VARATTUA

Mitä mieltä olette kannattaako varattua naista yrittää iskeä vai on ko se vain ajan hukkaa.

Viitisen vuotta sitten minulla oli yksi nainen kaverina, joka selvästi osoitti olevansa kiinnostunut minusta, vaikka oli ns. kihloissakin.
Hän laittoi minulle tekstiviestejä, mukavan kortinkin ja lähti usein kanssani kahville. Kerran hän jopa jopa pyysi minua käymään kotonaan, kun oli siellä yksin.

Olin kuintekin liian epävarma, kun en ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa ja hänen
poikaystävälään oli parempi työpaikka kuin minulla. Kärsin jotenkin huonosta itsetunnosta tämän takia ja ajettelin, ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Ajettelin myös, että en rupea rikkomaan toisten välejä ja en tuntenut tarpeeksi hyvin hänen poikaystäväänsä joten kai pelkäsin saavani turpaanikin.

Nyt jälkikäteen harmittaa. Tulee mieleen, että jos mies ei pysty pitämään naista itsellään, niin ei kai se minun vikani ole ? Jos nainen on kerta kiinnostunut minusta, niin miksen yrittänyt iskeä häntä ? Ei kai minun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että rikon toisen liiton, jos kerta nainen osoittaa olevansa kiinnostunut minusta ?

Mitä mieltä olette, kannattaako varattua henkilöä vain kylmästi yrittää iskeä jos on kiinnostunut hänestä ? Tuntuu nimittäin siltä, että kaikki josta on kiinnostunut ovat jo varattuja. Tällä menollahan en löydä koskaan tyttöystävää.
Mitä mieltä olette tarvitseeko turpaansaamista oikeasti pelätä ?

Toivon asiallisia kommentteja, kiitos !
222933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

sillä harva mies antaa toisen viedä naistaan. Toisaalta jos ko. suhde on jokseenkin väljähtynyt ja mies välinpitämätön naiselleen, tarjoa typykälle parempaa eli itsesi. Jotainhan suhteessa on vialla jos naista toinen mies kiinnostaa.

Äänestä
  • mieltä.

    Maailmassa on vaikeampiakin tapoja päästä hengestään.

    Äänestä

Entäs jos jatkaisit elämääsi kuten ennenkin? Se, että nainen itse ymmärtäisi erota miehestään olisi vain mahdollinen optio.

Vai haluatko toiseksi mieheksi? Miten luotettavana voisit pitää naista jatkossa? Missä välissä nainen selvittäisi omat tunteensa? Mitä takeita olisi, ettet vain olisi lohtupoka?

Äänestä

Sinä tietenkin tommosen lumpun paremmin osaisit pitää, vai?

Äänestä

Parempi pysytellä erossa varatuista naisista (ja miehistä), kun kuitenkin vapaitakin on olemassa. Sillä jos sattuu olemaan mustasukkainen kumppani, niin siitä ei hyvä seuraa, kuten ollaan monesti saatu lehdistä lukeakin mustasukkaisuusdraamojen seurauksista.
Toki jos haluaa elää vaarallisesti ja ottaa riskejä, niin siitä sitten vaan.

Äänestä

hankala tapaus jos kerta tunteita on pelissä. Onko teistä kumpikaan tunnustaneet toisillenne jotain? Ajattelin, että jospa hän pelkää sinun olevan jonkinlainen "pelaaja", eikä siksi uskalla tehdä mitään?

Nainen saattaa pitää sinua myös vain hyvänä ystävänään. Ja ehkä hän saa sinulta jotain sellaista mitä omalta mieheltään ei saa, vaikka häntä luultavastikin rakastaa? vaikee mennä sanoon mitään..

