Auttakaa

Olen 28-vuotias nainen ja ollut noin vuoden suhteessa (n). Nuoremmalla tyttöystävälläni on uusi ystävätär, joka on kaunis ja muutenkin hyvin samankaltainen kuin hän. Seksuaalisista suuntautumista en tiedä.. He eivät ole juurikaan pitäneet yhteyttä, mutta itselläni on pelkoja, että mitä jos, mitä jos... Pelkään siis että hän jättää minut toisen takia tai ihastuu toiseen. En voi joka kerta hänen tutustuessaan uuteen ihmiseen pelätä menettäväni häntä. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteessa ja siitä miten näiden tunteiden yli pääsee! Toivon asiallisia vastauksia...
2647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuu tietysti sinusta ja kumppanistasi ja suhteestanne, mutta itselläni mustasukkaisuus on helpottanut kun olen koittanut unohtaa sen että olen mustasukkainen. Olen jättänyt miettimättä että mitä siellä baarissa tapahtuu nyt ja entä nyt kun hän on poissa. Jos jään siitä pohdiskelusta kiinni itselleni, muistutan itselleni ettei se murehtimalla parane ja koittanut ajatella muuta. Keksiä jotain kivaa tekemistä itselleni siksi aikaa kun hän on poissa.

Asiahan on niin ettei se, että mietit että mitä jos mitä jos, muuta mitään ainakaan positiivisempaan suuntaan. Mitä varmempi olet itsestäsi ja asemastasi, sitä enemmän se huokuu sinusta ja jos ajattelet että totta kai tuo pysyy rinnallani, hän ajattelee helpommin itsekin niin. Jos paljastat sen että olet epävarma itsestäsi, kumppanisikin saattaa miettiä että onko sinussa jtn vikaa kun et usko että hän haluaa olla kanssasi.

Äänestä

Kaikkia rakastuneita ihmisiä jäytää joskus tuo sama epävarmuus ja toivottomuus, koska halutaan niin kiihkeästi olla se ainut ja oikea toiselle.
Pahimmassa tapauksessa hylkäämisen pelko ajaa ihmisen niin epätoivoiseksi, että se jatkuva varmistelu, kyttäys, rakkaudentunnustusten vaatiminen ym. jo sinällään työntää toista luotaan.

Pitäisi uskaltaa luottaa itseensä niin paljon, että tietää selviävänsä vaikka rakkaussuhde kariutuisikin. Se tieto vapauttaa, se on onnellisuuden perusta. Kun luottaa omaan selviytymiskykyynsä, ei pelkää hylätyksitulemistakaan niin paljon, ettäkö se hallitsisi elämistä parisuhteessa.

Ei toista ihmistä voi kahlita itseensä ja kuvitella sitten olevansa onnellinen. Onnellinen ja tasapainoinen ihminen toivoo samaa lähimmäisilleenkin eikä pelkää elämää.

Uskalla elää tässä ja nyt ja olla onnellinen. Uskalla luottaa rakastettuusi ja hänen kykyynsä sitoutua ja olla rehellinen. Ilman luottamusta ei suhteenne tule kauan kasassa pysymään, sillä epäluottamus ja pelko näkyvät ja kuuluvat kauas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustasukkainen kirjoitti:

Olen 28-vuotias nainen ja ollut noin vuoden suhteessa (n). Nuoremmalla tyttöystävälläni on uusi ystävätär, joka on kaunis ja muutenkin hyvin samankaltainen kuin hän. Seksuaalisista suuntautumista en tiedä.. He eivät ole juurikaan pitäneet yhteyttä, mutta itselläni on pelkoja, että mitä jos, mitä jos... Pelkään siis että hän jättää minut toisen takia tai ihastuu toiseen. En voi joka kerta hänen tutustuessaan uuteen ihmiseen pelätä menettäväni häntä. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteessa ja siitä miten näiden tunteiden yli pääsee! Toivon asiallisia vastauksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu