Kerron tarinani ja toivoisin, että joku osaisi antaa neuvoja mitä tehdä.
Seurustelin muutaman vuoden tytön kanssa, jonka kanssa meillä oli hieno suhde. Rakastimme toisiamme ja kuvittelimme olevamme loppuelämämme yhdessä. Menimme naimisiin ja vaimoni tuli pian raskaaksi. Saimme pojan.
Muutaman vuoden kuluttua lukiessani tieteellistä kirjallisuutta rupesin ihmettelemään kun pojallani on "mahdoton" veriryhmä. Siis minun ja vaimoni veriyhdistelmällä ei voi tulla poikani veriryhmää. Päätin tehdä DNA-testin vaikka vaimoni oli sitä vastaan. Selvisi, että minä en ole pojan isä. En tiedä kuinka pitkä suhde vaimollani on silloin ollut, mutta en välitä siitä enää, sillä olemme eronneet.
Nyt minua vaivaa se, miten ja milloin kerron pojalleni, että en ole hänen isänsä. Vai kannattaako ylipäänsä kertoa? Poikani on minulle hyvin tärkeä. Hän on nyt 8-vuotias ja ymmärtää jo yllättävän paljon, mutta pystyykö hän ottamaan näin kovan iskun, näin varhaisessa vaiheessa elämää. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa?
Entinen vaimo ei sitä asia ikinä pojallemme kerro. Hän ei ikinä kertonut kuka pojan isä oikeasti on.
Seurustelin muutaman vuoden tytön kanssa, jonka kanssa meillä oli hieno suhde. Rakastimme toisiamme ja kuvittelimme olevamme loppuelämämme yhdessä. Menimme naimisiin ja vaimoni tuli pian raskaaksi. Saimme pojan.
Muutaman vuoden kuluttua lukiessani tieteellistä kirjallisuutta rupesin ihmettelemään kun pojallani on "mahdoton" veriryhmä. Siis minun ja vaimoni veriyhdistelmällä ei voi tulla poikani veriryhmää. Päätin tehdä DNA-testin vaikka vaimoni oli sitä vastaan. Selvisi, että minä en ole pojan isä. En tiedä kuinka pitkä suhde vaimollani on silloin ollut, mutta en välitä siitä enää, sillä olemme eronneet.
Nyt minua vaivaa se, miten ja milloin kerron pojalleni, että en ole hänen isänsä. Vai kannattaako ylipäänsä kertoa? Poikani on minulle hyvin tärkeä. Hän on nyt 8-vuotias ja ymmärtää jo yllättävän paljon, mutta pystyykö hän ottamaan näin kovan iskun, näin varhaisessa vaiheessa elämää. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa?
Entinen vaimo ei sitä asia ikinä pojallemme kerro. Hän ei ikinä kertonut kuka pojan isä oikeasti on.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen pahoillani puolestasi, ikävä kohtalo sekä sinulla että pojalla.
En ole mikään asiantuntija enkä ole vastaavassa tilanteessa ollut mutten taitaisi ihan noin nuorelle vielä kertoa. Murroikäiselläkin on yleensä jonkun sortin identiteettikriisi, että lykkäisin todennäköisesti melko myöhäiselle kertomista.Tämä on tällaista teoreettista pähkäilyä joka ei perustu todellisille kokemuksille.
Sinuna kuitenkin kääntyisin jonkun lapsipsykologin tai vastaavan puoleen jolla on taustaa lapsen psykologisesta kehityksestä ja kykyä arvioida lapsen mahdollisia reaktioita.
Voimia.
kannattaisi ottaa yhteyttä näiden asioiden kanssa ammatikseen työskenteleviin tahoihin. Tietoa niistä saisit varmaan kasvatusja perheneuvolasta (vaikka ihan soittamalla), erilaisilta lasten asiaa ajavilta säätiöiltä,tai vaikkapa mielenterveystoimistosta. Näiltä tahoilta sinut varmasti osattaisiin ohjata sellaisen henkilön juttusille ,joka on perehtynyt ja kokemusta omaava tällaisissa todella arkaluontoisissa asioissa.
Onnellista isyyttä toivottaen, on hienoa ,että rakastat lasta oli hän sinun vertasui tai ei.
