Kysyn vaan, onko järjen käyttö sallittua
yleensä elämässä, ja sitten erikseen, onko
se sallittua, jos kyse on liikennetilanteesta?
Tilanteessa, jossa järjenkäyttö ei aiheuta
kenellekään toiselle minkäänlaista haittaa?
yleensä elämässä, ja sitten erikseen, onko
se sallittua, jos kyse on liikennetilanteesta?
Tilanteessa, jossa järjenkäyttö ei aiheuta
kenellekään toiselle minkäänlaista haittaa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minun mielestä näin:
Kun et aiheuta vaaraa
Et häiritse muita käytökselläsi
ei aiheuta turhaa odottelu jne. jne.
Tätähän voi soveltaa muuhunkin elämässä.
Ilmeisesti tarkoitat, että järjen käyttö voisi olla puolusteltavaa ja sallittua liikennetilanteessa, jossa rikot vähäisesti liikennesääntöjä tai muita tieliikennelain määräyksiä.
Mielestäni järjen käyttö sopii liikenteeseen ja sitä tulee käyttää, mutta järkevästi. Järjen käyttö ei ole sääntöjen rikkomista. Sillä ei ole merkitystä vaarannetaanko tai ollaanko muille haitaksi tai päinvastoin.
Liikennesääntöjen rikkominen järjen käytön perusteella voi olla vaarallista, ei liikennetilanteiden takia, koska niissä käytetään järkeä, vaan yleisen kuuliaisuuden takia. Tällaiset lipsumiset ovat huonona esimerkkinä ajattelemattomille tienkäyttäjille, jotka eivät osaa käyttää järkeä. Järjen käyttö sopii vain niille, jotka osaavat sitä käyttää oikein ja siten, etteivät järjettömät sitä näe.
Otan yhden esimerkin:
Olen pikkukaupungissa autolla liikkeellä,
on yö,
kello on 03.10
tulen liikennevaloihin, punainen syttyy,
ketään muita ei ole liikkeellä,
näkyvyys esteetön joka suuntaan,
ketään toista ei näy mailla ei halmeilla,
tuntuu järjettömältä odottaa
se lähes minuutti, että valo vaihtuu.
Varmaan sanot, että mihin sitten kiire,
se on taas toinen juttu, ei varmaan mihinkään,
mutta tässä jos ajaa päin punaista,
ei ole kukaan "väärinymmärtäjä" näkemässä
ellei poliisi jossain pensaan takana.
Eli onko tällaisessa tilanteessa esim.
"järjen käyttö" ja miten sallittua mielestänne?
Kaupunkien lähiöissä, pikkukadulla eli tavan-
omaista kapeammalla kadulla, jossa on
pysäköinti kuitenkin sallittu molemmin puolin
tietä.
On esim. jossakin talossa jotkut kekkerit,
jolloin vieraita ja siis autoja paljon.
Eli molemmat puolet käytössä.
Sitten järki tulee mukaan, ja autoilijat
parkkeeraavat siten, että oikean puolen pyörät
ovat 50 cm nurmikentällä, että väliin jäis
1 metri enemmän ajorataa, koska muuten ei
isot autot mahdu liikennöimään kadulla.
Eli molemmin puolin pysäköivät lievästi nurmikolle
että liikenne on mahdollista. Käyttävät maalais-
järkeä. Ja sitten parkkipirkko tulee ja sakottaa
jokaista, kun nurmikolle osittainenkin pysä-
köinti on kiellettyä.
Mutta siinä tapauksessa, että kaikki autot
olisi pysäköity lain kirjaimen mukaan, niin
juhlien aikana yksikään muuttokuorma-auto esim.
ei pysty liikennöimään läpi.
Eli noudattaako lakia vai järkeä??????
Mielipiteitä????
Ja kysyn samalla, jos katsotte, että parkkipirkko
toimi oikein, niin miten on hänen
"maalaisjärkensä" ja katsooko hän
oikeammaksi laillisen liikenteen estämisen?
