta. Suomen lapsilla on oikeus parhaaseen mahdolliseen opetukseen. Mieskiintiöt houkuttelisivat opettajiksi lahjattomia, laiskoja miehiä - ja se ei ole koululaitoksen etu. Ei kai olennaista kuitenkaa ole, että opettaja on mies vaan että hän on HYVÄ miesopettaja. Brutaalin suorasukaisesti sanottuna: opettajan haarovälissä heiluva kikkeli ei sinänsä paranna koululaitosta. Olennaista on, mitä sen miesopettajan korvien välissä on.

    Väitän että palkkaus on suurin syy siihen etteivät miehet ryhdy alalle. Kyllä palkkauksen tarkistaminen olisi paras ja ennen kaikkea oikeudenmukaisin keino saada lahjakkaita, pystyviä miehiä opetusalalle. Miehethän karttavat matalapalkka-aloja.

    En myöskään ole sitä mieltä, että naiset pitäisi houkutella moottoripyöräilyyn naiskiintiöillä. Vastustan ehtoomasti ajatusta, että naisen pitäisi saada moottoripyöräkortti helpommin kuin miehen ja pyöräilevälle naiselle pitäisi sallia liikennerikkomukset. Totta kai kortin saamisen ehdot on oltava samat kaikille. Ketä kiinnostaa, se nouskoon pyörän päälle. Ketä ei kiinosta ( esim. minua ei vähän vähää! ) olkoon nousematta.

    Ketä kiinnostaa ryhtyä opettajaksi, se ryhtyköön. Ketä ei kiinnosta, olkoon ryhtymättä.

    Tasa-arvosta ja miesten syrjimisestä tässä ei ole kyse.

    Naisten urallaan eteneminen on aivan eri asia.

    Opettajien miesvähyyttä voisi verrata siihen, että miksi naisia ei ole enempää putkimiehinä, tai sähköasentajina.

    opettajan ammatti ja moottoripyöräily.
    Moottoripyöräily on privaattiharrastus mutta opettajana toimiminen on olla auktoriteetti lapsille.

    Nyt on niin että naisoepttajat usein ovat huoltavia ja hoivaavia, eivätkä osaa olla auktoritettejä. Koulujen ilmapiiri on matrialkaalinen hoivauslaitostyyppinen laitos. Siellä ei opita ottamaan omaa vastuuta opiskelusta, elämästä, yhtesikuntaelämästä jne. vaan jäädään passiivisiksi hoivateiksi.

    Joidenkin lasten vanhemmat onneksi onnistuvat kasvattamaan lapsenna itsenäisiksi, vastuutakantaviksi yksilöiksi, mutta heidän lapsensa ei oikein viihdy koulun ankeassa vastuuntunnottomassa ilmapiirissä.

    Monella miesopettajalla on varmasti jotain hyvääkin korvien välissä mutta naisvaltaisessa yhteisössä, koulussa, ei heidän tyyliään arvosteta. Naisopettajat haluavat jatkaa "päivätarhatoimintaa" ja siihen on miesopettajienkin mukauduttava. Näin ollen vain naiselliset miehet viihtyvät kouluilmapiirissä, poikkeuden tekevät ehkä ammattikoulut ja yliopistot.

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    Opettajan toimiminen ja moottoripyöräily eivät tietenkään ole toimintoina verrannollisia.

    Mutta kyse olikin siitä, ettei se, ettei jokin ala kiinnosta jompaa kumpaa sukupuolta, ole millään lailla osoitus tähän sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä.

    Jos miehiä ei kiinnosta opettaminen, se ei tarkoita että miehiä syrjitään opetushommissa. Se tarkoittaa vain ettei miehiä kiinnosta opettaminen. Jos naisia ei kiinnosta Jmoottoripyöräily, se ei tarkoita että naisia moottoripyörähommissa syrjitään. Se tarkoittaa vain ettei naisia kiinnosta moottoripyöräily.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    Naisten urallaan eteneminen on aivan eri asia.

    Opettajien miesvähyyttä voisi verrata siihen, että miksi naisia ei ole enempää putkimiehinä, tai sähköasentajina.

    ... johtaviin tehtäviin? Miksi naiset eivät hakeudu,, miksi miehet eivät hakeudu jne... Tässä ei ole mitään sen suurempaa eroa.

    Tiedätkö mikä olisi hyvä keino naisellekin saavuttaa merkittävä johtava tehtävä. Perustaa yrityksen ja luo siitä ison. Miksi naiset eivät halua?

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    "... tyrmäät yhteiskunnan toimenpiteet miesten määrän lisäämisen mm. peruskoulun opettajiksi"

    Anteeksi vain, mutta missä olen sanonut tyrmääväni sellaiset toimenpiteet? Voisitko olla pistämättä suuhuni sellaista mitä en ole sanonut, enkä olisi voinutkaan sanoa, koska en ole sitä mieltä?

    Vastustan ainoastaan ajatustapaa, jonka mukaan

    1. miesten vähäinen kiinnostus opettajan ammattia kohtaan olisi osoitus miesten syrjimisestä, ts. että tämä olisi tasa-arvokysymys
    2. asia olisi erityisesti feministien vastuulla
    3. naisopettajien pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä että opetus on heidän 70 %:sesti hallussaan - ikään kuin he olisivat estäneet miehiä hakeutumasta alalle, ja ikään kuin se, että he ovat naisia, olisi erityinen vika ja häpeänaihe ( sama koskee sosiaalityöntekijöiden arvostelemista siitä että he ovat naisia! )

    Tietysti olisi koko yhteiskunnan, koululaitoksen ja kaikkien oppilaiden - niin poikien kuin tyttöjenkin - etu, että kouluissa olisi sekä mies- että naisopettajia, ja mielellään suurin piirtein samassa suhteessa kuin miehiä ja naisia on koko yhteiskunnassa.

    Mutta tämä ei ole tasa-arvokysymys. Kyse ei ole miesten syrjimisestä. Jos opettajiksi halukkaita miehiä estettäisiin ryhtymästä haluamalleen alalle, kyse olisi miesten syrjimisestä. Mutta eihän se niin ole! Kyllä heidät otettaisin mukaan, mutta kun eivät HE EIVÄT HALUA. Siis he itse tekevät valintansa.

    Logiikkaasi seuraten:

    Onko sinusta se, että naiset harrastavat mootoripyöräilyä huomattavasti vähemmän kuin miehet, osoitus naisten syrjimisestä? Ja onko miesten vika, että naisia näkyy niin harvoin moottoripyörän päällä?

    Eihän mikään estä naista ajamasta moottoripyöräkorttia, ostamasta moottoripyörää ja karauttamasta tien päälle. Siitä vaan, jos mieli tekee. Mutta kun harvoilla tekee! Valinta on meidän naisten. Kyllä me voisimme jos haluaisimme, mutta kun emme ( muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ) HALUA.

    Mitä tulee opettajankoulutuksen mieskiintiöihin, niin niitä kyllä vastustan, koska olen sitä mieltä että opettajiksi on otettava paras saatavilla oleva aines sukupuoleen katsomatta. Suomen lapsilla on oikeus parhaaseen mahdolliseen opetukseen. Mieskiintiöt houkuttelisivat opettajiksi lahjattomia, laiskoja miehiä - ja se ei ole koululaitoksen etu. Ei kai olennaista kuitenkaa ole, että opettaja on mies vaan että hän on HYVÄ miesopettaja. Brutaalin suorasukaisesti sanottuna: opettajan haarovälissä heiluva kikkeli ei sinänsä paranna koululaitosta. Olennaista on, mitä sen miesopettajan korvien välissä on.

    Väitän että palkkaus on suurin syy siihen etteivät miehet ryhdy alalle. Kyllä palkkauksen tarkistaminen olisi paras ja ennen kaikkea oikeudenmukaisin keino saada lahjakkaita, pystyviä miehiä opetusalalle. Miehethän karttavat matalapalkka-aloja.

    En myöskään ole sitä mieltä, että naiset pitäisi houkutella moottoripyöräilyyn naiskiintiöillä. Vastustan ehtoomasti ajatusta, että naisen pitäisi saada moottoripyöräkortti helpommin kuin miehen ja pyöräilevälle naiselle pitäisi sallia liikennerikkomukset. Totta kai kortin saamisen ehdot on oltava samat kaikille. Ketä kiinnostaa, se nouskoon pyörän päälle. Ketä ei kiinosta ( esim. minua ei vähän vähää! ) olkoon nousematta.

    Ketä kiinnostaa ryhtyä opettajaksi, se ryhtyköön. Ketä ei kiinnosta, olkoon ryhtymättä.

    Tasa-arvosta ja miesten syrjimisestä tässä ei ole kyse.

    Ketä mikäkin kiinnostaa, hakeutukoon kyseiseen tehtävään ilman, että siihen tarvitaan yhteiskunnallisia sp:een kohdistuvia ponnistelua tai sp-separatistisia järjestöjä.

    Kiintiöistäkin samaa mieltä. Niistä pitäisi ehdottomasti luopua ja valita sp:sta riippumatta parhaat henkilöt tehtäviin.

    Olimmeko jostain eri mieltä?

    Lasten kehittymiselle siitä kuitenkin olisi etua, että miehillekin pyrittäisiin antamaan kasvatuksellista vastuuta. Ehkä poikien menestyminenkin koulussa näin paranisi.

    ... meinaan sitä kasvatusvastuuta.

    Vaan kun ne eivät ota vastaan. Siis eivät halua.

    Testattuani tätä asiaa kahdella eri miehellä olen tullut siihen tulokseen, että jos vielä olisin synnytysikäinen ja tulisin raskaaksi, en edes yrittäisi yhteiseloa lapsen isän kanssa vaan hoitaisin lapsen alusta asti suosiolla ihan itse. Helpompaa se niinpäin olisi. Eli itse asiassa en ENÄÄ antaisi miehelle sitä kasvatusvastuuta, kun kokemuksesta tiedän ettei toinen siihen kuitenkaan pysty. Lehmälle on turha antaa lentotunteja eikä varriksesta heru maitoa vaikka kuinka lypsäisi.

    Enkä syytä itseäni kyynisyydestä, koska molempien miesten kohdalla oli niin, että heillä oli kaikki maailman aika ja mahdollisuus hoitaa ja kasvattaa lastaan. Mutta ensimmäisestä miehestä ei ollut lastenhoidossa mitään apua - kun ei äijää paljon kiinnostanut - ja toisesta oli suoranaista haittaa - hän käytti lasta henkisen väkivallan aseena.

    Mikä noissa miehissä vei sinulta siinä määrin jalat alta, että ryhdyit lapsentekoon heidän kanssaan?

    Äänestä

  • Hyväneuvo kirjoitti:

    kullinpuute.

    Komea ulkonäkö, totta kai. Ja olivat hyviä sängyssä.

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    kullinpuute.

    Kullinpuute ei ollut se ex-miesteni ominaisuus joka heissä vei minulta jalat alta. Heillä oli kyllä molemmilla kulli.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    ... meinaan sitä kasvatusvastuuta.

    Vaan kun ne eivät ota vastaan. Siis eivät halua.

    Testattuani tätä asiaa kahdella eri miehellä olen tullut siihen tulokseen, että jos vielä olisin synnytysikäinen ja tulisin raskaaksi, en edes yrittäisi yhteiseloa lapsen isän kanssa vaan hoitaisin lapsen alusta asti suosiolla ihan itse. Helpompaa se niinpäin olisi. Eli itse asiassa en ENÄÄ antaisi miehelle sitä kasvatusvastuuta, kun kokemuksesta tiedän ettei toinen siihen kuitenkaan pysty. Lehmälle on turha antaa lentotunteja eikä varriksesta heru maitoa vaikka kuinka lypsäisi.

    Enkä syytä itseäni kyynisyydestä, koska molempien miesten kohdalla oli niin, että heillä oli kaikki maailman aika ja mahdollisuus hoitaa ja kasvattaa lastaan. Mutta ensimmäisestä miehestä ei ollut lastenhoidossa mitään apua - kun ei äijää paljon kiinnostanut - ja toisesta oli suoranaista haittaa - hän käytti lasta henkisen väkivallan aseena.

    Ehkä tarjosit ainoastaan ohjailtua duunarin pestiä?

    Kasvatusvastuun jakaminen voitaisiin mielestäni aloittaa pyrkimällä tasaan peruskoulujen opettajien sp-jakaumaa.

    Kuinka kattavia johtopäätöksiä vedät omakohtaisten kokemustesi perusteella? Itse olen huomannut, että vakituista kumppania valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin ulkonäköön ja seksuaaliseen kyvykkyyteen. Yhden illan jutuissa nämä kriteerit toki toimivat.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Kullinpuute ei ollut se ex-miesteni ominaisuus joka heissä vei minulta jalat alta. Heillä oli kyllä molemmilla kulli.

    :DD

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Komea ulkonäkö, totta kai. Ja olivat hyviä sängyssä.

    selittää sen että tulit raskaaksi?
    Eikö teillä siellä pohjosissa ole lainkaan ehkäisyjä myynnissä raskautta varalle?
    Minä olen monta kertaa osunut sänkyyn hyvännäköisen kanssa, joilla on ollut taivaalliset rakastelulihakset, mutta koskaan ei ole kumpikaan tullut raskaaksi. Kyllä siihen jotain muuta tarvitaan, vaikka sehän ei tietenkään ole sinulle selvinnyt, koskapa teit kahteen kertaan saman virheen. Muuten olisi kerta riittänyt. Kuten useimmille riittää. Vaikka jotkut toistavat samaa niin kauan kuin yleensä tulevat raskaaksi, eri miehille tietenkin.

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    kullinpuute.

    Naisen ei ole soveliasta puhua kullin puutteestaan ainakaan julkisesti.
    Se verhotaan yleeensä biologisen kellon tikitykseksi taikka sitten vauvakuumeeksi. Myöskin hyvä selitys on rakkaus, joka itse asiassa onkin pelkkää himoa, mutta joka selviää vasta häiden ja ensimmäisen raskauden jälkeen...

    Näin heillä, joilla on uhrisyndrooma.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Opettajan toimiminen ja moottoripyöräily eivät tietenkään ole toimintoina verrannollisia.

    Mutta kyse olikin siitä, ettei se, ettei jokin ala kiinnosta jompaa kumpaa sukupuolta, ole millään lailla osoitus tähän sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä.

    Jos miehiä ei kiinnosta opettaminen, se ei tarkoita että miehiä syrjitään opetushommissa. Se tarkoittaa vain ettei miehiä kiinnosta opettaminen. Jos naisia ei kiinnosta Jmoottoripyöräily, se ei tarkoita että naisia moottoripyörähommissa syrjitään. Se tarkoittaa vain ettei naisia kiinnosta moottoripyöräily.

    Ok.

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Naisen ei ole soveliasta puhua kullin puutteestaan ainakaan julkisesti.
    Se verhotaan yleeensä biologisen kellon tikitykseksi taikka sitten vauvakuumeeksi. Myöskin hyvä selitys on rakkaus, joka itse asiassa onkin pelkkää himoa, mutta joka selviää vasta häiden ja ensimmäisen raskauden jälkeen...

    Näin heillä, joilla on uhrisyndrooma.

    ... että minulla on kullinpuute. Haaroissaani ei ole sellaista värkkiä. Siellä on pimppi. Sitä en kyllä myönnä että kullinpuute vaivaisi minua: pidän mieluummin pimppini.

    Äänestä

  • miten tuo kirjoitti:

    selittää sen että tulit raskaaksi?
    Eikö teillä siellä pohjosissa ole lainkaan ehkäisyjä myynnissä raskautta varalle?
    Minä olen monta kertaa osunut sänkyyn hyvännäköisen kanssa, joilla on ollut taivaalliset rakastelulihakset, mutta koskaan ei ole kumpikaan tullut raskaaksi. Kyllä siihen jotain muuta tarvitaan, vaikka sehän ei tietenkään ole sinulle selvinnyt, koskapa teit kahteen kertaan saman virheen. Muuten olisi kerta riittänyt. Kuten useimmille riittää. Vaikka jotkut toistavat samaa niin kauan kuin yleensä tulevat raskaaksi, eri miehille tietenkin.

