Minun anoppini puolustelee mieheni alkoholinkäyttöä ja jopa ostaa miehelleni alkoholia.
Miehelläni on niin paha alkoholiongelma, että kun hän juo, niin hän menettää koko toimintakykynsä.
Juo illalla ja ei sitten selviä edes nukkumaan sänkyyn, vaan jää istumaan olohuoneen nojatuoliin.
Lisäksi hänellä on sellaisia ystäviä, että heillä on tapana ajaa autolla humalassa ja miestäni ja anoppiani se ei huolestuta yhtään.
Anoppini inhoaa minua niin paljon, että hän täysin hyväksyy tällaisen alkoholin käytön ja on sitä mieltä, että mieheni ei ole alkoholisoitumassa.
Olen ottanut nyt asiaan sellaisen kannan, että mies saa juoda. En syyllistä itseäni, enkä välitä koko asiasta.
Kun sitten jotain sattuu, niin syytän anoppiani.
En voi ymmärtää äitiä, joka suhtautuu poikansa alkoholinkäyttöön näin. Hänen täytyy olla sokea tälle tilanteelle tai sitten hän on kovettanut itsensä, eikä oikein pysty eikä halua ymmärtää mihin tämä johtaa.
Kun ehdotin mieheni hoitoon ohjaamista, niin siitä tuli hänelle punainen vaate ja minusta tehtiin syyllinen.
Tukeakseni miestäni olen täydellisesti raitistunut ja enkä missään tilanteessa hyväksy alkoholia.
Muuten en puhu miehelleni hänen alkoholinkäytöstään, koska näin minua evästettiin AA-kerhossa.
Elän omaa elämääni ja teen omat suunnitelmani vuoden aikana.
Olemme hyvin toimeen tuleva aviopari ja meillä ei ole lapsia.
Olen harkinnut myös avioeroa, mutta aika näyttää kuinka käy.
Onko muilla samanlaisia anoppikokemuksia?
Voidaanko tällaista anoppia kutsua "hyväksi anopiksi"?
Miehelläni on niin paha alkoholiongelma, että kun hän juo, niin hän menettää koko toimintakykynsä.
Juo illalla ja ei sitten selviä edes nukkumaan sänkyyn, vaan jää istumaan olohuoneen nojatuoliin.
Lisäksi hänellä on sellaisia ystäviä, että heillä on tapana ajaa autolla humalassa ja miestäni ja anoppiani se ei huolestuta yhtään.
Anoppini inhoaa minua niin paljon, että hän täysin hyväksyy tällaisen alkoholin käytön ja on sitä mieltä, että mieheni ei ole alkoholisoitumassa.
Olen ottanut nyt asiaan sellaisen kannan, että mies saa juoda. En syyllistä itseäni, enkä välitä koko asiasta.
Kun sitten jotain sattuu, niin syytän anoppiani.
En voi ymmärtää äitiä, joka suhtautuu poikansa alkoholinkäyttöön näin. Hänen täytyy olla sokea tälle tilanteelle tai sitten hän on kovettanut itsensä, eikä oikein pysty eikä halua ymmärtää mihin tämä johtaa.
Kun ehdotin mieheni hoitoon ohjaamista, niin siitä tuli hänelle punainen vaate ja minusta tehtiin syyllinen.
Tukeakseni miestäni olen täydellisesti raitistunut ja enkä missään tilanteessa hyväksy alkoholia.
Muuten en puhu miehelleni hänen alkoholinkäytöstään, koska näin minua evästettiin AA-kerhossa.
Elän omaa elämääni ja teen omat suunnitelmani vuoden aikana.
Olemme hyvin toimeen tuleva aviopari ja meillä ei ole lapsia.
Olen harkinnut myös avioeroa, mutta aika näyttää kuinka käy.
Onko muilla samanlaisia anoppikokemuksia?
Voidaanko tällaista anoppia kutsua "hyväksi anopiksi"?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se sanoo kaiken minun mielipiteestäni. Miksi sinun pitäisi hävitä, jos miehesi tappaa itseään vähitellen?
jokin aika sitten kyselin tältä palstalta neuvoa, voisinko anoppina puuttua poikani juomiseen, minut lytättiin täysin. Pojan oma asia...Poika haluaa, että vaimo kantaa kaljaa kotiin...Miniän kuuluu pitää lasi täynnä....jne jne...Loppuvaikutelma oli, etten missään nimessä saa puuttua heidän asioihinsa.