Ajattelin laihduttaa sillä tavalla, että kerran päivässä (iltapäivällä) syön ihan normaalin kotiruoan parin leipäviipaleen ja rasvattoman maidon kanssa. Muuten päivän mittaan syön vain kasviksia, hedelmiä, rasvattomia jogurtteja tai Nutrilett-patukoita. Juon tietenkin päivän aikana paljon teetä, vettä ja makean nälkään PepsiMaxia.
Perheellinen kun on, niin ei viitsi jättää ruokaa syömättä, kun kuitenkin joutuu sen tekemään eikä tarkoitus ole kuitenkaan mättää lautaselle mitään järjetöntä annosta.
Mikä olisi teidän mielipide tästä? Voisiko olla hyvä juttu?
Perheellinen kun on, niin ei viitsi jättää ruokaa syömättä, kun kuitenkin joutuu sen tekemään eikä tarkoitus ole kuitenkaan mättää lautaselle mitään järjetöntä annosta.
Mikä olisi teidän mielipide tästä? Voisiko olla hyvä juttu?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yksi kotiruoka-ateria on helposti yli 1500 kilokaloriaa, jota pidetään laihduttajan noin maksimiannoksena päivässä. Se kotiruoka puoleen ja tarkkuutta muuhun syömiseen niin sitten saattaa painokin pudota.
Sitä energiaa kannattaa kuiten arvioida. Ja energian kulutusta lisätä.
mitä ihmettä sä syöt kotosalla, jos saat yhdeksi kotiruoka-ateriaksi 1500 kcal????
Esim 250 g makaronilaatikkoa on 295 kcal noin, jauhelihakeitto 220 g on noin 112 kcal, 300 grammaa jauhelihakastiketta ja spagettia 450 kcal
1 ruisleivän palassa noin 60 kcal, 1 tl 60%rasvaa on noin 27 kcal, 1 lasi rasvatonta maitoa on noin 66 kcal
Ei ole ollenkaan tavatonta saada aterialla 1500 kilokaloriaa. Ei ole edes mikään erikoinen lautasellinen ja santsit päälle. Jälkiruuastakin kertyy helposti 500 kilokaloriaa ja jopa reilustikin yli.
Huhhuhhuh ajattelutapa eli aterioiden energiasisällön vähättely onkin yksi suuri syy suomalaisten liikakiloihin. Ei kertakaikkiaan ole tajua kalorien kertymästä. Noikin esittämäsi antaa hyvän pohjan 1500 kilokalorian aterialle. Lisukkeet lisäävät kalorit helposti kaksinkertaisiksi. Ja esittämäsi annokset ovat pienehköjä.
"Laihdutin" on yllättävän oikeassa.
Kyllä 1500 kaloria/ateria on aika hiton paljon! Sen saa ehkä syötyä yhdellä aterialla jos vetää kunnon tuplajuusto-salami-pizzan! Jos syö ns. tavallista kotiruokaa ja suht normaaleja n. 300-400 gramman annoksia niin 1500 kcal ei oo lähelläkään!
Kun noita 1500 kilokalorin malliaterioita tehtiin, niin ei ollut mikään temppu rakentaa 1000 kilokalorin pääateriaa ja 500 kilokalorin jälkiruokaa.
Ihmeteltävän helposti saa yhteen ateriaan sen 1500 kilokaloriaa. Ja on tosiaan hiton paljon.
En suinkaan tarkoittanut että 1500 kilokalorin ateria olisi tyypillinen ateria. Vaan halusin tuoda esille sen, että yhteenkin ateriaan sopii helposti 1500 kilokaloriaa.
En ajatellut että luetun ymmärtämisessä olisi näin paljon vaikeuksia.
tässä asiassa, helposti kotiruoalla kaloreja kertyy. Miksi pitää yrittää keksiä erilaisia ruokamalleja vain sen takia, ettei yksinkertaisesti halua vähentää radikaalisti kalorimääräänsä ja "näkemään nälkääkin" (eivät kuitenkaan kaikki) painon pudotuksessa. Turhahan on sitten valittaa tulosten vähyydestä, mikäli jatkuvasti keksii tekosyitä malliin; "enköhän voi syödä tätäkin, jos..."