    Mistä päättelet että lapseni olivat vahinkoja?

    Millä helvetin oiekudella väität että minun kaksi ihanaa lastani olivat "virheitä"? Haist kuule home. Et itse ole kummankaan poikani varpaankynnenkään arvoinen. Sinusta ja heistä ei voi puhua samana päivänäkään.

    Äänestä

  • miten tuo kirjoitti:

    selittää sen että tulit raskaaksi?
    Eikö teillä siellä pohjosissa ole lainkaan ehkäisyjä myynnissä raskautta varalle?
    Minä olen monta kertaa osunut sänkyyn hyvännäköisen kanssa, joilla on ollut taivaalliset rakastelulihakset, mutta koskaan ei ole kumpikaan tullut raskaaksi. Kyllä siihen jotain muuta tarvitaan, vaikka sehän ei tietenkään ole sinulle selvinnyt, koskapa teit kahteen kertaan saman virheen. Muuten olisi kerta riittänyt. Kuten useimmille riittää. Vaikka jotkut toistavat samaa niin kauan kuin yleensä tulevat raskaaksi, eri miehille tietenkin.

    .. että en välitä piiruakaan siitä mitä sinä ja kaltaisesi sanotte minusta. Mutta jumaliste, lapsiani ette ala haukkumaan!!!! Silloin tulee ruumiita.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    ... että minulla on kullinpuute. Haaroissaani ei ole sellaista värkkiä. Siellä on pimppi. Sitä en kyllä myönnä että kullinpuute vaivaisi minua: pidän mieluummin pimppini.

    Minun tekstissäni ei ollut kyse siitä, mitä sinä olet vailla tai mitä sinulla ei ole.

    jos ymmärsit näin, ymmärsit täysin väärin.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... johtaviin tehtäviin? Miksi naiset eivät hakeudu,, miksi miehet eivät hakeudu jne... Tässä ei ole mitään sen suurempaa eroa.

    Tiedätkö mikä olisi hyvä keino naisellekin saavuttaa merkittävä johtava tehtävä. Perustaa yrityksen ja luo siitä ison. Miksi naiset eivät halua?

    Puusilmille ei ole todellakaan mitään eroa siinä nouseeko urallaan ylöspäin, vai hakeutuuko alalle ollenkaan.

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Naisen ei ole soveliasta puhua kullin puutteestaan ainakaan julkisesti.
    Se verhotaan yleeensä biologisen kellon tikitykseksi taikka sitten vauvakuumeeksi. Myöskin hyvä selitys on rakkaus, joka itse asiassa onkin pelkkää himoa, mutta joka selviää vasta häiden ja ensimmäisen raskauden jälkeen...

    Näin heillä, joilla on uhrisyndrooma.

    Ei kai naisen vauvakuume ole verrattavissa naisen seksuaaliseen halukkuuteen. Mielestäni vertaus on julkea.

    Juuri tällä hetkellä yksi tutkija tutkii parisuhteita ja on tehnyt luokituksen niistä. Yksi suhdetyyppi todellakin perustuu hyvin pitkälti seksuaaliseen halukkuuteen, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi mitenkään tarkoituksellisesti verhottu raukkaus -nimikkeen alle.

    Uhrisyndrooma ei sovi tähän kohtaan.

    Äänestä

  • paitsi puusilmille kirjoitti:

    Puusilmille ei ole todellakaan mitään eroa siinä nouseeko urallaan ylöspäin, vai hakeutuuko alalle ollenkaan.

    Jälleen kerran viittaan Nokian ent. huippujohtajan Sari Baldaufin lausuntoon, jossa hän perään kuulutti naisia hakeutumaan huippujohtajien tehtäviin. Oikeastaan ihmetyttää, että naiset kouluttavat itseään, hankkivat korkeita oppiarvoja ja mitä sitten? Hakeutuvat julkisen sektorin palvelukseen sosiaali-, talous- tai koulutuspuolen ymv. (alemman?)keskitason johtotehtäviin. Jos se hinku on sinne julkiselle puolelle, niin miksi naiset eivät hakeudu esim. kunnanjohtajiksi. Olisihan se nyt sentään jo jotain.

    Äänestä

En voi muiden puolesta vastata, mutta omani kyllä. Muistaakseni kirjoitin täällä aikaisemmin, että asepalvelus tulisi olla vapaaehtoinen MOLEMMILLE sukupuolille. Olen saanyut (päinvastoin kuin odotin) kielteisiä kannanottoja erityisesti miehiltä (!!), jotka itse kannattavat armeijan pakollisuutta miehille. Jotenkin ristiriitaista. Miten selitätte tämän? Minä kannatan yhä palkka-armeijaa.

Äänestä

tarkoittaa naisasiaa ja naisasian ajamista. Se tarkoittaa yhteiskunnan tarkastelua naisen näkökulmasta. Sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa vaikkakin jotkut feministien ajamat asiat edistävät tasa-arvoa. Aatteelle on aiemmin ollut suurempikin tilaus ja ihan tarpeesta.

Nykyinen feminismi näyttäisi omasta mielestäni jämähtäneen kaavoihin, jotka olivat totta joskus 10-20 vuotta sitten.

Tällä palstalla feminismi edustaa pahimmanlaatuista eipäs-juupas keskustelua. Toistaalta palstalle on ilmestynyt feministeiksi itseään sanovia ja varsin älykkäästi ja perusteellisesti kantojaan perustelevia naisia. Lisäksi on ilmaantunut muutamia naisia, jotka eivät jaa feministisiä näkemyksiä alkuunkaan. Ja tähän ovat tarttuneet monet palstan feministit päättelemällä, että kyseessä ei voi olla kuin mies tai muu vajaaälyinen. Juuri tuollainen mielestäni kuvastaa feminismin nykyistä tilaa. Kritiikkiä nousee itseasiassa päivä päivältä enemmän. Feminismin tarkoitusperiä epäillään, heidän jakamaa tietoa epäillään. Monet alkavat miettiä, että pitäisikö tasa-arvoa tutkia jonkun muunkin instanssin kuin naistutkimuksen.

Enkä muuten ymmärrä miten feministit edes kehtaavat puhua edustavansa tasa-arvoa kun samalla jättävät ulkopuolelle vammaiset, lapset, ulkomaalaiset / pakolaiset, köyhät ja syrjäytyneet. Jopa maantieteellistä epätasa-arvoa esiintyy Suomessakin. Miksi ei voi vain myöntää että ajamme tässä naisen asiaa, siksi nimityskin on feminismi.

Pitää mainita vielä, että tämä palsta on kyllä käynyt täysin käsittämättömäksi rellestyskentässä jossa suurimmat ongelmat ovat näemmä naisten erinomaisuus ja miesten huonous. Niin ja parfyymit.

Äänestä
  • En oikein saanut selville että minkä kannan otat, tai ehkä se ei ollut tarkoituskaan, vaan yritit kuvata juuri palstalaisten eroavaisuuksia.

    Minä ihmettelen että miksi palstan feministien feminismi olisi se ainoa ja oikea. Täällä on vain muutama feministiksi lukeutuva. Tosikko feministi.

    Taitaa olla niin monta eri feminismiä kuin on feministejä tässä maailamssa.

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    En oikein saanut selville että minkä kannan otat, tai ehkä se ei ollut tarkoituskaan, vaan yritit kuvata juuri palstalaisten eroavaisuuksia.

    Ei voi kuin tosikko, kun on aattensa kannattaja.

    Ideologialla (kaikilla) on piirre, jonka mukaan ideologian kannattaja ei milloinkaan näe ideologiansa ja todellisuuden välistä eroa. Jos hän sen näkee, hän lakkaa olemasta kannattaja...

