GALLUP

Kuinka paljon vietät aikaa(tunneissa) keskimäärin päivässä Suomi24:n keskustelupalstoilla?
12827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä 1.5-2 tuntia kun lueskelen niitä
ja otanpahan joihinkin oman kantanikin.

Äänestä

Työpäivän aikana käyn aina välillä lukaisemassa jutut, joten periaatteessa vois sanoa, että jopa 8 tuntia. Todellinen luku taitaa kuitenkin olla vähäisempi, sillä pitäähän tässä töitäkin tehdä välillä ja muillakin sivuilla käyn ahkeraan tahtii. Eli hankala heittää tarkkaa tuntimäärää..

Äänestä

5 h. Koneen ääressä istun koko päivän ja päivystän jatkuvasti suosikkipalstojani. Täytyy ottaa huomioon se seikka, että en yhtäjaksoisesti vietä täällä aikaa, vaan käyn seksisivuilla ja osa päivästä menee täten runkkailuun.

Äänestä

Netti on auki aamusta iltaan ja illasta aamuun riippumatta siitä, olenko töissä vai kotona. Välillä teen töitä, välillä surffaan. Kotona teen vaikka ruokaa ja sitten vilkaisen nettiä. Katson TV:tä tai luen lehteä ja samalla kannettava on auki. Tosi Suomi24 on vain yksi monista portaaleista, joissa roikun.

Mahtaisi tästä kaikkiaan useita tunteja tulla. Joskin esimerkiksi lomamatkalla tai kesällä mökillä ei ole nettiä ikävä, eikä vieroitusoireita. Ei kai tähän kuole, jos ei muut hommat jää kovin retuperälle. Eikä edes vaimo ole vielä valittanut. Netti ei karkaa mihinkään, vaikka välillä syventyisi mielenkiintoiseen keskusteluun tai lähtisi ulos muiden harrasteiden ja kavereiden pariin.

Äänestä

pitäis vähän kuulemma harventaa :(

Äänestä

Mä surffailen niin vauhdikkaasti paikasta toiseen, että en tiedä kuinka kauan missäkin olen... Jos arvaisin niin varmaan puoli tuntia, riippuu vähän päivästä ja fiilareista ja jutuista ja sillee :)

Äänestä

Pitäis kysyä montako tuntia vuodessa.
Välillä roikun vittuillessani tuntitolkulla ja sitten katoon kuukausiksi..

Maanisdepressiivinen lyhytpinnanen, heheh ;)

Äänestä

Yleensä luen uusimmat kirjoitukset joistakin näistä suhteiden ja tunteitten osioista. Vastailen jos siltä tuntuu. Puoltuntia korkeintaan luulisin.

Äänestä

lyhyissä pätkissä pitkin iltaa

Äänestä

LIIKAA!!

Mun sosiaalinen elämä on jo (puoliks tsoukki..) alkanut kärsiä tästä suomi24:n keskustelupalstoilla notkumisesta. Kaverit ei tykkää tästä 'harrastuksestani' ja lisäks olen huomannut, että myös tärkeämmät asiat alkaa kohta kärsiä.. jollen ala 'rajailla' nettailua enemmän.

En ymmärrä, että miks edes olen niin koukuttunut just tän tyyppiseen keskustelupalstaan. Täähän ( ei loukkauksena ketään yksittäistä kirjoittajaa kohtaan!) kun siis on täysin älyvapaa... Lisäks uskon, että täällä oikein aktiivisesti notkumalla tulee ennemmin tai myöhemmin *todellakin* pikkusen tyhmäksi. Hui.

Mut, ihan hauskaa viihdettähän täällä joskus.;)

Äänestä
  • Miten niin palstalla aamusta iltaan roikkuminen tekee tyhmäksi? Nyt en ymmärtänyt...

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Miten niin palstalla aamusta iltaan roikkuminen tekee tyhmäksi? Nyt en ymmärtänyt...

    :D !!

    * Onneks palstailu ei viehätä kuitenkaan niin paljoa *

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miehille ja naisille kirjoitti:

Kuinka paljon vietät aikaa(tunneissa) keskimäärin päivässä Suomi24:n keskustelupalstoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu