Pakenevaa varasta selkään aseensa tyhjäksi tulittanut poliisi ei saakaan syytettä edes tapon yrityksestä.
Poliisille syyte ampumakahakasta
22.3.2006 13:40
Kuudesti murtomiestä tulittanut poliisi on saanut syytteen törkeästä vammantuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Ampumisjupakka tapahtui joulukuun puolivälissä, jolloin Vantaan Varistossa tavaratalossa vieraillut murtokaksikko yritti hurjasti poliisia pakoon.
Vartija yllätti kolmekymppiset miehet lähes rysän päältä, ja siitä alkoi kiivas pakomatka Hämeenlinnanväylää pitkin kohti Helsinkiä. Paikalle saapui myös kaksi poliisipartiota.
Murtomiehet ajoivat useita kertoja ryminällä päin vartiointiliikkeen ja poliisin autoja. Pakenijat yrittivät myös ajaa jalkautuneen poliisin päälle. Silloin konstaapeli "laukaisi aseensa" kuudesti. Yksi luodeista osui pakoauton kuljettajaa selkään, loput kimmahtivat varastetun pakoauton kylkeen.
Haavoittuneen kuljettajan toveri livahti pakoon Haagan paloaseman suuntaan. Hänet napattiin useita viikkoja myöhemmin Itäkeskuksesta.
Murtomiehille lukuisia syytteitä
Kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander sanoo, että murtomiehiä syytetään varkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.
Lisäksi haavoittunut murtomies saa syytteen muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Häntä epäiltiin aluksi murhan yrityksestä.
Haavoittunut murtomies on Ilanderin mukaan "jo kunnossa." Häntä on pidetty vangittuna Hämeenlinnan vankisairaalassa. Toveri on kuulusteltu ja vapautettu sen jälkeen. Hän myönsi kuulusteluissa varkauden.
- Tapahtumat ovat sinällään ihan selkeitä. Oikeuden arviointi on sitten toinen kysymys, Ilander sanoo.
Konstaapelia epäiltiin ensin tapon yrityksestä, mutta kuulustelujen jälkeen juttua tutkinut kihlakunnansyyttäjä Sari Aho muutti epäilyn törkeäksi vammantuottamukseksi. Kuudesti tulittanut konstaapeli on työssään kokenut, eikä jupakassa ilmeisesti ollut kyse mistään paniikkireaktiosta.
Jupakan käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa kahden viikon kuluttua.
STT

Vastaukset 10
Vanhimmat
On se perkl kun ei saa edes poliisin päälle ajaa kaikessa rauhassa kun jo ovat ammuskelemassa päin näköä. Kärsiihän tässä kohta jo toimeentulo kun ei uskalla henkisten traumojen takia edes ammattiaan harjoittaa.
Nyt et tainnut lukea kunnolla. Poliisi ei räiskinyt lippaallistaan tyhjäksi päin näköä, vaan pakenevan rosmon selkään. Kyseessä ei ollut puolustautuminen, vaan kosto.
No niin, luulisi että tuo olisi murhayritys tai tapon yritys nyt vähintään, mutta kyllähän tiedät meikäläiset tuomioistuimet...
Kukas tietää tämän poliisin nimen, joka toivoakseni on ex-poliisi? Että tietäisivät varoa tuollaista murhanhimoista hullua. Nimi täytyy selvittää, viimeistään sitten oikeudenkäynnin aikaan se täytyy ottaa esiin!
Harmi kun loppu kudit pyssystä. Olis saanut ampua vielä niskalaukauksenkin.
Sehän tässä harmittaakin kun just on yrittänyt aja poliisin yli ja paskat housuissa karkuun yritellään, niin sitten tulee kuulaa nahkaan ja joutuu kalsaripyykille valtion leipiin.
Tarkkaillaan asiaa ja tiedotetaan nimestä sitten täällä...
Sä kun noita poliiseja niin vihaat ja rikollisia rakastat niin voisit oikeestaan hommata itsesi vankilaan ja alkaa sellihuoraksi.. Varmaan olisi ihanaa kun taparikollinen tuuppaisi.
Entisaikaan itseänsä kunnoittavat roistot eivät olisi alkaneet poliisia syyttelemään vaan olisivat pitäneet kipeänään tämän "työtapaturman".
Silloin myös lehdet olisivat otsikoineet toisin, tähän tapaan: "poliisin onnistui ampumalla pidättää toinen rikollisista, valitettavasti toinen pääsi vielä jatkamaan rikollista pakoaan."
Oi niitä aikoja jolloin nimismiehen kuulustelupöytäkirjoissa luki että: ja kolmannen pieksennän jälkeen kuulusteltava muisti vielä seuraavaa ...
Ammuttu oli muuten montaa lajia duunia osaava, sossutätien lemmikki, alkuperämaa somalia. Harmi, ettei osunut paremmin.
Perkele kun ei noilla revolverinrämpylöillä mihinkään osu, liian isot kudit ja rekyylit. Saatana kun ois ollut ysimillinen puoliautomaatti.
Poliiseille kunnon vehkeet eikä mitään 357 moloja.
Milloinkas se poliisi saa pyssyään käyttää jos ei silloin kun sen päälle yritetään ajaa? Silloin varmaan vasata kun poliisia on ensin ammuttu metrin päästä risteilyohjuksella?