    Äänestä

  • Tarkoitus on rikkoa.

    Entas sitten....

    Äänestä

  • "Feminismin tarkoitusperiä epäillään, heidän jakamaa tietoa epäillään." Niinpä tosiaan epäillään. Onhan esim. Tilastokeskuksen ja poliisin antamassa tiedossa kovastikin epäilemistä. Varmasti tutkimustulokset ovat aivan tilaustyötä!

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    "Feminismin tarkoitusperiä epäillään, heidän jakamaa tietoa epäillään." Niinpä tosiaan epäillään. Onhan esim. Tilastokeskuksen ja poliisin antamassa tiedossa kovastikin epäilemistä. Varmasti tutkimustulokset ovat aivan tilaustyötä!

    Anna palaa sisko...

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Ei voi kuin tosikko, kun on aattensa kannattaja.

    Ideologialla (kaikilla) on piirre, jonka mukaan ideologian kannattaja ei milloinkaan näe ideologiansa ja todellisuuden välistä eroa. Jos hän sen näkee, hän lakkaa olemasta kannattaja...

    ...niin ajattele joskus...

    Ryhtya radikaalifeministiksi....

    Radikaalifeminismi tarvitsee ehdottomasti kaltaisiasi :)

    Tarkoituksena siis olisi syrjia miesta..

    Paamaarana luoda siemen.

    Naiviilta kuulostaa ehka, mutta yhdesta voi saada kaksi, ja kahdesta kolme..

    Silla mita enemman pystymme syrjimaan miesta, sita enemman voimme (mahdollisesti) vapautua sosiaalifasistisesta valtiovallasta..

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Ei voi kuin tosikko, kun on aattensa kannattaja.

    Ideologialla (kaikilla) on piirre, jonka mukaan ideologian kannattaja ei milloinkaan näe ideologiansa ja todellisuuden välistä eroa. Jos hän sen näkee, hän lakkaa olemasta kannattaja...

    Jos oletetusti, saataisiin feminismikriitikot kaantymaan miessyrjyviksi feministeiksi, niin luulisi etta alkaisi oikein kunnolla muhimaan..

    Kaiken lisaksi laiva kulkee..

    Ei muuta kuin puskemaan...

    ?

    Vahan kuin tyyliin, if this is what you want, then so be it...

    Äänestä

  • Mi-yes kirjoitti:

    ..etta ns antifeministit ovat feminismille jonkinlainen tarkea "antiteesi".

    Tyyliin teesi, antiteesi..synteesi....

    Kyllapa olisi hyva asia jos voisi kaantaa suolan suolaksi..

    Sitahan pyydetaan...

    Feminismin "toivo" on siis myos tietyssa mielessa sen kriitikot...

    forget it...

    sanotaan taalla..

    radikaalifeminismia pitaisi siis vastedes vahvistaa...

    se ainsaitsee sen..

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    "Feminismin tarkoitusperiä epäillään, heidän jakamaa tietoa epäillään." Niinpä tosiaan epäillään. Onhan esim. Tilastokeskuksen ja poliisin antamassa tiedossa kovastikin epäilemistä. Varmasti tutkimustulokset ovat aivan tilaustyötä!

    samoin femisnistit ovat taipuvaisia torpedoimaan heille epäedullista tietoa.

    Tilastoista voikin sitten käydä ihan oman keskustelun. Niitähän voidaan tulkita monella tavalla ja onhan olemassa ihan tutkittua tietoa tilastovirheistä.

    Jos kerran olet pahoillasi, että feminismiä kritisoivat eivät kaikkea esimerkiksi poliisilta tulevaa tietoa ja sanomista usko niin ihmettelen suuresti, että seksiostokieltokeskustelussa feministit aika sujuvasti sivuuttavat poliisien kommentit ks. laista.

    Tilastot eivät ole varsinaista tutkimusta vaan kerättyä tietoa, jonka oikeellisuus riippuu keräystavasta sekä siitä miten ks. tiedosta tilasto laaditaan ja mitkä muuttujat siihen hyväksytään. Joten tilastoista on varsin helposti saatavilla haluttua tietoa jättämällä osa tiedosta pois.

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    En oikein saanut selville että minkä kannan otat, tai ehkä se ei ollut tarkoituskaan, vaan yritit kuvata juuri palstalaisten eroavaisuuksia.

    Minä ihmettelen että miksi palstan feministien feminismi olisi se ainoa ja oikea. Täällä on vain muutama feministiksi lukeutuva. Tosikko feministi.

    Taitaa olla niin monta eri feminismiä kuin on feministejä tässä maailamssa.

    Feministeiksi lukeutuvia täällä on ( minun lisäkseni ) mm. Sohvi, Jörö, Hertta ja Sanelma. Kiellän jyrkästi, että kukaan meistä olisi TOSIKKO. Väittäisin jopa että jos meille pitäisi löytää jokin yhdistävä luonteenpiirre, se olisi hyväntuulisuus ja huumorintaju. Esim. Hertta ja Sanelma ovat varsinaisia humoristeja, kirjoittavat todella hauskasti. Sen sijaan nämä sovakot vaikuttavat aika hapannaamoilta.

    Terv. nimim. " Hyväntuulisuus on moraalinen valinta "

    Äänestä

  • Mi-yes kirjoitti:

    Feminismin "toivo" on siis myos tietyssa mielessa sen kriitikot...

    forget it...

    sanotaan taalla..

    radikaalifeminismia pitaisi siis vastedes vahvistaa...

    se ainsaitsee sen..

    Eikö jo nykyiset riitä?

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Feministeiksi lukeutuvia täällä on ( minun lisäkseni ) mm. Sohvi, Jörö, Hertta ja Sanelma. Kiellän jyrkästi, että kukaan meistä olisi TOSIKKO. Väittäisin jopa että jos meille pitäisi löytää jokin yhdistävä luonteenpiirre, se olisi hyväntuulisuus ja huumorintaju. Esim. Hertta ja Sanelma ovat varsinaisia humoristeja, kirjoittavat todella hauskasti. Sen sijaan nämä sovakot vaikuttavat aika hapannaamoilta.

    Terv. nimim. " Hyväntuulisuus on moraalinen valinta "

    Mutta pari tosikkoa on ainakin ja sinua olen vasta viime päivinä oppinut tuntemaan. Sinä olet tyypillinen suomalainen äkänen nainen.

    Hertta vaikuttaa herttaiselta ja Sohvia en tunne, Sanelmaakin vähän...

    Muuten et ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitin tuolla "feministejä on niin monta sorttia kuin on femisnitejä". Totta kai kukin on oma persoonansa, ei siitä ole ksye, vaan heidän ideoistaan ja aatteistaan, niissä on eroja.

    Feminismi näyttää sisältävän eri asioita eri feministeille, joten kuka tässä ottaa selvää mikä on feminismiä ja mikä ei. Sotku mikä sotku.

    Äänestä

  • Mi-yes kirjoitti:

    Tarkoitus on rikkoa.

    Entas sitten....

    soul sister, go sister.

    Millähän nimellä aloitat sen radikaalifeministinä esiintymisen?

    *ootamme jännittyneenä debyyttiä*

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    Mutta pari tosikkoa on ainakin ja sinua olen vasta viime päivinä oppinut tuntemaan. Sinä olet tyypillinen suomalainen äkänen nainen.

    Hertta vaikuttaa herttaiselta ja Sohvia en tunne, Sanelmaakin vähän...

    Muuten et ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitin tuolla "feministejä on niin monta sorttia kuin on femisnitejä". Totta kai kukin on oma persoonansa, ei siitä ole ksye, vaan heidän ideoistaan ja aatteistaan, niissä on eroja.

    Feminismi näyttää sisältävän eri asioita eri feministeille, joten kuka tässä ottaa selvää mikä on feminismiä ja mikä ei. Sotku mikä sotku.

    Minusta Paha-Outi vaikuttaa kaikkea muuta kuin äkäiseltä. Taitaa sinulla olla silmässä roska, kun hänen juttujaan luet. Välillä pistää oikein ääneen naurattamaan hänen sanailunsa.

