ylipääsemisestä.En ole mikään nuorukainen enää, ja luulin että en koskaan kohtaa ketään enää, kukaan ei vain sytyttänyt. Kohtasinkin sattuman kauttahenkilön joka tuntui heti oikealle. Seurustelimme ja asuimmekin yhdessä kovin hyvin ja onnellisina, ja minulle tällaiselle yli kolmekymppiselle muutto toisen kanssa yhteen sujui hyvin ja sopeuduimme hyvin yhteen. Suunnitelimme tulevaisuutta, mutta tähän väliin änkesivät ihmiset joista en pahemmin halua puhua, seurusteluni ja onneni ei ollut heidän mieleen. Töiden vuoksi jouduin muuttamaan muualle kohtalokkain seurauksin välillä kumppanini ja muut vastaan, heidän mielestään mikään ei ollut tarpeeksi kova hinta siitä että saavat meidät eroon. Kaikkia muita mahdollisia keinoja käytettiin paitsi fyysistä väkivaltaa. Työ teki tehtävänsä ja erohan siitä tuli ei minun alitteestani, toinen ilmoitti erosta, ja otti uuden tilalle.
Painostus ja perinnöllä uhkailusta mm. loppui samantien. Tehtävä oli suoritettu. Mitä tällaisten ihmisten mielessä liikkuu jotka haluavat keinoja kaihtamatta sotkeutua aikuisten elämään?
Tuon kokemuksen jälkeen olen huomannut muuttuneeni kyyniseksi, tunteettomaksi,huomaan tykästyväni johonkin mutta se tunne menee hetken päästä ohi ja haluan etäisyyttä, olen koettanut kuitenkin pitää mielessä sen että olisi rehellinen muita kohtaan. HAluiaisin kyllä seurustella ja perustaa perheen mutta kokemukset menneisyydestä eivät anna rauhaa.Lieneekö koskaan mahdollisuuttakaan selvitä pois menneisyyden taakasta? Selvä on että kukaan ei koskaan enää voisi tulla kumppanini ja minun väliin, mutta aina nuo aloitukset loppuvat ennenkuin alkavatkaan, pelko siitä avuttomuudesta, ja kivusta liian syvällä.
Olen jostain kuullut että pari vuotta pitäisi olla sitä pahinta aikaa ja sen jälkeen voisi jatkaa eteenpäin,se ei vaan tunnu kohdallani toimivan.
Painostus ja perinnöllä uhkailusta mm. loppui samantien. Tehtävä oli suoritettu. Mitä tällaisten ihmisten mielessä liikkuu jotka haluavat keinoja kaihtamatta sotkeutua aikuisten elämään?
Tuon kokemuksen jälkeen olen huomannut muuttuneeni kyyniseksi, tunteettomaksi,huomaan tykästyväni johonkin mutta se tunne menee hetken päästä ohi ja haluan etäisyyttä, olen koettanut kuitenkin pitää mielessä sen että olisi rehellinen muita kohtaan. HAluiaisin kyllä seurustella ja perustaa perheen mutta kokemukset menneisyydestä eivät anna rauhaa.Lieneekö koskaan mahdollisuuttakaan selvitä pois menneisyyden taakasta? Selvä on että kukaan ei koskaan enää voisi tulla kumppanini ja minun väliin, mutta aina nuo aloitukset loppuvat ennenkuin alkavatkaan, pelko siitä avuttomuudesta, ja kivusta liian syvällä.
Olen jostain kuullut että pari vuotta pitäisi olla sitä pahinta aikaa ja sen jälkeen voisi jatkaa eteenpäin,se ei vaan tunnu kohdallani toimivan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ihmeessä ne toiset halusivat teidät sitten erottaa? Onko sulla joku synkkä menneisyys? Luurankoja kaapissa pinossa? Onko sun luonteessa ja käyttäytymisessä jotakin kauheaa?
tarvita muuta kuin kateellisia ihmisiä joilla menee itsellä huonosti suhderintamalla. Niitä eroon yllyttäjiä kyllä piisasi meillä ainakin aikanaan. Miehelläni eroamassa olevia ja sinkkukavereita ja itselläni 2 eronnutta sisarta. Ei minkäänlaista tukea saanut eikä kannustusta mistään suunnalta, pelkkää: erotkaa, erotkaa... !!
Ihan käsittämätöntä! Kaverit aivopesivät mieheni eroamaan ja soittelivat jatkuvasti ja yllytivät kanssaan viihteelle ja naisia iskemään.
ei mua ainakaan kukaan sais puhumalla eroamaan.ettei vaan ois sun kyvyttömyyttä myöntää omia vikoja?
edellämaitut ovat totta.En silloin kyennyt ja ikinäKuvitellutkaan että joku/jotkut voisivat olla siitä kateellisia tai pahoillaan että minulla olisi joku. Vasta myöhemmin tajusin tämän totuuden. Kyvyttömyyttö siksi että ei ymmärtänyt että kaikki eivät voi olla onnellisia toisen puolesta.
Luurangoistakin tämä toinen oli jo melkoisesti elämää nähnyt,lapsetonkin, niin ei vain kelvannut minun valintani.
Kiitos teille vastanneille.Tuon eron käsittely vei ja vie edelleen niin paljon ja ajattelee monesti että maailma ei ole oikeudenmukainen.Se vei jopa keskustelemaan ammattiauttajan puheille, josta olikin apua.