Auto pitää pysäköidä niin, että vapaata tilaa jää vähintään kolme metriä. Ja koskee siis myös vapaata tilaa keltaiseen sulkuviivaan.
Ehkä tämän kerran voisi rikkoa sääntöjä omalla vastuulla. Mitä järjen käyttöön tulee, niin järkevää olisi kysellä seuraavana päivänä liikennevalosuunnittelijalta, mikä on valoajoituksen tarkoitus?
TLL 27 § määrää, että sulkuviivan kohdalla ajoneuvon ja sulkuviivan väliin tulee jäädä vähintään tuo 3 metriä tilaa. Ymmärsin, että tarkoitat tuon 3 metrin tilavaatimuksen olevan muuallakin pysäköidessä ja pysäyttämisessä. Tuo 3 metriä on järkeen käypä vaatimus muuallakin, kun miettii ajoneuvojen ja ajokaistojen leveyksiä. TLL 27 § velvoittaa pysäköimään ja pysäyttämään mm. siten, ettei siitä aiheudu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyisi tai häiriintyisi. Kolmen metrin vaatimus olisi edellä olevaan sopiva, mutta muistatko missä sanotaan tuo kolmen metrin vaaatimus. Minä muistelen, ettei sitä olisi olemassakaan varsinaisesti. Voin olla väärässä.
Millä oikeudella sinä ja kaverisi saatte pilata toisten nurmikoita?
Kun autojen maksimileveys peileineen on tuo 3 metriä, niin järkeä käyttäen sen verran pitää jättää tilaa, jottei liikenne tarpeettomasti estyisi tai häiriintyisi.
Mutta en kylläkään muista, että tuo metrimäärä olisi jossain laissa mainittu.
tulee tästä jutusta mieleen "muinainen" huutokauppa maaseudulla. "Huutajat" olivat parkkeeraneet autot molemmille puolille tietä.
Sattuipa poliisi paikalle ja ilmoitti ystävällisesti "huutokauppaväelle", että parkkipaikkojen puutteesta huolimatta tien toinen piennar on autoista tyhjennettävä!
Eli jos ne autot ei mahdu tielle, niin paikka on muualta tässäkin tapauksessa haettava, eikä nurmikolta.
Tässä tullaankin yhteen lempiaiheeseeni, että miksi kaupungissa rakennetaan asunnot niin, että kaikille edes asukkaille (monessa perheessä nykyään 2 autoa) ei ole parkkiruutua, saati vieraille!
Pyhä mahdottomuuden kolminaisuus:
Laki & Järki & Oikeudenmukaisuus.
Nämä kolme kulkevat harvoin käsi kädessä.
yhdyn ed. puhujaan
Miten järjenkäyttöä voi vaatia, kun sumareilla ajavia on niin paljon. Eihän heillä ole järjen hiventäkään päässäään. Jos he alkavat "käyttää järkeään", siinä tulee ruumiita. Ei järjenkäyttöä ennenkuin viimeinenkin sumari on sammunut!
Eihän sumareita voi sammuttaa! Ei kanssa-autoilijat muuten käsitä, kuinka taitava ja sporttinen kuski on kyseessä.
Ja tosi kuskin tuntee siitä, että on sumarin suojat päällä ja valot palaa. Näkee köyhät, minkä merkkiset sumarit on.
Järjenkäyttö ei ole mahdollista juuri missään tapauksessa Suomessa. Liikenteessä järjenkäyttö on täysin kielletty normaaliolosuhteissa saati sitten kuvailemissasi esimerkeissä. Näissä sen käytön kieltää lainsäädäntö.
Yksi hyvä kysymys on mitä ihmettä tekevät liikennevalot normaalilla käytöllä keskellä yötä. Sammutetaan ne liikennevalot yöksi jolloin normaalit risteysajo säännöt astuu voimaan. Mutta valitettavasti tässä kohdassa järjenkäyttö on ollut kielletty sitten liikennesuunnittelijalta.
