oikein on,että vaikkei olisi mitään säpinää mies/naistyökaverin kanssa niin muut yrittävät *väsätä* jonkun mukamas suhteen joidenkin välille vain sen takia, että jotkut *viihtyvät* toistensa seurassa eikä todellakaan muusta ole kyse.
Mikä siinä
tehopakkaus--
81723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oikein on, että jos viihtyy jonkun mies/naistyökaverin kanssa, niin mitään säpinää ei kehity kys. olevien omalla panoksella? Miksi ei?
Ulkopuoliset vain huomaavat helpommin toisten keskinäisen säpinän helpommin kuin kyseessä olevat usein itse.
etteivät itse tajua olevansa hulluina toisiinsa ja muut on sen jo huomanneet?
näin. Tai eivät myönnä sitä itselleen. Tai ovat estosia syystä taikka toisesta, eivätkä saa ratkaisevaa askelta otettua. (itse tällaisessa tilanteessa)
Taitaa olla itsensä pettämistä, jos ei tajua tunteitansa. Syitä voi olla monia, miksei uskalla mitään suurempaa tehdä.
Ps. Pakko tunnustaa, minäkin olen sellaisessa tilanteessa, mutta harmittaa muiden tuijotus..
niinpä, kuulostaa ihan minunkin tilanteeltani...tiedän että minusta ja työkaveristani juoruillaan, ja kaipa se näkyy aika selvästi että jos tilanne olisi toinen, lentäisi kaikki estot nurkkaan! Vaikka työmaalla ei olla kyllä muuta kuin tosi hyviä kavereita.
Minulla juuri sama tilanne. Taitaapa olla yleistä tämmöinen.
Kuinkahan yleistä sitten on,että "säpinää" on ja sellasta "pikkutuhmaa toimintaa" mutta kukaan ei huomaa mitään kun ei voisi meistä uskoa-syystä että ikäeroa 20 v!?!! Hyvä siis niin vaiko mitä.Tarkoitus on saada se loppumaan(varattuja molemmat ) vaan en tiedä miten?Jäädään katsos kuitenkin kiinni joku päivä.
Aito huvittuneisuus. Monet ovat ihan hyviä työkavereita keskenään, mutta tooooosi hyviä ja eri sukupuolta herättää näköjään huomiota. Aika ikävääkin sikäli että osapuolet saattavat olla vakituisissa parisuhteissa, perheellisiä ynnä muuta vastaavaa. Viis veisaan itse mokomista kun kerrankin on löytynyt sellainen työkaveri. Ne työtkin sujuu hyvin kun synkkaa hyvin.