Hei! Olen 22-vuotias nainen, ja huoleni on mies joka ei ole viimeisen vuoden (väh.) aikana ollut jotenkin tosi masentuneen oloinen.
Ollaan oltu joku vuosi naimisissa, mitään yhteisiä harrastuksia ei kuitenkaan ole kerääntynyt. Sen enenpää kuin yhteisiä -tai mitään- kavereitakaan.
Hän ei ole kovin kiinnostunut tekemisistäni tai menoistani. Minä kaipaan hänen seuraansa ja olen lähinnä kokoajan kotona kun hänkin. Itse hän vetäytyy puuhastelemaan sitten jotain.
Olen kysynyt onko jokin vialla, vastaa aina ei, mutta näkeehän sen, kun emme seksiäkään harrasta..
On varmaan epätoivoista kysellä neuvoa täältä, mutta kurjalta tuntuu tilannekin. Eli kuulisin mielellään vinkkejä miten saisin piristettyä sitä. Miksi on niin passiivinen?
Ollaan oltu joku vuosi naimisissa, mitään yhteisiä harrastuksia ei kuitenkaan ole kerääntynyt. Sen enenpää kuin yhteisiä -tai mitään- kavereitakaan.
Hän ei ole kovin kiinnostunut tekemisistäni tai menoistani. Minä kaipaan hänen seuraansa ja olen lähinnä kokoajan kotona kun hänkin. Itse hän vetäytyy puuhastelemaan sitten jotain.
Olen kysynyt onko jokin vialla, vastaa aina ei, mutta näkeehän sen, kun emme seksiäkään harrasta..
On varmaan epätoivoista kysellä neuvoa täältä, mutta kurjalta tuntuu tilannekin. Eli kuulisin mielellään vinkkejä miten saisin piristettyä sitä. Miksi on niin passiivinen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joko hänellä on toinen fyysisesti tai henkisesti tai sitten on jotain muuta, tauti? ei tuo ole normaalia. Ota puheeksi.
Jotkut vain ovat sulkeutuneempia persoonallisuuksia kuin toiset eivätkä tarvitse sosiaalista kanssakäymistä niin paljon. Miehelläsi voi olla myös huonoja kokemuksia ihmisistä lapsuus-, nuoruus- tai aikuisiällä. Tällöin hän mieluummin erakoituu kotiinsa kuin hankkiutuu ihmisten ilmoille. Hän voi kokea olevansa jotenkin huonompi kuin muut sosiaalisissa tilanteissa tai hänellä on heikko itsetunto ja hän kokee ettei kelpaa omana itsenään.
Itselläni vähän vastaava tilanne ja olen puhunut useampaan otteeseen mieheni kanssa. Vaikeaa on ollut saada kiskottua ulos todelliset syyt epäsosiaaliseen käytökseen. Huonosta itsetunnosta ja nuoruuden raadollisista kokemuksista kumpuaa moni tällainen käytösmalli. Helpointahan on olla yksin kotona ja olla ottamatta "riskejä".
Suosittelen että puhut miehesi kanssa perusteellisesti. Pitäisihän suhteessa myös hänen ottaa sinut ja sinun tarpeesi huomioon. Tilanteen muuttuminen ei tapahdu hetkessä, varaa aikaa ja kärsivällisyyttä. Menkää pikkuhiljaa mukaan sosiaalisiin rientoihin ja keksiää jotakin yhteistä tekemistä kodin ulkopuolella.
Masennuksen voi laukaista moni asia, esim. työelämän stressi tai ongelmat, yksitysielämän hankaluudet, työttömyys jne. Syy voi olla näissäkin. Jos miehesi on masentunut vakavasti tai keskivaikeasti, olisi parempi jos hän puhuisi ammattilaiselle.
saada häntä avautumaan,mutta turhaan. Kyllä me jotain pystymme puhumaan, mutta tuntuu että hän on niin pintapuolinen nykyisin. Mulla on omat ongelmani, mutta koskaan ei kysy et miten mulla menee ym.. ei tosiaan paljoa taida kiinnostaa.
Haluisin todella tietää et rakastaako mua vai ollaanko tässä olemisen takia.
Ihankuin häneltä puuttuisi empatiakyky kokonaan, ei näytä pystyvän asettumaan toisen asemaan. Harmittaa meidän lapsenkin puolesta, kun isi tulee kotiin ja lässyttää koiralle ja on pojalle puhumatta tai tosi teennäinen ainakin.
että naimisiin meno on iso elämänmuutos. Se aiheuttaa paljon stressiä vaikka onkin luokiteltavissa positiiviseksi tapahtumaksi.
Miten masentuneen oloinen? Alakuloinen, mikään ei kiinnosta eikä tuota mielihyvää? Vetäytyminen puuhastelemaan ei ole masennuksen merkki vaan toiset ovat mieluummin itsekseen kuin jatkuvasti seurassa.
Kannattaisiko teidän käydä terapeutin juttusilla? Parisuhteessa kun ei ole vain toisen ongelmaa vaan yhteinen ongelma.
Jos hän on sairas (masentunut), niin turha siinä on kysellä rakkauden perään, ei hän kykene toimimaan eikä tyydyttämään kenenkään toiveita kun on lamaantunut.
Jos hän taas ei ole sairas (mitä on mahdotonta tietää ellei hän mene tutkimuksiin), vaan muuten vaan tympääntynyt, niin kandeis hiukan katsella laveammalti sitä elämäntilannetta, jossa hän elää.
Onko töissä? Viihtyykö siellä? Kaipaako miespuolisia kavereita mut ei vaan osaa lähteä kohtaamaan ihmisiä? Ikäkriisissä? Identiteettiongelmia?
Syitähän tässä supersuorittajien maailmassa riittää. Ties vaikka se olisi pettynyt itseensä jossakin asiassa ja kelannut sillä mielensä matalaksi, ei vaan tajua sitä itse.
Ei kaikkia tunteita voi selittää sanoin, mutta lähimmäinen voi tehdä näkyväksi sen, mikä itsetä on jäänyt näkemätä. Esim. tässä tapauksessa miehessä tapahtunut muutos.
Ravistele vaan häntä tiedostamaan, ettei hän ennen ollut sellainen kun nyt on, äläkä anna hänen vaan jämähtää sellaiseksi.
Sitä on toisesta välittäminen.
Olen tosiaan kyllästymiseen saakka koettanut auttaa ja saada hänelle hyvää oloa, ehdottanut ulos lähtöä kavereiden kanssa tai minun tai yksin mutta mikään ei kiinnosta. Työssä käy ja kaiketi siellä viihtyy. Hänellä on aina ollut heikko itsetunto, jota pönkittänyt lähinnä uhoamalla ja muita arvostelemalla. Harmittaa hänen puolestaan kun antaa mennä itsensä hukkaan eikä luo minkäänlaisia tavoitteita.
Hänet siirrettin töissä huhupuheiden vuoksi alempiin tehtäviin, eikä hän edes puolustanut itseään. Olen yrittänyt tukea ja kehua mutta voimavarat ne minultakin loppuu, eikä hän halua jutella meidän asioista ulkopuoliselle, kun minäkään en saisi näistä jutella kellekään. ei myönnä että mikään olis vialla..
Mies katuu sitä että meni naimisiin niin nuorena. Jos sä olet 22, niin ei kai hänkään kovin paljon vanhempi ole. Ehkä mies haluaisi erota, muttei halua sanoa sitä ja loukata sua. Jotenkin tuntuu että kaipailee takaisin sinkkupäiville. Hän ei vaan enää rakasta sua, jos koskaan rakastikaan.