on ihanaa vaihtaa työvaatteet kotipyjamaan, keittää teetä ja kaivaa lempikirjailijan teos hyllyltä luettavaksi. Kaivautuu sitten aromikkaan teen ja mukaansatempaavan kirjan kanssa viltin mutkaan nojatuoliin.. Se on ehdottomasti sinkkuden kultahetkiä. Ei lapset pyöri jaloissa, eikä toinen kerro omasta päivästään jatkuvalla syötöllä kun olet väsynyt ja haluaisit olla vaan..
Ja viikonloppu kun tulee, voit valita ihan itse mitä teet..Menetkö käymään vanhempien luona pohjoisessa.. kenties retkeilemään metsiin..katsomaan elokuvaa, näyttelyä tai konserttia.. teet hyvää ruokaa kotona tai käyt ulkona syömässä, menet nukkumaan kun haluat ja nouset kun se sinusta siltä tuntuu..
Minusta sinkkuus on kertakaikkiaan ihanaa. Olen ollut yksin yli vuoden ja nautin siitä täysin rinnoin :) !
Äkkiseltään se voi vaikuttaa hyvin itsekkäältä, mutta suhteessa ollessani olen aina ollut se, joka on tehnyt ne kompromissit ja jättänyt oman elämänsä syrjään toisen vuoksi. Minusta on ihana kun ei tarvitse tehdä päätöksiä, jotka vähentävät elämänhaluani, tai vievät elämäni aivan vieraille uomille.
Yksin olo on juhlaa.
Ja vaikka on yksin, ei tarkoita sitä että on automaattisesti yksinäinen.
Eikä se minua haittaa jos minut löytäisi se unelmien kumppani, mutta sen on oltava aika ihme ihminen ennekuin Jaffat itsenäisyydestään luovuttaa edes murto-osaa.
Rakkautta saa ja voi vastaanottaa sinkkunakin. On niinpaljon ihmisiä jotka mielellään ottavat rakkautta vastaan, esim avun muodossa. Vapaaehtoistyö on tällöin hyvin palkitsevaa, sekä eläinten kanssa puuhailu, onhan ihminen toki sosiaalinen eläin itsekin. :)
Ymmärrän, että jotkut ihmiset kaipaavat kumppania ihan tosissaan ja että yksinolo on tuskastuttavaa.. Luulen, että siihenkin paljon auttaa oma asenne.. niinkuin melkein mihin vaan.
Olen treffaillut ja käynyt ulkona, mutta jokainen treffikerta vain muistuttaa siitä, että jos on tarkoitus olla kaksi, ei voi olla vain yksi. junou.
Joten nämä Jaffat pyörivät iloisina sinkkuuden laitumilla, ja nauttivat siitä.
En usko, että olisin pittttttkiin aikoihin vielä valmis parisuhteeseen, jätetään se niille, jotka hallitsevat kompromissien teon.:)
Iloisin terveisin Jaffat
Ja viikonloppu kun tulee, voit valita ihan itse mitä teet..Menetkö käymään vanhempien luona pohjoisessa.. kenties retkeilemään metsiin..katsomaan elokuvaa, näyttelyä tai konserttia.. teet hyvää ruokaa kotona tai käyt ulkona syömässä, menet nukkumaan kun haluat ja nouset kun se sinusta siltä tuntuu..
Minusta sinkkuus on kertakaikkiaan ihanaa. Olen ollut yksin yli vuoden ja nautin siitä täysin rinnoin :) !
Äkkiseltään se voi vaikuttaa hyvin itsekkäältä, mutta suhteessa ollessani olen aina ollut se, joka on tehnyt ne kompromissit ja jättänyt oman elämänsä syrjään toisen vuoksi. Minusta on ihana kun ei tarvitse tehdä päätöksiä, jotka vähentävät elämänhaluani, tai vievät elämäni aivan vieraille uomille.
Yksin olo on juhlaa.
Ja vaikka on yksin, ei tarkoita sitä että on automaattisesti yksinäinen.
Eikä se minua haittaa jos minut löytäisi se unelmien kumppani, mutta sen on oltava aika ihme ihminen ennekuin Jaffat itsenäisyydestään luovuttaa edes murto-osaa.
Rakkautta saa ja voi vastaanottaa sinkkunakin. On niinpaljon ihmisiä jotka mielellään ottavat rakkautta vastaan, esim avun muodossa. Vapaaehtoistyö on tällöin hyvin palkitsevaa, sekä eläinten kanssa puuhailu, onhan ihminen toki sosiaalinen eläin itsekin. :)
Ymmärrän, että jotkut ihmiset kaipaavat kumppania ihan tosissaan ja että yksinolo on tuskastuttavaa.. Luulen, että siihenkin paljon auttaa oma asenne.. niinkuin melkein mihin vaan.
Olen treffaillut ja käynyt ulkona, mutta jokainen treffikerta vain muistuttaa siitä, että jos on tarkoitus olla kaksi, ei voi olla vain yksi. junou.
Joten nämä Jaffat pyörivät iloisina sinkkuuden laitumilla, ja nauttivat siitä.
