Mitä tehdä

Olen ollut au pairina jo melko tovin joten tutuksi on tulleet nämä kuviot. Ongelmaksi on viime aikoina kuitenkin muodostunut perheen 10-vuotias poika. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnioitusta vanhempiaan tai minua kohtaan, mikä ei varmaan ole niin epätavallista tuossa iässä. Se, mikä asian tekee hankalaksi on se, että minä en siedä ko. käytöstä eli siis naamalle hyppimistä ja sen sellaista. Poika on muun muassa kertonut minulle, että minulla ei ole mitään asemaa tässä talossa ja että hän on pomo, jonka seurauksena hän ei tottele mitään mitä sanon.

Olen keskustellut asiasta vanhempien kanssa, jotka ovat samaa mieltä. Heiltä puuttuu kuitenkin otteet . Varsinkin isä ei tunnu haluavan pitää mitään kuria, mikä vastavuoroisesti tekee minun elämäni aika hankalaksi. Isä saattaa rankaista poikaa jonkun teon jälkeen ja sitten unohtaa koko rangaistuksen muutaman tunnin kuluttua.

Olen siis katsellut tätä tilannetta jo aika kauan, joten kyseessä ei ole vain minun yliherkkyys. Olen huolissani pojasta, koska hän on jo niin vanha, että jos kuria ei nyt pidetä, on hänellä edessä aika hirveä teini-ikä. Perheen tyttärellä ei sen sijaan ole alkukankeuden jälkeen ollut mitään ongelmia minun kanssani.

Mitä siis tehdä? Minusta tuntuu pahalta, kun saan pojan kaikki vihat niskaani kun rankaisen häntä (siskonsa lyömisestä, minulle takaisinpuhumisesta ja väittelystä, asioiden tekemättä jättämisestä), ja kukaan muu ei sitä tee. En halua jättää perhettä, koska pidän heistä kaikista paljon, myös pojasta, mutta en oikein tiedä enää mitä tekisin. Ehkä olisi helpointa vain olla välittämättä heidän lastensa tekemisistä niin kuin kaikki muutkin
5780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on hyvin ymmärrettävää että poika ei kestä käskyjä sinulta, tavallaanhan hän on oikeassa että et varsinaisesti kuulu perheeseen ja eihän sinun häntä kuulu kasvattaa. ja kuinka hän sitten tottelisi aupairia, kun omia vanhempiakaan ei totella.

mielestäni tuossa tilanteessa pitäisi lähteä siitä, että keskustelee kunnolla vanhempien kanssa. et voi alkaa kasvattaa heidän lastaan ja toimimaan ilman heidän tukeaan. jos lapselta puuttuu vanhempien kunnioitus, ei voi olettaa että se alkaisi niin että ensin kunnioitus saataisiin aupairia kohtaan! jos vanhemmista ei ole pitämään minkäänlaista kuria, on heidän ongelmansa jos poika on myöhemmässä vaiheessa hankala.

en siis tarkoita ettetkö saisi kieltää ja ojentaa, totta kai. mutta ongelma kuitenkin taitaa olla syvemmällä perheen omissa kasvatustavoissa..

Äänestä
  • Niin, olet aivan oikeassa. Kaikki kenen kanssa olen asiasta keskustellut ovat sanoneet, että ei se ole sinun ongelmasi vaan vanhempien kasvatusmetodien seuraus. Ehkä olen vähän turhan itsepäinen tässä asiassa, koska en vain pysty olemaan välittämättä pojan käytöksestä. Mielestäni olen kuitenkin sopeutunut hyvin perheen tapoihin, niihinkin jotka sotivat minun periaatteitani vastaan.

    Ongelma vanhempien kanssa on lähinnä se, että kun he tulevat kotiin he haluavat rentoutua, eivätkä tapella lasten kanssa, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää pitkän työpäivän jälkeen. He ovat samaa mieltä kanssani pojan ongelmasta, mutta eivät vain halua tarttua siihen.

