Eksyin tälle palstalle ensi kertaa. En enää ole monikulttuurisessa suhteessa, mutta kun olin, olisi ollut kiinnostavaa keskustella tämän tyyppisellä palstalla ja vertailla kokemuksia.
Seurustelin siis aikaisemmin kanadalaisen miehen kanssa, jonka tapasin ollessani yliopistovaihdossa Montrealissa. Suhteemme kesti kolme vuotta ja nykyisin olen kihloissa suomalaisen miehen kanssa. Mieheni on taas aikaisemmin seurustellut japanilaisen ja espanjalaisen naisen kanssa. Olemme joskus miettineet, onko kulttuurilla loppujen lopuksi niin suurta merkitystä suhteessa. Etenkin nykyään, kun nuoret elävät internetin ja globalisaation ansiosta melko samankaltaisissa maailmoissa..
Korvaani särähtää myös usein, että joku haluaa nimenomaan tietyn maalaisen puolison. Olemme mieheni kanssa molemmat suomalaisia, mutta kummallakaan ei ole koskaan ollut itsestään selvää että puoliso tulee olemaan suomalainen tai jonkin muun tietyn maan kansalainen. Jotenkin tuntuu, että kulttuurierot vähenevät koko ajan ja on yhä vähemmän merkitystä mistä maasta puoliso on. Minkälaisia fiiliksiä teillä on tästä asiasta? Etenkin ihmisillä, jotka ovat seurustelleet sekä suomalaisen että muun maalaisen kanssa?
Seurustelin siis aikaisemmin kanadalaisen miehen kanssa, jonka tapasin ollessani yliopistovaihdossa Montrealissa. Suhteemme kesti kolme vuotta ja nykyisin olen kihloissa suomalaisen miehen kanssa. Mieheni on taas aikaisemmin seurustellut japanilaisen ja espanjalaisen naisen kanssa. Olemme joskus miettineet, onko kulttuurilla loppujen lopuksi niin suurta merkitystä suhteessa. Etenkin nykyään, kun nuoret elävät internetin ja globalisaation ansiosta melko samankaltaisissa maailmoissa..
Korvaani särähtää myös usein, että joku haluaa nimenomaan tietyn maalaisen puolison. Olemme mieheni kanssa molemmat suomalaisia, mutta kummallakaan ei ole koskaan ollut itsestään selvää että puoliso tulee olemaan suomalainen tai jonkin muun tietyn maan kansalainen. Jotenkin tuntuu, että kulttuurierot vähenevät koko ajan ja on yhä vähemmän merkitystä mistä maasta puoliso on. Minkälaisia fiiliksiä teillä on tästä asiasta? Etenkin ihmisillä, jotka ovat seurustelleet sekä suomalaisen että muun maalaisen kanssa?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Mun tuntemus on, että kulttuurilla on eroja.
Olen seurustellut suomalaisen ja venäläisen kanssa.
Ero on selvä. Kuin yöllä ja päivällä.
Ensinnäkään yhtään v-alkavaa sanaa en ole ikinä kuullut venäläisen naisen suusta. Suomalaisella se oli lähes joka toinen sana. Lisäksi huomattavaa eroa on mm. koko elämän katsomuksessa ja perheajattelussa.
Kaikki havaitsemani ero eivät johdu ainoastaan "yksilöistä". Kulttuurilla on iso rooli. Kaiken muun lisäksi.
Itse en juurikaan huomannut kulttuurisia eroja seurustellessani kanadalaisen miehen kanssa - toisaalta kulttuurisesti emme ole niin kaukana toisistamme. Ihastuin häneen yksilönä, kuten mieheenikin ja mieheni minuun sekä esim. entiseen japanilaiseen tyttöystäväänsä. Eli toki on kulttuureillakin eroja, mutta uskon etenkin nuorten kohdalla erojen olevan tasoittumaan päin.
Oletteko muut kokeneet räikeitä kulttuurisia eroja suhteissanne ja jos niin olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisia? Lisäksi olisi mielenkiintoista kuulla, päädyittekö suhteeseen ulkomaalaisen kanssa ikäänkuin sattumalta vai "haitteko" tarkoituksen mukaisesti ulkomaalaista puolisoa?
Olen suomalainen nainen enkä ole koskaan ymmärtänyt suomalaisten naisten käyttäytymistä. Kiroillaan, alkoholin käyttö on runsasta ja joka asiasta valitetaan. Sitten mikä pahinta maataan lähes jokaisen kanssa varsinkin jos ollaan vähän huppelissa. Kauhistutti myös suomalaisnaisten tekemät aborttilukemat viime vuodelta, yli 10 000 lasta tapettu. Todella moraalitonta !
No ainakin suomalaisissa naisissa ilmeisesti on yleisesti havaittavissa eroja moniin muihin kulttuureihin nähden - johtuneeko tasa-arvosta sitten vai mistä..
Tänään oli muuten hyvä kirjoitus metron kolumnissa siitä, kuinka tasa-arvo on naislähtöistä alusta loppuun. Kirjoittaja puhui lasikattoilmiöstä, jonka moni nainen kohtaa yrittäessään edetä yritysten ylimpään johtoon. Toisaalta hän otti esiin lasilattiailmiön, mikä näyttää suojaavan naisia putoamasta aivan köyhimpien joukkoon, toisin kuin miehiä, joita köyhimmästä (alkoholistit, kodittomat) väestöstä on ylivoimaisesti suurin osa. Myös tässä asiassa tulisi edistää tasa-arvoa ja auttaa miesten oloja.
No meni vähän aiheen viereen. Täytyy myös aina muistaa, että yksilöitä löytyy myös Suomesta. En tiedä, onko kaveripiirini sitten poikkeuksellinen, mutta useimmat tytöt ovat ensimmäisissä suhteissaan (seurustelleet vuosia saman miehen kanssa, mihin myös sänkykokemukset rajoittuvat) eivätkä kiroile. Itselläni ollut kaksi miestä elämäni aikana. Mikäköhän on keskiarvo maailmassa? Ymmärtääkseni aika moni nainen on elämänsä aikana vain yhden miehen kanssa.
ei ole levittäytynyt vielä läheskään jokaiseen maapallon kolkkaan. kuinka monella afrikkalaisella heimoyhteiskunnan jäsenellä on netti?
ja joka tapauksessa kulttuurilla tulee aina olemaan ero. nyt kun maailmassa tapahtuu yhdentymistä, pian se jälleen alkaa erkanemaan. kulttuuri on voimakas osa yhteiskuntaa ja vaikka olisi kuinka suvaitsevainen ei tiettyjä kulttuurieroja voida koskaan välttää... yhteiskunnat ovat syntyneet kulttuurin pohjalta.
historia toistaa itseään ja ihminen tekee itsemurhaa.
*** mutta kysymykseen: minä olen ollut suhteessa ulkomaalaisen kanssa, tosin ainoastaan virolaisen, venäläisen ja saksalaisen kanssa - mitään suurempia konflikteja ei ole syntynyt, mutta kyllä suhde on eittämättä erilaisempi kuin suhde suomalaisen kanssa. mitä lähempänä kulttuuripiirit ovat toisiaan, sitä helpompi suhde on.
...vielä tupakan poltto. Tuntuu siltä, että ainakin täällä pääkaupungissa lähes kaikki nuoret naiset käryttävät tupakkaa, myös pienten imeväisten äidit.
Suomalaisilta nuorilta naisilta on usein naiseus ja naisellisuus pahasti hukassa. Eksynyttä oloa ilmeisesti helpotetaan päihteillä ja irtosuhteilla?
No, onneksi oikeita kunnollisia ja naisellisia naisia on vielä jäljellä muualla ja saattaapa sellaiseen helmeen törmätä täälläkin, mutta yleensä silloin jossakin maaseudulla, jossa perinteiset arvot ovat vielä kunniassaan.
Tupakointi on todellakin huono tapa ja erityisen tuomittavaa pienten lasten äideillä. Sitä kuitenkin ihmettelen, kun sanoit, että täällä stadissa melkein kaikki nuoret naiset polttavat. Missä sinä oikein näet näitä naisia? Baarissako? Itse opiskelen Helsingin yliopistolla, enkä tunne meidän tiedekunnassa ketään naista, joka polttaisi. Eikä suinkaan kaikki baarissakaan polta. Onneksi 2007 tulee tupakkalaki, joka kieltää baarissa tupakoinnin.
Anteeksi, että meni ihan aiheen vierestä.
jankuttaa tota skeidaa täällä. Sulla ei ole venäläistä naista ollut ikuna. Tektis sen jo paljastaa...
Tule katsomaan ja tarkastamaan asia. Ei jää kiusaamaan.
Tämäkin menee ihan aiheen vierestä.
Kyllä minusta ainakin nuoret tytöt polttavat ällistyttävän paljon. Baarissahan heitä tietysti näkee mutta kyllä on ihan pikkulikkaakin tuolla kaupungilla sätkä suussa niin kovan näköisenä, että (vaikka nyt en stadissa asukaan);D Ei tietenkään miesten/poikain tupakan poltto ole sen suotavampaa...
Oikeastaan kaikki nykyiset tutut naiset polttavat tupakkaa, toki on poikkeuksia mutta suurin osa kuitenkin käryttää säännöllisesti. Itseä inhottaa jo tupakan savukin. Joskus iltaa istuessa ystävättärien kanssa baarissa joku keksii, että laitetaan tupakaksi, sitten muutkin polttavat ja minä vain yritän heilutella kädellä savua loitommaksi.
Mies poltti ennen tapaamistamme mutta onneksi ei polta enää, ei ainakaan minun nähden tai ainakin kysyy luvan, jos haluaa polttaa.
Alkoholin käyttöön en ota kantaa.
Kännääjä tuhoaa vain omat aivosolunsa, tupakoija saastuttaa ympäristöä ja altistaa muut tupakan savulle.
Minulla on varmaan poikkeuksellinen tuttavapiiri sitten, kun en juurikaan tunne suomalaisia naisia, jotka polttaisivat. Lähisuvussani kukaan nainen ei polta eikä myöskään kukaan naispuolisista ystävistäni. Ei kyllä kukaan heistä sovi muutenkaan tällä palstalla annettuun kuvaan suomalaisista naisista. Paljon enemmän olen törmännyt polttaviin naisiin ulkomailla..Etelä-Euroopassa kaikki kulkee jatkuvasti tupakka suussa.
Itse olen kyllä huomannut, että kyllä sillä seuralla on merkitystä. Eri piireissä on harvinaista naisen polttaminen (ja ihan suomalaisia kaikki). Ja kaiken pahan keskellä muistutan, että nuoret ovat muuttuneet yhä tupakan vastaisemmiksi ja on nykyään muotia vainota tupakoitsijoita.
Noh, tästähän jokaisella on oma mielipiteensä. Minusta alkoholismi on pahempi juttu.
sitä kännissä ja huumeissa ole tehty monta sellaista tekoa, joista koituu vahinkoa ulkopuolisille. Rattijuopumukset, pahoinpitelyt ja omaisuuden tuhoaminen jne
"Kännääjä tuhoaa vain omat aivosolunsa"
Aika paljon saat kännätä, että sillä on oikeasti vaikutusta toimintoihisi. Sitä paitsi vaikka aivosolut eivät uusiudu, niin niillä elossa olevilla on tapana muodostaa vastavuoroisesti uusia linkkejä keskenään, joka taas kompensoi tilannetta. Siitähän ei alkoholinvastaisissa kampanjoissa paljon puhuta :)
Lisäksi aivosolujansa saa tuhottua mm. lihavuuden aiheuttamalla kortisolin erityksellä, joten ei auttaisi olla lihavakaan, jos kantaa huolta aivosolujensa määrästä.
Omien havaitojeni mukaan tosiaan hirveän moni 16-25 vuotias nuori nainen polttaa pääkaupunkiseudulla.
Havaintoni olen tehnyt lähinnä kaduilla, bussipysäkeillä, tyttöni hoitopaikan hiekkalaatikolla, sekä ravintoloissa. Harvassa ovat varsinkin kapakassa ne naiset, jotka eivät polta. Osa on toki ns. bilepolttajia, mutta tupakoitsijoita silti.
Varsinkin silloin näen (tumman)punaista kun pienten lasten vanhemmat polttavat röökiä lasten leikkipaikalla. Usein heidän lapsensa ovat vielä rintaruokinnassa.
Mikä helvetin röökipaikka lasten leikkipaikka muka on? Eikä voi odottaa tai mennä vaikka nurkan taakse? Tosi hieno roolimalli ja esikuva kasvaville lapsille.
Jännä juttu, että en minä näe koskaan miehiä polttamassa lasten edessä leikkipaikalla, ainostaan naisia. Ei miehet polta yleisillä tai yhteisillä leikkipaikoilla lasten edessä.
On paljon mahdollista, että sinne sinun yliopistosi tiedekuntaan on suodattunut harvinaisen fiksua ja tupakoimatonta joukkoa. Onneksi olkoon siitä.
Minäkin odotan innolla ravintoloiden tupakointikieltoa, varsinkin ruokaravintoloiden. Ei enää käryä nenässä, kun yrittää nauttia ruoan ja viinin aromeista, eikä enää haisevia hiuksia ja vaatteita...
Miten lihavuus tuli mieleen;D
Tupakoinnin osalta olen aivan samaa mieltä siitä, että kyllä esimerkiksi Etelä- ja Keski-Euroopassa poltetaan paljon enemmän. Esim. ranskalaisista nuorista tupkaoi yli 50 % kun esim. Ruotsissa sama luku on 20 % luokkaa (olikohan Suomessa muistaakseni vieläkin vähemmän).
Itse en polta, mutten jaksa tupakoinnista meuhkatakaan. On tullut muotiin kiusata aikuisia ihmisiä tästä tavasta, mikä on mielestäni nöyryyttävää. Lähes kaikki tupakoijat varmasti haluaisivat lopettaa, mutta jatkuva kiusaaminen ei ole kannuste, vaan halu lähtee henkilöstä itsestään.
Sattumalta :)
No se vain sattuu olemaan eräs toinen keino tuhota aivosoluja, joten kovin pyöreiden henkilöiden ei kannattaisi ainakaan aivosolujen tuhoamisveruketta käyttää perusteluna raittiudelle.
No enpä ole mitenkään pyöreä;D
Mutta tosiaan, tuli edellisessä vain ajateltua omaa kohtuullista alkoholikäyttäytymistä;D
On toki huomioitava ihmiset, jotka riehaantuvat alkoholin vaikutuksesta ja äityvät "särkemään" ihmisiä ja tavaroita, kun tarkastellaan alkoholin ympäristö haittoja verraten tupakointiin. Aivosoluja tietysti tuhoutuu kokoajan, vaikka ei joisikaan.
Sanotaan kuitenkin, että alkoholin juomisessa on mielestäni jotain "järkeä" (rentouttaa, keveyttää mieltä ja poistaa estoja) mutta tupakoinnille en ole löytänyt mitään "myönteistä" perustetta(itselläni ei ole kokemusta paitsi passivisesta tupakoinnista).
Kohtuullinen alkoholin käyttö saattaa olla jopa terveellisempää kuin raivoraittius mutta tupakointi vain lyhentää elinikää. En tosiaan ole raitis se vielä sanottakoon (jos olisin en täällä suu (shampanja-)vaahdossa puhuisi alkoholin "eduista")
Kaikilla on joku pahe mitä puollustaa olkoon se sitten vaikka kynsien syöminen tai kiihkouskovaisuus;D
Tuo jälkimmäinen on varmaankin totta. En ole tavannut yhtään tupakoivaa naista, joka ei olisi halunnut lopettaa tupakan polttoaan. Tapaamistani tupakoivista miehistäkin suurin osa on harkinnut lopettamista mutta on heitäkin keiden mielestä tupakkaa ilman ei voi elää, eivätkä he (sanojensa mukaan) edes harkitse tupakoinnin lopettamista.
Enpä itsekään meuhkaa paljoa tupakoinnista mutta kannustan kyllä, jos joku tuttavistani päättää lopettaa;D Joskus kylläkin ärsyttää tupakoitsijoiden piittaamattomuus toisia ihmisiä kohtaan. Tupakan tumpit heitetään minne sattuu ja pöytä seurana istuessa ei edes kysytä, että saako polttaa, kun jo laitetaan sätkä suuhun ja tuprutellaan. Toisaalta olen törmännyt myös tilanteeseen, jossa tupakoitsijoiden ja tupakoimattomien pöydät olivat niin lähekkäin, että tupakan savu väkisin tunki tupakoimattomien pöytään.
Itselläni toisten tupakoiminen ei ole mikään este baarissa, ravintoloissa istumiselle mutta on ihmisiä, jotka ovat yliherkkiä tupakansavulle (astmaatikot). Toisaalta, jos tupakointi nyt kiellettäisiin ravintolassa heidän takiaan, tulisi tasapuolisuuden nimissä myös kieltää liian voimakkaat hajuvedet ja deodorantit, koska nekin aiheuttavat joillekin ihmisille hengenahdistusta;D
ärsyttää ne kakaroiden jättämät kaljapullot ym. roska. Mutta sehän ei ole in-juttu, josta voisi valittaa ja tuomita. Ja kyllä täytyy myöntää, että alkaa pelottamaan tämä holhousvaltio-kuvio. Milloinkohan säädetään laki, milloin ihmisten pitää nukahtaa ja mitä heidän on milloinkin syötävä. Tämä tupakoitsijoiden mestaaminen on mennyt jo ihan överiksi, vai eikö heillä ole ihmisarvoa ollenkaan? Natsisaksameininkiä :(
puhuin tuossa alussa leikkikenttien roskaamisesta kaljapulloilla.
Omien kokemusteni pohjalta sanoisin, ettei noita eroja ainakaan eurooppalaisen kulttuurin sisällä kauheasti ole. Itse olen seurustellut suomalaisten, ranskalaisten sekä yhden britin kanssa. Tällä hetkellä ranskalainen mies. Erot enemmän persoona- kuin kulttuurikohtaisia.
Toisaalta kaikki ei-suomalaiset seurustelukumppanini ovat olleet korkeakoulutettuja ja asuneet ainakin jonkin aikaa ulkomailla.
"Korvaani särähtää myös usein, että joku haluaa nimenomaan tietyn maalaisen puolison."
En tiedä etsiikö joku muka oikeasti tietyn maalaista kumppania itselleen, epäilisin että se on enemmän tämän palstan provotyyppien heittoja.
Tuli mieleen yksi ranskalaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä oleva keskimääräinen ero: edelleen omiin kokemuksiini pohjautuen suomalaiset suhtautuvat keskimäärin avoimemmin alastomuuteen kuin ranskalaiset keskimäärin. Suomalaisella saunakulttuurilla on varmasti suuri vaikutus tähän.
Suvussamme on ollut tapana, että isäni veljineen saunoo vävykokelaiden kanssa. Ranskalaiselle nyksälleni tämä oli ajatuksena shokki ja järkytys, hän kieltäytyi ehdottomasti. Isäni taas puolestaan ei laisinkaan ymmärtänyt, mikä miekkosen ongelma oli. Yhteisen kielen puutteessa sain tulkata sitten tätä kulttuurien välistä viestintää isän ja miekkosen välillä.:)
Käytännön arjessa tuollakaan seikalla ei tosiaan ole ollut kauheasti merkitystä.
Kulttuurieroilla ei ole suurta merkitystä, jos kumppani on länsimaisen kulttuuriperimän kasvatti kuten espanjalainen tai kanadalainen. Japanikin taitaa lukeutua tässä mielessä länsimaihin, vaikka onkin hyvin oma kulttuurinsa.
Kulttuurieroilla on merkitystä, jos kumppani tulee täysin vastakkaisesta kulttuurista kuten islam tai afrikkalainen heimokulttuuri, jossa naisen asemaan, yksilön oikeuksiin ja uskontoon suhtaudutaan aivan eri tavalla kuin lännessä.
Itselläni suurin kulttuurikolari on tullut eteläamerikkalaisen naisen kanssa, mutta eipä sekään kovin kummoinen ollut. Vaikea selittää tarkalleen mistä se nyt johtui, mutta ehkäpä tietty "perinteisyys" nähtiin eri tavalla.
Itse elän avoliitossa espanjalaisen kanssa. Olisin kuvitellut meidän kulttuurien välillä olevan suurempia eroja, mutta olen huomannut että pohjimmiltaan aika samanlaista sakkia ollaan. Minusta myös tuntuu, että espanjalaisten ja suomalaisten kulttuurierot pienenee koko ajan.. Ensimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen se, ettei naiset enää täälläkään jää kotirouviksi, vaan haluavat opiskella ja käydä töissä. Itse ajattelisin että ei länsimaalaisten kulttuureissa niin valtavia eroja ole. Itse en millään lailla hakeutunut ulkomaalaisen puolisoksi. Mielelläni olisin suomalaisenkin miehen ottanut, mutta sattuipa vaan käymään niin, että rakastuin ulkomaalaiseen.
Olen aivan samaa mieltä. Minäkin seurustelen espanjalaisen miehen kanssa, enkä huomaa oikeastaan mitáän pahoja kulttuurieroja. Mieheni kokkaa, siivoaa ja silittää siinä missä minäkin. Hän ei todellakaan halua mitään pikkuvaimoa. Ainnut kulttuuriero on ehkä tämä elämänrytmi, joka on täällä niin paljon hektisempi.
"kun nuoret elävät internetin ja globalisaation ansiosta melko samankaltaisissa maailmoissa.."
mitäs luulet kuinka monella maailman 1,2 miljardista köyhyysrajan alapuolella elävästä ihmisestä on wlan ja läppis?
Heidän kanssaan keskiverto suomalainen harvemmin pääsee edes kosketuksiin, saatika aloittaa seuruselusuhdetta?
luulosi on väärä. tällä palstalla on tänäänkin kirjoitellut naisia, joiden mies on maasta, jossa keskiansiot ovat alle 1 Euro päivässä.
kun kyseessä on suomalaisnainen on kaikki mahdollista.
Olette siis molemmat kuitenkin olleet "monikulttuurisessa suhteessa". Tuntuuko se muokanneen teitä yhtään ihmisenä? Onko siis entisten puolisoidenne kulttuurista siirtynyt jotain omaan arkeenne/ajatteluun ja miten se näkyy, jos näin on?
Enpä itsekään koe olevani mitenkään poikkeavassa avioliitossa, vaikka bangladeshilaisen kanssa olenkin. Saan mennä ja olla ihan vapaasti, ainakin Suomessa, jos asuisimme miehen kotimaassa käytäntö saattaisi olla vähän toinen. Bangladesh on kuitenkin konservatiivinen maa, että kaikenlaista pientä estoa varmaan tulisi mitä täällä ei tarvitse miettiä (pukeutumisessa, yksin liikkumisessa jne.).
Kokemusta on liitosta turkkilaisen miehen kanssa. Näitten vuosien (30 ) jälkeen ajattelen, että vaikka kultuureissa onkin eroja, ne eivät toimivassa parisuhteessa ole merkityksellisiä. Parisuhde on mielestäni aina ensisijaisesti tahtokysymys. Jos molemmilla on riittävästi tahtoa, kulttuurierotkaan eivät ole ylitsepääsemättömiä. Ne ovat kylläkin hyvä ja yleisesti hyväksytty selitys sekä itselle että uteliaille eron sattuessa. Oudolta tuntuu myös ajatus, että miehen pitäisi olla jotain tiettyä kansallisuutta. En koskaan ajatellut, että mieheni pitäisi olla turkkilainen, mutta niin vain kävi. Ikääntymisen myötä ihmisten kansallisuudella tai värillä tuntuu olevan aina vain vähemmän merkitystä.
Olen itse seurustellut tai ollut naimisissa suomalaisen, ruotsalaisen, japanilaisen, kolumbialaisen ja filippiiniläisen kanssa, joten jonkinlaista näkemystä aiheeseen on kertynyt.
Oman kokemukseni mukaan keskimääräinen arkielämä on aika samankaltaista, riippumatta siitä, mistä nainen on kotoisin. Tavallaan toisen ulkomaalaisuus "haihtuu" arkea eläessä aika nopeasti, eikä toisen ulkomaalaisuutta pian edes huomaa. Arkielämässä on toisen luonne ja persoonallisuus tärkeämpi kuin maa mistä on kotoisin.
Toisaalta kulttuuri vaikuttaa hetkittäin voimakkaastikin esim. päätöksenteossa, lasten kasvatuksessa ja perhe käsityksessä, uskonnossa, suhtautumisessa seksiin yms. Kulttuurien välillä on oikeasti eroja ja ainakin minun suhteissani suurin ero oli minun ja japanilaisen kumppanini välillä. Japanilainen kultttuuri, arvot ja ajattelutapa ovat aika kaukana meikäläisestä ja se aiheutti välillä väärinkäsityksiä yms. muita ongelmia suhteessamme.
Vaikka yksiläkohtaiset erot eri kulttuureissa ovatkin suuria, niin kyllä eri maista tulevissa ihmisissä on usein paljon samankaltaisiakin piirteitä, samoin ihmisten ulkonäössä. Tästä syystä en pidä mitenkään kummallisena tai vääränä sitä, että joku keskittyy kumppanin haussa johonkin tiettyyn maahan tai maihin.
Mikäli syy tuohon keskittymiseen perustuu tietoon ja/tai omiin kokemuksiin, en näe siinä mitään pahaa.
Valitettavasti todellinen syy perustuu usein vääriin mielikuviin, odotuksiin ja stereotypioihin ja silloin suhde voi olla myöhemmin vaarassa, kun todellisuus ei kohtaakaan omia odotuksia.
vaan ole totta että olet ollut noin monen naisen kanssa suhteessa? Kuinka monta avioliittoa on takana? huh! Vai oletko jo tosi vanha?
Onko 5 suhdetta sinusta paljon hieman yli 40-vuotiaalle miehelle? Minusta se ei ole, enkä pidä myöskään itseäni "tosi vanhana".
Minulla tällä hetkellä toinen avioliitto menossa ja toivon mukaan se on myös viimeinen.
Olen asunut ja työskennellyt useassa eri maassa ja siitä syystä suhteeni ovat yleensä olleet ulkomaalaisia, näin suomalaisesta näkökulmasta katsoen.
Olen ollut avioliitossa suomalais(t)en ja pitempiaikaisessa suhteessa englantilaisen, ruotsalaisen ja nyt parisen vuotta turkkilaisen kanssa. Eniten kulttuurieroja huomasin pohjoiskarjalaisen mieheni kanssa. Erityisen yllättäviltä ne tuntuivat, koska olimme molemmat suomalaisia ja periaatteessa puhuimme samaa kieltä. Lauseiden piilomerkitykset ja niiden painoarvot olivat vain erilaiset. Tosin voipa johtua myös siitä, että olimme niin pitkään avioliitossa, että ne ehtivät tarpeen vaatiessa sieltä löytyä sopiviksi kiistakapuloiksi.
Englantilaisen ja ruotsalaisen miehen kanssa en muista kultttuurierojen aiheuttaneen minkäänlaisia ongelmia, tosin suhteet olivat vain muutaman kuukauden mittaisia joten ehkä ne eivät vielä ehtineet nousta esille.
Nykyisessä suhteessani esiintyy selkeästi ajoittain vastaavan tyyppisiä ongelmia kuin kotimaisessa "eriheimoisessa" avioliitossani oli. Eli joutuu silloin tällöin selventämään asioiden merkityksiä ennen kuin nykäisee herneen nenään. Tai viimeistään sen jälkeen. Tämä saattaa kyllä olla vähän sukua kaapin paikan määrittelylle... Tosin on joitakin ympäristöön liittyviä asioita, joihin joutuu sopeutumaan, mutta ne ovat suhteen ulkopuolisia ja niitä tulee eteen kaikkialla, eri paikoissa erilaisina ja molemmille. Ne ovat paikallisia käyttäytymisnormeja, joita joutuu ottamaan huomioon joka tapauksessa maailmalla liikkuessaan.
Minulle kansallisuus ei koskaan ollut mikään itseisarvo, johon pitäisi suhtautua jollakin tietyllä tavalla ja tuntuu hirveän oudolta ajatella, että ihmisten kanssa kanssakäymisissä pitäisi muistella koko ajan toisen syntyperää.
Tekstejä oli niin paljon, etten kaikkeen jaksa kommentoida enkä kaikkea edes lukea... Kun vasta tänä aamuna luin noita. Pakko kuitenkin jotain sanoa.
Tästä kommentista ole aivan samaa mieltä:
"Minulle kansallisuus ei koskaan ollut mikään itseisarvo, johon pitäisi suhtautua jollakin tietyllä tavalla ja tuntuu hirveän oudolta ajatella, että ihmisten kanssa kanssakäymisissä pitäisi muistella koko ajan toisen syntyperää."
Kihlattuni on intialainen ja suhteemme on reilut 4 vuotta vanha. Aikaisemmin olen ollut avioliitossa 7 vuotta suomalaisen miehen kanssa.
Minulta aina kysytään, että onko teillä konflikteja kulttuurierojen takia. Minusta meidän riitamme johtuvat käytännöllisesti katsoen aina miesten ja naisten eroista. Yllättävän usein riita on samantyyppinen, kuin edellisen suomalaisen mieheni kanssa. Eli ilmeisesti vikaa on meikäläisen kypsyydessä ymmärtää vastakkaista sukupuolta jossain tapauksissa ;) Tai toisinpäin. Vaikka ei me paljoa riidellä, mutta välillä kuitenkin...
Kyllä tietysti tietynlaisia kulttuurieroja on, mutta minusta ne ei ole juuri suurempia kuin tosiaan eri puolelta Suomea olevien kesken. Ja tietyt "kulttuurierot" ovat minusta vain rikkaus. Esimerkiksi perhekeskeisyys on pannut minutkin arvottamaan asioita uudelleen.
Jahas, tästä voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta nyt on pakko mennä...
Mä olen 24v, enkä ole koskaan seurustellut suomalaisen miehen kanssa ja itse asiassa kun sitä olen miettinytkin niin eipä oikeestaan haittaa!
Suomalaiset miehet ovat liian ujoja, eikä lainkaan kiinnostavia.
Toisaalta sekin, että on löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa haluaa olla niin kiinnostus muihin miehiin lopahtaa.
Poikaystäväni on Ranskasta. Eli minusta länsimaalaisten kulttuurien edustajilla ei varmasti tule kulttuurisia ongelmia eteen toisin kuin aivan toisenlaisista kulttuureista tulevat.
Kulttuuriset erot ovat sitä paitsi aina ennemmin rikkautta... nähkee maailmaa uusin silmin!