    Siinä muuten tosikko arvostelee muita tosikkomaisuudesta.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    samoin femisnistit ovat taipuvaisia torpedoimaan heille epäedullista tietoa.

    Tilastoista voikin sitten käydä ihan oman keskustelun. Niitähän voidaan tulkita monella tavalla ja onhan olemassa ihan tutkittua tietoa tilastovirheistä.

    Jos kerran olet pahoillasi, että feminismiä kritisoivat eivät kaikkea esimerkiksi poliisilta tulevaa tietoa ja sanomista usko niin ihmettelen suuresti, että seksiostokieltokeskustelussa feministit aika sujuvasti sivuuttavat poliisien kommentit ks. laista.

    Tilastot eivät ole varsinaista tutkimusta vaan kerättyä tietoa, jonka oikeellisuus riippuu keräystavasta sekä siitä miten ks. tiedosta tilasto laaditaan ja mitkä muuttujat siihen hyväksytään. Joten tilastoista on varsin helposti saatavilla haluttua tietoa jättämällä osa tiedosta pois.

    Olen joskus sanonut, että kaikki tilastot ja kaikki tutkimukset pitävät paikkansa siltä osin kuin mistä ne on tehty.

    Mutta lähdekritiikin pitää silloin olla paikoillaan, jos esitetty tutkimus ei sovi verrattavaksi esitettyyn tilanteeseen. Siitä otsikkoni. Tästä täällä ollaan hyvin usein eri mieltä.

    "Tilastojen väärintulkinta

    Väärien johtopäätösten vetäminen sinänsä oikeasta tilastollisesta datasta. Tälle virheelle ei liene vakiintunutta logiikan termiä, koska tilastojen käyttäminen ei-tieteellisessä argumentaatiossa on varsin uusi ilmiö. "USA:ssa vuonna 2003 vankilassa olleista kuolemaantuomituista 43 % ja vuosina 1977-2003 teloitetuista vangeista 34 % oli mustia, vaikka väestöstä vain 12 % on mustia. Tämä osoittaa, että USA:n oikeusjärjestelmä on rasistinen." (Eihän etnisen ryhmän X prosentuaalista osuutta kuolemaantuomituista tai teloitetuista pidä verrata saman ryhmän X osuuteen väestöstä, vaan ko. ryhmän osuuteen kuolemaantuomiolla rangaistavien rikosten tekijöistä. Kuinka ollakaan, USA:n oikeusministeriön tilastojen mukaan 51,5 % kaikista henkirikoksista USA:ssa vuosina 1976-2000 oli mustien tekemiä. Vuosina 1977-2003 teloitetut eivät tietenkään ole 1:1 sama ryhmä kuin vuosina 1976-2000 henkirikoksia tehneet, mutta näiden ryhmien keskinäinen korrelaatio selittää mustien yliedustusta kuolemaantuomittujen ja teloitettujen joukossa paljon paremmin kuin joku oletettu oikeusjärjestelmän rakenteellinen rasismi.) "

    http://www.simoh.net/argumentaatio/argumentaatioanalyysi.html

    Äänestä

  • Palstan suurin ongelma on seksinoston rajoittamisen vääryys... Femakon pahuus on ääretöntä!

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Palstan suurin ongelma on seksinoston rajoittamisen vääryys... Femakon pahuus on ääretöntä!

    Kielletään seksin ostaminen tai ei niin omasta mielestäni kyseessä voisi olla muutakin kuin vain seksin ostaminen. Jos on mahdollista ajatella asiaa pelkkänä fyysisenä toimintona kuten hierontaa niin asiaa voi käsitellä tunteista irrallisena (voihan olla, että jonkun mielestä hieronta on vastenmielistä - vaikkapa thai-hieronta).

    Itseäni ei juurikaan seksinostaminen sinänsä kiinnosta vaan ks. lain ongelmakohdat ja ks. lain perusteleminen sekä ks. lain mieli.

    Asia jota laki koskettaa on varsin laaja. Sen sisältämät lieveilmiöt laajentavat asiaa entuudestaan. Lisäksi tähän asiaan liittyy niin suuri määrä moraalisia ja eettisiä arvoja, että lakialoitetta voi pitää puhtaasti moraalisena lakina. Laki ei siis välittömästi suojele ketään miltään, se tekee sitä mahdollisesti välillisesti. Moraalisten lakien perustelut perustuvat aivan eri asioihin kuin lait jotka ovat puhtaasti tehty suojelemaan kansalaisia (varastaminen, tappaminen, pahoinpitely, kotirauha, raiskaus...jne jne). Tämän lisäksi kyseessä olisi rikosoikeudellinen laki, jotenka rikokseen liittyy muutakin kuin itse rikoksen tekeminen. Rikokseen voidaan yllyttää, harhauttaa ja rikokseen voi liittyä avunanto. Viimeksi mainittuhan tarkoittaa esimerkiksi rikoksen teon mahdollistamista. Seksiä ei voi ostaa ellei siihen joku toinen tarjoa mahdollisuutta. Ongelma periaatteessa voisikin olla sitten siinä, että mahdollistaako oston prostituoitu itse vai kolmas henkilö. Lisäksi pitäisi laissa lukea siitä mitä avunannosta seura.

    Pelottavaa on se, että lakia vahvasti puolustavat eivät näe laissa mitään ongelmaa vaikka se olisi missä muodossa. Tarkoitan lähinnä sitä, että oli kyseessä lähes minkä tahansa lain säätäminen niin sen kannattajienkin pitäisi pystyä näkemään problematiikkaa laissa ainakin siinä vaiheessa kun lakia mietitään. Mutta kun ei niin ei. Diktatuurissa on samankailtaista ajattelua.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Palstan suurin ongelma on seksinoston rajoittamisen vääryys... Femakon pahuus on ääretöntä!

    ...ja miehiin kohdistuva sortotoimi on miesten alkoholinkäyttö, josta käytetään virallisempaa nimitystä "miesten syrjäytyminen". Joka siis on feminismin syy.

    Täällä minun kotikaupungissa on yksi tietty bussipysäkki, missä takuuvarmasti tapaa todisteita miesten syrjimisestä. Eli puliukkoja. Siellä he istuksivat, örveltävät, huutelevat ohikulkijoille, särkevät pulloja, säilyttelevät lapsia ja röyhtäilevät. Mahtavatko he tietääkään olevansa elävä todiste feminismin pahuudesta? Miesten syrjäytyminenhän on todiste miehen sortamisesta,ja se puolestaan on feminismin syytä kaikki.

    Epäilen, että kun kuljen siitä ohi, he eivät hoksaa sitäkään, että tässä heidän silmiensä edessä tepastelee heidän örvellyksensä syy ja peruste.

    Ja minä tyttö kuljen pokkana ohi niin kuin ei mitään! Ihan kuin olisin aivan ulkopuolinen enkä ollenkaan syypää puliukkojen möykkäämiseen! On meillä femakoilla otsaa!!!!

    Käsittääkseni tuota miesten syrjäytymistä koskevat kirjoitukset ovat lähinnä koskeneet sitä, että tasa-arvon lippulaivaa feminismiä ei tuo asia hetkauta suuntaan eikä toiseen vaan ks. henkilöt koetaan jonain pahana. Feminismiä ei siitä kukaan ole syyttänyt.. Tai sanotaan, että juurikaan kukaan tällä palstalla - ihan varmuuden vuoksi.

    Miksi pitäisi paapoa kaiken maailman viinaratteja ja örveltäjiä ja häiriköitä, jotka pilaavat itse oman elämänsä? En aio sen paskasakin takia valvoa ainuttakaan yötä. Ja sitä paitsi,on siinä sikajoukossa naisiakin.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Miksi pitäisi paapoa kaiken maailman viinaratteja ja örveltäjiä ja häiriköitä, jotka pilaavat itse oman elämänsä? En aio sen paskasakin takia valvoa ainuttakaan yötä. Ja sitä paitsi,on siinä sikajoukossa naisiakin.

    Tästäkin samaa mieltä.

    ei todellakaan kiinnosta hörhöjen ongelmat. Pelkkä rasite veronmaksajille ovat.

    Kukaan ei väkisin viinaa toisen kurkkuun kaada.

    Äänestä

  • Kurre_Orava kirjoitti:

    voidaan olla myös sitäkin mieltä, että vaikka ihminen olisi tyhmä niin ei häntä pidä ihan hunningolle jättää tai oman onnensa nojaan...

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Miksi pitäisi paapoa kaiken maailman viinaratteja ja örveltäjiä ja häiriköitä, jotka pilaavat itse oman elämänsä? En aio sen paskasakin takia valvoa ainuttakaan yötä. Ja sitä paitsi,on siinä sikajoukossa naisiakin.

    jos siltä tuntuu. Enkä toki tiedä miten paljon olet feministi tai miten itseäsi sellaiseksi sanot kun en noita kirjoituksiasi ole juurikaan lukenut.

    Mutta tarkoitin sitä, että jos feminismi sanoo ajavansa nimenomaan tasa-arvoa niin tuohon sanaan sisältyy paljon muutakin vain käsitteet mies ja nainen.

    ... jos viinarattejen, örveltäjien ja häiriköiden määrää saataisiin vähennettyä? Ehkä sille ei vaan voi tehdä mitän esim. ennaltaehkäiseviä tai kuntouttavia toimenpiteitä. Joskus jostain luin, että ihmisen elämä on ennalta määrätty.

    Ja asiaan ...

    Taas pitää todeta - Olemme samoilla linjoilla :) Jokainen on oman onnensa seppä. Kaikenlainen tukipolitiikka olisi lopetettava välittömästi.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    voidaan olla myös sitäkin mieltä, että vaikka ihminen olisi tyhmä niin ei häntä pidä ihan hunningolle jättää tai oman onnensa nojaan...

    ... olla pelkästään tyhmä ja eri asia olla häirikkö ja kiusata muita.

    Miksi pitäisi tuntea lämmintä myötätuntoa ihmisiä kohtaan jotka eivät välitä muista kuin itsestään?

    Ei sitä porukkaa tarvitse sääliä, hehän säälivät itse itseään 24 tuntia vuorokaudessa. Ja tekevät sen itsesäälityönsä niin hyvin että "yksinkertainen" ja muut humanistit jäävät kakkoseksi.

    Örveltäjät eivät itse anna muille ihmisille piirun vertaa arvoa vaan ovat sitä mieltä että heillä on oikeus möykätä, rähinöidä,varastella, rikkoa ja sotkea paikkoja, käydä muihin ihmisiin käsiksi, oksennella, särkeä pulloja pientareelle jne.

    Kukaan ei saa edes huomauttaa heille heidän käytöksestään. He ovat mielestään pyhiä ja loukkamattomia ja arvostelun yläpuolella. Menepä sanomaan öykkärille että " älä hei viitsi särkeä pulloja " - niin tämä yrittää särkeä sinun naamasi.

    Miten heillä on kanttia vaatia myötätuntoa, arvonantoa ja huolenpitoa muilta - siis asioita joita eivät itse anna kenellekään? Miksi minun pitäisi mielistellä heitä lässyn-lässyn-jutuilla tyyliin " voi ressukkaa,sinulla oli varmaan vaikea lapsuus..."?

    Säästän humaanisuuteni arvokkaampiin kohteisiin. Vaikkapa näiden öykkäröijien lasista lapsuutta viettäville jälkeläisille.

    en puhunut mitään. Mutta eikö sivistysvaltiomme perustu juuri siihen että kaikkia autetaan, olivat sen avun arvoisia mielestämme tai ei.

    sitten kun sitä tuolla niin kehoitetaan. Että mitä sinä tarkoitat luojan suomilla antimilla?

    jo auteta?

    Onhan noita ilmaisia hoitoloita ja parantoloita holisteille ja nisteille.

    Vai pitäisikö jakaa lisää rahaa tilille, mielestäsi?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    jos siltä tuntuu. Enkä toki tiedä miten paljon olet feministi tai miten itseäsi sellaiseksi sanot kun en noita kirjoituksiasi ole juurikaan lukenut.

    Mutta tarkoitin sitä, että jos feminismi sanoo ajavansa nimenomaan tasa-arvoa niin tuohon sanaan sisältyy paljon muutakin vain käsitteet mies ja nainen.

    Tämäkin on täällä niin perusteeeeellisesti perusteltu.

    Mikset mene vaikka vammaisten palstalle riehumaan ja ihmettelmään miksi kehtaavat puhua tasa-arvosta?

    Jokainen vähänkin ajatteleva yksilö tajuaa kyllä, että tasa-arvo koostuu monista eri tekijöistä. Vaan täällä sitä pitää selitellä ikäänkuin lapselle palapelin tekemistä.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    sitten kun sitä tuolla niin kehoitetaan. Että mitä sinä tarkoitat luojan suomilla antimilla?

    ... hän käsitti asian väärin. Kysymys oli neuvotteluissa käytettävistä avuista (ei antimista). Viittasin lähinnä henkisiin avuihin, joita nainen saattaa käyttää ja mitkä eivät taas ole miehelle suotavia (mm. flirtti). Jörö ymmärsi, että tarkoitan "pulleita purjeita ja peräsintä" ;)

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    voidaan olla myös sitäkin mieltä, että vaikka ihminen olisi tyhmä niin ei häntä pidä ihan hunningolle jättää tai oman onnensa nojaan...

    Kylläpä niitä hörhelöitä ja kännikaloja hyysätään tässä maassa vähintäänkin riittävästi.

    Parhaat käy viemässä terveyskeskuksen laitospaikkoja säännöllisesti kolmen kuukauden välein.

    Käyvät saamassa hoitoa ja ruokaa veronmaksajien varoilla ja sitten onkin kiva taas lähteä huippukunnossa juomaan veronmaksajien rahoja.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    ... olla pelkästään tyhmä ja eri asia olla häirikkö ja kiusata muita.

    Miksi pitäisi tuntea lämmintä myötätuntoa ihmisiä kohtaan jotka eivät välitä muista kuin itsestään?

    Ei sitä porukkaa tarvitse sääliä, hehän säälivät itse itseään 24 tuntia vuorokaudessa. Ja tekevät sen itsesäälityönsä niin hyvin että "yksinkertainen" ja muut humanistit jäävät kakkoseksi.

    Örveltäjät eivät itse anna muille ihmisille piirun vertaa arvoa vaan ovat sitä mieltä että heillä on oikeus möykätä, rähinöidä,varastella, rikkoa ja sotkea paikkoja, käydä muihin ihmisiin käsiksi, oksennella, särkeä pulloja pientareelle jne.

    Kukaan ei saa edes huomauttaa heille heidän käytöksestään. He ovat mielestään pyhiä ja loukkamattomia ja arvostelun yläpuolella. Menepä sanomaan öykkärille että " älä hei viitsi särkeä pulloja " - niin tämä yrittää särkeä sinun naamasi.

    Miten heillä on kanttia vaatia myötätuntoa, arvonantoa ja huolenpitoa muilta - siis asioita joita eivät itse anna kenellekään? Miksi minun pitäisi mielistellä heitä lässyn-lässyn-jutuilla tyyliin " voi ressukkaa,sinulla oli varmaan vaikea lapsuus..."?

    Säästän humaanisuuteni arvokkaampiin kohteisiin. Vaikkapa näiden öykkäröijien lasista lapsuutta viettäville jälkeläisille.

    Hörhöistä täsmälleen samaa mieltä.

    Kaikkien kannalta olisi parempi kun annettaisiin elukoiden ryypätä ja narkata itsensä hengiltä.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... hän käsitti asian väärin. Kysymys oli neuvotteluissa käytettävistä avuista (ei antimista). Viittasin lähinnä henkisiin avuihin, joita nainen saattaa käyttää ja mitkä eivät taas ole miehelle suotavia (mm. flirtti). Jörö ymmärsi, että tarkoitan "pulleita purjeita ja peräsintä" ;)

    sellainen väärinkäsitys sitten varmaan tapahtuu. Kun puhutaan ihmisen erilaisista avuista niin, toiset ymmärtävät ne ulkoisiksi automaattisesti. Kovin seksististä, hyi.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... hän käsitti asian väärin. Kysymys oli neuvotteluissa käytettävistä avuista (ei antimista). Viittasin lähinnä henkisiin avuihin, joita nainen saattaa käyttää ja mitkä eivät taas ole miehelle suotavia (mm. flirtti). Jörö ymmärsi, että tarkoitan "pulleita purjeita ja peräsintä" ;)

    Selvennätkö minulle vähän, mitä ovat nämä luojan suomat henkiset avut, joita juuri naisen tulisi käyttää neuvotteluissa?

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    jo auteta?

    Onhan noita ilmaisia hoitoloita ja parantoloita holisteille ja nisteille.

    Vai pitäisikö jakaa lisää rahaa tilille, mielestäsi?

    Sitä paitsi autettavia on tässä maailmassa niin paljon että on pakko suorittaa pientä karsintaa. Minä autan mieluiten ihmisiä joiden vaikeudet eivät ole heidän omaa syytään. Kuten lapsia, vanhuksia, vammaisia, mielipidevankeja. Ja joiden auttaminen tuottaa tuloksiakin.

    Kun yrität auttaa öykkäriä, teet turhaa työtä. Hanki hänelle työpaikka, ja hän hankkii itselleen sieltä potkut. Hanki hänelle asunto, ja hän hankkii itselleen häädön. Anna hänelle rahaa vaatteisiin ja ruokaan,ja hän käyttää ne rahat viinaan. Tutustuta hänet mukavaan naisen/ mieheen jonka kanssa voisi solmia parisuhteen ja ehyttää elämäänsä sitä kautta, alta aikayksikön.

    Sitä sikalaumaa en auta. Kiehukoon omassa liemessään. Uikoot ne pösilöt itsessäälissään ja uskokoot olevansa Uhreja ja Suuria kärsijöitä ja Sorrettuja ja Herkkiä Hyviä Vinoutuneiden Yhteiskuntarakenteiden Viattomia Sijaiskärsijöitä. Ihan mitä vain, kunhan jättävät minut rauhaan ja kunhan minun ei tarvitse olla sen sakin kanssa missään tekemisissä.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Selvennätkö minulle vähän, mitä ovat nämä luojan suomat henkiset avut, joita juuri naisen tulisi käyttää neuvotteluissa?

    Mailman sivun naiset ovat ohjaillet miehiä seksillä/seksuaalisuudella. Se ei ole ainoastaan ulkoinen ominaisuus. Samaten miehen luontaiseen suojeluvaistoon on kätevä vedota jos tilanne on muuten luisumassa käsistä.

    Mies ei seksuaalisuutta/flirttiä voi käyttää, koska se saatetaan tulkita seks.häirinnäksi.

    Luonnollisesti puhun nyt virallisesta esim. työhön liittyvästä työaikana käytävästä neuvottelusta. Ilmeisesti vapaa-aikana tapahtuva flirttailu ei ole laissa kielletty.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    ... olla pelkästään tyhmä ja eri asia olla häirikkö ja kiusata muita.

    Miksi pitäisi tuntea lämmintä myötätuntoa ihmisiä kohtaan jotka eivät välitä muista kuin itsestään?

    Ei sitä porukkaa tarvitse sääliä, hehän säälivät itse itseään 24 tuntia vuorokaudessa. Ja tekevät sen itsesäälityönsä niin hyvin että "yksinkertainen" ja muut humanistit jäävät kakkoseksi.

    Örveltäjät eivät itse anna muille ihmisille piirun vertaa arvoa vaan ovat sitä mieltä että heillä on oikeus möykätä, rähinöidä,varastella, rikkoa ja sotkea paikkoja, käydä muihin ihmisiin käsiksi, oksennella, särkeä pulloja pientareelle jne.

    Kukaan ei saa edes huomauttaa heille heidän käytöksestään. He ovat mielestään pyhiä ja loukkamattomia ja arvostelun yläpuolella. Menepä sanomaan öykkärille että " älä hei viitsi särkeä pulloja " - niin tämä yrittää särkeä sinun naamasi.

    Miten heillä on kanttia vaatia myötätuntoa, arvonantoa ja huolenpitoa muilta - siis asioita joita eivät itse anna kenellekään? Miksi minun pitäisi mielistellä heitä lässyn-lässyn-jutuilla tyyliin " voi ressukkaa,sinulla oli varmaan vaikea lapsuus..."?

    Säästän humaanisuuteni arvokkaampiin kohteisiin. Vaikkapa näiden öykkäröijien lasista lapsuutta viettäville jälkeläisille.

    Kansanliike vastustamaan halpakaljan myyntiä lasipulloissa!! Ystävälle tuli kuukausi takaperin 150 euron keikka eläinlääkärille - plus sitten inhimilliset - - äh, animaaliset kärsimykset päälle!

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Mailman sivun naiset ovat ohjaillet miehiä seksillä/seksuaalisuudella. Se ei ole ainoastaan ulkoinen ominaisuus. Samaten miehen luontaiseen suojeluvaistoon on kätevä vedota jos tilanne on muuten luisumassa käsistä.

    Mies ei seksuaalisuutta/flirttiä voi käyttää, koska se saatetaan tulkita seks.häirinnäksi.

    Luonnollisesti puhun nyt virallisesta esim. työhön liittyvästä työaikana käytävästä neuvottelusta. Ilmeisesti vapaa-aikana tapahtuva flirttailu ei ole laissa kielletty.

    Odotan innolla aikaa, jolloin mies tuo neuvottelupöytään koko miehisen, luojalta saamansa flirttiarsenaalin, jotta saan heittää hänet pellolle, ennen kuin hän on ehtinyt avata suutaan. ;)

    ..............

    On surullista, että vanhakantaiset ajatukset naisesta ovat edelleen elossa. Nainen nähdään huorana, madonnana tai äitinä. Kyrpä teidän kanssanne, jotka noin ajattelette! :(

    Sinänsä neuvottelutilanne ei eroa millään tavalla muusta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Neuvottelutilanteessa on käytössä ihan se sama henkinen arsenaali kuin muulloinkin. Miehen ei tosin parane flirttailla, ettei tule pallo jalkaan.

    Äänestä

  • Kurre_Orava kirjoitti:

    Kylläpä niitä hörhelöitä ja kännikaloja hyysätään tässä maassa vähintäänkin riittävästi.

    Parhaat käy viemässä terveyskeskuksen laitospaikkoja säännöllisesti kolmen kuukauden välein.

    Käyvät saamassa hoitoa ja ruokaa veronmaksajien varoilla ja sitten onkin kiva taas lähteä huippukunnossa juomaan veronmaksajien rahoja.

    ehkä sitten vain karsia pois heidän hoidostaan ja tueastaan? Vai pitäisikö pitää linja ennallaan?

    Itse en oikein tiedä. Jos puhumme syrjäytyneistä niin sinne mahtuu sitä öykkäriä ja muuta sellaista. Mutta on siellä syrjäytyneinä esim entisiä yrittäjiä, joilta on esim konkurssi vienyt kaiken. Sieltä löytyy onnettomuuksien uhreja, jotka eivät ole henkisesti toipuneet - kuten rikosten uhreja. Lisäki omaisten menettäneitä jne jne.. Henkinen vahvuus ei ole kaikille sama.

    Noh, mene ja tiedä.

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Tämäkin on täällä niin perusteeeeellisesti perusteltu.

    Mikset mene vaikka vammaisten palstalle riehumaan ja ihmettelmään miksi kehtaavat puhua tasa-arvosta?

    Jokainen vähänkin ajatteleva yksilö tajuaa kyllä, että tasa-arvo koostuu monista eri tekijöistä. Vaan täällä sitä pitää selitellä ikäänkuin lapselle palapelin tekemistä.