Olet vaikeassa tilanteessa. Ensinnäkin, poika ppitää sinua isänään. Onko sillä loppujen lopuksi väliä, vaikka et olekaan lapsen biologinen isä?? Sinun täytyy ensin käsitellä tämä asia, ja sitten vasta voit kertoa pojalle. Luultavasti et tule kertomaan:
Mä en ole sun oikea isäsi..
Luultavasti kerrot, että olet lapsen isä joka rakastaa häntä. Siihen ei kaikki biologiset isätkään pysty!! Ja voit sitten kertoa, ettet ole hänen biologinen isä. Ja selventää, mitä se tarkoittaa. Ei kannata hirveästi pitkittää tuota tietoa, joka loppujen lopuksi ei muuta teidän suhdettanne.
Tosiaankaan se ei muuta meidän välistä suhdetta mutta pelkään, että pojan elämä menee pilalle, jos hän päättää ruveta etsimään oikeaa isäänsä. Minä kuitenkin pidän itseäni hänen isänään ja niin kuin totesitte, tulen rakastamaan häntä niin kuin ennenkin.
Tuskin töksäytän sen noin vain. Olen käynyt keskustelumme päässäni satoja kertoja, ja voin melkein tuntea poikani tuskan. Siksi mietinkin, että kannattaako edes kertoa.
Tosiaankin, täytyy ottaa yhteyttä ammattiauttajiin.
Kiitos kaikille vinkeistä.
Ongelmasi on vaikea, koska yksi asia on varma: Vaikka kertoisit pojalle asian enkelten kielellä (nyt tai myöhemmin), niin hän tuskin koskaan tulee kokemaan siinä mitään hyvää. Vaikka eihän sitä varmasti tiedä.
Joskus tällaisten tapausten yhteydessä tulee mieleen, että kunpa aikaa voisi siirtää taaksepäin. Jos lapsi pienestä asti tietää, ettei hänen isänsä ole biologinen isänsä, niin hän kasvaa asian kanssa. Myöhemmässä vaihessakin lapsi kenties osaisi suhtautua asiaan jotenkin, jos hänelle kerrottaisiin kuka on hänen biologinen isänsä. Mutta tällaisessa tapauksessa, jossa sinäkään et sitä tiedä, tuskin itse biol.isäkään, niin homma ns. kusee...
Tiedän tapauksen, jossa nyt teini-ikäiselle pojalle ei ole kerrottu hänen biololgista taustaansa. Poika luulee siis, että hänen äitinsä ex-mies on hänen isänsä, jonka luokse hän olisi myös halunnut erossa jäädä asumaan - jopa minun mielestä niin olisikin ollut parempi... tässä tapauksessa äiti vaikuttaa huonommalta huoltajalta kuin ei-biologinen-isänsä. Hänen biologinen isänsä taitaa olla vankilassa tällä(kin) hetkellä, eikä tiedä pojastaan mitään (pojan onneksi). Aluksi ajattelin, että oli tyhmää salata asia pojalta syntymästä lähtien. Toisaalta; poika ei menetä siinä mitään, ettei tiedä mitään biologisesta isästään. Päinvastoin voisi menettää, jos tietäisi... Vaikeisiin asioihin ei ole helppoja eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Jokainen miettiköön ja punnitkoon asioita itsensä kanssa. Sinuna ainakin neuvottelisin pojan äidin kanssa, jos haluat asiasta pojalle kertoa. Mikäli äitinsä on sitä vastaan, niin jätä kertomatta.
sinun tehtäväsi ei ole kertoa hänelle ettet ole hänen isänsä, varsinkin jos olet ollut sitä hänelle hänen koko ikänsä ja hän pitää sinua isänään.
Ainoastaan sitten jos hän alkaa sellaista kysellä, saa kuulla sen jostain muualta ja kysyy asiaa sinulta, silloin sinun on kerrotava hänelle TOTUUS, se mitä asiasta tiedät. Äitinsä tehtävä on sitten kertoa kuka se on jos hän sen haluaa jossain vaiheessa tietää.
Varmasti oli kova isku kokea tuollaista ja nostankin sinulle hattua, että et antanut asian vaikuttaa poikasi ja sinun suhteeseen.
Mielestäni olet hänelle ainoa ja paras isä ja anna hänen pitää se tieto niin kauan kuin se on mahdollista.
Tähdennän kuitenkin, että ole rehellinen sitten kun se aika joskus koittaa ja joudut kertomaan asian oikean laidan.