Söin äsken ruoan, muussia ja nakit, ruisleipää ja rasvatonta maitoa. Laskin yläkanttiin ja sain silti "vain" 950 kaloria, mitään voita en muussissa käytä ja leivän päälläkin vain sipaisu Pro-Activia. Söin suhteellisen ison annoksen, mutta tarkoitus onkin syödä vasta aika myöhään illalla iltapala, kun on menoja. Sitten vain appelsiinia, porkkanaa ja jogurttia tai jotain vastaavaa. Yritän syödä mahdollisimman monipuolisesti, että en kyllästy.
Keittokinkkuja tms. en nyt ihan heti ala syömään, on jotenkin niin raskas olo, että tuntuu, ettei lihaa ainakaan vielä kaipaa, näin lämpimällä säällä hedelmät maistuvat!
Perinteisessä muusissa voi olla annoksessa voita 300 kilokalorin verran, niin kevyehkölläkin jälkiruualla olisi tullut helposti 1500 kilokalorin ateria. Eikä tarvi laskea edes yläkanttiin.
Kyllähän yhteen ateriaan saa vaikka 5000 kaloria mahtumaan ku tarpeeks syö! Ja aika tuhti annos (laihduttajalle) täytyy olla että saa ne ihmeelliset 1500 kcal kasaan, tai sitte ruuan täytyy olla tosi lihottavaa. Ja sitten vielä: Kuka vähänkään älyä käyttävä laihduttaja yleensäkään syö yhdellä aterialla em. kalorimäärän edestä, puhumattakaan mistään 500 kalorin jälkkäreistä? Mistä ne malliateriat koostui? Ja hyvin kyllä oli teksti ymmärrettävissä! :-)
Missähän kohdassa väitin laihduttajan aterian sisältävän 1500 kilokaloria.
Yritin tuoda vain esille sen, että helposti ateria sisältää 1500 kilokaloria. En mitään muuta.
Taitaa luetun ymmärtäminen olla todella hakusessa.
Et varmaan ymmärrä nytkään mitä tarkoitan!
...ja lue uudelleen toi eka viesti mistä tää keskustelu yleensä alkoi!!! Laihduttajatar67 kysyi muiden mielipidettä LAIHDUTUS-suunnitelmalleen!!! Ilmoitti myös syövänsä normaalia kotiruokaa, eikä mitään järjettömiä annoksia, niin heti on yks varoittamassa kuinka yhdellä aterialla saa helposti järjettömän kalorimäärän kasaan! Taitaa olla ihan jossain muualla ongelmia ton luetun ymmärtämisen kanssa!!!
Ei kyllä normaalikokoisessa kotiruoka-annoksessa helposti ole 1500 kcal. Monet eivät myöskään syö sitä jälkiruokaa päivittäin ja kuten aloittaja kirjoitti, syö hän kohtuullisen annoksen ruokaa, leipää ja maitoa. Jälkkäri on ihan oma juttunsa sitten. Ei kohtuullinen annos normaalirasvaista ruokaa pidä sisällään 1500kcal. Edes normaalikokoisessa pizzassa täysrasvaisella juustolla ei ole 1500kcal.
Hyvähän on toki olla tarkkana, sillä salakavalia kaloreita kertyy pikku jutuista yllättävän paljon. Hyvä, että asiasta mainittiin, mutta turha pelotella 1500kcal annoksen olevan tavanomainen. Jos ihmisen "normaaliannos" on kaksi perunaa, jotakin lihakastiketta ja lähes puoli lautasellista salaattia ja päälle ruisleipää ja rasvatonta maitoa, ei siitä tule yli 1000kcal, jos ei sitten ruoanlaitossa käytetä täysrasvaista kermaa ja voita sekä rasvaista maitoa. Ja tuskin laihduttaja käyttää...
Mutta kaiken kaikkiaan, kannattaa olla tarkkana ruokiensa kanssa, sillä lähemmäs 1000kcal voi kertyä ateriaan aivan huomaamatta, jos syö ruoan kanssa useamman leivän ja sivelee niille vielä kohtuullisesti voita tms. Parempi jättää leipä aterialla syömättä, jos ei ruoka ole sitten keveämpi keitto tai salaatti. Tavalliset nakit ja muusit tai makaronilaatikot eivät kaipaa leipää kylkeensä, vaan pelkkä salaatti ja juoma riittää. Leivät on parempi jättää aamu- ja välipaloille.