Suomessahan oikein yleisesti käytössä tämä järjenkäyttämättömyys. Suomi voisi olla huomattavasti mukavampi paikka asua kun edes päättäjät käyttäisivät järkeä. Kansa voisi sitten opetella myöhemmin. Kumma juttu kuinka tämä järkenkäyttö (maalaisjärki) on vähentynyt huomattavasti 80-luvulta lähtien.
Laki ja järki ovat kaksi eri asiaa ja
että "lain säännökset ovat eräissä tapauksissa
vastoin järjen ääntä". Teenkö virheellisen
tulkinnan näin ajatellen?
Edellinen kirjoittajahan kyllä sanookin, että
"järjen käytön kieltää lainsäädäntö",
mutta on se aika järjetöntä tehtä järjenvastaisia
lakeja!
Laki ja järki ovat määritelmiltään eri asioita. Koska järkevyys tarkoittaa ihmisten mielestä hyvinkin eri asioita, riippuen asiasta, on mahdoton sanoa ovatko tieliikennelain säännökset eräissä tapauksissa vastoin järjen ääntä. Jos kaikilla tienkäyttäjillä olisi samat tiedot tilastoista, liikenneympäristöstä ja liikenteeseen vaikuttavista muista asioista uskoisin, että epäilisimme järjettömien liikennesääntöjen mahdollisuutta vähemmän.
Lait valmistellaan huolella laajasti pohdiskellen yhteiseksi hyväksi ja meidän on vain oltava avarakatseisia ja enemmän toiset huomioon ottavia sekä uskottava niiden järkevyyteen. Tätä aihetta on pohdiskeltu asiallisesti ja se on hyvästä ja se avartaa katseitamme.
Elämässä se on (monen tapauksen kohdalla pitää kyllä kirjoittaa "olisi") hyvinkin sallittua. Mutta liikenne tekee siitä poikkeuksen. Tottakai se on turhauttavaa seistä siellä liikennevaloissa keskellä yötä, mutta parempi kuitenkin niin. Toinen vaihtoehto nimittäin olisi, että ihmiset ajelisivat oman "järkensä" mukaan säännöistä piittaamatta. Näitä tapauksia on jo nyt, valitettavasti.
Miksi sitten säännöt jyräävät oman järjen käytön liikenteessä? Esitetään asia toisin: Mikä olisi seuraus, jos jokainen ajaisi oman järkensä mukaan säännöistä piittaamatta? Monen mielestä on järjen vastaista autoillessa pysähtyä, jos joku kävelee edessä olevalla suojatiellä. Siinähän menee hukkaan monta sekuntia, ja mikä kamalinta, kiihdyttäminen aiheuttaa hirmuisesti saastetta. Näiden tapausten mielestä on järkevämpää ajaa vaan ja luottaa siihen, että se typerä kävelijä hyppää alta pois. Normaalilla järjellä varustetun ihmisen mielestä tuollaisessa ei ole järjen hiventä, mutta nämä kuvatunlaiset tapaukset käyttäytyvät mielestään aivan järkevästi.
Ongelma tiivistettynä: Järjen mukainen käytös on todella liukuva käsite. Jonkun mielestä on järkevää ajaa niin, ettei vaaranna ketään, kun taas jonkun toisen mielestä on järkevää ajaa niin, että itse pääsee mahdollisimman pian perille ja säännöistä viis. Jonkun mielestä on järkevää ajaa hernerokkasumussa hieman alle rajoituksen, kun sen takana tulevan mielestä olisi järkevää ajaa reilusti yli sallitun ja ainoa järkevä asia, mitä hitaammat voisivat tehdä on väistää pientareelle.
Suomalaisen autoilijan tuntien on järkevää, jos ei käytetä sitä järkeä liikenteessä silloin, kun se edellyttäisi sääntöjen rikkomista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö liikenteessä voisi käyttäytyä joustavasti.
Säännöt on tehty sitä varten, että toisten tielläliikkujien toimet olisivat ennustettavia. Vilkku oikeaan tarkoittaa sitä, että ajoneuvo aikoo siirtyä kulkusuunnassa oikealla. Ei sitä että kohta koukataan vasemmalle.
Hyvä esimerkki järjenkäytön riistäytymisestä on moottoriteiden etuajo-oikeus. Sääntöjen mukaanhan rampilta tulevalle ei saisi antaa tietä kaistaa vaihtamalla. Annan joskus itsekin tietä rampilta tuleville. Yleensä vain silloin, jos rampilta on tulossa useampi auto peräkkäin. Nyt ovat jotkut järjenkäyttäjät saaneet kuitenkin päähänsä, että moottoritiellä ajavan on aina annettava tietä rapilta tulijoille.
Eilen Tampereen Bilteman kohdalla oli viereiseltä rampilta tulossa asuntoauto. Koska nopeusero oli pieni nostin jalkaa kaasulta, jotta tämä voisi tulla eteeni. Asuntoauton jarruvalot kuitenkin syttyivät, joten oletin, että kuljettaja ryhmittyykin taakseni. Juuri kun olin pääsemässä rinnalle, niin asuntoauto alkaakin tunkea minun kaistalleni ja soittelee torvea kiitokseksi.
Edellä kuvattu on hyvä esimerkki siitä mihin hyvää tarkoittava järjenkäyttö on johtanut. Tänä paivänä moottoritiellä ajaessa tai sinne tullessa ei koskaan voi olla varma kanssaautoilijoiden käytöksestä.
Edellinen kirjoitti:
"Säännöt on tehty sitä varten, että toisten tielläliikkujien toimet olisivat ennustettavia".
Alkuperäisen kirjoittajan esimerkissähän oli
kyse siitä, että kun on aikoja, jolloin
on yksin liikkeellä, niin voiko siinä tilanteessa
kun ei ole ketään, kenet ottais huomioon,
toimia "oman järjen mukaan"??????
Näissä jutuissa ois hyvä pysyä "asiassa" eikä
yleistää, nythän on keskustelua "erityistilanteis-
ta", esimerkiksi vois lisätä:
Kaveri ajaa postia aamuyöllä Oulusta -Kuusamoon,
jolloin koko välillä 02-05 aikaan ei tule
kun kerran puolessa tunnissa auto vastaan,
niin miten esim. lievä ylinopeus aina silloin,
kun ketään ei ole näköpiirissä, nimittäin aina
voi asettaa nopeuden välillä oikeaksi, kun
vastaantulevan valot alkaa näkyä....eli muutaman
kerran kyseisellä matkalla!
Monella on kaukainen haave käyttää järkeä. Ikävä totuus lopulta lyö jalan lattiaan: Tyhjästä on paha nyhjästä. Siksi kannatta konsultoida MINUA.
Liikenteessä järjen käyttö on sallittua:
Järkeä on se, että luovut oikeudestasi huomatessasi, että "vastapuoli" ei aio noudattaa velvollisuuttaan.
Näitä "minä aina ensin" ja "tämä on minun tie" -kusipäitä tuolla liikenteessä riittää ja itse olen jo aikoja sitten päättänyt, että heitä on (onneksi) kuitenkin suhteessa kaikkiin niin vähän, että en häviä paljon, vaikka olisinkin kolme sekuntia myöhemmin kotona sen takia, että annoin jonkun liikennesäännöistä mitään ymmärtämättömän ja ylipäänsä niitä noudattamattoman tyydyttää itsensä matkan varrella.
Tuolla järjenkäytöllä olen säästynyt turhilta onnettomuuksilta (lukuunottamatta yhtä 80-lätkäaikaista liukastelua) täällä ruuhka-Helsingin oloissa sekä ajellessani muualla päin Suomea.