Sinäpä se tulikin. Hän on ollut anoppini jo 6 vuotta enkä voi sanoa hänestä mitään pahaa. Hän on jo aika iäkäs ja ikä alkaa painaa, haluan auttaa häntä asioissa missä voin. Ajattelinkin kysyä voisinko laittaa hänen puutarhansa tänä keväänä kesäkuntoon.
Harvoin tapaa muutenkaan niin fiksuja tyyppejä, onni että hän on anoppini. Hän ottaa asiat asioina ja antaa elää omaa elämää auttamalla kuitenkin jos vain voi. Enkä tarkoita rahallista apua.
Haluiaisin itsekkin olla samanlainen, mutta kai tuollainen elämänviisaus tulee vasta myöhemmässä iässä. Kun osaisi olla samalla tavalla murehtimatta turhia ja olla osaamatta välittää turhuuksista.
Jään usein miettimään hänen sanojaan, saanut usein lohtua niistä. Olen kai itse todella huolehtiva ja stressaava tyyppi, joskus minäkin osaan antaa jonkun asian olla kun tulee mieleen kaikkea mitä anoppi on tuumaillut. Niin yksinkertaista mutta niillä näkyy mielenrauhan saavan.
Ja hän on opettanut minulle paljon, piirakoitten teon, puutarha-asioita, sienestämisen... Sellaisen ihmisen kanssa on kiva puuhastella joka puhuu elämänkokemuksella.
Voi kunpa joskus uskaltaisin kertoa myös hänelle tämän saman...
Anoppini kaltaista ihmistä on helppo kunnioittaa, se on tuonut avioliittommekin hyviä asioita. Sellaisen naisen kasvattamaa poikaa on turvallista rakastaa!
Kiitos kun olet olemassa!
Harvoin tapaa muutenkaan niin fiksuja tyyppejä, onni että hän on anoppini. Hän ottaa asiat asioina ja antaa elää omaa elämää auttamalla kuitenkin jos vain voi. Enkä tarkoita rahallista apua.
Haluiaisin itsekkin olla samanlainen, mutta kai tuollainen elämänviisaus tulee vasta myöhemmässä iässä. Kun osaisi olla samalla tavalla murehtimatta turhia ja olla osaamatta välittää turhuuksista.
Jään usein miettimään hänen sanojaan, saanut usein lohtua niistä. Olen kai itse todella huolehtiva ja stressaava tyyppi, joskus minäkin osaan antaa jonkun asian olla kun tulee mieleen kaikkea mitä anoppi on tuumaillut. Niin yksinkertaista mutta niillä näkyy mielenrauhan saavan.
Ja hän on opettanut minulle paljon, piirakoitten teon, puutarha-asioita, sienestämisen... Sellaisen ihmisen kanssa on kiva puuhastella joka puhuu elämänkokemuksella.
Voi kunpa joskus uskaltaisin kertoa myös hänelle tämän saman...
Anoppini kaltaista ihmistä on helppo kunnioittaa, se on tuonut avioliittommekin hyviä asioita. Sellaisen naisen kasvattamaa poikaa on turvallista rakastaa!
Kiitos kun olet olemassa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun kaksi "avominiää" ja yksi virallisti vävy ovat aivan ihania nuoria ihmisiä.Miniöitten kanssa jutellaan kaikista asioista, käydään ostoksilla, pikku reissuilla jopa ravintolassa.Toisella on lapsi poikani kanssa ja hän on aivan ihana ja huolehtivainen äiti.Vävyni on paras isä mitä heidän kolme lastaan voisi ikinä saada.Kun minä ja appiukko menemme kylään heille, menemme kylään, emme tekemään tupatarkastusta.He saavat itse laittaa tarjottavat.Emme sekaannu siihen. toki kysymme tarvitsevatko apua.
Hoidamme heidän lapsiaan tarvittaessa ,jos se vain meille sopii ja yleensä järjestämme niin että sopii.
Erimieltä olemme monistakin asioista , mutta niistä ei tehdä riitoja, vaan asiat puhutaan selviksi.Kunnioitetaan toistemme tapoja ja ajatuksia.
Olemme ylpeitä heistä kaikista.
Paitsi emme ole mistään eri mieltä.
Emme sekaannu aidin ja isän auktoriteetillä mihinkään, ja he ovat kyllin fiksuja ymmärtääkseen, että meidänkään asioihimme eivät lapset ja heidän puolisonsa sekaannu.
Olemme kaikki täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia ihmisiä, jotka ovat järjestäneet elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Parasta hänessä on se, että hän on tyttärelleni hyvä mies. Minulle hän on oma poika. Välit ovat hyvät ja läheiset, kun kukin huolehtii omista asioistaan.
ja osaa antaa tunnustusta!
Kateeksi käy ja varsinkin lasten puolesta, että
on noin ihanat isovanhemmat.
Ikä tosiaan saattaa vaikuttaa, itselläni on nuori anoppi ja appi, joilla omia tabuja elämässään, joten jos toisilla asiat mallillaan, eivät voi siitä tunnustusta antaa. On se kumma, ettei riitä, että ollaan onnellisia, hyviä rakastavia puolisoja ja vanhempia ja ennenkaikkea annetaan toisten säilyttää kasvonsa ja ollaan puuttumatta historiaan ja annetaan luurankojen olla kaapeissaan...ja mitä vielä.
Ilmeisesti kaikki eivät ole riittävän kypsiä tajuamaan toisten onnea ja omaa parastaan ajoissa,
sydämellisyys ja lämpö on löytynyt sitten niistä isoisovanhemmista, joita on kunnia omata!
Kiva, että lapsille mallia jostakin.
Näkevät muuten sitten todella hyvin ihmisten läpi, on eräitä keskusteluja jouduttu pohtimaan, lapset sanovat kyllä suoraan totuuden!
kaikkea illuusiota ei vaan raaskis rikkoa, ehkä sitten aikuisempana voi vähän selventää taustoja toisten oudolle käytökselle.
Olipa mukavaa luettavaa! Kerro ihmeessä anopillesi mitä ajattelet :)