Mieheni perheellä on perheyritys, mikä on mielestäni ihan sinällään positiivinen asia. MUTTA: kaikki vastuu kaatuu mieheni hartioille ja hän on aina töissä. Ja sitten kun asiasta huomautan, toteaa hän, että se on ihan ok olla aina töissä ja se on vähän niinku harrastus (?!). Kaikilla mieheni sisaruksilla on jo perhe ja he touhuavat omia juttujaan, mutta mieheni on oikea mammanpoika. Ärsyttää kun hän ei pysty sanomaan vanhemmilleen ei. Pikku hiljaa todellakin haluaisin että meilläkin olisi omaa aikaa ja mahdollisuus tehdä joskus omia juttuja. Viisi vuotta olemme yhdessä olleet (asumme eri osotteissa) ja tuona aikana emme kovinkaan montaa kertaa ole viettäneet esim. kokonaista vkloppua yhdessä.
Minua todellakin kummastuttaa, että mieheni roikkuu vanhemmissaan, vaikka on jo 25v. Äiti pesee pyykit ja laittaa pojan aina aamulla töihin. Töistä palataan hemmetin myöhään illalla, jolloin sitten ollaan niin väsyneitä, ettei jakseta tehdä mitään.
En epäile hetkeäkään etteikö mieheni rakastaisi minua ja minä rakastan myös häntä. En vaan enää jaksaisi odottaa... Haluaisin olla hänen elämässään enemmän mukana, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
Aina minulle pahoitellaan, että taas pitää tehdä töitä, mutta paljonko se minua lohduttaa. Juhlissa ym. olen aina auttamassa ja sitä pidetään jotenkin itsestään selvyytenä. Muuten sitten tulevat valmiiseen pöytään päntättyinä ja nauttivat olostaan. Mieheni passaa koko porukkaa ja yleensä auttelen häntä.
Odotan todellakin sitä päivää, kun voin mennä m ieheni kanssa juhlille ja olla siellä vain ja ainoastaan vieraana. Siis kun kyseessä on hänen suvun juhla.
Mieheni olettaa, että sitten kun hän haluaa ja tilanne on hänen kannaltaan sopiva, menemme naimisiin ja hankimme lapsia. Ja että minä kiltisti odotan tuota päivää, olen vähän niinkun odotuslistalla. Vielä ei ole minun aikani hänen elämässään, mutta hän kuvittelee, että sitten kun se aika koittaa, olen häntä odottamassa.
Uskon, että mieheni vanhemmat oikeasti pitää minusta ja tulen heidän kanssaan kyllä toimeen. Ja ymmärrän että perheyrityksen pöyrittäminen vaatii todella paljon heidän aikaansa. Mutta miksi kukaan ei ymmärrä miten pahalta minusta välillä tuntuu?! :(
Minua todellakin kummastuttaa, että mieheni roikkuu vanhemmissaan, vaikka on jo 25v. Äiti pesee pyykit ja laittaa pojan aina aamulla töihin. Töistä palataan hemmetin myöhään illalla, jolloin sitten ollaan niin väsyneitä, ettei jakseta tehdä mitään.
En epäile hetkeäkään etteikö mieheni rakastaisi minua ja minä rakastan myös häntä. En vaan enää jaksaisi odottaa... Haluaisin olla hänen elämässään enemmän mukana, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
Aina minulle pahoitellaan, että taas pitää tehdä töitä, mutta paljonko se minua lohduttaa. Juhlissa ym. olen aina auttamassa ja sitä pidetään jotenkin itsestään selvyytenä. Muuten sitten tulevat valmiiseen pöytään päntättyinä ja nauttivat olostaan. Mieheni passaa koko porukkaa ja yleensä auttelen häntä.
Odotan todellakin sitä päivää, kun voin mennä m ieheni kanssa juhlille ja olla siellä vain ja ainoastaan vieraana. Siis kun kyseessä on hänen suvun juhla.
Mieheni olettaa, että sitten kun hän haluaa ja tilanne on hänen kannaltaan sopiva, menemme naimisiin ja hankimme lapsia. Ja että minä kiltisti odotan tuota päivää, olen vähän niinkun odotuslistalla. Vielä ei ole minun aikani hänen elämässään, mutta hän kuvittelee, että sitten kun se aika koittaa, olen häntä odottamassa.
Uskon, että mieheni vanhemmat oikeasti pitää minusta ja tulen heidän kanssaan kyllä toimeen. Ja ymmärrän että perheyrityksen pöyrittäminen vaatii todella paljon heidän aikaansa. Mutta miksi kukaan ei ymmärrä miten pahalta minusta välillä tuntuu?! :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuvauksestasi päätellen asiaan ei ole tulossa muutosta, yrittäjyys on elämäntapa eikä miehesi olisi onnellinen virkamiehenä. Tämä on hyvä tiedostaa sensijaan, että odottelee muutosta tapahtuvaksi. Yrittäjän elämäntyyliin lapset eivät tuo muutosta, koska yrittäjän on paiskittava töitä yleensä vuorokaudet ympäri, jotta yritys menestyisi. Kyse on nyt sinusta. Haluatko tasaisen, mitäänsanomattoman, turvallisen 8,00-16.00 -elämän vai rankahkon, mutta itsenäisen vapauden elämän, sisältäen vastuun itsestään ja toimeentulostaan. Miehesi on vahva vastuunkanta eikä turvaudu yhteiskunnan anomusmallien tarjoamiin niukkoihin resursseihin. Toisaalta mikään palkkatyö, edes virkamiehenä, ei ole tänä päivänä taattu siten kuin ennen, joten sinuna pitäisin rakastavasta miehestä tiukasti kiinni ja auttaisin kaikin mahdollisin keinoin. Kyse on siis siitä, sovellutko yrittäjän vaimoksi.
Viestisi on väärällä palstalla. Mies on ilmeisesti itse tehnyt valintansa, eli ei hänen sukunsa tässä syypää ole. Sinä puolestasi olet valinnut miehesi. Luultavasti hän ei muutu, vaan työ tulee olemaan iso osa hänen elämäänsä tulevaisuudessakin. Suosittelen miettimään asiaa siltä kannalta.
nuo perheyritykset ja niissä toimiminen perheen ja työn välillä. Niin ja se on/voi olla osittain elämäntapa kysymyskin, mitä ja miten haluaa tehdä työtä.
Itse toimin perheyrityksessä töissä ja huomaamatta olin siinä niin kiinni ettei minulla muuta ollutkaan. perhekin jäi perustamatta ja sitten kun sen aika tuli tulikin iso kasa ongelmia, sattuneista syistä en voinut sovittaa niitä kahta asiaa yhteen. Mutta kuulostaa siltä että teillä on työ ja koti ainakin osittain rytmittynyt hyvin yhteen. Kunhan vain muistaa antaa aikaa omalle seurustelukumppanille, ja toinen puolestaan ymmärtää yrittäjyyttä. Toivon vain että puolisosi ymmärtää mikä on työtä ja mikä muuta elämää. Elämää kun on työnkin ulkopuolella ja työnhuumassa ei tajua sitä välttämättä itse tajua ja myöhemmin on sitten turha surra menettettyjä mahdollisuuksia muullekin kuin työlle.
Tuota minä juurikin olen miettinyt, että puolisoni ymmärtäisi antaa aikaa myös elämän muille pienille ja suuremmille iloille. En ollenkaan epäile puolisoni rakkautta minua kohtaan ja tiedän, että perhe on hänelle kaikki kaikessa. Odotan kuitenkin kovasti sitä aikaa, että me voimme olla se perhe. Rakastan miestäni yli kaiken ja arvostan hänen ja hänen perheensä elämän työtä. On todellakin hienoa, että he ovat omalla työllään saavuttaneet mitä ovat saavuttaneet. Se ei kuitenkaan mielestäni ole elämässä tärkeintä miten paljon ansaitsee yms. Mutta minulle riittää vähempikin.
Itse tulen keskiluokkaisesta perheestä. Meillä on aina ollut kaikkea, mutta rahassa emme ole kylpeneet. Näin hieman vanhempana olen oppinut arvostamaan sitä, että vanhempani ovat viettäneet meidän kanssa paljon aikaa ja me olemme todella läheisiä. Näin haluan joskus toimia myös omien lastani kohdalla. Ja haluan myös että mieheni osallistuu perheemme arkisiin iloihin ja suruihin.
Niin, saattoin tosiaan tulla väärälle palstalle, anteeksi :)
palsta... tai polku.
Mikäköhän palsta lie oikea. Parisuhde? tai tunteet? oman itsesi kanssa olet nyt eniten solmussa: mitä todella tahdot? tahdotko samaa kuin mies jota rakastat? kuka tekee kompromisseja ja missä asioissa? mitä jos eroat suhteesta? onko rakkaus kaikki mitä tarvitaan? mihin rakkaus riittää?
Ihmiset muuttuu kyllä mutta muuttumisen suuntaa ja päämäärää ei voi hallita eikä määrätä eikä valita. Jos miesystäväsi ei tunnu oikealta arvoineen nyt niin mieti tarkasti missä vika. Ehkä jossain on sinulle joku toinen oikea?
Suku ei todellakaan ole teidän suhteessa vaan te KAKSI! Jos sinun osaltasi odotukset ajankäytön kannalta poikkeavat noin paljon miehesi omista, niin älä hyvä ihminen jää roikkumaan ko.suhteeseen. Asia kun ei tulevaisuudessakaan muutu jos menette naimisiin ja saatte lapsia, silloin sinä YKSIN pyörität sitä sirkusta! Jos kuitenkin haluat jatkaa suhdetta, niin elä vahvasti omaa elämää äläkä miehesi kautta.Älä odota pitkiä viikonloppuja tai lomia vaan ota irti juhlaa vaikka maanantai- illasta hänen kanssaan!
Tiedän mistä puhun, 20 vuotta yrittäjän vaimona, 28 vuotta naimisissa. Menneinä vuosina mies jatkuvasti matkatöissä, nyt firma kotipaikkakunnalla ja nyt enemmin aikaa toisille. Alussa olin pettynyt yhteisen ajan vähyyteen, mutta koska tiesin että rakastamme toisiamme ja minun kiukutteluni ei tuo muuta kuin kitkaa avioliittoon ja migreenin minulle, päätin että mieheni tahkoaa meidän perheelle hyvinvointia, niin kuka minä olen siitä valittamaan!Nyt katson että korjaamme sitä viljaa joka on kylvetty, talous hyvässä mallissa, lapset isoja, ja yhteistä aikaa on ihan tarpeeksi ja rahaa tehdä jotain mukavaa!Asenne kysymys mitä suhteelta haluaa, mutta mielummin minä itken mersussa kuin ladassa ja tosirakkaus sen jatkuu!