Muutimme avomieheni kanssa puolisen vuotta sitten yhteen. Yhteistä historiaa meillä on yli kaksi vuotta takana ja kihlasormuksetkin on jo vaihdettu. Kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan ja olin onnellinen. Nyt vasta, kun meillä on yhteinen koti, miehestä on alkanut paljastumaan todella inhottavia asioita. Hän on valehdellut minulle koko ajan raha-asioista ja hän osti kalliin autonkin ilman, että sanoi minulle siitä yhtään mitään. Hän lintsailee töistä ja on välinpitämätön. Joka kerta olen antanut anteeksi ja hän on luvannut muuttaa tapansa... Kunnes taas tänään hän jäi valehtelusta kiinni. Hän vähättelee tekojaan ja ei tajua, että satuttaa minua koko ajan. Ei kai tässä muuta voi tehdä, kun lähteä eriteille, mutta ajatus tuntuu todella pahalta, koska rakastan häntä silti... Mutta eihän näin voi jatkua...
Elämä on...
???
5595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuskinpa hän tavoistaan pääsee, joten pakko kai sitten erota vaan.
...elämä kurjaa. Mutta en voi olla ihmettelemättä; miksi ihmeessä olet ikinä mennyt kihloihin, lupautunut viettämään koko ikäsi ihmisen kanssa, jota et edes tunne? Menisitkö nyt kun tunnet? Tekee pahaa tuollaiset tusina kihlaukset, ne syövät kunnioitusta koko toimelta...
Kauheeta, se ei ollutkaan se unelmamies, joka uskotteli olevansa. Saatana mua on petetty.
Mä lähden, jätän sen, vaikka rakastankin niin hemmetisti. Eihän mua saa satuttaa.
Onko tämä joku kansantauti vai mistä on kyse kun näillä palstoilla marisee yhtenään ihan samanlaisen itseluottamuksen ja rakkaus-käsityksen omaavia ihmisiä?!!
Mitä on rakkaus? Siitä voisi alkaa sen itsetutkiskelunsa ja miettiä, mihin se mun rakkauteni/itseluottamukseni oikeasti riittää ja mihin ei. Miten pieni ja avuton mä oikeasti olenkaan sen rakkautenikin kanssa kun elämä alkaakin yhtäkkiä näyttää niitä negatiivisia puoliaan? Kun ei enää olekaan kivaa. Kun pitäisi löytyä sitä kestävyyttäkin, sitä pitkämielisyyttä, joka ei tuomitse eikä jätä pulaan niin kuin joku pelkuri.
Kun toinen tekee virheen, on edesvastuuton eli siis kelvoton, se on hirmuteko toista ihmistä kohtaan ja se oikeuttaa sen toisen harkitsemaan heti hylkäysoperaatiota. Mä hylkään sut (vaikka sua niin perkeleesti muka rakastankin), koska sä olet hohteesi menettänyt, illuusion rikkonut luuseri, joka ei koskaan muutu.
Jee jee. En ihmettele, että avioerotilastot on mitä on tässäkin junttilassa, jossa ihmiset on noin heikkoja ja avuttomia ongelmien astuessa kuvaan.
Hyvin kirjoitit.
Elämme raakoja ja raadollisia aikoja - myös arisuhteen osalta. Ei auttais olla yhtään ongelmainen, voi jäädä kokonaan paritta.
Rakkauden todelliseen voimaan ei enää usko kukaan. Tai sitä voimaa ei edes tiedosteta.
Tällaistahan tämä on kun ollaan niin itsekkäitä. Ei saada kiksejä antamisesta, pyytettömästä rakkaudesta, vaan "kaikki tänne heti mulle nyt" tai mä lähden lätkimään.
Ihan vaan pikkasen kärjistettynä ;) mutta tajuatte pointtini varmaankin, toivottavasti...