Äänestä

yrittää,naiset on kuitenki keskimäärin sen verran huomionkipeitä ja helposti ylipuhuttavia otuksia että ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu :-) Mä meinaan oikeasti tikahtua nauruun aina kun lueskelen näitä naisten pettämisjuttuja,ihan sama miten asia on niin aina se on jomman kumman miehen vika,joko mies jonka kanssa seurustellaan ei huomio naista / what ever paskaa tai se kenen kanssa petettiin on jotenkin taianomaisesti suunnilleen hypnotisoinut / ylipuhunut naisen levittämään jalksansa :-)

Äänestä
  • eivät tietenkään petä saadakseen sitä huomiota mitä kumppaniltaan kaipaavat kun pettävät. Kyllä miehet hypnotisoituvat herkkuperseen edessä siinä missä nainenkin adonikselle kun kotona on jääty ilman. panohalut ne on naisillakin.

    Äänestä

  • ja miehet kirjoitti:

    eivät tietenkään petä saadakseen sitä huomiota mitä kumppaniltaan kaipaavat kun pettävät. Kyllä miehet hypnotisoituvat herkkuperseen edessä siinä missä nainenkin adonikselle kun kotona on jääty ilman. panohalut ne on naisillakin.

    vaan miehet on tässäkin asiassa rehellisempiä eivätkä ala syytteleen omista 'mokistaan' muita.

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    vaan miehet on tässäkin asiassa rehellisempiä eivätkä ala syytteleen omista 'mokistaan' muita.

    miehet sitten syyttelee vaan veitikkaa ja on NIIIIN rehellisiä ;))))))) Sekös naisen mieltä ja jalkoväliä seuraavaa panoa ajatellen lämmittää.

    Äänestä

  • vissiin kirjoitti:

    miehet sitten syyttelee vaan veitikkaa ja on NIIIIN rehellisiä ;))))))) Sekös naisen mieltä ja jalkoväliä seuraavaa panoa ajatellen lämmittää.

    oli,miehet sentään elää yleensä omaa elämäänsä itseään varten ja ottaa siitä myös yleensä itse vastuun.Joskus tuntuu että naiset elävät koko elämänsä miesten kautta / miestä varten,jos pahaa tapahtuu sen on miehen syy,jos jtn. hyvää tapahtuu se on miehen syy,yleensäkkin kaikki on joko miesten ansiota tai syytä.

    Meikkaus,vaatteet,ainainen ulkonäöstä touhottaminen....It's all coming back to men.
    Naisten miehiä suurempi hinku seurusteluun ja ns. oikeaan parisuhteeseen,mies voi elää omaa elämäänsä täyspainoisesti ilman jokapäiväistä kontaktia naiseen mutta välillä tuntuu että nainen ei siihen kykene,sen verran järjetön hinku joillain naisilla tuntuu olevan löytää mies jonka kautta elellä omaa pientä elämäänsä :-)

    Minäkin haluaisin edes kerran nähdä sen naisen, joka rehellisesti tunnustaisi pettäneensä "koska panetti niin pirusti ja tilaisuus teki varkaan", ilman mitään sen kummempia analyysejä.

    Äänestä

minun muijaani viemässä. Kannattais pelätä. Teen kummallekin teistä erittäin pahaa siinä tapauksessa. Tiedoksi vain.

Äänestä
  • Mistäs tiedät etten ole muijaasi hoidellut? on meinaan matkan varrella tullut useampikin rouva kellistettyä, ikääkin heillä on ollut 21-35 v.
    tämä 21 v oli ollut kokonaista puolivuotta naimisissa kun piti jo saada vierasta.
    Ainiin, enpä usko että mulle mitään voisit..

    Äänestä

JOS jotain tarpeeksi kovasti haluat, niin älä sitä täällä kysele vaan toimi hyvä mies... Kaippa se nainenkin nyt "ei" osaa sanoa halutessaan??

Äänestä

En oo varma pettikö naiseni fyysisesti minua. Mutta aion hakata sen miehen vähintään kunnolla henkihieveriin kun sen näen.

