Ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni, on ollut niin ihanaa, paitsi nyt kun hän jätti minut kuin seinään. Muistan kuinka hän alkuaikoina oli niiiin rakastunut ja hölmö, ja nyt välillä tekeytyy niin etäiseksi. Kuuntelen levyä jonka sain häneltä aikoinaan enkä ole vielä pystynyt ottamaan kaulastani pois korua minkä sain häneltä joululahjaksi. En halua hyväksyä tätä: etten enää koskaan saa istua hänen sylissään, etten saa katsella kun hän nukkuu silmät puoliksi avoinna, että pitää herätä ja nukahtaa aina ilman häntä. Olin niin onnellinen koska pystyin toteamaan mitä on rakkaus, kuka on minulle se oikea. Hänen seurassaan olen niin rauhallinen, melkein pääsen jopa itseäni pakoon! Surin kyllä usein sitä että silmistänsä näki että hän rakasti vähemmän. Tiesin että tulisin joskus jätetyksi... Mutta hän sanoi että ON rakastanut, muttei yhtä paljon enää yhtäkkiä. Ehdittiin kuitenkin seurustella lähes 1½ vuotta, luulisi että sitä huomaa aikaisemmin jos ei tykkää? En ymmärrä. :(
Kun rakkaus
loppuu
61017
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niinhän sitä luulis, että tietäisi ennemmin... Mulle kävi samoin, paitsi että me oltiin seurusteltu lähes neljävuotta. Tunteet vain loppuivat poikaystävältä ja siinä samassa kyllä minultakin.. vaikea on toista rakastaa jos toinen ei rakasta.. mutta kaikesta pääsee yli..niin mekin ollaan päästy..ja puheväleissä ollaan:)
Minulle kävi samalla tavalla. Ensimmäiseltä pitkäaikaiselta tyttöystävältä hiipui rakkaus. Olin niin rakastunut ja naivisesti ajattelin että tässä on kumppanini loppuelämäksi. Olimme kuitenkin molemmat siinä iässä että olisi pitänyt tietää minkälaisen kanssa haluaa lopun elämän viettää, tai niin ajattelin. Olen täytynyt alitajuisesti tajuta että naiseni rakkaus oli hiipumassa, samasta syistä kun sinäkin. Silti ero tuli täydellisenä shokkina. Olin melkein kaksi viikkoa täysin poissa tolaltaan, masentunut ja itkin kaiken aikaa. Elämä oli sortunut, kaikki haaveet, suunnitelmat yhteenmuutosta kesällä. Elämä oli yhtä helvettiä. Kämpillä en voinut olla, sillä se toi kipeitä muistoja. Ei auttanut kuin kävellä ulkona ja sitä tuli tehtyä suurin osan päivästä, kyyneleet valuen. Opiskelusta ei tullut sinä aikana mitään. Sitten olimme yhteydessä toisiimme ja keskustelimme pari tuntia erosta ja sitä edeltävistä tapahtumista. En tiedä onko tämä vaihe vuoristoradan huipppu, mutta kun en nyt tunne enää mitään muuta kuin pientä surua. Uskon että jos tämä tunne ei muutu, voimme jatkaa vaikka heti hyvinä ystävinä. Tämä vain tuntuu lian helpolta nyt.
En tiedä auttaisiko sinun tapauksessa se että näette exän kanssa ja keskustelette ja kysyt paljon kysymyksiä. Mua se tuntui auttavan. Pystyin lopulta hyväksymään eron ja se tosi asia että ilmeisesti emme sittenkään olleet tarkoitettu muuksi kuin hyviksi ystävksi. Keskustele ystäviäsi kanssa myös, sekin auttaa. Ja itke vapaasti, suru ei lähde kuin suremalla pois.
Olen aina kuvitellut että pystyy varsin pian huomaamaan haluaako viettää jonkun kanssa loput elämästä. Nyt en ole varma kun naiseni ei pystynyt. Jotkut liitot hajoavat 40:nen vuoden jälkeen. En osaa sanoa siihen mitään...
Olen kaksi kertaa eron jälkeen saanut (lyhyen) tilaisuuden keskustella hänen kanssaan. Aikaa on rajoitetusti koska hänellä on asevelvollisuus kesken. Hän haluaa olla kanssani ystävä, mutta ei oikein kestä seuraani vielä, häntä vaivaa huono omatunto koska ei pysty antaa minulle parempaa selistystä syistään tai vastaamaan järkeenkäyvästi kysymyksiini. Olettaisin että on olemassa joku yksittäinen syy siihen että näin käy tässä vaiheessa, joku syy jota hän ei halua kertoa minulle, eli jotain todella loukkaavaa. Mutta hän sanoo ettei näin ole, vääntelee käsiään kun ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi. Olen aina ollut niin kovin tietoinen epätäydellisyydestäni että olisin vaikka heti hyväksynyt syyn olevan minussa, mutta kun ei anna minun syyttää itseäni... Onko tämä nyt sitä jotain "villitystä" mitä miehillä jossain vaiheessa on? En ole kuitenkaan mielestäni kahlinut häntä. Ja jotenkin armeijan on liityttävä tähän, koska kaikki alkoi siitä kun hän lähti sinne. Mitä siellä oikein tehdään niille???
Siellä pääsee iltalomille ja saattaa löytää uuden heilan.
Ei vältäämätä ole yksittäinen syy. Voi vaan olla että hän ei enää ole varma oletko se oikea. Tunteet kenties hieman hiipuneet. Kovin pikaisesti ei kuitenkaan hänen ei kannattis luovuttaa, sillä parisuhteessa välillä on ylä- ja välillä alamäkejä. Ne kuuluvat asiaan.
Mitä armejaan tulee niin tuskin sillä keneenkään kovin terveellinen kasvattava vaikutus ole.
Voit pyytää häntä ajattelemaan niitä vastauksia seuraavaa vierailua/puhelin soittoa varten tai sitten hän voisi kirjoittaa ne paperille ylös, jos se tuntuu helpommalta.
Niin voisi, mutta kun tähän eroon ei liity kolmatta osapuolta, niin monta kertaa hän on niin sanonut...