Olen elänyt avoliitossa reilun 13 vuotta, seurusteltu sitä ennen nelisen vuotta eli yhdessäoloa jo n. 17 vuotta. Lapsia on kaksi, 13 ja 11-vuotiaat. Aineellisesti kaikki on hyvin, omakotitalo, kummallakin vakituinen työ, ulkomaanmatka kerran vuodessa eli ei rahaongelmia. Ongelma on lähinnä se, että olemme avomieheni kanssa vain ystäviä. Seksielämämme on sammunut jo pari vuotta sitten eikä minulla ole asiaan minkäänlaista mielenkiintoa, enää mieheni ei ole edes seksiä vailla. Ystävinä meillä menee hyvin, pari kertaa vuodessa on isompaa riitaa. Olen iältäni 35-vuotias, ihan mukiinmenevännäköinen nainen ainakin työssäni kohtaamien asiakkaiden kertoman mukaan. Moni asiakas sanoo ikäistäni nuoremmankin näköiseksi. Henkisesti olen joskus työni vuoksi tiukilla, työuupumuksen vuoksi olen pari kertaa ollut pidemmällä sairaslomallakin. Mieheni työ on taas sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvin kevyttä. Itse olen iltaisin töistä tullessani hyvin väsynyt, en oikein jaksa harrastaa mitään. Mitään yhteisiä harrastuksia meillä ei ole ikinä ollut, mieheni ei esimerkiksi harrasta liikuntaa lainkaan vaikka minä lenkkeilen. Entistä enemmän minua ovat alkaneet suorastaan inhottaa tietyt asiat miehessäni; hänen kuorsaamisensa vuoksi olemme jo pitkään nukkuneet eri huoneissa, inhoan hänen tupakanhajuaan ja tupakkayskäänsä. Nyt olen muutaman viikon sairaslomalla leikkauksen jälkeen ja olen ollut suorastaan masentunut näiden viikkojen aikana. Liekö sitten syynä se, kun on ollut aikaa pysähtyä miettimään asioita. Pari päivää leikkauksen jälkeen uneksin minut leikanneesta kirurgista joka kieltämättä oli komea ilmestys ja työnsä puolesta herrasmies. Suorastaan säikähdin, kun tällaiset ihastumisen tunteet minussa taas heräsivät. No, lääkäri on onnellisesti naimisissa joten ei siitä sen kummempaa mutta huomasin, etten nyt aivan tunneköyhä ihminen kuitenkaan ole. Nyt minua on suorastaan alkanut inhottamaan miehen tullessa iltapäivällä töistä kotiin, heti sohvalla kuorsaamassa ja ruokaa pitäisi nokan eteen passata kun kerran sairaslomalla olen. Päivällä kotona yksin ollessani tulee välillä suorastaan paniikinomainen itku, on ikävä jotakin mitä en kuitenkaan osaa tarkemmin kuvailla. Onko jotain normaalia leikkauksenjälkeistä masennusta? Olen joskus aikaisemminkin varovasti pohtinut eron mahdollisuutta mutta se tuntuu mahdottomalta jo omakotitalonkin ja lasten vuoksi. En vain tiedä miten jaksan, jos tämä olo ei mene pian ohi!
Mitä tehdä?
Kaksin, mutta kuitenkin yksin
4728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kanssa samassa tilanteessa kun sinä nyt.
Hän sai tarpeekseen ja muutti kotoa hetkeksi pois
ja kumpikin mietimme tahollamme elämää.
Se olin minä joka aloin kerjätä takaisin häntä.
Hän tuli vaikka ei se helppoa ollut hänelle kun jo ilmeisesti tottui yksinoloon.
Minä olin se heikompi joka ei pärjännyt.
Tässä nyt ollaan menty päivä kerrallaan ja jotenkin paremmin kaikinpuolin on mennyt.
Tapauksesta on nyt 3-v.
Jos toisen kerran käy näin sitten haen eroa sen olen päättänyt.
Täsmälleen sama tunne ja tilanne, ikäkin natsaa, tosin olen mies, mutta samat on tunnelmat. Tosin seksi meillä sujuu, mutta muutoin ei yhteistä ole eikä tunnepuolella yhtään mitään.
Se on ilmeisesti tämä kevät... tulee ihastumiset ja ikäänkuin herää siihen mitä joskus tunsi 15 vuotta sitten.. ja sitä toki kaipaa.
Itse tein päätöksen katsoa vielä vuosi ja jos taas tuntuu samalla niin sitten lähden.Sen verran "nuori" kun on että kaikki on vielä mahdollista, jopa ehkä löytyy se aito rakkaus.
Väliajan koetan parsia mitä parsittavissa on, eli tavallaan rakentaa tilannetta johonkin suuntaan jokatapauksessa.
On kolmenkympin kriisiä,itse et ole enää niin nuori,mutta et vanhakaan, lapset eivät roiku enää helmoissa, on aikaa katsoa asioita muistakin suunnista.
Mielestäni kaipaisit reilua miehen kainaloa ja puristusta,kerro hänelle että ahdiataa on paha olla.
Pahaolosi voi olla monen asian yhteensattuma,minkä vuoksi kannataa purkaa kaikki ammattiauttajan kanssa. Voimia sinulle/teille..elämää tämä vaan on.
Oletko ajatellut että tilanteen parantamiseksi (jos kerran mies ei tee mitään) voisit itse yrittää jotain repäisevää? Mieti mistä erityisesti avomiehesi pitää. Mikä saa hänet tuntemaan rakastetuksi? Tee ylläri. Ja älä kuitenkaan odota heti vastapalvelusta/vastarakkautta. Se on miehellesi uusi asia ja yllättää varmasti. Tee vaikka paperille lista mistä kaikesta miehesi pitää ja toteuta niitä viikoittain tietyn aikaa, ainakin kuukauden jos ei enemmänkin.
Aivan varmasti, kun ihminen tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi, hänen käytöksensä yleensä muuttuu. Silloin hän saattaa muuttua sinuakin kohtaan sellaiseksi, mihin häneen alunperin ihastuit. Voit kertoa hänelle muutoksen tapahtuessa mikä tekisi sinut onnelliseksi, ja mielellään hän varmasti niitä asioita toteuttaisikin.
Tämä vaatii kärsivällisyyttä, tahtoa ja sitoutumista mutta sitähän suhteeseen on panostettava, että suhde onnistuu. Tämä saattaa saada makuuhuoneeseenkin kaivatun kipinän takaisin.
ja vielä hei, aloittakaa vaikka nukkumalla samassa huoneessa - monet miehet kuorsaa ja jos kaikki potkittaisiin pois huoneesta, ei onnellisia pareja paljon olisi. Joten mene jokin ilta miehesi luo, silitä häntä hellästi ja pyydä hiljaa häntä tulemaan vierellesi - koska olet kaivannut hänen läsnäoloaan. Tee niin vaikkei siltä tuntuisikaan! Koska kun asiat muuttuvat (hitaasti kylläkin), silloin suorastaan HALUAT olla miehesi lähellä ja hän sinun. Joten älä loukkaannu mahdollisista torjumisista, vaan jatka hyvien tekojen tekemistä. Toimii takuulla!
Suosittelen kirjaa jos jaksat lukea: RAKKAUDEN KIELI, kirj. Gary Chapman