En usko, että olisin pittttttkiin aikoihin vielä valmis parisuhteeseen, jätetään se niille, jotka hallitsevat kompromissien teon.:)
Iloisin terveisin Jaffat
Vastaukset 14
Vanhimmat
siinä on jos on yksin eikä ole ketään ketä huomioida kuin oma itsensä?
se on ihanaa olla vain "oma herransa", ja itse olen huomannut et pelkään sen oman vapauden menetystä, toisen huomioimista, kompromisseja..
Monet orastavat suhteetkin ovat omalla kohdalla kaatuneet "laiskuuteen" ja "itsekkyyteen". Lainausmerkit siksi et tod.näk. vain liiallista tottumista sinkkuuteen.
Ja ehkä kun munkin edellinen suhde oli aika paljon mun myönnytysten ja kompromissien pohjalla, riidat aina mun menoista ja tekemisistä..
Kuitenkin kaipaisi sellaista kumppania, jonka kans jakaa elämää, ei kaverit, sukulaiset sitä tarvetta täytä. Samanhenkinen ihminen varmaan täytyisi löytää, joka ymmärtäisi oman tilankin merkityksen!
sitä itsekin alkaa kaipaamaan ajan kanssa. Mutta mä ajattelen sen niin, että sitä mitä ei kaipaa sitä ei tartte. Eli mun kohdalla saan tarpeeksi läheisyyttä, sosiaalisuutta ja rakkautta muita kanavia pitkin, enkä kaipaa kumppania. Mutta taisin sanoa siinä ekassa kirjelmässä, että mua ei silti haittaa jos mut löytää se Oikia ihminen. Mulla ei ole tarvetta nyt häntä etsiä, mutta jos hän löytää mut.. kuka mä olen kohtalon kanssa painimaan.. :)
Ja ajattelen sen niinkin, että nautin nyt itsekseen olosta, koska vaikka kumppania ei löytyisikään, olen päättänyt adoptoida lapsia sitten kun olen tarpeeksi kypsä.. Nyt viihdyn näin, varsinkin kun tiedän, että joku päivä elämäni täyttää toisenlainen toiminta.
Mun elämä on aina ollut enemmän tai vähemmän elämän siirtämistä hamaan tulevaisuuteen, tyyliin: sitten kun koulu loppuu, sitten kun saan sen ja sen valmiiksi,sitten kun, ja kunnes olen...
Nyt koetan keskittyä tässä elämiseen. Toteuttaa itseäni ja annettua elämääni jo nyt.. mikä on yllättävän vaikeaa.. kun on tottunut olemaan ottamatta elämää sarvista ja rupeemaan hommiin.. :)
Silti minulla on niitä haaveita mitä teensitten joskus,, kuten se adoptio, mutta se ei estä elämästä nyt..
Mut nyt, nyt nyt ja nyt kokoajan eletään..
Ja nyt..
Jaffat
elämä täytyy elää!
Ja sinkkuna kun vaan voi tehdä helpommin äkinäisiä päätöksiä, tarttua tilanteisiin ja kokeilla siipiään sekä olla terveesti itsekäs =)
Toi adoptio-ajatus särähti siinä mielessä korvaan, et yksinkö aiot adoptoida, jos oikea ei tulekaan vastaan?
Itse olen sitä mieltä et lapsella tulee olla oikeus myös isään, jos vain mahdollista. Siksi onkin omat vauvakuumeet tukahdettu katsomaan mitä elämä eteen tuo.
Liian usein vaahdotaan vanhempien oikeuksista, tarpeista jne. unohtaen että siinä on kyse jonkun muun eli lapsen elämästä ihan alusta sinne aikuisuuteen...
ehdottomasti adoptoida vaikka yksin.
Luulen, että jos kysytään uskomattoman kurjissa oloissa elävältä orvolta lapselta, että haluaako hän mielummin asua vetoisessa ränsistyneessä orpokodissa viidenkymmenen muun yhtä yksin olevan, yhtä sairaalloisen ja nälkiintyneen lapsen kanssa, vai että asuisi äidin kanssa ehjässä talossa, jossa ruokaa eikä rakkautta puutu..
Oma isäpuoleni on mm. adoptiolapsi, ja muitakin lähipiiristä löytyy.
Isänroolin kun voi ottaa joku muukin kuin äidin kumppani, vai miten käy miljoonille yksinhuoltajaperheiden lapsille? Itsekin kasvanut suurimmanosanelämästä ilman isää ja voin sanoa,että ei se seikka elämääni ole mihinkään heilauttanut.
Ja onpa tuossa ystäväperheessä kaksi äitiä eikä isää ollenkaan, ja ihan on tasapainoisia ja terveitä lapsia kasvanut. Ja niidenkin kanssa jutellut eikä heillä ole ollut mitään sen suurempia ongelmia, vaikka ei ole isää siinä pyörinytkään. (samoin kun tunnen perheen jossa on kaksi isää eikä äitiä ollenkaan.. ja kappas ihan hyvin sielläkin voidaan.. avoimuus on jännä juttu, lapset ymmärtää yllättävän paljon asioita, kun heille selittää kärsivällisesti)
Isänroolin kun voi ottaa kuka tahansa perheelle läheinen mies, ja hyvin varmasti pärjää, vaikka ei miestä siinä niin pyörisikään. :) (tai äitiä)
Jos laitetaan kaikki nuo asiat vaa'an eri kuppeihin, luulen, että rakkaus ja huolehtivuus menee sen yli, onko lapsella isää just siinä ja kokoajan, kun vertaa mihin olosuhteisiin ja vaille yhtään vanhempaa lapsen jonnekin kauas jättää.
