Herne!
Mun parisuhteeni on ollut kriisissä jo tovin enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olisi varmaan viisasta lopettaa tämä juttu, mutta kun jotenkin sitä rakastaa toista vielä niin paljon, niin ei haluaisi alka myymään kämppää heti alta yms.
Toisaalta tää "katotaan nyt"-meininki alkaa pikkuhiljaa tympäisemään, kun avokkini ei enää halaa/suutele yms. Kolmansia osapuolia ei tapaukseen liity, mutta avokkini on minulle sanonut, ettei tiedä mikä häntä vaivaa, kun hänellä ei ole sellaisia tunteita minua kohtaan. Haluaa silti yrittää, jospa tämä tästä muuttuisi parempaan. Ymmärränhän minä häntä, koska yhteistä aikaa on takana paljon, mutta reunat ne on minunkin ämpärissä ja joskus se läikkyy yli enkä voi maailman loppuun saakka olla ymmärtämässä.
Tämä suhde on molemmille meille toinen nk. vakavampi joten "tiedämme" miten homma käy, jos tässä päätetään jatkaa eri reittejä. Tiedän myös elämän jatkuvan eron jälkeenkin enkä pelkää yksin jäämistä, mutta ainakin minun puoleltani tunteet eivät ole täysin loppuneet.
Pelkäänkin, että avokkini passiivisuus ajaa minut siihen tilanteeseen, että alankin haluta eroa. Ongelman ydin on siinä, että välillä on aivan mahtavaa ja välillä kuin täysin vieraan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tunnu olevan mitään yhteistä paitsi asuntolaina.
Mun parisuhteeni on ollut kriisissä jo tovin enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olisi varmaan viisasta lopettaa tämä juttu, mutta kun jotenkin sitä rakastaa toista vielä niin paljon, niin ei haluaisi alka myymään kämppää heti alta yms.
Toisaalta tää "katotaan nyt"-meininki alkaa pikkuhiljaa tympäisemään, kun avokkini ei enää halaa/suutele yms. Kolmansia osapuolia ei tapaukseen liity, mutta avokkini on minulle sanonut, ettei tiedä mikä häntä vaivaa, kun hänellä ei ole sellaisia tunteita minua kohtaan. Haluaa silti yrittää, jospa tämä tästä muuttuisi parempaan. Ymmärränhän minä häntä, koska yhteistä aikaa on takana paljon, mutta reunat ne on minunkin ämpärissä ja joskus se läikkyy yli enkä voi maailman loppuun saakka olla ymmärtämässä.
Tämä suhde on molemmille meille toinen nk. vakavampi joten "tiedämme" miten homma käy, jos tässä päätetään jatkaa eri reittejä. Tiedän myös elämän jatkuvan eron jälkeenkin enkä pelkää yksin jäämistä, mutta ainakin minun puoleltani tunteet eivät ole täysin loppuneet.
Pelkäänkin, että avokkini passiivisuus ajaa minut siihen tilanteeseen, että alankin haluta eroa. Ongelman ydin on siinä, että välillä on aivan mahtavaa ja välillä kuin täysin vieraan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tunnu olevan mitään yhteistä paitsi asuntolaina.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pelkkä sanominen että "yritetään vielä" ei riitä. Jos avokkisi ei itse tee aloitetta keskustelulle, ole sinä aktiivisempi. Teidän on pakko ruveta puhumaan tunteistanne ja tuntemuksistanne - asioista niiden oikeilla nimillä. Jos hän ei tiedä mikä häntä vaivaa, ehkä rauhallinen jutustelu - asioiden puiminen eri näkökulmista auttaa häntä tiedostamaan ongelmansa.
Painostaminen ei auta, ei myöskään asian unohtaminen. Suhteen eteen kannattaa ja täytyykin tehdä töitä. Valitse sopiva paikka ja aika, ota hänet syliisi, kerro tunteistasi ja siitä että haluat asioiden muuttuvan parempaan päin. Kukaan nainen ei voi vastustaa jos mies avoimesti näyttää välittävänsä ja ymmärtävänsä. Ja varsinkin jos tahtoo tehdä asialle jotain. Anna hänelle tilaa kertoa asiastaan, kannustaen ja avoimesti suhtautuen. Tiedän kyllä, että puhumisen aloittaminen voi olla helvetillisen vaikeaa, kärsivällisyys kuitenkin yleensä palkitaan.
Toivon että löydätte yhteisen sävelen, yhdessä tai erikseen.
En vähättele neuvojasi yhtään, mutta sanonpa vain, että olen todella yrittänyt keskustella asiasta mm. ottamalla avokkini syliin ja kertomalla tunteistani.
Minulla itsellänikin on tullut todella paha mieli, kun olen tuntenut/nähnyt/vaistonnut, että häntä ei näytä kiinnostavan yhdessä olo. Alan kuulemma jauhamaan, kun otan kissan pöydälle. Olen myös yrittänyt antaa hänelle tilaa ja aikaa, mutta kun ei se näytä tuovan muutosta tilanteeseen, niin minkäs teet.
On ilmeisesti ihmisiä, jotka eivät osaa puhua asioistaan. Yhtälö on mahdoton, jos toinen haluaa puhua ja toinen ei.
Niin, aika pattitilanteessa ollaan silloin, kun toinen osapuoli ei halua puhua asioista ja suhteen tilasta ollenkaan. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa meidän suhteesta, mutta aina, kun yritän ottaa asian keskustelun alle, niin hänen kommenttinsa on, että minä haluan vain riidellä. Mielestäni yrittäisin vain puhua siitä, miten parisuhteessa pitäisi käyttäytyä molemmin puolin. En halua edes puolustella omaa käytöstäni. Meillä on yhteisiä vuosia takana reilu 20 vuotta. Nyt vaan on alkanut tuntumaan siltä, että tässä vaan asustellaan yhdessä, eikä oikeasti olla yhdessä. Ja sitten vielä mielestäni mies syyttelee minua ja käytöstäni menneiden vuosien aikana. Tuntuu todella pahalta, koska mielestäni olen yrittänyt kuitenkin olla hyvä vaimo.
Millaisia teidän päivänne ovat? Aamulla duuniin ja iltapäivällä kotiin telkun, kirjan, pc:n ääreen? Onko harrastuksia? Kavereita? Tympiikö duuni?
Meillä oli jokin aika sitten sama tilanne ja syyksi paljastui mun masennus tympeän työni takia. Kuulostaa ihan naurettavalta nyt kun sitä ajattelee, ettenkö muka olis itte tajunnu vituttaako duuni vai ei, mutta sokea vaan olin ja kaikki muuttui kun vaihdoin duunia.
Alkoi tapahtua kaikkea mukavaa, opin uutta, halusin jakaa ne kokemukset miehenikin kanssa, hän virkistyi kun aloin taas puhmaan ja nauramaan jne.
Mitä jos teilläkin syy on ihan muualla kuin teissä ja keskinäisessä suhteessanne? Se jokin vaan heijastuu suhteeseennekin sun naisesi yleisen fiiliksen kautta ja hän itse tulkitsee sen itsessään rakkauden puutteeksi sinua kohtaan, niin kuin minäkin tulkitsin oman masennukseni.
Koetko sinä eläväsi täyttä elämää noin muuten? Mistä saat energiaa ja iloa, mikä sua kiinnostaa? Onko naisellasi mitään vastaavaa elämässään vai onko hän sulkeutunut ja innoton muiltakin osin kuin vain sun suhteen?
Kartottakaa hiukan laajemmin sitä elämäänne, jos vaikka syyllinen löytyis kodin ulkopuolelta.
Meillä sama tilanne toisinpäin. Mieheni haluaa 'odotella', tosin kyse on kihlautumisista ja muista 'isoista' asioista, minusta tuntuu että en jaksa enää 'katsellaan' meiningillä. Itse koen olevani aika lopussa ja meillä minä olen se joka ei halua lähellä - kun jos ei kokonaan ei sitten mitään..tylyä, tiedän. Kokeile itse etääntyä vähän, kats josko toinen hätkähtää. Niin kauan puolisollasi on turvallinen olla kun sinä sanotkin että muitakin naisia on olemassa.. tylyä, taas mutta toimii :)