Olemme olleet yhdessä vajaan vuoden. Mitään palavaa rakastumista ei minun puolella tapahtunut, vaan ajan myötä aloin kiintyä. Kumppani on silti edelleen aivan rakastunut, en oikein tajua miksi, sillä omastakin mielestäni olen jopa rasittava välillä. Hän antaa tässä suhteessa enemmän kuin minä, vaikka olen yrittänyt muuttaa tätä asiaa.
No yksi asia, mikä minua vaivaa, on tämä ärsyyntyminen. Monista erilaisista asioista, esimerkiksi kumppanin itsekehu vitsimielessä. Ärsyttää, kun hän katsoo telkkarista sellaisia ohjelmia, joita minä olen lähinnä nauranut ja ihmetellyt, että kuka noitakin katsoo...ärsyttää hänen ajoittainen pedanttisuus, piheys (esim ruokakaupassa viilataan senttiä joka kohdassa vaikkei tarvitsisi, arrgghh), jotkin ahdasmieliset kommentit. Listaa voisi jatkaa ehkä vähän liikaakin.
Onko tämä nyt sitä arkea? Joskus tuntuu, että rakastaako sitä todella toista jos monet asiat ärsyttää? Kyllä olen ajatellut rakastavani, vaikka en ehkä samalla tavalla ole tunteen vallassa kuin toinen. Mutten olekaan ollut kuin kerran kunnolla rakastunut, ja siitä on aikaa...teinihuumaa oikeastaan.
Mistä siis sen lopulta tietää, mikä on "normaalia" ärsyynnystä, mikä taas kertoo siitä että onkin väärän ihmisen kanssa? Olemme kyllä erilaisia, mutta ei erilaisuus aiemmassakaan suhteessa ollut ongelma. Pidin itseäni suvaitsevana ihmisenä, mutta nyt musta onkin näemmä tullut kauhean kriittinen ja herkästi vittuuntuva. Missä vika?
No yksi asia, mikä minua vaivaa, on tämä ärsyyntyminen. Monista erilaisista asioista, esimerkiksi kumppanin itsekehu vitsimielessä. Ärsyttää, kun hän katsoo telkkarista sellaisia ohjelmia, joita minä olen lähinnä nauranut ja ihmetellyt, että kuka noitakin katsoo...ärsyttää hänen ajoittainen pedanttisuus, piheys (esim ruokakaupassa viilataan senttiä joka kohdassa vaikkei tarvitsisi, arrgghh), jotkin ahdasmieliset kommentit. Listaa voisi jatkaa ehkä vähän liikaakin.
Onko tämä nyt sitä arkea? Joskus tuntuu, että rakastaako sitä todella toista jos monet asiat ärsyttää? Kyllä olen ajatellut rakastavani, vaikka en ehkä samalla tavalla ole tunteen vallassa kuin toinen. Mutten olekaan ollut kuin kerran kunnolla rakastunut, ja siitä on aikaa...teinihuumaa oikeastaan.
Mistä siis sen lopulta tietää, mikä on "normaalia" ärsyynnystä, mikä taas kertoo siitä että onkin väärän ihmisen kanssa? Olemme kyllä erilaisia, mutta ei erilaisuus aiemmassakaan suhteessa ollut ongelma. Pidin itseäni suvaitsevana ihmisenä, mutta nyt musta onkin näemmä tullut kauhean kriittinen ja herkästi vittuuntuva. Missä vika?
Vastaukset 10
Vanhimmat
siinä, että roikut ihmisessä, jota kohtaan sulla ei ole tunteita.
olet vain huomaamassa, ettei hän olekaan täydellinen eikä välttämättä sellainen kuin kuvittelit. Tiedäthän toteaman, että ihminen usein rakastuu ihannekuvaan eikä toiseen ihmiseen itseensä... Kannattaa ymmärtää se, että ärsyyntyminen tapahtuu omassa päässäsi. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät toisen ominaisuuksista, jotka meitä ärsyttävät meissä itsessämme. Ja jos joku toinen seurustelisi miehesi kanssa, niin hän saattaisi ärsyyntyä täysin eri asioista.
Jos rupeaa tuntumaan siltä, että seurustelu tämän ihmisen kanssa imee elämänhalun, mielenrauhan ja onnellisuuden pois sinusta, niin silloin tiedät olevasi väärän ihmisen kanssa.
Sulla nyt on vähän vaikee aika... Ehkä osasyy sun pahaan oloosi on myös syyllisyys, jota tunnut kantavan siitä, että et rakastunut yhtä näyttävästi ja kuuluvasti kuin kumppanisi. Ehkä se syyllisyys tulee ajamaan sut jopa eroamaan sua rakastavasta ihmisestä, mene, elä ja tiedä.
Olet jo valinnut sellasen tien, että se vie väistämättä johonkin konfliktiin. Haet tietoisestikin ärsyttäviä piirteitä partneristasi ja mietit, kannattaako sitä ihmistä siis edes rakastaa... No, sitähän sä silti teet joka päivä jonka hänen kanssaan vietät. Sä rakastat häntä silleen kun osaat.
Sä kutsut sitä rakkauttasi tottumukseksi ja tunnut kokevan, että se on jotenkin huonompaa rakkautta kuin esim. sun partnerisi rakkaus.
Mitäs jos se on ihan kelvollista rakkautta? Mitä jos se riittää?
Mitä jos sä nyt vaan takerrut siihen rakkaus-käsitteeseen ja tekeydyt onnettomaksi kun ei sulla ole muitakaan suurempia huolia elämässäsi...?
Ihmismieli on monimutkainen ja ovela kokonaisuus.
mulla on vähän noita samoja "ongelmia". Tunnen syyllisyyttä juuri tuosta, etten itse pysty tuntemaan samoin kuin toinen. Mies kehuu ja rakastaa, minä ahdistun ja ärtyilen. Kai se on jonkinlaista kriisiä myös kun on uusi suhde, uusi elämäntilanne. Taas vaihteeksi asuu toisen ihmisen kanssa, eikä murjota yksin kotona. Tuntuu, että aina on jokin ongelma. Ensin kaipaa toista rinnalleen, ja nyt kun on, ei sekään ole aina hyvin. Voi tätä elämää...
Ei kaiken pidä mennä aina just mukavasti ja hienosti.
Jos jokin ärsyttää, anna ärsyttää vaan. Ei sen sen enempäää tarvitse tarkoittaa. Älä anna ärsyynnykselle valtaa.
Opettelet vain joustamaan ja hyväksymään että asiat tehdään erilailla.
Katso tohtori Philiä. :D
Vika on juuri siinä, että kumppanisi on vielä rakastumisvaiheessa ja sinä et. Oikeasti sinussakin on kosolti piirteitä, jotka ärsyttävät (siis tulevaisuudessa) kumppaniasi. Jossain päin Suomea on sellainen sanonta kuin "Siinä on kylliksi rakkautta, jos sietää toista". Aika hyvin sanottu. Tarkoittaa myös jotain vähän sinnepäin, että toine pitäisi hyväksyä virheineen päivineen.
Oon nyt yrittäny olla ärsyyntymättä :) eilen kuuntelin miehen innostunutta juttua asiasta, joka ei minua todellisuudessa kiinnosta lainkaan, melkein 30 minuuttia..ja alkoi vaan halittaa sen jälkeen :) Sitte yritin vaan nauraa sille ääliölle ohjelmalle, enkä miettiä miks joku viitsii katsoa tommosta. Kai se on mun omasta asenteesta kiinni.
Voikohan mulle tulla se rakastumisvaihe myöhemmin, tai että tavallaan rakastuisi vielä pitemmän ajan jälkeen? Jos se syntyisikin osittain hyväksynnästä, että toinen saa olla sitä mitä on.
Tapasin viime kesänä oikein mukavan ja kohteliaan hyvännäköisen miehen. Yritin seurustella miehen kanssa, mutta jos kaikki siinä tyypissä ärsyttää ja mielessään toivoo ettei tarvitsisi nähdä enää tai joku toinen "veisi" sen niin kyse on vain siitä ettei ole ihastunut/rakastunut.
Mieti vaikka miltä sinusta tuntuisi jos mies huomenna sanoisi ettei halua seurustella enää kanssasi tai miltä tuntuisi jos näkisit miehen toisen naisen seurassa onnellisena suukottelemassa. Jos ei ole yhtään mustasukkaisuutta ei ole rakkautta.
Tutulta kuullostaa. Joskus ollut itse samassa tilanteessa. Oli halua rakastaa muttei se onnistunut sitä henkilöä kohtaan. Rakkaus on se asia jonka takia yhteiselo ylipäänsä onnistuu.
Nyt kun olen löytänyt kumppanin jota rakastan, niin voin kertoa että tunne on juuri päinvastainen. Kun aikaa kuluu niin huomaa rakastavansa ja ihailevansa toista koko ajan enemmän. Ei toisin päin. Älä yritä väkisin. Siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Olen elänyt kohta 19 vuotta saman ihmisen rinnalla ja voin kertoa, että olen rakastunut häneen jo ainakin kolme kertaa palavasti, ihan niin kuin alkuaikoina.
Me muuttutaan koko ajan uusiksi, muovaudutaan elämän myötä, joten kaikki on mahdollista kun vaan pysyy itse avoimena ja uteliaana.