Äänestä
  • "En ole varma, mutta hakkaan silti" ?!? Waaat?! ;-)

    Mietipä vielä kerran strategiaasi. Hlökoht mielipide: Jos tavoitteena on saada pesää, niin siitä en itselleni kovin kauaskantoisia riskejä ottaisi ;D

    Äänestä

  • Jep, näin minäkin tekisin, jos joku jätkä luulee, että se voi vehtailla naiseni kanssa ilman seuraamuksia, niin kannattaa miettiä uudestaan! Ihan turha kuvitella, että mulle vois selitellä, että nainen itse halus, ei muo kiinnosta, mutta kosto kiinnostaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9874884 kirjoitti:

    "En ole varma, mutta hakkaan silti" ?!? Waaat?! ;-)

    Mietipä vielä kerran strategiaasi. Hlökoht mielipide: Jos tavoitteena on saada pesää, niin siitä en itselleni kovin kauaskantoisia riskejä ottaisi ;D

    TO: seurusteleva mies

    Joo, pitäiskö vähentää dokaamista? Aika väkivaltaista juttua.

    Sitäpaitsi, kannattais ensin kysyä siltä UPEALTA akaltas pettikö vai ei,
    ENNEN kuin lähdet ketään läimittelee ketään.

    Todella alkeellista touhua. Jos on noin onnetonta, kannatais erota, äläkä ota akkaa enää ollenkaan. Siirry kumiakkoihin.

    Äänestä

Ah, hienoa. Tule hakemaan toi naapurin akka pois.

Vokottelet sitä oikein näyttävästi (ne on molemmat raivohulluja) ja sitten saat tuon sekopää ukkelin päällesi. Mä kuuntelen täällä seinän takana kuinka te kaikki tappelette ja kuka jää tantereelle seisomaan vai kuoleeko kaikki. En jää kaipaamaan niistä kumpaakaan.

Oikeastaan voisitte tappaa toisenne tossa mäen päällä niin tänne taloon ei jää haamuja, eikä roiskeita.

Soitan sitten poliisit ja ruumisauton paikalle, kun peli on selvä.

Äänestä

Jos välttämättä haluat sotkea elämäsi, niin anna mennä vaan. Kaikki potentiaaliset naiset eivät voi olla varattuja. Olet ilmeisesti väsynyt etsimään kumppania/puutteessa ja haluat turvautua hetkellisesti helppoon ratkaisuun.

On olemassa miehiä, joiden mielestä naiseensa sekaantuminen on verikoston paikka. Mutta ehkä nakki ei napsahda juuri kohdallesi.

Äänestä

höh

Varatulla ämmällä on punainen val ikkunassaan

Shit kuse sammuu, ottaa ämmä seuraavan pokan hoitoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KANNATTAAKO YRITTÄÄ kirjoitti:

Mitä mieltä olette kannattaako varattua naista yrittää iskeä vai on ko se vain ajan hukkaa.

Viitisen vuotta sitten minulla oli yksi nainen kaverina, joka selvästi osoitti olevansa kiinnostunut minusta, vaikka oli ns. kihloissakin.
Hän laittoi minulle tekstiviestejä, mukavan kortinkin ja lähti usein kanssani kahville. Kerran hän jopa jopa pyysi minua käymään kotonaan, kun oli siellä yksin.

Olin kuintekin liian epävarma, kun en ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa ja hänen
poikaystävälään oli parempi työpaikka kuin minulla. Kärsin jotenkin huonosta itsetunnosta tämän takia ja ajettelin, ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Ajettelin myös, että en rupea rikkomaan toisten välejä ja en tuntenut tarpeeksi hyvin hänen poikaystäväänsä joten kai pelkäsin saavani turpaanikin.

Nyt jälkikäteen harmittaa. Tulee mieleen, että jos mies ei pysty pitämään naista itsellään, niin ei kai se minun vikani ole ? Jos nainen on kerta kiinnostunut minusta, niin miksen yrittänyt iskeä häntä ? Ei kai minun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että rikon toisen liiton, jos kerta nainen osoittaa olevansa kiinnostunut minusta ?

Mitä mieltä olette, kannattaako varattua henkilöä vain kylmästi yrittää iskeä jos on kiinnostunut hänestä ? Tuntuu nimittäin siltä, että kaikki josta on kiinnostunut ovat jo varattuja. Tällä menollahan en löydä koskaan tyttöystävää.
Mitä mieltä olette tarvitseeko turpaansaamista oikeasti pelätä ?

Toivon asiallisia kommentteja, kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu