Olen 50 nainen. Luin eräästä iltapäivälehdestä nykyäänkin perheissä vaikuttavasta väkivallasta.Siinä kerrottiin, että perheväkivallasta kärsivien perheiden lapset hyväksyvät hiljaa aikuisena huonon kohtelun, ja jopa kuvittelevat sitä rakkaudeksi.Allekirjoitan tämän täysin.
Olen itse lapsuudessa kärsinyt vanhempien alkoholin käytöstä, samoin vuotta nuorempi veljeni.
Kun olin lapsi, ehkä n.2,5 vuotias; muistan vieläkin, että huusin, koska vatsaan sattui, oli nälkä, ja nuori äitini(19v) istui peilin edessä ja meikkasi itseään.
Isäni oli kaupanhoitajana(26v) tuolloin, ja kuuli huutoni kauppaan asti. Tuli katsomaan mikä hätänä, ja ihmetteli äidilleni mikä minulla on. Äiti ei korvaansa lotkauttanut.Sanoi, ettei tiedä mikä minulla on!
No, isä kysyi olenko ruokaa saanut; johon äitini vastasi ei.
Kun isän työ päättyi, alkoi uusi riitely siitä, että äitini pitäisi kun kotona kerran oli, antaa lapsille ruokaa. Tästä kovasta äänestä aloin jälleen itkemään.Sain siitä itkemisestä itsekin selkääni, josta huusin vielä enemmän.
Tästä johtuu, etten vieläkään voi kuunnella riitelyä, enkä edes halua riidellä.Enkä osaa pitää puoliani.
Muistan vieläkin sen tunteen, ja kun pikkuveljeni heräsi, hänkin rupesi huutamaan nälkäänsä. Olin aivan paniikissa, että jos hänkin huutaa saan taas selkääni, joten yritin hiljentää veljeäni.
Kun tulin vanhemmaksi, olin kuulemma raapinut veljeäni; en tiedä miksi?
Veljeni oli kuitenkin äidilleni kaikki kaikessa, ja minä sain pärjätä isän avustaman elämäni ensivuodet. Olen sen näin kokenut.
Monasti kansakouluikäisenä koin viikonloput aivan kauheaksi. En voinut kutsua kavereitani kotiin, sillä molemmat vanhemapni olivat kännissä. Koti oli siivoton, sillä äitini ei tehnyt kotona mitään. Hän todellakin istui peilin edessä ja laittoi itseään.Ruokana oli isän keittämät perunat, ja maustesilakkapurkki pöydässä. Voi kun kadehdin niitä kavereita, joita joskus odottelin heidän kotonaan; siellä oli siistiä, ja ruokana oli lihapullia ja perunamuussia:))
Vaatteita oli tuohon aikaa muutenkin vaikea saada, mutta äidin sisko ompeli, ja saimme vaatteita edes joskus päällemme.Äidillä sensijaan oli kaikenlaisia kiiltäviä pukuja tehtynä, ja niitä hän sovitteli päivät pitkät. En yhtään ihmettele, että heillä riitoja tuli, sillä äitini oli mielestäni aivan vastuuntunnoton ihminen; siis uusavuton. Hän ei osannut tehdä mitään.Ja isäni joutui tekemään pitkän työpäivän, ja vielä kotona kaikki.
Olen itse 4 lapsen äiti, eikä kenenkään lapsen ole tarvinnut kotonaan kuulla riitelyä, ja kun olin kotona, oli ruoka aina pöydässä.
Ja se, että lasteni isä löysi ystävättereni, oli piste siihen mennessä koetulle elämälleni. Kärsin siitä 5 vuotta lasten takia, ja sitten erosimme, kun en enää jaksanut.
Nykyisessä suhteessani ole riidellyt enemmän kuin vanhassa suhteessa koko 21 v:n aikana. En jaksa enään, vaikka mies hokeekin rakastavansa minua.
Tuo lehden artikkeli avasi silmäni siitä, että olen lapsuuteni vanki jossain määrin?! En osaa tehdä "oikeita" päätöksiä itselleni, vaan kärsin vaan, ja kuvittelen sen olevan "rakkautta"?
Olen itse lapsuudessa kärsinyt vanhempien alkoholin käytöstä, samoin vuotta nuorempi veljeni.
Kun olin lapsi, ehkä n.2,5 vuotias; muistan vieläkin, että huusin, koska vatsaan sattui, oli nälkä, ja nuori äitini(19v) istui peilin edessä ja meikkasi itseään.
Isäni oli kaupanhoitajana(26v) tuolloin, ja kuuli huutoni kauppaan asti. Tuli katsomaan mikä hätänä, ja ihmetteli äidilleni mikä minulla on. Äiti ei korvaansa lotkauttanut.Sanoi, ettei tiedä mikä minulla on!
No, isä kysyi olenko ruokaa saanut; johon äitini vastasi ei.
Kun isän työ päättyi, alkoi uusi riitely siitä, että äitini pitäisi kun kotona kerran oli, antaa lapsille ruokaa. Tästä kovasta äänestä aloin jälleen itkemään.Sain siitä itkemisestä itsekin selkääni, josta huusin vielä enemmän.
Tästä johtuu, etten vieläkään voi kuunnella riitelyä, enkä edes halua riidellä.Enkä osaa pitää puoliani.
Muistan vieläkin sen tunteen, ja kun pikkuveljeni heräsi, hänkin rupesi huutamaan nälkäänsä. Olin aivan paniikissa, että jos hänkin huutaa saan taas selkääni, joten yritin hiljentää veljeäni.
Kun tulin vanhemmaksi, olin kuulemma raapinut veljeäni; en tiedä miksi?
Veljeni oli kuitenkin äidilleni kaikki kaikessa, ja minä sain pärjätä isän avustaman elämäni ensivuodet. Olen sen näin kokenut.
Monasti kansakouluikäisenä koin viikonloput aivan kauheaksi. En voinut kutsua kavereitani kotiin, sillä molemmat vanhemapni olivat kännissä. Koti oli siivoton, sillä äitini ei tehnyt kotona mitään. Hän todellakin istui peilin edessä ja laittoi itseään.Ruokana oli isän keittämät perunat, ja maustesilakkapurkki pöydässä. Voi kun kadehdin niitä kavereita, joita joskus odottelin heidän kotonaan; siellä oli siistiä, ja ruokana oli lihapullia ja perunamuussia:))
Vaatteita oli tuohon aikaa muutenkin vaikea saada, mutta äidin sisko ompeli, ja saimme vaatteita edes joskus päällemme.Äidillä sensijaan oli kaikenlaisia kiiltäviä pukuja tehtynä, ja niitä hän sovitteli päivät pitkät. En yhtään ihmettele, että heillä riitoja tuli, sillä äitini oli mielestäni aivan vastuuntunnoton ihminen; siis uusavuton. Hän ei osannut tehdä mitään.Ja isäni joutui tekemään pitkän työpäivän, ja vielä kotona kaikki.
Olen itse 4 lapsen äiti, eikä kenenkään lapsen ole tarvinnut kotonaan kuulla riitelyä, ja kun olin kotona, oli ruoka aina pöydässä.
Ja se, että lasteni isä löysi ystävättereni, oli piste siihen mennessä koetulle elämälleni. Kärsin siitä 5 vuotta lasten takia, ja sitten erosimme, kun en enää jaksanut.
Nykyisessä suhteessani ole riidellyt enemmän kuin vanhassa suhteessa koko 21 v:n aikana. En jaksa enään, vaikka mies hokeekin rakastavansa minua.
Tuo lehden artikkeli avasi silmäni siitä, että olen lapsuuteni vanki jossain määrin?! En osaa tehdä "oikeita" päätöksiä itselleni, vaan kärsin vaan, ja kuvittelen sen olevan "rakkautta"?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Olet siis kokenut mielestäsi huonon lapsuuden?
Niin jotenkin luin rivien välistä.
Alkoholi vallitsi perheen keskeisiä suhteita, mutta sain sen kuvan että isäsi hoiti sinua. Ole onnellinen, että isä oli tuollainen!
Kyllähän se korvaa jo paljon äidin "puutteita" tms. huonoa kohtelua kun on edes isä joka pitää huolta.!
Ehkä äidillä oli rahat tiukoilla, ja siksi ei tehnyt usein ruokaa?
-äiti itsekin (nuori sellainen)
nuoriäiti ymmärtää alkuperäisen kirjoittajan pointtia. Kannattaisi varmaan lukea teksti huolella uudestaan.
jollakin tavalla menneisyyden vankeja. Hyvä asia on se, että olet alkanut miettiä tätä asiaa. Siitä alkaa parantumisprosessi. Nyt vain etsit paljon tietoa aiheesta jne. Jaksamista:)