Mutta sehän on vain mun mielipiteeni. :)
Jaffat
on kyllä se rakkaus ja turvallisuus, enkä muitakaan perustelujasi epäile!! Samoilla linjoilla olen myös homokeskustelussa, mutta siinähän kuitenkin on kaksi aikuista ihmistä..
Oma valintani on kuitenkin etten ehdoin tahdoin lähde ilman toista, mun tapauksessa isää, lapsia hankkimaan.
Täytyy vain toivoa et siitä isästä sitten on isäksi, koska on se parempi ilman isää kuin hakkaavan, juopon, välinpitämättömän lapsena..
Lähinnä halusin kuulla perustelusi ja onko niitä ylipäätään, liian moni kun vain "haluaa" lapsia itsekkäästi ajattelematta lasta itseään!!
Tuntuu kyl et aika samanhenkisiä ollaan.. Aika hyviä sellaisia ;)
Leppoisaa kesän odotusta ja muista elää se elämäsi nyt, eikä huomenna!!
Hih..
Kiitos ja sitä samaa! :)
Jaffat
"Mun elämä on aina ollut enemmän tai vähemmän elämän siirtämistä hamaan tulevaisuuteen, tyyliin: sitten kun koulu loppuu, sitten kun saan sen ja sen valmiiksi,sitten kun, ja kunnes olen... "
Sama täällä. Täytin 39 tänä vuonna ja sinkkuelämä
maistuu aina vaan. Rahaakin jää perusmenojen jälkeen, joten nyt voi entistäkin
enemmän toteuttaa itseään; matkustella enemmän,käydä kulttuuririennoissa jne...
Työni liikealalla on aika sosiaalista, joten
nautin rentouttavasta yksinolosta työpäivän jälkeen. Sukulaiset kyselee, että koskas
menet naimisiin. Vastaan että hah, saas nähdä
nyt.
Monet vanhemmat ihmiset pitää nylymenoa siinämielessäkin kummallisena,että ihmiset ei pariudu samassa määrin kuin ennenmuinoin.
Perhe instituutiona on kärsinyt kovan kolauksen.. tai ehkä vainmuuttanut muotoaan. Perheeksi sisällytetään nykyään helpommin ystäviä ja työkavereita.. yleensäkin ihmisiä joiden kanssa viihtyy..
On mielenkiintoista huomata, miten perhekuviot tästä vielä kehittyvät ajan kanssa, varsinkin kehitysmaissa, kun naisten koulutusprosentti kasvaa, eivätkä he enää vain nökötä kotona huolehtimassa vekaroista..
Jaffat
Tuli tuosta lapsikeskustelusta mieleen, että isä tai muu huoltaja ei todellakaan aina ole vain hyväksi lapselle.Itse muistan, kuinka jo viisivuotiaana toivoin, että eroaisipa vanhempani, ja muuttaisipa isäni pois..
Pelkäsin raivohullua ja arvaamatonta isääni TODELLA paljon, ja olen aivan vakuuttunut, että olisin kasvanut huomattavasti terveemmäksi ja tasapainoisemmaksiihmiseksi pelkän äitini hoivissa. Olen ikuisesti katkera isälleni siitä, miten hän kohteli avuttomia ja puolustuskyvyttömiä lapsiaan.
Eli aina ei ole vain hyväksi, että on kaksi vanhempaa.
on niinkin.
Ei se minua haittaa, vaikka löytäisin kumppanin jonka kanssa elää ja perustaa perhe,mutta jollei hän mua löydä, ei se evää perheen mahdollisuutta.. Ei omakaan lapsuuteni kovin tavanomainen ollut, joten ymmärrän mistä puhut.. Ikäväkyllä etukäteen vainei yleensävoi tietää millaiseksi toinen ihminen ajan kanssa muuttu..
: /
Jaffat
Aika hassua. Minä nautin ihan samoista asioista ja teen asioita, mitä haluan. Ja silti elän kumppanini kanssa eikä ahdista yhtään.
Se on se elämän asenne, mikä ratkaisee.
Kukaan ei varmaan ole tässäkään keskustelussa sanonut, että jos löytyisi sopiva kumppani jonka kanssa elää tasapainoista elämää parisuhteen muodossa, se ahdistaisi.
Tottakai oma asenne ratkaisee, se ratkaisee kaikessa, aika pitkälle.
Onnea valitsemallesi uralle. ;)
Jaffat
Jos suhteessa vain sinä teet kuten haluat ja toinen joutuu tekemään kahden edestä, se ei voi kauan kestää tai sitten yhteiseloonne on jokin sitova syy ja se ei voi sellaisessa suhteessa olla enää rakkaus.