    Vammaisten etuja ajavat puhuvat nimenomaan vammaisten eduista. Eivät suinkaan hae samanlaisia vapauksia ja velvollisuuksia vaan aivan erilaisia kuin ei vammaisilla ihmisillä on. Ja nimenomaan etuja vammaiset tarvitsevat pärjätäkseen elämässä. Ja vielä tämän lisäksi on sivistysvaltioon kuuluvaa huolehtia myös vammaisista parhaamme mukaan. Eli suoda heille heidän tarvitsemiaan etuja. Naiseus ei ole vammaisuutta.

    Katsotaan miten tuohon viimeiseen lauseeseen tartutaan.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    jo auteta?

    Onhan noita ilmaisia hoitoloita ja parantoloita holisteille ja nisteille.

    Vai pitäisikö jakaa lisää rahaa tilille, mielestäsi?

    Ehkä pitäisi vain muutta hoitotapoja?? Kävikö mielessä. Nykyiset eivät ilmeisesti tepsi.

    Äänestä

  • UPDATE_5813331 kirjoitti:

    Sitä paitsi autettavia on tässä maailmassa niin paljon että on pakko suorittaa pientä karsintaa. Minä autan mieluiten ihmisiä joiden vaikeudet eivät ole heidän omaa syytään. Kuten lapsia, vanhuksia, vammaisia, mielipidevankeja. Ja joiden auttaminen tuottaa tuloksiakin.

    Kun yrität auttaa öykkäriä, teet turhaa työtä. Hanki hänelle työpaikka, ja hän hankkii itselleen sieltä potkut. Hanki hänelle asunto, ja hän hankkii itselleen häädön. Anna hänelle rahaa vaatteisiin ja ruokaan,ja hän käyttää ne rahat viinaan. Tutustuta hänet mukavaan naisen/ mieheen jonka kanssa voisi solmia parisuhteen ja ehyttää elämäänsä sitä kautta, alta aikayksikön.

    Sitä sikalaumaa en auta. Kiehukoon omassa liemessään. Uikoot ne pösilöt itsessäälissään ja uskokoot olevansa Uhreja ja Suuria kärsijöitä ja Sorrettuja ja Herkkiä Hyviä Vinoutuneiden Yhteiskuntarakenteiden Viattomia Sijaiskärsijöitä. Ihan mitä vain, kunhan jättävät minut rauhaan ja kunhan minun ei tarvitse olla sen sakin kanssa missään tekemisissä.

    taakse koko porukka.

    Eikö sitten pitäisi tehdä jotain muuta kuin vain antaa? Olisiko muita vaihtoehtoja. Sehän tässä mättääkin, että auttamisella ymmärretään välittömästi kaiken antamista ilmaiseksi. Enkä tarkoita että vastine pitäisi olla rahaa, sitä heillä ei ole. Aikaa sitäkin enemmän.

    En ymmärrä sitä holhouspolitiikkaa, joka vahvemmin ja vahvemmin tulee poliitiikassamme esiin. Kaikki tämä nykyinen meno on seurausta siitä, että ihmiselle on opetettu heidän olevan uhreja. On helppoa syyttää muita.

    Miksi siis tahia samaa holhousta ja samalla kiukutella että spurgut ja hullut vie meidän rahat.

    Äänestä

Tämähän on tiedetty. Toivottavasti moinen propaganda tälläkin palstalla vihdoin päättyy. Minkälaisiin työtehtäviin "vannoutunut" naisasianainen sitten sopii? Ajamaan julkisissa organisaatioissa sp:n tasa-arvoasioita? Opettamaan lapsia ja nuoria (poikia ja tyttöjä)? Esimieheksi työpaikalle, jossa on sekä naisia että miehiä? Sopisiko "vannoutunut" miesasiamies näihin tehtäviin?

Äänestä

Ei sinne nykyään niin moni mies halua tunkea joukkoon. Mutta olis todella hyvä jos miesopettajia olisi paljon enempi, vaikka pelkästään miehiä.

Päiväkodeissakin kun on vaan naisia.

Äänestä
  • Käsittääkseni koulun johto on hyvinkin miesvaltaista, tai ainakin menee tasan? Eivätkö rehtoritkin ole pääosin miehiä?

    Äänestä

  • perustein? kirjoitti:

    Käsittääkseni koulun johto on hyvinkin miesvaltaista, tai ainakin menee tasan? Eivätkö rehtoritkin ole pääosin miehiä?

    mutta Ruotsissa on paljon, ehkä enemmistö, naisrehtoreita. Rehtorin virka Ruotsissa on taloudenhoitajan. Rehtorit ovat melkein aina kokouksissa tai muuten pois koulusta.

    Rehtorin lisäksi on pikku-rehtoreita jotka tekevät lukujärjestyksen ja toimivat puheenjohtajana omassa opettajaryhmässään jne.

    Sitten en tiedä miten pikku kouluissa toimii mutta Tukholmassa ovat koulut isoja. Tyttäreni koulussa oli noin 1800 oppilasta, lukiossa.

    Perinteisesti opettajat ovat naisia. Ongelmalapsien kanssa naisopettajat "regretioivat" ( mitä lieneen suomeksi?) äidin rooliin. Huolenpito, hoivaus ja hyväkyminen ei auta näitä ongelmalapsia ja terveemmätkin lapset eivät opi vastuuntuntoa niin hyvin naisoepttajilta kuin miesopettajilta.

    Nyt tietysti ei ole opettajien vika että joukossa on aina lapsia joilla on vaikeuksia pärjätä ylipäätänsä, mutta asiaa ei auta myöskään se että heitä hoivataan.

    Nämä lapset, kuten terveemmätkin lapset tarvitsevat oppia tekemään valintoja. Ongelmalapset, ja heitä on nykyisessä modernissa yhtesikunnassa paljon, eivät ole koskaan saaneet oppia haluamaan.

    Nuoret sanovat ettei heitä huvita, ei he jaksa, he eivät halua... haluammalla he oppivat tekemään valintoja ja valintoja tehden he oppivat ottamaan vastuuta, itsestään ja toisista, ja vastuu velvoittaa jne.

    Muuten nämä lapset ja terveemmätkin lapset hakeutuvat osakulttuureihin joissa he saavat tukea omalle pasiisiviselle, vastuuntunnottomalle käyttätymiselleen.

    Tahto, halu on hyvinvoinnin valttikortti. Tahtova ottaa vastuuta, hän ottaa vastuun myös omista teoistaan ja niitten seurauksista.

    Miehet yleensä ovat parempana esimerkkinä lapsille vastuunotosta, rajojen tekemisestä ja vaatimuksien täyttämisestä kuin naiset. Naiset alkavat jäkättämään ja sitten antavat periksi tai lellivät. Mutta poikkeuksiakin löytyy tietysti. Kirjoitin pari päivää sitten tästä jo, en ala enempää selitäämään...

    Opettajat ovat vanhempien jatke, koska vanhemmat ovat töissä niin opettajat sosialisoivat lapsia koulussa, valmentavat heitä aikuisuuteen.

    Naisopettaja voi olla tarpeen eka luokalla joillekkin lapsille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

P.e.p.e. kirjoitti:

... he ajaisivat samoja etuoikeuksia myös miehille ja samaoja rajoituksia myös naisille. Nyt tilanne on se, että miestä ollaan ajamassa todella ahtaalle kun vastaavasti naisten valinnanmahdollisuuksia voimallisesti pyritään lisäämään. Mielestäni valintojen määrän laajuus pitäisi huomioida tasa-arvokeskustelussa? Samalla kun surkutellaan miesvaltaisuutta, naisvaltaisuus sivutetaan lähinnä miesten omana valintana (ahneutena jne.). Onko miesnäkökulmaa olemassa? Itse en ole kuullut kuin naisnäkökulmasta. Itse ainakin kaipaisin nopeita toimia, jotta peruskouluihin ja lukioihin saataisiin tasapuolisesti miesopettajia. Palkkataso ei ole ongelma. Syy on jossain muualla.

PS: Ovatko sukupuolet todella näin erilaisia feministien näkölulmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu