Olen huomannut baarissa ollessani, että kaverillani ( joka on hieman pulleahko,ei erityisen nätti ), on vientiä paljon enemmän kuin minulla, olisinkin utelias tietämään silmien vaikutusta miehiin, kaverillani on aivan jumalaiset, ruskeat silmät. Millaiset silmät saa sinut syttymään, vai onko silmillä mitään vaikutusta??
KAUNIIT SILMÄT ?
Daalia
51739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Riippuu toki miehestä, mutta omasta puolestani voin sanoa, että silmillä on iso merkitys. Se vaan joskus tuntuu jotakin naista katsoessa, että näkis suoraan sieluun, vaikkei kumminkaan =). Vaikea selittää, mutta yksinkertaisesti sanottua kauniit silmät lumoaa. Ja mitä väliä sillä on, onko pulleahkompi? Eikä sillä ulkonäölläkään aina ole väliä, kunhan ei aivan vastenmielinenkään ole. Esim. jos klubilla tanssiessani joku nainen (joka ei heti ensivilkaisulla miellytä) "änkee" seuraani tanssimaan, annan hänelle mahdollisuuden (vaikka ei mulla ns. ole varaa karsiakaan) esitellä itsestään niitä muitakin puolia kuin vain se ulkoinen. Jos kiinnostaa muuten, niin tanssimisen jälkee istumaan rauhalliseen paikkaan ja juttelemaan.
..pikkaset tähdet..
Enkä tarkoita pelkästään fyysistä, vaan että on iloinen, avoin ja itsevarma.
Jollei nuo ole kunnossa niin pelkällä kauneudella, hoikkuudella jne. ei pitkälle pötkitä.
Ja päinvastoin, jos nuo on kunnossa niin eipä paljoa muulla ole väliäkään.
En tiedä onko silmien värillä niin suurta vaikutusta ainakaan baarissa kun kaikki ovat hieman huppelissa... Mutta voihan se asia olla niinkin että kaverisi vaikka flirttailee vastakkaisen sukupuolen edustajille enemmän? Sellainen katse joka antaa vihiä kiinnostuneisuudesta voi hyvinkin saada syttymään... Nainen joka näyttää kiinnostuneelta saa ainakin minut enemmän kiinnostumaan kuin sellainen joka ei näytä alkuunkaan kiinnostuneelta...
Todellakin silmillä on merkitystä, en takoita sitä että torjun jonkun jos silmät eivät miellytä.
Silmiä täyyy osata käyttää. Minulle on tärkeää,että kun puhutaan,niin katsotaan toista silmiin eikä maahan tai tuijoteta transsissa jotakin taulua kun minä yritän kertoa asiaani...
Silmistä täytyy nähdä myös hymy. Katsekontktin pitäminen on tärkeää. kaikkien täytyisi osata katsoa toisiaan kiltillä katseella joka viestittää hyvän tuulisuutta ja ystävällisyyttä.