    Puhuminen ei ole tähän mennessä tuonut paljon tuloksia. Isä tuntuu syyttävän varhaista teini-ikää kaikista ongelmista, mikä voi ollakin syynä, mutta ei mikään oikeutus.

    Aion keskustella tänään aiheesta äidin kanssa. Hänellä löytyy vähän enemmän kuria lasten kanssa, mutta isän myönnytykset usein pilaavat sen. Toivotaan että tämä tästä

    Äänestä

Jos motivaatiota riittaa, ala kasvattaa poikaa. Ei kymmenvuotias voi viela kokonaan piloilla olla (toivottavasti)!
Tietysti riippuu miten pitkaan olet perheessa, mutta esim. jo muutaman kuukauden takia kannattaa ainakin yrittaa, koska hyvin kasvatettujen lasten kanssa on helpompi elaa.

Jos auktoriteetti on nollassa, ota jatkossa tiukka linja. Aseta pojalle rajat, ja pida niista kiinni. Ole alussa erittain tarkka asemastasi ja ota tottelemattomuuden suhteen nollatoleranssi. Sina OLET pomo, ja poika tottelee. Kayta lyhyita lauseita, vahvoja sanoja ja kunnon perusteluja. Kuka aikuinen olisi tyytyvainen perusteluun "Miksi?" "No SIKSI!!!"? Kymmenvuotiaan kanssa voi jo vedota jarkisyihin.

Ala meneta hermojasi ja ala vaittelemaan kilpaa. Ala tee poikkeuksia. Ala kyseenalaista itse asemaasi. Kokeile mitka rangaistukset toimii parhaiten.

Ja etenkin: Kiita. Anna hyvaa palautetta. Korosta hetkia, jolloin poikaa toimii hyvin. Hyvasta kaytoksesta poikaa ansaitsee esim. jotain mukavaa tekemista (ei karkkia!). Tassa voit liioitella niin paljon kuin tahdot. Ihmisia ei voi kehua (aiheesta) liikaa, ja useimmat tulevat siita nopeasti riippuvaiseksi. Ehka poika on jo turtunut kieltoihin ja toruihin.

Taalla lapset on tottelevaisia, joten jalkiruuan menettamisella uhkaaminen on tehokeinojen aaripaata. Ongelmia on vain, kun vanhemmat ovat kotona, jolloin vanhempien sana painaa enemman kuin minun, ja lapset on tarpeeksi fiksuja hyodyntaakseen sen. Kun mina sanon ei, mennaan kinuamaan vanhemmilta.

Puhu asiasta vanhempien kanssa. Pelottele tulevalla teini-ialla ja kerro, etta sinusta nykyinen tilanne on lahes sietamaton ja olet harkinnut perheen vaihtamista. Vaikket olisikaan, tuo saa perheen monesti toimimaan. :)

Auktoriteettin puuttuminen on iso ongelma. Eika naiden ohjeiden toteuttaminen kaytannossa ole missaan nimessa helppoa. Rohkeutta ja tsemppia, toivottavasti tilanne paranee.

Äänestä

Itse kaytan lasten kanssa moniakin tapoja, jotta kunnioitus sailyy. Esim vanhempi poika, 6 v, joskus alkaa samantien huutamaan, jos ei saa sita mita haluaa ja sitten se ei kuuntele ollenkaan. sanon sille aina etta en kuuntele huutamista, ja en keskustele silloin kun joku huutaa minulle tai murisee ja nayttaa hampaita. Jos takki ei mene paalle kylmalla ilmalla, kaytan kiristysta, ja esim. en tee mitaan ennen kuin se takki on paalla. pojalle osoitettava ettei hanen kaytos ole kunnioitettavaa. kerro sille, etta jos han ei kunnioita sinua, sina et kunnioita hanen kaytostaan. jos se haluaa jotain, on kiristettava yksinkertaisesti, ja vaikka olis vain ruoasta kyse, sano ettei se saa ruokaa ennen kuin han on kunnolla. Kovat "otteet " kehiin! toki myos on kehuttava. kehuminen osoittaa lapselle, mika on oikeutettua tehda ja mika on oikein. esim. olen tehnyt lapsille muutamankin kayttaytymistaulun. tarra tulee jos on syonyt ruoan hyvin. esim. pienempi ei juonut maitoa tarpeeksi ikaisekseen, joten se sai aina tarran kun muki oli tyhja. nyt se litkii maitoa oikein olan takaa. kaytamme myos miettimispaikkaa hyvaksi. jos lapsi on todella rauhaton, kiusaa, tekee ylipaansa vaarin, se laitetaan miettimaan hetkeksi, ei siis ole rangaistus, vaan paikka on miettimista varten. siela ollaan kunnes on rauhoitettu ja ennen kuin lapsi paasee paikasta pois, tilanne keskustellaan lapi.

Äänestä
  • Lapsen rauhattomuus voi hyinkin johtua liialliseseta tv:n katselusta tai pelien pelaamisesta.
    Molempia tulisi rajoittaa.
    Mielestäni palkintosysteemi olisi paikallaan, ja se olisi helppo toteuttaa sinun ja vanhempien yhteistyössä.
    Ideana olisi esim. 6-8 palaan leikattu kakku (pizza, kukan terälehdet, ihan mikä tahansa), joista jokainen pala vastaisi esim. 5-10 minuuttia tv:n katselua tai pelien pelaamista. Joko lapsen pitäisi ansaita hyvillä teoillaan jokainen pala, joka sitten oikeuttaisi hänet rajalliseen tv:n katseluun tai pelaamiseen, tai että hän menettäisi päivän mittaan huonolla käytöksellään paloja, ja täten hänen tv:n katselu tai pelejen pelaaminen vähenisi. Lapset tarvitsevat jotain konkreettista ja lisäksi palkintoja motivaatioksi, jotta käyttäytyminen voisi muuttua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilanteeseen kypsynyt kirjoitti:

Olen ollut au pairina jo melko tovin joten tutuksi on tulleet nämä kuviot. Ongelmaksi on viime aikoina kuitenkin muodostunut perheen 10-vuotias poika. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnioitusta vanhempiaan tai minua kohtaan, mikä ei varmaan ole niin epätavallista tuossa iässä. Se, mikä asian tekee hankalaksi on se, että minä en siedä ko. käytöstä eli siis naamalle hyppimistä ja sen sellaista. Poika on muun muassa kertonut minulle, että minulla ei ole mitään asemaa tässä talossa ja että hän on pomo, jonka seurauksena hän ei tottele mitään mitä sanon.

Olen keskustellut asiasta vanhempien kanssa, jotka ovat samaa mieltä. Heiltä puuttuu kuitenkin otteet . Varsinkin isä ei tunnu haluavan pitää mitään kuria, mikä vastavuoroisesti tekee minun elämäni aika hankalaksi. Isä saattaa rankaista poikaa jonkun teon jälkeen ja sitten unohtaa koko rangaistuksen muutaman tunnin kuluttua.

Olen siis katsellut tätä tilannetta jo aika kauan, joten kyseessä ei ole vain minun yliherkkyys. Olen huolissani pojasta, koska hän on jo niin vanha, että jos kuria ei nyt pidetä, on hänellä edessä aika hirveä teini-ikä. Perheen tyttärellä ei sen sijaan ole alkukankeuden jälkeen ollut mitään ongelmia minun kanssani.

Mitä siis tehdä? Minusta tuntuu pahalta, kun saan pojan kaikki vihat niskaani kun rankaisen häntä (siskonsa lyömisestä, minulle takaisinpuhumisesta ja väittelystä, asioiden tekemättä jättämisestä), ja kukaan muu ei sitä tee. En halua jättää perhettä, koska pidän heistä kaikista paljon, myös pojasta, mutta en oikein tiedä enää mitä tekisin. Ehkä olisi helpointa vain olla välittämättä heidän lastensa tekemisistä niin kuin kaikki muutkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu