Avoliittomme on kestänyt kolmisen vuotta, seurustelu nelisen vuotta. Nyt on minun mittani tullut täyteen. Elämä on mennyt aina miehen mielen mukaan. Jos olen sanonut aidosti mielipiteeni hän on uhannut erolla. Nyt sitten lopultakin minulta loppui yrittämisen halu. Olen pyörittänyt taloutta yksin. Onneksi ei meillä ole lapsia. Hän ei ole niitä halunnut. Viikot hän on työnsä takia poissa, ehkä siksi olen antanut tämän jatkua.
Olen pyristellyt eroon jo pidemmän aikaa. Eksynyt jopa hakemaan lohtua toiselta. Kai tsitä halusi osoittaa olevansa nainen. Kotona ei toiselta lämpöä tai läheisyyttä herunut.Olin itsestäänselvyys jota ei tarvinnut noteerata mitenkään. Viime aikoina hän tosin on alkanut haluamaan. Minä taas voin fyysisesti pahoin hänen läheisyydestään.
Tämä on nyt aika sekavaa sepustusta, joten yritän mennä asiaan. Asunto jossa asumme on minun. Hän ei ole halukas muuttamaan. Vannoo rakkauttaan ja muuttumisen haluaan. En jaksa uskoa enää. Miten saan hänet pois tästä asunnosta? Olen yrittänyt olla kiltti ja erota kauniisti, mutta ei se näytä johtavan mihinkään. Nyt hän jo uhkailee itsemurhalla, yrittikin jo sitä. Tosin vain huomiohakuisesti. En tiedä....voimat minulta loppuu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sinun syysi, jos miesystäväsi on niin tyhmä, että itsemurhaa yrittää ja jos vaikka onnistuisikin siinä. Siitä ei voi syyttää kuin itseään, sinua ei voi syyllistää. On hyvin ala-arvoinen tapa yrittää kiristää ja manipuloida toisen tunteita uhkaamalla itsemurhalla.
määräaika, koska viimeistään pitää muuttaa. Jos ei sitä oma-aloitteisesti tee, hanki itsellesi apua ja siirrä hänen tavaransa vaikka rappukäytävään ja vaihdata lukot oveen. Sinulla on täysi vapaus aloittaa uusi elämä, niin halutessasi. Jos ei kerran hyvällä, niin pahalla sitten.
Hei,
samassa tianteessa muun suhteen (asunto minun, mies ei lähde jne) mutta meillä myös yhteisiä lapsia.
Olen 5 v yrittänyt ja yrittänyt elää yksin kaksin mutta ei tästä tule mitään. Mies elää kuin perhettä ei olisi, vastuu kaikesta on minulla aina ollut, apua ei saa taloudellista eikä käytännöllistä. Patalaiskaa kaljanlitkijä ressukka. Ei suostu muuttamaan, eikä muuttumaan.
Kaipaan lähinnä tietoa että mitä laillisia keinoja on tässä tilanteessa? Avioero olisi helpompaa, paperit vaan vetämään ja sillä siisti.
En siis kaipaa läksytystä siitä että "mitäs menit tekemään tollaselle lapsia". Tehty mikä tehty, ihania muksuja ovat, niitä en kadu. Lasten puolesta harmittaa että en parempaa isää heille älynnyt odottaa.