Sinun ei todellakaan pidä murehtia sitä, että et viitsi jättää ruokaa syömättä. Tavallinen kevyt (eli ei mikään superjuustoinen tai tosi rasvaisesta lihasta tehty) kotiruoka on oikein hyvää laihduttajalle, kunhan sitä tosiaan ei mätä hulluja annoksia.
Laihduttajan pitäisi syödä säännöllisesti ja kunnon ruokaa eikä todellakaan jättää aterioita väliin. Tässä karkea ruoka-aikataulu: aamupala (klo 7-9, eli ihan oman aikataulusi mukaan), lounas (klo 11-13), välipala (klo 15 aikaan), päivällinen (klo 16-18) ja iltapala (klo 21 aikaan). Eli olisi hyvä syödä noin kolmen tunnin välein, ettei nälkä pääse yllättämään. Kellonajat ovat vain havainnollistamassa, sillä kullakinhan on oma rytminsä. Aikaisemmin heränneet kaipaavat lounasta jo yhdeltätoista, kun kymmeneltä ylös kömpineet popsivat sitä vasta yhden kahden maissa.
Suunnittelemallasi ruokavaliolla ravintosi kuulostaa turhan yksipuoliselta, joten muista, että laihduttaja saa syödä ihan normaaleja ruokia, kunhan muistaa tarkkailla ruuan laatua ja määrää.
Aamupalaksi sopii esim. annos puuroa sokeritonta mehukeittoa ja lasi rasvatonta maitoa tai pari palaa ruisleipää, rasvatonta jogurttia, ihan mikä maistuu. Lounaaksi ehkä kevyempi lämmin ateria (keittoa tms.) tai ruokaisa salaatti, välipalaksi hedelmä tai leipäviipale, päivälliseksi sitten ehkä se "raskaampi" kotiruoka ja iltapalaksi vaikkapa rahkaa hedelmillä, mehukeittoa, pala leipää tms. (nämä siis ovat tietysti ihan pelkkiä esimerkkejä, sitähän saa popsia mitä haluaa, kunhan pitää kalorimäärät kurissa). Ja tietysti kaikille aterioille jotakin vihanneksia tai hedelmiä lisämahantäytteeksi, ettei sitä raskaampaa ruokaa tarvitse popsia valtaisaa annosta nälän karkottamiseksi.
Voit siis syödä ihan tavallista ruokaa, kunhan pysyt annoskoon kanssa aisoissa ja valitset keveimpiä vaihtoehtoja ruoka-aineissa. Vaihda käyttämäsi tuotteet järjestelmällisesti vähärasvaisempiin tai rasvattomiin versioihin, niin ruokavaliosi kevenee jo kummasti. Ja syö säännöllisesti.
Monipuolisuus on avain siihen, että jaksaa pysyä dieetillä eikä laihdutusinto lopahda alkuunsa. Pelkillä vihanneksilla, rasvattomalla jogurtilla ja Nutriletteilla kyllästyt todennäköisesti aika nopeasti laihduttamiseen. Lisäksi et saa noista kovinkaan paljon terveellistä kuitua, mitä on tummassa leivässä, puurossa yms. joten lisäähän nyt ainakin leipäpala aamuusi. Samaten proteiineja olisi hyvä saada muulloinkin kuin pelkällä päivällisellä, joten pala kevyttä leikkelettä tai raejuustoa leivälle aamuisin, niin kuulostaa jo paremmalta. Ilman erityisiä laihispatukoitakin pääset hoikempaan kuntoon.
Oma dieettini menee suurin piirtein näin:
aamupala: turkkilaista jugurttia muutama ruokalusikallinen itsetehdyn puolukkahillon kanssa, kahvia ja vettä
lounas: ruispala (molemmat puolet) täytteenä vähän avokadoa ja lihahyytelöä/juustoa/tomaattia tms.
välipala: banaani
illallinen: iso salaatti ja naudan ulkofilettä
iltapala: omena, 5 % juustoa.
Tulosta syntyy. Kävin eilen lääkärissä ja jouduin antamaan myös virtsanäytteen. Lääkäri totesi, että ketoosiarvot ovat reippaasti miinuksella, eli laihdutuminen on käynnissä, kun keho polttaa omia "rakennusaineitaan".
"ketoosiarvot ovat reippaasti miinuksella"
tarkoitkit kai plussalla:) Jos noi on miinuksella, et ole ketoositilassa, jossa rasva palaa vauhdilla (tai ainakin pitäisi palaa)
noita 1500 kalorin kotiruokia. Katsokaa mistä vain, ohjeesta, niin kotiruoka- annos on esim 3 lihapullaa, kaksi perunaa, vähän soossia ja raasteita. Ei siinä tosiaan ole tuhatta kaloria. Kaupan einekset, esim lihapullat ja muusi ovat hyviä esimerkkejä, tosin n 400 Kcal. Oma suosikkini ja ainut eines jota syön on kalapaistos, 300 kcal. Siihen leivät j maito, niin ok annos, 500 kcal about.
IHmettelen tuossa listassasi niitä Nutrilett patukoita. Ovat aika kalorisia, ei toki normaalien suklaa- ym energiapatukoiden tasoa. kannattaa syödä tosiaan 5 kertaa päiväsä kevyestri, ei tule nälkä ja ei syö seuravalla aterialla liikaa. Hyviä ovat esim kaurapuuro tai vastavat, ei sokeria, riisiä, vaaleaa pastaa, vaaleaa leipää (pl kuitupitoiset erikosleivät) tai perunaa yli tuon 2 per kerta. Silloin saa nälän pois pitkäksi aikaa. Sokeri ym vievät nälän pois vain lyhyeksi aikaa. Lihaa tai muuta proteiinia 100-200 g per päivä oman painon liikuntatilanteen mukaan ja pari litraa vetta solujen aineenvaihdunnan varmistamiseksi. Se vesi on kuin tuuletus kotona: raikasta sisään, vanhat kuonat ulos
Jos olet todella järkyttävän ylipainoinen niin toi voi toimia mutta muuten ei. Esim mainitsemasi 950 kcalin kotiruoka kaksi naturdiet/nutrilett -patukkaa pari omenaa ja appelsiini reilu annos kasviksia mahdolliset kahvit/teet maitoineen yms. tekee väkisinkin 1500-1600 kcal päivässä. Jos urheilet paljon (joka päivä), paino kyllä putoaa, mutta kun normaalisti energiankulutus ainakin hiukan laskee laihduttaessa niin tuolla kalorimäärällä ei kyllä tuloksia synny.
En syö kuin yhden Nutriletin päivän aikana ja se on ihan maksimi. Pari patukkaa on jäljellä ja ne syön pois, siinä se :) Kahviin ja teehen en käytä maitoa enkä sokeria.
Tänään ei mennyt kuin tuo yksi Nutrilett-patukka, yksi appelsiini, tomaatti, kurkkua ja porkkana tuon kotisafkan lisäksi, ai niin ja aamulla söin rasvattoman jogurtin.
Eli ei millään tee edes 1500 kaloria tälle päivälle! Olo on loistava ja nyt on mennyt hienosti pari päivää.
Ja ylipainoa löytyy, painoindeksi on 29,7 eli on tässä läskiä ihan riittämiin...
Kotiruokatyyppinen laitoskeittiö:
Lounas ja päivällinen:
ns. perusannos 1200 - 1300 kilokaloria. Salaattiin lisäksi tarjolla hieman raskaampi kastike erikseen perusöljykastikkeen lisäksi. Saa santsata ja myös santsataan.
Jälkiruoka vaihtelee enemmän 200 - 600 kilokaloria.
Mitoitusperusteena ruumiillista työtä tekevän kulutus.
"ns. perusannos 1200 - 1300 kilokaloria"
Pitää olla aika iso annoskoko, hevosetko siellä syö:)
Normaaliin arki/kotiruokaan ei tuommoista kalorimäärää saa uppoamaan yhteen annokseen, keittoruuissa hyvä jos kattilalliseen saa tuon kalorimäärän. Tietysti jos sinne kuohukermaa ja voita tukkii, niin alkaa niitä kaloreja tulla.